Jatketaan alkuvuoden postaussarjaa, jossa joka maanantai julkaisen teille pohdittavaksi yhden kysymyksen, joka voi viedä sinua eteenpäin kohti hyvää oloa ja unelmiasi. Tämän viikon kysymys liittyy kotiin ja sitä kautta myös tyytyväisyyteen. Vastaa siihen kommenteissa jos haluat, vaikka nimettömänä, mutta ensisijaisesti pohdi sitä itseksesi. Ehkä tunnet sen jälkeen vieläkin enemmän kiitollisuutta tai vaihtoehtoisesti alat tehdä muutoksia kohti hyvää elämää.

 

 

Missä ja miten asuisit, jos saisit asua ihan missä tahansa? Miksi?

 

Kysymys pakottaa tarkastelemaan tyytyväisyyttä heti. Koti ja sen sijainti ovat hyvin merkittävässä osassa mielen hyvinvointia, vaikka sitä ei ehkä äkkiä uskoisikaan. Olen itse asunut paikoissa, johon en ole kuulunut. Kirjoittanutkin siitä moneen kertaan. Ja kun muutin pois tuosta paikasta, johon en kuulunut, pääsin vihdoin kotiin. Olin aivan hurjan onnekas, että mies jonka kanssa muutin myöhemmin yhteen, asui samalla asuinalueella. Hän on tosin ehdottanut muuttoa monet kerrat ja olen yrittänyt miettiä, pystyisinkö asumaan varsinaisessa unelmatalossa, mutta aivan toisessa kaupunginosassa. En.

 

Moni lapsiperhe muuttaa lapsen syntymän jälkeen kauemmas keskustasta. Monet sopeutuvat kauemmas lapsiystävällisille alueille hyvin, mutta monille muutto voi olla shokki. Siitä ei ehkä uskalleta puhua. Samoin käy, kun muutetaan yhteen ja vaihdetaan kaupunginosaa, jopa kaupunkia. Kaipuu vanhalle asuinalueelle voi kasvaa niin suureksi, että se voi aiheuttaa ongelmia parisuhteeseen. Luullaan, että kaipaus koskee entistä elämää yksin tai ilman lapsia. Tämä voi johtaa jopa eroon. Usein asuntokaupat, varsinkin pääkaupunkiseudulla, ovat myös niin valtavan isoja sijoituksia, ettei niiden epäonnistumisesta uskalleta puhua. Jos kuitenkin yhtään tunnet, ettet asu siellä missä haluaisit asua, olisiko asialle mahdollista tehdä jotain? Moni lapsiperhe pärjää erinomaisesti pienessä kaupunkiasunnossa tai ihan vastaavasti lähellä luontoa, jos mielesi haluaa rauhaan.

 

Koti ja siellä viihtyminen ovat niin isoja asioita, että ne vaikuttavat kaikkeen. Hyvinvointiimme, käytökseemme, turvallisuuden tunteeseemme ja mielialaamme. Kun asuu väärässä paikassa, elää helposti sitku-elämää ja on tyytymätön elämäänsä. Silloin on tärkeää uskaltaa tehdä rohkea muutos. Joskus se on muutto maalle. Ehkä jätät pikkukaupungin, toteutat unelmasi ja lähdet pääkaupunkiin? Tai haluat lisää tilaa ja neliöitä, ehkä oman pihan. Ehkä nykyinen kotisi on täynnä ikäviä muistoja, ja haluat vain niistä eroon.

 

Ehkä unelmien kotisi olisi ulkomailla? Itse välillä haaveilen kesäasunnosta Rivieralla ja talviasunnosta Floridassa. En kuitenkaan itse haluaisi koskaan muuttaa kokonaan pois Suomesta. Monet ystäväni ovat kuitenkin niin tehneet ja ovat olleet päätöksestään hyvin onnellisia. Heidän sydämensä halusi muualle ja he kuuntelivat sitä. Joku matkustaa vuosi toisensa jälkeen aina kaivaten johonkin kauas ja ollen vähän hukassa, eikä ehkä keksi, että ulkomaille muutto voisi ratkaista jatkuvan levottomuuden ja kaukokaipuun.

 

Olen valtavan kiitollinen siitä, että saan asua juuri nyt siellä, missä haluankin asua. Kotini ja asuinalueeni tekee minut onnelliseksi joka ikinen päivä. Hymyilen aina itsekseni, kun kävelen kotini läheisillä kaduilla koirien kanssa. Meren läheisyydessä, jugendtalojen ja puistojen ympäröimänä, täydellisten lenkkipolkujen varrella. Voin kävellä keskustaan, mutta minuuteissa pääsen myös rauhalliseen merenrantaan. On hiljaista, turvallista ja kuitenkin lähellä kaikkea. Unelmataloni olisi kuitenkin vanha, ja vaaleanpunainen. Sellaisen haaveilen vielä jonakin päivänä ostavani. Palan sieltä, minne minä kuulun. Mihin sinä kuulut? Oletko tyytyväinen siellä, missä olet nyt?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä WWF:n ja Indieplacen kanssa

 

”Äiti, miksi niitä dinosauruksia ei enää ole? Mitä äiti tarkoittaa sukupuutto? Miksi äiti toi telkkarissa oleva lumileopardi on noin kauhean laiha?”

 

Eläimet ja lapset. Sitä tavallista arkeani Instagramin puolella seuraavat ovat varmasti huomanneet, että ne ovat elämäni keskiössä. Olen aina ollut eläinrakas, meillä on ollut kotona aina eläimiä enkä yllättynyt lainkaan, että myös lapsestani kasvoi jo varhain eläinrakas. On ollut hienoa huomata, kuinka tärkeäksi luonto ja eläimet ovat hänelle muodostuneet. Lapsi on loputtoman kiinnostunut niin Lapin suloisista poroista, kuin tropiikin liskoista ja ötököistäkin. Leikeissä eläimet ovat keskeisessä osassa ja dinosauruksista kiinnostunut lapsi jaksaa kuunnella vaikka kuinka pitkään, kun kerron hänelle sukupuutosta ja sen syistä. Hän tulee olemaan myös sukupolvea, joka on kasvanut ilmastokeskustelun aikana.

 

Minulle oli suuri ilo lähteä tekemään yhteistyötä WWF:n kanssa. Aiemmin olen kirjoittanut yhteistyössä heidän kanssaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista pohjoisen Suomen luontoon ja lumitilanteeseen ja tässä postauksessa keskitytään varmasti ainakin luonto-ohjelmien ja koulukirjojen kautta meille kaikille tuttuihin eläimiin, joiden elämä on vaakalaudalla ilmastonmuutoksen takia.

 

 

Ihmisen elämä voi muuttua ilmastonmuutoksen takia epämukavaksi, toisilla eläimillä jopa mahdottomaksi. Ilmastonmuutoksen vaikutus eläimiin on viimeistään nyt tullut konkreettiseksi meille kaikille, kun Australiassa riehuvat tulipalot ovat tappaneet arvioiden mukaan jopa miljardi eläintä. Micael näki vähän vahingossa uutisista kuvia kuolleista kenguruista ja oravista, enkä voinut kuin selittää taas kerran, kuinka ilmastonmuutoksella on vaikutusta näihin luonnonkatastrofeihin. Australian paloja ei selitetä yksinomaan ilmastonmuutoksella, mutta ilmaston lämpeneminen on edesauttanut osaltaan palojen syntymistä. Ja sitä kautta myös meidän teoillamme ja valinnoillamme.

 

Joululomalla katsoimme yhdessä luontodokumenttia lumileopardeista, lajista joka on keskiössä WWF Suomen suojeluohjelmassa. Ilmastonmuutoksen takia lumileopardin elintila kapenee ja ravinto vähenee. Ilmastonmuutos näkyy erityisesti Himalajan vuoristossa, jossa lumileopardin elinolot alkavat olla hyvin haastavat. Ravinto vähenee ja se pakottaa lumileopardin esimerkiksi saalistamaan paikallisten asukkaiden omistamaa karjaa, jolloin vihamielisyys lumileopardia kohtaan ja salametsästys lisääntyvät. Laihat lumileopardit herättivät huolen lapsessa, mutta myös minussa itsessäni. Ilmastonmuutokselta ei voi sulkea silmiä ja sen voi todeta meistä ihan jokainen aikuinen. Talvet ovat todellakin lämpimämpiä kuin lapsuudessa.

 

 

Vaikka lapselle näistä ikävistä asioista kertominen tuntuu välillä kovin julmalta, lapsissa on kuitenkin se ympäristön tulevaisuus. Haluamme tietenkin jättää lapsillemme terveen ja monimuotoisen luonnon, mutta he ovat myös niitä, jotka todella taistelevat ilmastonmuutosta vastaan. Lapsemme kasvavat valistuneiksi ilmastokeskustelijoiksi ja ilmastonmuutos koskettaa heitä kaikkia. Sanotaan, että oma sukupolveni on ensimmäinen, joka tuntee ilmastonmuutoksen vaikutukset ja viimeinen, joka voi tehdä asialle jotain. Lapseni sukupolvi tuntee meidän tekemämme valinnat ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet ovat heille luonnollisia. Asenteen saa tietysti kotoa jo nuorena, jolloin meidän vanhempien vastuu korostuu. Olemme WWF:n kummeja ja olen kertonut Micaelille, että olemme ikään kuin kaikkien näiden eläinten kummeja, joita luonnossa näemme. Micael-kummi ja äiti-kummi.

 

 

Pari vuotta sitten näimme kotirannassamme kuutin. Tulen muistamaan tuon hetken varmasti aina. Pieni kuutti oli lepäilemässä kallioilla ja myöhemmin selvisi, että kuutteja oli ollut lähellä useampikin. Itämeren norppa on sukua erittäin uhanalaiselle, vain Saimaalla elävälle saimaannorpalle. WWF teki arvokasta työtä saimaannorppien suojelemiseksi aloittaessaan suojelutyön vuonna 1979. Silloin Saimaalla ui arviolta hieman yli 100 uhanalaista norppaa, kun taas tällä hetkellä norppakanta on noin 410 yksilöä. Kova työ palkittiin, ilman sitä saimaannorppakanta olisi luultavasti kutistunut olemattomaksi. Työ on hidasta, mutta palkitsevaa. Norppakanta on kuitenkin saatava vielä kasvamaan, sillä ilmastonmuutos ja siitä johtuva jään ja lumen puute vaikeuttavat sen elinoloja. Eikö kuulosta surulliselta, että jos saimaannorppa häviää Saimaalta, se häviää koko maailmasta?

 

 

WWF on maailman vaikuttavin ympäristöjärjestö. Sen toiminnassa onkin hienoa olla mukana, sillä WWF:n rahoituksesta yli puolet tulee yksityishenkilöiltä. Järjestö on riippuvainen yksityishenkilöiden lahjoituksista, joten kaikki me kummit vastaamme yhdessä sen toiminnasta. Kummius, eli säännöllinen kuukausilahjoittaminen mahdollista pitkäjänteisen, jatkuvan ympäristönsuojelutyön. Yhdessä voimme tehdä paljon hyvää.

 

 

Lomailemme tällä hetkellä Thaimaassa. On tietysti hieman ristiriitaista lentää lomalle ja puhua samalla ilmastonmuutoksen vaikutuksista lapselle. Matkustaminen on kuitenkin suurta rikkautta pienelle pojalle ja hän on tottunut näillä reissuilla näkemään esimerkiksi erilaisia ilmastovyöhykkeitä sekä erilaisia eläimiä. Täällä on paljon helpompaa konkreettisesti näyttää, missä eläimet asuvat ja mikä heitä uhkaa. Asumme luonnon keskellä bungalowissa, jonka pihalla apinat ja liskot ovat tuttu näky. Nämä kuvien apinat ja varaanit eivät ole uhanalaisia ja he elävät täällä sulassa sovussa ihmisten kanssa, aivan vapaina ja onnellisina luonnossa. Tänä aamuna Micael totesikin, että hän ei halua mennä leikkipuistoon, vaan katselee paljon mieluummin eläimiä. Luonnon ja eläinten läheisyys tuntuu aikuisestakin hyvältä. Ihminen kuuluu luontoon, totean sen joka kerta, kun pitkän tauon jälkeen pääsen lähelle luontoa ja vapaana eläviä eläimiä.

 

Norsut ovat Thaimaassa tuttu näky ja olen itse äärimmäisen ilahtunut siitä, kuinka vangittuja norsuja ei täällä enää näy – ainakaan samalla tavalla kuin ennen, kun norsuilla ratsastaminen oli turistien suurta huvia. WWF suojelee afrikannorsuja ja aasiannorsuja, niitä uhkaavat salametsästys ja elinympäristöjen kaventuminen. Aasiannorsujen elinalue on kaventunut ainoastaan 15 prosenttiin alkuperäisestä. WWF suojelee norsuja muun muassa perustamalla suojelualueita ja ehkäisemällä norsunluukauppaa.

 

 

Micaelin rakas pandalelu on kulkenut täällä mukana kaikkialle ja se on herättänyt myös monia keskusteluja. WWF:n tunnuseläimenäkin tunnettua kaunista mustavalkoista isopandaa uhkaa nyt elinympäristöjen häviäminen. Isopandan pääasiallista ravintoa ovat bambut, jotka ovat vaarassa kadota, sillä jotkut bambulajikkeet ovat hyvin herkkiä ilmastonmuutokselle. Lisäksi niiden elinalueita raivataan maatalouden ja infrastruktuurin tieltä, jolloin pienet pandapopulaatiot voivat jäädä eristyksiin toisistaan. WWF osallistuu pandojen suojeluun rakentamalla muun muassa pandapopulaatioiden elinalueiden välille suojakäytäviä, perustamalla suojelualueita sekä ehkäisemällä salametsästystä ja laittomia hakkuita pandojen elinalueilla.

 

”Äiti, me pelastataan pandoja!” sanoi Micael ja leikki apinaa puussa.

 

Jos olet miettinyt helppoa tapaa auttaa vaikkapa ihan pienellä summalla, WWF on helppo valinta. Sen valitsemalla tiedät, että apusi menee käytännön kohteisiin. Kummius on helppoa, tuet valitsemallasi summalla kuukausittain luontoa ja eläimiä. On hienoa, että meillä on näin konkreettinen mahdollisuus auttaa. Yleiskummina tukesi menee kaikkialle, missä apua kiireellisimmin tarvitaan. Olipa sydäntäsi lähellä kaukana asuvat, eksoottiset villieläimet tai lähellä kotimaassa asuvat uhanalaiset lajit. Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs, jonka elintilaa pohjoisessa vie lämpenevän ilmaston mukana yhä ylemmäs levittäytyvä kettu. Ketut syövät naalin ravintoa, sopuleita ja myyriä. Huono myyrävuosi yleensä tarkoittaa, ettei naali pääse lisääntymään lainkaan. Naalikanta on ollut 1990-luvun jälkeen vaarassa kadota kokonaan. WWF on suojellut naalia Suomessa muun muassa rahoittamalla naalien ruokinta-automaatteja sekä riistakameroita. Ruotsissa ja Norjassa naalikanta on kasvanut, mikä antaa toivoa Suomessakin. Muutama vuosi sitten WWF:n rahoittamaan riistakameraan tallentui kuva kahdesta samalla pesällä viihtyvästä naalista. Viimeisin varma poikuehavainto on kuitenkin vuodesta 1996, joten tilanne on kovin vakava.

 

Aikaa ei ole enää hukattavaksi. Meidän on kaikkien tehtävä pieniä, mutta tärkeitä ilmastotekoja ja muuttaa maailmaa pysyvästi. On lohdullista ajatella, että maailmalla on kuitenkin avaimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, enää puuttuu vain poliittinen tahto. Uskon ja toivon, että tietoisuuden lisääntyessä ja sukupolvien vaihtuessa tälläkin hetkellä, meillä on mahdollisuus tarjota lapsillemme tulevaisuus, josta he voivat olla kiitollisia ja ylpeitä. Yritykset käyttävät ja kehittävät jatkuvasti uutta teknologiaa ja ilmastopolitiikasta on onneksi tullut osa tätä päivää. On ollut hienoa lukea yritysten päästötavoitteista tuleville vuosille, kunnianhimoisimmat tavoittelevat jopa nollaa. Sillä välin, kun maailma muuttuu vähitellen, meidän kaikkien täytyy osallistua talkoisiin. Tietysti tekemällä myös tärkeitä ympäristötekoja arjessa, mutta auttamalla myös konkreettisesti. WWF on siihen hyvä ja turvallinen valinta. Kummina sinäkin tiedät ja voit osoittaa, että olet osallistunut.

 

 

Ilmasto ei muutu syyllistämällä eikä arvostelemalla. Se muuttuu kannustamalla, keskittymällä hyvään ja tekemällä yhdessä. Ehkä sinäkin haluat ryhtyä näiden suloisten eläinpolojen kummiksi?

 

Yhteistyössä: WWF &

 


 

Ystäväni kysyi vinkkejä sokeririippuvuudesta pääsemiseen. Ensimmäinen, joka tuli mieleeni oli itselleni toimiva kikka, jota käytän aina silloin kun sokerihiiri aivoissani on päässyt valloilleen. Kaksi viikkoa täysin ilman sokeria ja sen jälkeen pahin koukku on selätetty. Tämänkin jälkeen joudun kuitenkin entisenä sokeririippuvaisena tiedostamaan jatkuvasti, että nyt jos syön paljon valkoista sokeria sisältäviä karkkeja, suklaata tai vaikka leivonnaisia, riippuvuus palaa aina uudelleen ja uudelleen. Parin viikon totaalilakko sokerista kuitenkin auttaa katkaisemaan kierteen ja sen jälkeen on mahdollista syödä vaikka pala pullaa tai pieni määrä suklaata silloin tällöin, ilman että siitä tulee ongelmaa ja jokapäiväistä.

 

 

Ongelma ei ole kuitenkaan aina niin helppo ratkaista. Ihmismielelle on tyypillistä hakea helppoja ratkaisuja, joskus jopa maksetaan valtavia summia vippaskonsteista, kun mieli ei suostu uskomaan, että ihan perusjutuilla siitä pääsisi kun vain malttaisi ja antaisi itselleen mahdollisuuden myös epäonnistua. Pätee moneen muuhunkin kuin vain makeanhimosta toipumiseen. En minäkään päässyt irti sokerista heti kun halusin. Päivä ilman kaupan karkkihyllyä tuntui todella tuskalliselta. Päätin olla viikon ilman sokeria, mutta tuon viikon aikana ajattelin vain sitä, miten ihanalta se pantteripussi ja Fazerin sininen maistuvatkaan viikon lakon jälkeen. En pystynyt kuvittelemaan, että olisin lopullisesti ilman sokeria. Olin suorastaan seitsemännessä taivaassa, kun söin yksinäni kokonaisen marjapiirakan tai mutakakun ja jäätelöpaketin. Sen jälkeinen olo olikin kaikkea muuta. Sokerikoukuissani kävin iltaisin läpi kaappeja ja söin aivan kaikkea makeaa, mitä ikinä keksinkään.

 

Sokeririippuvuus on riippuvuus siinä missä muutkin addiktiot. Siitä eroon pääsemiseksi voidaan tarvita joskus jopa ammattilaisen apua. Jopa Minnesota-hoidon mallia on käytetty sokeririippuvuuden hoitoon. Jo 1970-luvulla varoitettiin sokerin vaarallisuudesta, mutta kulutus on vain lisääntynyt. Mieli on kuitenkin lopulta se, joka tekee sen työn ja pääsee eroon riippuvuudesta. Jos kärsit makeanhimosta ja olet koukussa sokeriin, kysy itseltäsi miksi haluan eroon sokerista? Tämä on sama, kuin miksi haluaisin vaikkapa harrastaa säännöllistä liikuntaa. Jos syy on pelkästään ulkonäkö, sokerilakkosi ei ehkä kestä kauaa ja suhtaudut siihen alunperinkin negatiivissävytteisesti. En saa syödä sokeria, sillä lihon tai en laihdu. Miksi haluat laihtua tai pysyä hoikkana? Ulkonäkösi takia luultavasti kyllä, mutta jos pystyt mainitsemaan muita syitä, sokerilakkosi tai laihtumisesi onnistuu helpommin.

 

No, tämä ei ole varsinainen pointti ja ratkaisu sokerista vierottumiseen. Sokeri on monelle lohtu, tapa palkita itsensä, lisätä mielihyvää ja keino nauttia. Samalla ihanan makea sokeri kuitenkin koukuttaa syöjänsä aivot ja mielihyvä muuttuu äkkiä jopa kiukuksi verensokerin heittelyjen takia. Ja lopulta tuo herkkusi muuttuu kehossasi ylimääräiseksi rasvaksi. Sokeri nähdään siitäkin huolimatta ihanana asiana, eikä siitä haluta eroon. Sokerilakko nähdään tuskallisena ja hetkellisenä, kunhan nyt kaksi viikkoa pystyn olla syömättä, sitten sitä saa taas. Ja noidankehä kohti uutta sokerikoukkua on valmis.

 

Kun näet sokerista irtautumisen positiivisena asiana, se onnistuu. Haluan eroon sokerista, koska se ei tee minulle hyvää. Näet positiivisena ilman sokeria olemisen ja silloin onnistut helpommin. Vaikka tiedät, että aivosi haluavat sokeria, mielesi pystyy kuitenkin vastustamaan tätä mielitekoa. Onnistut kerta toisensa jälkeen ja näet itsesi onnistujana, et kärsijänä joka joutuu kitkuttelemaan päivästä toiseen ilman ihanaa, mieltä nostattavaa sokeria. Samalla alat huomaamattasi tehdä luultavasti muitakin hyviä muutoksia ruokailutottumuksiisi, liikkumiseesi ja toimimaan kaikin puolin paremmin terveytesi edistämiseksi. Kun pahin sokerikoukku on taittunut, voit huoletta juhlissa syödä kakkua, maistaa töihin tuotuja herkkuja ja syödä toisinaan jälkiruokaa ravintolassa. Silloin maltat jättää ne yhteen kertaan. Toisaalta taas, kun siitä koukusta pääsee eroon, ei välttämättä halua sokeria ollenkaan. Edes pieniä määriä.

 

Sokeririippuvuudesta eroon pääsemiseksi auttavat myös luontaisesti makeat sokerin korvikkeet kuten taatelit, hunaja, kookossiirappi, kookos ylipäätään, vaahterasiirappi lisättynä erilaisiin ruokiin sekä monipuolinen, tarpeeksi proteiinia ja hitaita hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio. Liikunta auttaa myös ehkäisemään makeanhimoa, samoin runsas vedenjuonti. Kun päivän täyttävimmät ateriat ovat aamiainen ja lounas, illalla ei iske se ärsyttävä pikkunälkä. Banaani ja pähkinät ovat hyviä terveellisiä välipaloja, ne pitävät verensokerin pitkään tasaisena ja makeanhimo ei iske. Suurin tekijä on kuitenkin mielesi muuttaminen. Sokeri ei tee sinulle, eikä kenellekään hyvää. Niin hyvää kuin se onkin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian