Ajattelin tämän olevan ihan helppo juttu. Kirjoittaisin postauksen samalla tavalla kuin olen tehnyt lähes joka päivä viimeisen vuoden aikana. Mutta ei. Ei helppoa ollenkaan. Tämähän on ensimmäinen postaus. En oikein tiedä, miten ensimmäiseen tulisi suhtautua? Koska blogini on kasvanut osaksi jokaista päivääni, sen ei kai pitäisi olla edes vaikeaa?

Se on. Mietin pitkään, mistä kirjoittaisin.. Millaisia kuvia haluaisin näyttää ensimmäisessä postauksessani.. Luonnostelin, pyyhin pois. Luonnostelin taas. Ja pyyhin pois. Pää oli aivan tyhjä. Syytin ensin tätä pimeää vuodenaikaa, sitten kiirettä ja stressiä. Mutta ei, kaikki oli vaan niin uutta ja jännittävää. Koska tämä on ensimmäinen postaukseni uudessa osoitteessa. Ihan mieletöntä olla täällä, tässä porukassa. Lifie ♥ MirvaAnnaMarian – meidän tarina alkaa nyt..

Mä olen siis Mirva, toisille varmasti hyvinkin tuttu, toisille vielä täysin tuntematon tapaus blogimaailmassa. Olen kirjoittanut lifestyleblogiani Lilyssä reilun vuoden verran, josta nämä postauksen kuvatkin on napattu mukaan. Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin ihan vain kertoa itsestäni ja blogistani, josta vähän yllättäenkin tuli minulle elämäntavan lisäksi myös toinen työ.

mirvaannamarian-lifie-12

Mutta sellainen mä olen. Ajaudun välillä mitä kummallisimpiin tilanteisiin, seuraan tai paikkoihin. En tiedä enää, yllätynkö mistään. Toisaalta kaikki ei kuitenkaan aina ole pelkkää sattumaa. Oli kerran yksi mies. Hän opetti mulle joskus, että omiin unelmiin täytyy uskoa aina. Ne eivät koskaan ole liian suuria tai mahdottomia, hulluja tai älyttömiä. Niin kauan kuin jaksaa itse uskoa, ne ovat saavutettavissa. Kannustan aina tekemään joskus ehkä vähän tyhmiäkin ratkaisuja, jos ne vain tuntuvat hyvältä. Meillä on niin kovin lyhyt elämä, joten sen fiiliksen mukaan on mentävä. Elän mieluummin vähän liikaa, kuin vähän liian vähän.

Henkinen hyvinvointi onkin saanut etenkin viimeisen vuoden aikana aivan erilaisen merkityksen elämässäni. Se on voimavara, josta meidän jokaisen tulisi pitää huolta päivittäin. Se tulee varmasti olemaan vahvasti esillä täällä blogissakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä fyysisestä hyvinvoinnista puhumattakaan. Blogista voit varmasti lukea paljon terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta. Fitnessiä? Ei. Älyttömiä painoja täällä ei tulla koskaan nostamaan, enkä tule ikinä punnitsemaan ruokiani, mutta liikun, koska siten voin hyvin. Syön terveellisesti, koska siten voin hyvin. Rakastan treenaamista ja juoksulenkkejä, mutta en tee sitä koskaan pakkomielteisesti, enkä ahdistu jos viikon treenit jäävät siihen kertaan. Joka päivä on aina uusi alku ja koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta.

Saatan joskus sanoa vähän kärkkäästikin mielipiteitäni esimerkiksi ylipainon terveysriskeistä tai lasten syömisestä, mutta tarkoitukseni on aina hyvä. Haluan vain tsempata ja tukea, mikään ei ole mahdotonta. Minulle ei ole väliä, mitä painat, miltä näytät, kenestä tykkäät tai mihin uskontokuntaan kuulut. Niin kauan, kuin sydän on täyttä kultaa, sinäkin olet. Ihmisenä äärimmäisen suvaitsevainen, mutta itsekkyys, kateus, laiskuus ja kapeakatseisuus ovat asioita, joita en siedä.

Olen muuten ammatiltani sairaanhoitaja, sitä on usein kysytty. Sairaanhoitajan työt ovat nyt jääneet, mutta teen ihan kokopäiväistä toimistoduunia kaiken muun elämän ohella. Koti-, ja sisustusjutut ovat olleet viime aikoina vähissä, mutta nyt on sellaisia juttuja tiedossa, että sisustuspuoli tulee varmasti näkymään täällä jatkossa paljon enemmän kuin ennen.

Viimeisten kolmen vuoden aikana olen sisustanut n. 100m2 kotia Helsingin Eirassa sekä aurinkoista ”kakkoskotia” Espanjassa, joka on toiminut niin ikään kesäasuntona. Syksy ja lähestyvä talvi ovat herätelleet sisäinen kotihiireni taas henkiin, joten tämä puoli tulee varmasti näkyviin blogissakin. Ainiin, olen aikamoinen siivousfriikki ja aivan superjärjestelmällinen to do -listojen noudattaja.

Mitä muuta? Olen aikamoinen shoppailuhullu, ja siitä syystä olenkin nyt ollut koko syksyn ajan (menestyksekkäästi!) ostolakossa. Blogissa shoppaillaan siis varmasti myöhemmin (liikaa) vaatteita, laukkuja ja kenkiä sekä näkyy täällä paljon kauneusjuttujakin. Olen onnistunut hamstraamaan kaksi kylpyhuonetta täyteen kosmetiikkaa, se on suorastaan heikkouteni.

Rakastan myös matkustamista. Tämän vuoden aikana olen syönyt illallista trooppisen kuuman Singaporen kattojen yllä, ihaillut mielettömiä auringonlaskuja Indonesiassa, asunut maailman toiseksi korkeimmassa hotellissa Hong Kongissa, juhlinut syntymäpäivääni Dubaissa, seurannut F1 -kilpailua Monacossa jahdin porealtaassa, eksynyt Nizzan yöhön, nukahtanut veneen kannelle matkalla St. Tropeziin ja lisäksi viettänyt paljon aikaa Espanjassa.

Jätin tarkoituksella sen tärkeimmän viimeiseksi. Perhe. Olen pienen suloisen pojan äiti. 2 vuotta, 2 kuukautta, valtavasti energiaa, naurua ja vauhtia. Micael on niin iso osa minua, että hän tulee olemaan myös iso osa tätä blogia. Matkani äidiksi ei ole ehkä ollut ihan se perinteisin, mutta sitäkin opettavaisempi ja antoisampi. Meillä asuvat myös  pienet rakkaani, 2-vuotiaat chihuahuat Frida ja Cara. Heidät voi bongata usein kuvistani.

Sellainen se. Ensimmäinen postaus. Kiva, kun olet täällä. ♥ 

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Alkaa olla aika sanoa heipat. Niin, ei missään nimessä hyvästit. Blogimuutto alkaa olla ihan lähellä. Siitä, ja fiiliksistäni kerroin enemmän tässä postauksessa. Tulen varmasti vierailemaan täällä Lilyssä päivittäin, rakastan tätä keskustelevaa ilmapiiriä. Toivon kuitenkin kovasti, että te tulisitte vierailemaan myös minun uudessa blogissani.

Ennen kuin kokonaan lähden, kannattaa käydä tykkäämässä blogin Facebook -sivusta täällä ja seurata blogia Instagramissa . Sitä kautta on helppo pysyä uusimmista käänteistä perillä, kun päivitän sinne samantien uudet postaukset. Uusi sivusto johon blogini siirtyy, avataan pian. Pysy siis kuulolla, siitä tulee niin upea! Mutta vielä pari päivää siis Lilyssä, tää tuntuu vielä ihan kodilta ♡

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Sain ystävältäni aamulla viestin, että miten mä jaksan näitä mun blogiin ilmestyviä kommentteja. Sanon nyt heti, että onneksi iso osa on kuitenkin positiivista, kiitos siitä. Enkä tarkoita positiivisella sitä, että lukijan täytyisi olla kanssani samaa mieltä vaan myös sitä, että kommentoija osaa esittää eriävänkin mielipiteensä asiallisesti.

Oletko miettinyt, miten sinä esität asiasi?

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin, mutta halusin nostaa sen nyt uudestaan esille sillä bloggaava ystäväni oli eilen joutunut poistamaan postauksensa sen asiattoman kommenttiboksin takia. Lasten kasvatus, äitiys ja siihen liittyvät seikat jakavat valtavasti mielipiteitä ja niistä kirjoittaminen on usein aikamoista muurahaispesään sohaisemista. Aiheet herättävät ajatuksia ja kirvoittavat erilaisia mielipiteitä, se on ymmärrettävää. Kuten myös ne mun bikinikuvat, nekös vasta herättävätkin ajatuksia..

Mutta, kyse on siitä miten esität sen ajatuksesi tai mielipiteesi. Ja tämä ei koske ainoastaan sitä anonyymiä kommentointia blogeihin, vaan myös ihan oikeaa elämää. Haukutko oikeassa elämässäsi pienen lapsen äitiä huonoksi kasvattajaksi, kapeakatseiseksi ja mielenterveysongelmien aiheuttajaksi? Vain, koska olet ymmärtänyt hänen ajatustensa tarkoitusperän väärin.

Toivon, että et.

Haluaisin ymmärtää ihan jokaista ihmistä siellä ruudun takana, myös niitä negatiivisten kommenttien jättäjiä. Myös sinua, joka keskustelupalstalla kirjoitat suoranaisia valheita elämästäni esittäen tuntevasi minut ja sinua, joka siellä nimettömänä haukut lapseni nimeä. Uskon, että teillä on vain syystä tai toisesta paha olla. Ehkä ette tajua edes itse, kuinka väärin toimitte ja kuinka pahalta nettikäyttäytymisenne voi toisesta ihmisestä tuntua. Minusta kenenkään ei tulisi joutua poistamaan asiallista blogikirjoitustaan vaan sen takia, että joku suorastaan vittuilee siellä toisella puolella ja oikein haluaa ymmärtää asian väärin. Ilkeilyyn ja vittuiluun ei ole koskaan hyvää syytä, ellei vastapuoli ole sitten oikeasti loukannut. Mutta omien mielipiteidensä esittäminen asiallisesti ei ole kenenkään loukkaamista.

On mieletön taito ymmärtää myös häntä, joka on täysin eri mieltä kuin sinä. Jopa eri uskontokuntien edustajat pystyvät tulemaan toimeen toistensa kanssa, miksi yksi blogikirjoitus tuntuu sitten olevan niin rikki repivää?

Aina on joku, joka ei pidä sinusta. On eri mieltä. Lähtökohtaisesti vain jostain ärsyyntynyt. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta mielestäni omia mielipiteitään ja ajatuksiaan ei pidä jättää julkaisematta sen pelossa, että joku suuttuu tai ärsyyntyy. Ehdoin tahdoin ei tietenkään kannata suututtaa tai ärsyttää, mutta niin kauan kuin minä ymmärrän muiden eriäviä mielipiteitä, toivoisin samaa myös itselleni. Siinä on meille monelle aika iso kehitysaskel.

Esitit sitä kritiikkiä sitten oikeassa elämässä tai anonyyminä kommenttiboksissa, tee se rakentavasti. Jos ärsyttää, mieti hetki ennen kuin kirjoitat. Laske kymmenen, tai vaikka kolmeenkymmeneen jos oikein vituttaa. Mieti myös, miksi vituttaa? Mitä niin pahaa minä olen tehnyt, että sinulla on oikeus tulla haukkumaan vaikka sitten sitä lapseni nimeä? Tälläisen pienen ajatushetken jälkeen uskon, että aika moni jättäisi kommenttinsa kirjoittamatta. Sen sijaan kannattaa kohdistaa se siihen käytetty energia oman hyvinvointisi edistämiseen. Pian huomaatkin ehkä lukevasi sitä ärsyttävää blogia aivan eri asenteella.

Ja se kaikkein tärkein. Muistathan, että aikuisena näytät esimerkkiä lapsille ja nuorille. Törkeydet iltapäivälehtien ja blogien kommenttikentissä päätyvät heidänkin silmiin ja kaikki se paha, mitä kotona puhut vaikka sitten naapuristasi, päätyy usein lastenkin korviin. On todella tekopyhää itkeä lasten koulukiusaamistapauksista, kun itse muka-fiksuna aikuisena puhuu silkkaa paskaa ihmisistä, ketä ei yleensä edes tunne. Ruotii ulkonäköä ja rahanahneutta ja keksii päättömiä valheita ihan vain mustamaalatakseen.

Koska lapset, he ottavat mallia. Usein sitä koulukiusaajaakin ”vain vituttaa”.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian