Olen kirjoitellut blogia vähän yli puolitoista vuotta. Välillä mietin, kuinka paljon käytän tähän aikaani. Se on toisaalta paljon aikaa päivistäni, mutta toisaalta tiedän että käyttäisin tähän kuluttamani ajan myös muutenkin tietokoneen tai puhelimen äärellä. Kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn käyttämäni aika on suoraan pois muusta someajasta ja hyvä niin. Uskon sen olevan paljon kehittävämpää itselleni. Joku aina joskus kysyy, miksi kirjoitan blogia?

Blogin kirjoittamisesta on tullut ihan tapa. Se on osa käytännössä jokaista päivääni ja vaikka joskus huonoina päivinä ajattelenkin, että olisi vain helpompaa lopettaa koko homma, en osaisi tehdä niin. Joskus aiemmin tuijotin kävijälukuja ja toimin paljon niiden mukaan. Se on kuitenkin melkoisen stressaavaa. Siinä missä ennen kävin useita kertoja Google Analyticsia läpi, saattaa mennä viikkojakin, ettei tuijota noita lukuja. Ja juuri se on tehnyt tästä hommasta mielekästä. Kun kirjoitan juuri sitä, mitä itse haluan, blogin sisältökin pysyy juuri minun näköisenä. Tietynlaiset postaukset kiinnostavat aina enemmän, mutta jos tuntuu etten halua jotain sellaisista aiheista juuri sillä hetkellä jakaa täällä, en sitä myöskään tee. Tottakai blogin tekeminen olisi paljon suunnitellumpaa ja käyttäisin enemmän aikaa kaikkeen sen ympärillä, jos se olisi ainoa tulonlähteeni. Tämä on hyvä muistaa kun kritisoi blogeja tai bloggaajien tuloja. Toiset tekevät sitä kymmeniä tunteja viikossa, toiset tunnin-kaksi. Lopputulos ei voi missään nimessä olla vertailukelpoinen.

En kirjoita hyvinvointijuttuja siksi, että saisin blogille lukijoita laihdutusvinkkejä tai onnellisuutta etsivien ihmisten joukosta. En kirjoita klikkiotsikoita sisältäviä provosoivia äitijuttuja siksi, että ne tuovat uusia kävijöitä ja herättävät keskustelua. Jos mua ärsyttää joku äitiyteen liittyvä asia, saatan joskus kirjoittaa siitä vähän kärkkäämmän mielipidepostauksen. Hyvinvointijuttuja kirjoitan siksi, että haluan jakaa kaiken sen tiedon, mitä olen itse matkan varrella hankkinut. Hyvinvoinnin pitäisi kuulua meille jokaiselle ja huomaan usein, että monilta puuttuu tietoutta vaikka intoa oman olon kohentamiseen olisikin. Samoin blogi on paras mahdollinen paikka omalle pienelle päiväkirjalle ja esimerkiksi reissukuville. Tätä kautta palaan myös itse moniin muistoihin ja fiiliksiin, jotka muuten olisivat unohtuneet täysin.

Kuvaaminen ja kuvankäsittely on puuhaa, josta nautin nykyään suunnattoman paljon. Haluan kehittää itseäni siinä jatkuvasti, oppia ja käyttää siihen jatkossa enemmän aikaa. Kuvattavana en itse ole oikein koskaan tykännyt olla, se ei ole kyllä muuttunut mihinkään. Omia kuviani täällä kuitenkin on ehdottomasti eniten, sillä haluan kirjoittaa blogia omilla kasvoillani. Kirjoittaminen on lisäksi itselleni aivan loistavaa terapiaa. Olen kirjoittanut luonnoksiin postauksia parisuhteesta ja suhteesta itseeni, kipeistä muistoista ja myös niistä onnen hetkistä. Vaikka tiedän, etten tule koskaan julkaisemaan niitä ja poistankin valmiit tekstit usein hyvin pian, saan sentään mahdollisuuden kirjoittaa. En tulisi koskaan tehneeksi sitä ilman blogia.

Toiset tekevät tätä elääkseen, toiset sivutyökseen. Blogin kirjoittamisesta on oikein saada korvaus, jos sen eteen näkee paljon vaivaa. Kuitenkin lähtökohtaisesti tässä hommassa kannattaa muistaa se intohimo aihetta kohtaan. Sillä se näkyy. Väkisin väännetyt blogitekstit ja lukijoita kalastelevat klikkiotsikot eivät palvele omaa hyvinvointia eivätkä lukijoita. Rahan ja tienaamisen takia ei kannata kirjoittaa koskaan. Palkkaa saa todella paljon helpommallakin, ihan toisenlaisesta työstä. Jos bloggaamisesi on mennyt siihen pisteeseen että ainut tavoitteesi on jatkuvasti suuremmat lukijamäärät ja sitä myötä saatu rahallinen korvaus, pysähdy miettimään missä on vika. Luonnostele vaikka paperille lista aiheista, joista oikeasti haluat kirjoittaa ja joista sinulla itselläsi riittää aidosti paljon sanottavaa.

Parasta bloggaamisessa olette te lukijat. Kiitos, että te olette täällä. Teidän kommenttinne, palautteenne, osallistumisenne keskusteluun. Vaikka pidän kirjoittamisesta, kuvaamisesta ja kuvien käsittelystä, en tekisi tätä jos blogissa ei olisi mitään kommentointimahdollisuutta. Lilyn aikoina negatiivista kommentointia oli todella paljon johtuen portaalin hyvin keskustelevasta ilmapiiristä. On sitä nytkin, mutta keskustelu on usein paljon asiallisempaa. Kaikenlaista palautetta saa ja pitää antaa, mutta joskus se negatiivisen palautteen määrä suorastaan huvitti. Toki se sai minut myös puolustelemaan mielipiteitäni paljon enemmän. Tämä ympäristö tekee sen, että voin rauhassa keskittyä blogini tekemiseen juuri sellaisena kuin itse haluan sen olevan. Blogipostaukset eivät ole pelkkiä kannanottoja, vaan tämä on minulle paikka jossa kehitän itseäni ja jaan omia hyödyllisiä oivalluksiani teille. Moni asia jää joskus sanomatta sillä pidän niitä niin itsestäänselvyytenä, mutta yritän muistaa, että kaikkien kohdalla se ei aina olekaan niin.

Tulevaisuudessa uskon kirjoittavani blogia niin pitkään kun se on mahdollista. Elämäntilanteesta riippuen blogiin käytetty aika vaihtelee, mutta en usko että haluan luopua tästä koskaan. Jos jotakuta vielä kiinnostaa lukea näitä juttujani, sehän on vain itselleni todella iso plussa. Otan tosiaan aina vastaan mielelläni myös ehdotuksia, toiveita, kritiikkiä.. Mitä vain. Tulevaisuudessa olisi kiva tehdä myös videoita jos aika riittäisi editoimisen opetteluun. Olen pohtinut tätä ideaa jo jonkin aikaa, erityisesti arkipäiväisempiä kuulumisia olisi niin paljon helpompi jakaa videon muodossa. Mitä sanotte, kiinnostaisiko?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Käsi ylös, kuka tunnustaa sortuneensa somehuijaukseen? Varmasti toisinaan ihan jokainen meistä. Vaikka saatan itsekin vähän kaunistella tiettyjä asioita tai rajata epäjärjestystä pois kuvistani, jotain menee toisinaan aivan yli ymmärrykseni. Somehuijauksella kalastellut kehut ovat turhia kehuja, sillä vaikka ne olisivat aitoja, isolla kädellä kaunisteltu somepäivityksesi ei ole. Pahimmillaan asetat jopa kuviasi katsovalle henkilölle paineita. Miksen mä ole noin hyvä äiti tai vaimo, noin kaunis, noin siisti ja noin s*atanan urheilullinen? Kaikki eivät osaa katsoa sen filtterin läpi.

Huvittavimpia tapauksia ovat mielestäni nämä ”tältä meillä oikeasti näyttää” tai ”siivouksen lähtökohta” -kuvat, joissa on selvästi pyyhitty kuitenkin ne korkeakiiltoiset pinnat ja lattialla ja tasoilla lojuvat tavarat ovat kuitenkin järjestelmällisessä epäjärjestyksessä. Miksi? Emme ehkä halua nähdä sitä pelkkää negatiivisuutta ja likapyykkiä somessa, mutta älä nyt hyvänen aika feikkaa jotain sotkuista kämppää. ”Siis toi sun sotku on mun siisti koti, wau miten sä pystyt tohon?!” kommentit tuskin ovat sen arvoisia, että suoranaisesti valehtelet lukijoillesi tai seuraajillesi?

On myös toki paljon muita vastaavia ilmiöitä, tuon nyt toin ensimmäisenä esiin vain omasta mielestäni kaikkein törkeimpänä. Kuulostavatko seuraavat tutulta?

Omat kuvat Esteettisyyden nimissä itsekin toki käsittelen kuviani, tai lähinnä säädän värejä, kirkkautta ja kontrastia tai saatan fiksailla taustalta jotain pois. En kuitenkaan koskaan varsinaisesti photoshoppaisi kuviani, sillä haluan niiden olevan aitoja kuvia minusta. Miksi kaventaisin kasvojani Facebookin profiilikuvaa varten tai suurentaisin vähän tissejä, jos en oikeasti näytä siltä?

Ruoka Lounaalla on ilmeisen kiva jakaa kuva superterveellisestä kvinoabowlista kun oikeasti samaan aikaan kauhoo kaksin käsin perunamuusia ja lihapullia lounasbuffassa. #lunchoftheday or not.. Tunnustan sortuneeni tähän tosin usein arkiaamuisin jos olen postannut Instagramiin esimerkiksi hyvin siloitellun smoothien tai tuorepuuron kuvan. Ne kuvat on otettu aina vapaapäivinä tai viikonloppuisin. Ei kuulkaa toivoakaan, että arkiaamuna ehtisin edes ajatella kameran nappaamista esille siinä kun syön sitä edellisenä iltana valmistettua ei-niin-esteettistä tuorepuuroa. #breakfastgoals olkoon jatkossa kuvaavampi hashtag.

Lapset Lapset ovat kuvissa hyvien puettuja, siistejä ja rauhallisia. Valkoiset paidat hohtavat puhtaina, kasvoista voisi päätellä että yksivuotias osaa syödä jo itse siististi ja lelut ovat tietenkin muutamaa harkittua autoa ja pehmonallea lukuunottamatta siististi huoneen sävyyn sointuvissa lelulaatikoissa. Todennäköisesti kaikki siistit lapsikuvat ovat samalta päivältä tai vähintään aina siltä maksimissaan kerran kuussa toteutuvalta siivouspäivältä jolloin kutsutaan myös vieraita kylään ja puetaan lapsi siististi. Eripariset sukat, täysin yhteensopimattomat vaatevärit, kynänjäljet naamassa ja itseleikelty tukka kuuluvat tietenkin jonkun muun lapselle kuin mun.

Krapula Tähän sortuu muuten todella moni! Kun aamukuudelta herään sunnuntaiaamuna ja katson kaverin edellisen yön kännisnäppejä, tulee samalta tyypiltä Instagramiin puoliltapäivin kuva vihersmoothiesta ”Off to jogging! Have a great Sunday!”.. Kuva on tietenkin kameran rullasta todennäköisesti lauantaiaamulta, kun kaveri on yrittänyt estää tulevaa krapulaansa viherjuoman avulla ja tässä kohtaa hän lenkkeilee korkeintaan taksista kotiinsa ja sängystä vessaan. Ennen kuvan postaamista on poistettu ne kännisnäpit ja laitettu kädet ristiin, toivottavasti niitä ole kovin moni ehtinyt katsoa.

Tinder Katso kohta ”omat kuvat”. Keskustelin juuri viikonloppuna Brondassa erään miehen kanssa hänen viimeaikaista Tinder-treffeistä. Treffikumppani oli ollut jotain aivan muuta, kuin mitä hänen upeat kuvansa antoivat ymmärtää. Varsinainen sika säkissä -tilanne on tuttua monille muillekin nettideittailijoille. En vain voi käsittää, miksi  Tulimme yhdessä lopputulokseen, että laita itsestäsi mieluummin vähän paskempia kuvia, niin yllätys voikin olla positiivinen ja deittien lopputulos aivan eri.

Oletko itse sortunut johonkin näistä vai onko sulla joku oma tietty osa-alue, jossa tulee helposti huijattua sosiaalisessa mediassa? PS. Postaus on kuvitettu pitkästä aikaa bikinikuvilla. Jos joku pohtii miten se liittyy tähän somehuijaukseen, voi pohtia sitä loputtomiin ;) Hauskaa tiistaita!

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ajattelin tämän olevan ihan helppo juttu. Kirjoittaisin postauksen samalla tavalla kuin olen tehnyt lähes joka päivä viimeisen vuoden aikana. Mutta ei. Ei helppoa ollenkaan. Tämähän on ensimmäinen postaus. En oikein tiedä, miten ensimmäiseen tulisi suhtautua? Koska blogini on kasvanut osaksi jokaista päivääni, sen ei kai pitäisi olla edes vaikeaa?

Se on. Mietin pitkään, mistä kirjoittaisin.. Millaisia kuvia haluaisin näyttää ensimmäisessä postauksessani.. Luonnostelin, pyyhin pois. Luonnostelin taas. Ja pyyhin pois. Pää oli aivan tyhjä. Syytin ensin tätä pimeää vuodenaikaa, sitten kiirettä ja stressiä. Mutta ei, kaikki oli vaan niin uutta ja jännittävää. Koska tämä on ensimmäinen postaukseni uudessa osoitteessa. Ihan mieletöntä olla täällä, tässä porukassa. Lifie ♥ MirvaAnnaMarian – meidän tarina alkaa nyt..

Mä olen siis Mirva, toisille varmasti hyvinkin tuttu, toisille vielä täysin tuntematon tapaus blogimaailmassa. Olen kirjoittanut lifestyleblogiani Lilyssä reilun vuoden verran, josta nämä postauksen kuvatkin on napattu mukaan. Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin ihan vain kertoa itsestäni ja blogistani, josta vähän yllättäenkin tuli minulle elämäntavan lisäksi myös toinen työ.

mirvaannamarian-lifie-12

Mutta sellainen mä olen. Ajaudun välillä mitä kummallisimpiin tilanteisiin, seuraan tai paikkoihin. En tiedä enää, yllätynkö mistään. Toisaalta kaikki ei kuitenkaan aina ole pelkkää sattumaa. Oli kerran yksi mies. Hän opetti mulle joskus, että omiin unelmiin täytyy uskoa aina. Ne eivät koskaan ole liian suuria tai mahdottomia, hulluja tai älyttömiä. Niin kauan kuin jaksaa itse uskoa, ne ovat saavutettavissa. Kannustan aina tekemään joskus ehkä vähän tyhmiäkin ratkaisuja, jos ne vain tuntuvat hyvältä. Meillä on niin kovin lyhyt elämä, joten sen fiiliksen mukaan on mentävä. Elän mieluummin vähän liikaa, kuin vähän liian vähän.

Henkinen hyvinvointi onkin saanut etenkin viimeisen vuoden aikana aivan erilaisen merkityksen elämässäni. Se on voimavara, josta meidän jokaisen tulisi pitää huolta päivittäin. Se tulee varmasti olemaan vahvasti esillä täällä blogissakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä fyysisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Blogista voit varmasti lukea paljon terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta. Fitnessiä? Ei. Älyttömiä painoja täällä ei tulla koskaan nostamaan, enkä tule ikinä punnitsemaan ruokiani, mutta liikun, koska siten voin hyvin. Syön terveellisesti, koska siten voin hyvin. Rakastan treenaamista ja juoksulenkkejä, mutta en tee sitä koskaan pakkomielteisesti, enkä ahdistu jos viikon treenit jäävät siihen kertaan. Joka päivä on aina uusi alku ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.

Saatan joskus sanoa vähän kärkkäästikin mielipiteitäni esimerkiksi ylipainon terveysriskeistä tai lasten syömisestä, mutta tarkoitukseni on aina hyvä. Haluan vain tsempata ja tukea, mikään ei ole mahdotonta. Minulle ei ole väliä, mitä painat, miltä näytät, kenestä tykkäät tai mihin uskontokuntaan kuulut. Niin kauan, kuin sydän on täyttä kultaa, sinäkin olet. Ihmisenä äärimmäisen suvaitsevainen, mutta itsekkyys, kateus, laiskuus ja kapeakatseisuus ovat asioita, joita en siedä.

Olen muuten ammatiltani sairaanhoitaja, sitä on usein kysytty. Sairaanhoitajan työt ovat nyt jääneet, mutta teen ihan kokopäiväistä toimistoduunia kaiken muun elämän ohella. Koti-, ja sisustusjutut ovat olleet viime aikoina vähissä, mutta nyt on sellaisia juttuja tiedossa, että sisustuspuoli tulee varmasti näkymään täällä jatkossa paljon enemmän kuin ennen.

Viimeisten kolmen vuoden aikana olen sisustanut n. 100m2 kotia Helsingin Eirassa sekä aurinkoista ”kakkoskotia” Espanjassa, joka on toiminut niin ikään kesäasuntona. Syksy ja lähestyvä talvi ovat herätelleet sisäinen kotihiireni taas henkiin, joten tämä puoli tulee varmasti näkyviin blogissakin. Ainiin, olen aikamoinen siivousfriikki ja aivan superjärjestelmällinen to do -listojen noudattaja.

Mitä muuta? Olen aikamoinen shoppailuhullu, ja siitä syystä olenkin nyt ollut koko syksyn ajan (menestyksekkäästi!) ostolakossa. Blogissa shoppaillaan siis varmasti myöhemmin (liikaa) vaatteita, laukkuja ja kenkiä sekä näkyy täällä paljon kauneusjuttujakin. Olen onnistunut hamstraamaan kaksi kylpyhuonetta täyteen kosmetiikkaa, se on suorastaan heikkouteni.

Rakastan myös matkustamista. Tämän vuoden aikana olen syönyt illallista trooppisen kuuman Singaporen kattojen yllä, ihaillut mielettömiä auringonlaskuja Indonesiassa, asunut maailman toiseksi korkeimmassa hotellissa Hong Kongissa, juhlinut syntymäpäivääni Dubaissa, seurannut F1 -kilpailua Monacossa jahdin porealtaassa, eksynyt Nizzan yöhön, nukahtanut veneen kannelle matkalla St. Tropeziin ja lisäksi viettänyt paljon aikaa Espanjassa.

Jätin tarkoituksella sen tärkeimmän viimeiseksi. Perhe. Olen pienen suloisen pojan äiti. 2 vuotta, 2 kuukautta, valtavasti energiaa, naurua ja vauhtia. Micael on niin iso osa minua, että hän tulee olemaan myös iso osa tätä blogia. Matkani äidiksi ei ole ehkä ollut ihan se perinteisin, mutta sitäkin opettavaisempi ja antoisampi. Meillä asuvat myös  pienet rakkaani, 2-vuotiaat chihuahuat Frida ja Cara. Heidät voi bongata usein kuvistani.

Sellainen se. Ensimmäinen postaus. Kiva, kun olet täällä. ♥ 

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian