Kun on kirjoittanut blogia kaksi vuotta (?!) , siitä on tullut jo elämäntapa. Kirjoitan tänne lähes joka päivä ja jollain tavalla blogi on aina osa ihan jokaista päivääni. Saan blogin kirjoittamisesta palkkaa, mutta en todellakaan tee tätä rahan takia. On paljon, paljon helpompiakin tapoja ansaita rahaa kuin kirjoittamalla blogia. Jossain vaiheessa tuijottelin paljon blogin analytiikkaa, nykyään teen sitä harvoin. Google Analyticsin tietojen avulla voisin saada lisää lukijoita ja sen myötä lisää palkkaa, mutta se ei mua kiinnosta. Jos joku nyt pyörittelee silmiään että niin varmaan, niin jätä vaikka lukeminen tähän.

Haluan tottakai kirjoittaa aiheista, joiden uskon kiinnostavan myös heitä jotka tänne blogiini eksyvät. Uskon, että suurin osa teistä lukijoista pystyy kuitenkin jossain määrin samaistumaan elämääni tai elämäntilanteeseeni ja olette kiinnostuneita samoista aiheista kuin minä. Siksi teen yhteistyöpostauksiakin vain aiheista, joista kiinnostun 100% itse ja joista kiinnostuisin myös ilman yhteistyökuviotakin. Jos joku kitisee blogin kaupallisuudesta, kitisköön. Uhraan tälle työlle kuitenkin niin paljon aikaa, että jokainen tätä tekevä ansaitsee siitä ehdottomasti korvauksen.

Kuitenkin nyt, kun ajatusmaailmani blogin kirjoittamisen suhteen on muuttunut matkan varrella, ajattelen enemmän kuin koskaan kirjoittavani blogia ihan hamaan tulevaisuuteen asti. Blogi on nimittäin parasta mahdollista terapiaa itselleni. Ajattelen paljon. Niin lenkkipoluilla kuin illalla hampaita pestessäkin. Elämää ja sen eri osa-alueita. Päähän ei kuitenkaan mahdu kaikkea. Postaus isästäni ja hänen syntymäpäivästään oli hyvä esimerkki tästä. Monta päivää asia oli kummitellut mielessäni. Ikävä nosti päätään taas vuosien jälkeen enkä saanut rauhaa ajatuksiltani. Kunnes eräänä iltana vain kirjoitin tuon postaustekstin ja nappasin vanhan skannatun kuvan arkistoista kuvitukseksi. Sen jälkeen nukuin paremmin kuin pitkään aikaan, sain tavallaan purettua ajatukset tekstiksi. Se, että julkaisin sen blogissani tuhansien ihmisten luettavaksi, ei olisi ollut välttämätöntä, mutta ainakin moni kertoi tuntevansa samoin ja kaipaavansa itsekin läheisiään.

Ennen kirjoitin paljon vain luonnoksiin, nykyään julkaisen suurimman osan ajatuksistani. Joku pahoittaa aina mielensä, mutta itse en bloggaajana halua kaunistella asioita ja olla mielipiteetön vain sen takia, etten suututa ketään. Medialukutaitoa vaaditaan nykyään paljon, sitä kannattaa harjoitella vaikka sitten blogeja lukemalla. Omani nyt on tälläinen. Sekoitus sitä riipivää ikävää, mutta myös niitä pieniä onnen hetkiä, jälkkärireseptejä ja vaikka sitten raskauden ehkäisyä. Blogi ei ole tällä viikolla noudattanut mitään tarkkaa linjaa aiheidensa puolesta, mutta ei noudata mun elämäkään. Blogin lisäksi maailman parasta terapiaa ovat tietysti ystävät. Yksi parhaimmista näissä kuvissa <3

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Eilen iltamyöhällä istuin hetkeksi alas varsin hektisen päivän jälkeen. Takaovi oli vielä auki ja lokit kirkuivat rannassa. Vielä siihenkin aikaan puolihämärä koti tuntuu lähes yhtä hassulta kuin kirjoittaminen pitkästä aikaa. Kerään lomalla kuvien lisäksi aina valtavasti inspiraatiota ihan huomaamattani. Lähes kaksi viikkoa Espanjassa lipuivat ohitse niin vauhdilla, etten edes huomannut ajankulua. En jaksanut, tai oikeastaan edes halunnut kirjoittaa. Pari postausta naputtelin avoauton kyydissä vuoristoteillä ajastettavaksi. Nyt kun vihdoin ehdin istua alas suorastaan maagisessa valoisassa kesäillassa, päätin vain alkaa kirjoittaa jostain. Saan usein ideoita blogipostauksiin selaamalla muiden blogeja ja niiden otsikoita. Tsekkaan eri blogiportaalien etusivut läpi ja tarve kirjoittaa omia ajatuksia niiden pohjalta löytyy yleensä hyvin pian.

Tänään selasin, selasin ja selasin blogipostauksia. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun samat ajatukset pyörivät päässäni blogeja selatessa. Yksi aihe on ollut viimeaikoina yökötyslistani kärkipäässä. Nimittäin samanlaiset blogit. Blogi toisensa perään, täynnä samanlaisia postauksia. Sorrun tähän itsekin joskus, varsinkin huonoina päivinä on helppo naputella nopeasti joku pintapuolinen hömppäpostaus, joita nykyajan blogimaailma on täynnä. Mua ällöttää silloin myös se omakin postaukseni.

Blogi- (ja muoti)maailmassa ihaillaan ymmärrettävästi samoja juttuja tietyillä aikakausilla. Trendit ovat osa elämää jokaisella sen osa-alueella. Mutta rajansa kaikella. Olen kirjoittanut erilaisuudesta ja sen tärkeydestä ennenkin, mutta viimeaikoina ajatus tästä ja blogien samankaltaisuudesta on tullut jotenkin todella usein esille. Pidämme erilaisista asioista ja joku haluaa blogeilta ehkä sitä pinnallista hömppää ja pakoa siitä tavallisesta ja tylsästä arjesta. Se toimi jossain vaiheessa ja juuri sen tyyppisillä blogeilla pääsi etenemään pitkälle. Mutta itse ainakin olen kyllästynyt tähän. Samanlaiset blogit toisensa perään eivät jää enää mieleen enkä saa niistä oikein mitään irti. En tarkoita, että omasta elämästään täytyisi avautua liikaa, oikeastaan pidän siitä että tiettyjä asioita jätetään kertomattakin ja suojellaan omaa ja esimerkiksi perheen yksityisyyttä. Mutta että unohdettaisiin se samanlaisen kiiltokuvaelämän havitteleminen kuin sillä suosikkibloggaajalla. En usko, että me kaikki oikeasti pidämme samoista laukuista, niistä tietyistä sisustustavaroista tai lastenvaatteista.

Blogimaailmassa persoonallisuus on aika katoavaista. Toivoisin sitä enemmän niin blogeihin kuin niiden blogien lukijoihinkin. Somevaikuttajat vaikuttavat mielipiteisiin, mutta toivon etteivät ne kadottaisi niitä kokonaan. Tiedättekö mistä puhun? Olisi kiva kuulla teidänkin ajatuksia blogien samankaltaisuudesta ja siitä, millaiset blogit jäävät nykyään pois lukulistalta ja millaiset sinne päätyvät? Mä voin kertoa yhden oman esimerkin. ”Heinäkuu to do” tai ”x asiaa joita teen tänä kesänä” -postaukset jäävät nyt kuun vaihteessa lukematta ihan vain siksi, että niitä on niin helv.. paljon.

Loppuun vielä yksi lempilainauksistani, jonka olen aiemminkin tuonut täällä esiin.. Be you. The original is much more worth than a copy. 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kuvankäsittely on todella iso osa bloggaajan arkea. En todellakaan pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä käsittelemään kuvia, mutta toisaalta se on yksi parhaimmista haasteista joita bloggaaminen antaa. Kuvankäsittely on nimittäin aihe, josta voisi oppia vaikka joka päivä jotain uutta. Yhteistyössä Asuksen kanssa pääsimme bloggaajien kanssa Lars Johnsonin kolmeosaiseen workshoppiin oppimaan uutta kuvankäsittelyn maailmasta. Erityisesti Photoshopin ja Lightroomin käytöstä. Kaksi workshoppia takana ja kolmas on vielä edessä..

Lars on todella taitava valokuvaaja, mutta myös erittäin lahjakas kuvankäsittelyssä. Valokuvaajallekaan ei riitä, että osaa ottaa hyviä kuvia. Nykyään jälkikäsittely on hyvin ratkaisevassa osassa onnistuneen kuvan saamiseksi. Toisaalta tämä antaa myös ei-niin-ammattikuvaajallekin mahdollisuuden onnistua vähän huonommasta kuvasta tai kuvauskalustosta huolimatta. Kuvankäsittelyohjelmat ovat kuitenkin monelle vieraita ja ne voivat olla aluksi hyvin hankalia käyttää. Mutta kun niiden maailmaan pääsee sisälle, ne antavat mahdollisuuksia vaikka mihin. Kurssin innoittamana ostin itsellenikin Photoshopin – olen käyttänyt sitä viimeksi yläasteella, kun muokattiin kavereiden kanssa irc-galleriaan kuvia.. Voi niitä aikoja. Olin siis aivan täysin noviisi tuolla workshopissa ja kysyin varmaan kokoajan mitä pitikään tehdä.

Kuvankäsittelyn apuna meillä oli workshopissa Asuksen ZenBook -läppärit ja erilliset näytöt. Koska olen aina vannonut omenan nimeen, yllätyin todella Asuksen näytön laadusta. Ja ylipäätään siitä, miten erilaiselta kuva näyttikään isolla, kuvankäsittelyyn tarkoitetulla näytöllä. Itselläni oli käytössä Asus PA279Q -näyttö, joka mahdollistaa suuren 27″ koonsa puolesta laajemman tilan kuvankäsittelylle. Kuvankäsittelystä tuli heti paljon helpompaa ja mielenkiintoisempaa, kun sitä ei tuijota pieneltä läppärin ruudulta. ZenBook -läppäri oli myös todella helppokäyttöinen ja sen näyttö oli myös aivan uskomattoman kirkas ja tarkka. Photoshop ja Lightroom toimivat siinä moitteettomasti ilman mitään viiveitä, vanha läppärini avasi Lightroomia varmaan vartin.. Kuvankäsittely pääsee niiden avulla aivan uudelle tasolle.

Lars opetti meille tosiaan Photoshopin sekä Lightroomin käyttöä. Kunhan ehdin soveltaa kaikkia saamiani oppeja käytäntöön, voisinkin listata teille omia kuvankäsittelyvinkkejäni. Pian työpöydälleni muuttaa myös uusi iso näyttö, ettei tarvitse tihrustaa läppärin ruudulta kaikkia kuvien pikkuvirheitä. Esimerkiksi kohinan poisto näkyi todella selkeästi isolta näytöltä kun taas omalla läppärillä sitä ei välttämättä edes huomaa. Tosin Asuksen pieni ja superkevyt ZenBook paljasti sen heti, hmm..

Jos uusi läppäri on ollut ostoslistalla, TÄNÄÄN on erittäin hyvä päivä hankkia se. Asus ZenBook 3 on nimittäin aivan superhyvässä alennuksessa. Sen saa vain tämän päivän (22.6.) ajan hintaan 1099€ kun normaalisti hinta on 1549€. Itse tosiaan yllätyin oikein positiivisesti läppärin suuresta ja kirkkaasta näytöstä, keveydestä ja nopeasta latauksesta. Se mahtuu siis vähän pienempään käsilaukkuun ja sen mukana tuleva suojatasku varjelee kaunista metallipintaa naarmuilta.

Loppuun vielä linkkaus tuohon videoon, jota kuvattiin ekojen workshoppien aikana ja josta löydät myös vinkkejä Lightroomin käyttöön. Meillä oli aivan superhauskat iltapäivät bloggaajien ja Larsin kanssa – olen kyllä ikikiitollinen kaikista saamistani vinkeistä. Nyt aurinkoa torstaipäivään!

Yhteistyössä:

ASUS &