Tajusin juuri äsken, että olemme olleet Hangossa jo reilut kaksi viikkoa. Aamulla satoi ensimmäisen kerran. En muista milloin Hangossa olisi viimeksi ollut näin pitkään näin kuuma, saati tuuletonta. Joku saattaa sanoa että Hangossa paistaa aina, minusta täällä lähinnä tuulee aina. Ehkä näillä on jotain yhteistä, mutta erikoista on se, että tänä kesänä on bikinikelejä todella riittänyt. Yritän tietoisesti välttää säästä puhumista, onhan säästä puhuminen vähän, no, säästä puhumista, mutta tänä kesänä se on ollut melko mahdotonta.

 

Kesä menee täällä niin vauhdilla että viikonpäivät kulkevat suhisten ohi ja jatkavat matkaansa, vaihtaen kalenterin sivut uusiin vähän liiankin äkkiä. Toisaalta päivät täyttyvät kaikesta siitä mitä rakastan, joten perinteistä summertime sadnessia ei  ehdi syntyä.

Neuvo kesällesi: Tee mahdollisimman paljon kaikkea sitä, mitä rakastat. Aloita heti.

 

 

Olisin voinut kiljua onnesta ensimmäisellä pyörälenkillä. Oikeastaan kiljuinkin ensimmäisellä pyörälenkillä, mutta tämä johtui käärmeestä jonka elämä päättyi Bianchin renkaan alle. Ja miten voi olla, että viime kesän kyy-case tapahtui täysin samassa kohdassa? En pidä Helsingissä pyöräilystä, mutta rakastan Hangossa pyöräilyä. Rakastan koko kaupunkia niin paljon ja vielä paljon enemmän silloin, kun täällä ei ole kylän täydeltä kesäturisteja eikä varsinkaan regattaturisteja ja Viking Linen tuomia kesä- ja regattaturisteja. Jos joku sanoo Hangon kauden olevan lyhyt (kuulen tätä jatkuvasti) hän ei osaa arvostaa itse Hankoa, vaan viihtyy ilmeisesti lämpimillä ilmoilla isoissa ihmismassoissa.

 

Jos muuten Hanko-vinkit kiinnostavat, tämä viime vuonna kirjoittamani Hanko -postaus taitaa olla edelleen melko ajankohtainen.

 

 

Parasta täällä on stressittömyys, jonka pieni rantakaupunki tuo tullessaan. Hankolaisten elämäntapa on huomattavasti hitaampaa kuin helsinkiläisten. Se näkyy, ja se tarttuu. Ja se on juuri sitä, mitä ylikierroksilla käynyt helsinkiläiskehoni kipeästi tarvitsi. Missään muualla, paitsi talvisin Lapissa, en ole päässyt vielä tähän tilaan.

 

Olen juonut sopivassa suhteessa viiniä ja vihreitä smoothieita. Nauranut kesäyössä ystävien kanssa ja rentoutunut hieronnassa pitkän lenkin jälkeen. Tasapaino on tämän kesän sana. En voisi elää näin ympäri vuoden, minä nimittäin tarvitsen rutiineja, terveellistä ruokaa ja säännöllistä treeniä, mutta kesällä en voisi kuvitellakaan muuta. Pitkän treenikauden jälkeen voin ehkä paremmin kuin koskaan. Kun ei ota mitään stressiä ruoasta eikä liikunnasta eikä edes siitä jatkuvasta tekemisestä, keho ja hermosto palautuvat ja rentoutuvat. Jatkuvat lihasjumit ovat vaihtuneet vähitellen liikkuvuuteen ja motivaationi on jo nyt aivan ennätyslukemissa vaikka ajattelin aloittaa tavoitteellisen treenin vasta reilun kuukauden päästä.

 

Toinen neuvo kesällesi: Tee niitä asioita, mitkä sillä hetkellä tuntuu hyvältä. Välillä kutsuu aurinkotuoli ja rosèe, välillä hikilenkki.

 

 

Ja kun oikein ällöttää kesäherkuttelu ja viinittely, ja kun keho huutaa kevennystä helleturvotuksen jälkeen, kokeile tehokasta 14 päivän detoxvalmennustani. Vaikka itse sanon, se todella toimii. Ymmärrän, ettei kesällä halua ajatella minkäänlaisia dieettejä välttämättä ollenkaan, se on erittäin fine, mutta jos haluat esimerkiksi viikolla keventää ja viikonloppuna nauttia elämästä, 14 days detoxin ruokavalio on tähän täydellinen. 4-5 päivää sitä ja loput vapaata. Lupaan, että se tuntuu – ja näkyy. Löydät detoxin täältä.

 

Nyt valmistaudutaan vähitellen sen kuuluisan regattaviikonlopun viettoon. Ihania kesäpäiviä, missä sitten ikinä sitä vietättekään <3


 

Syntymäpäivänäni istuin pyöreän pöydän ääressä katsellen ohi lipuvaa Viking Linea ja päätin, että jos en nyt tätä tee, en luultavasti tee sitä koskaan. Klikkasin yhden ainoan hakuvaihtoehdon järjestelmästä ainoaksi toiveekseni ja ehkä sekunnin miettimisajan jälkeen painoin Lähetä. Elämäni ei muuttuisi mihinkään jos minua ei valita. En uskonut hetkeäkään, että minut valittaisiin, ja olemattoman valmistautumisen takia ajattelin pariin kertaan jättää jopa valintakokeen väliin. Elämässä tuli kuitenkin vastaan odottamattomia käänteitä.

 

 

Olin jo lähes päättänyt skipata koko valintakokeen ja mietin, että aina voi yrittää uudestaan – sit kun oon valmistautunut paremmin, tiedättehän. Yhtäkkiä eräs sovittu meno peruuntui ja valintakoepäivänä kalenteri olikin tyhjä. Näin edeltävänä yönä painajaista siitä, että myöhästyin enkä ehtinyt kokeeseen. Aamulla päätin ainakin yrittää. Koiralenkillä löysin kevään ensimmäisen neliapilan. Aiemmalle opiskelutyylilleni uskollisena heitin jättimäisen hupparin päälle ja istuin valintakokeessa takarivissä puhumatta kenellekään sanaakaan. Kokeen alettua pääsin johonkin ihmeelliseen zen-tilaan, päässäni ei ollut mitään muuta kuin kokeeseen liittyvä aineisto ja monivalintakysymykset.

 

Mielestäni hyvin vaikeasta valintakokeesta jäi hyvin sekava fiiliskin. Tyhjensin pääni juoksemalla lenkin, enkä ajatellut koko koeasiaa enää ollenkaan.

 

 

Maanantaina sain viestin, että olen päässyt Helsingin yliopistoon lukemaan yleisiä kasvatustieteitä lähes täysillä pisteillä.

 

En. Olisi. Ikinä. Uskonut. Ajatuksia tulevasta opiskelusta, työelämästä ja kaavoista poikkeamisesta tulossa lisää myöhemmin. Paitsi rakkauteen, usko aina ihmeisiin. 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

”Siis toi on ihan varmasti sen vene! Mun on pakko mennä käymään! En pysty, apua!” 

 

Nuoren naisen sanat saivat lempeästi hymyilemään. Kesäillan kääntyessä vähitellen yöksi, kesäihastuksen vene oli (oletattavasti) bongattu ystävättären avustuksella laiturista. Sinisilmäisen, vielä viattoman ihastuksen ja mahdollisen rakkauden tunne täytti hetkeksi omankin sydämeni taluttaessani koiria Hangon hämärtyvässä yössä.

Uskon, ettei koskaan ole liian myöhäistä rakastua ja tuntea rakkautta. Ihastua, tuntea toisen ihastuvan. Yllättyä niin, ettei todeksi usko. Ja toisaaalta, pudota pilvilinnoista sekunnissa, sydämen jättäessä lyöntejä väliin ja epäuskoisuuden kuristaessa – vielä silmänräpäys sitten ihastuksen kourissa kiemurtelevaa – kehoa.

Aina viimeiseen hengenvetoon asti meillä on mahdollisuus tuntea. Tunnen kuitenkin myös syvää kiitollisuutta siitä, että värikäs ihmissuhdehistoriani on niinkin värikäs. Niin värikäs, että nyt on tasaista, rauhallista ja hyvää. Koskaan ei ole liian myöhäistä rakastua, mutta sitä nuoruuden sinisilmäistä ihastumista ei elämänkokemuksen myötä saa enää takaisin. Onneksi, sillä ainakin omalle matkalleni osui monta hutia.

 

”Kato nyt on se siellä, nyt mennään, näytänks mä tarpeeks hyvältä?” 

 

Nuoret, luultavasti kymmenen vuotta itseäni nuoremmat, naiset kohensivat etelätuulen muokkaamaa kampaustaan. Kävelin itsekseni hymyillen ohi. Hangosta on alkanut moni suuri rakkaustarina. Omanikin. Tytöt suoristivat helmojaan. Suuntasivat ripsipidennyksillä kehystetyt katseensa veneeseen, josta nousi kannelle jo edesmennyttä isäänikin vanhempi mies.

”No mutta mitkä kaunottaret ne siellä…”

 

Ei näin, tytöt, ei näin.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ