Ihan ensimmäisenä, upeaa uutta vuotta 2019! Vuodenvaihde on loistava käännekohta ja aika aloittaa monta asiaa puhtaalta pöydältä. Oman asenteen voi muuttaa, tai ainakin voi päättää muuttaa sitä, vaikka nyt heti. Näistä jutuista kirjoittelen vielä myöhemmin lisää, mutta ajattelin aloittaa uuden vuoden blogissa kysymyspostauksella, kuten tein itseasiassa viime vuonnakin vuoden ensimmäisenä päivänä. Saan päivittäin kysymyksiä niin vaatteista, kuin lomakohteista tai kamerastakin ja aina mielelläni vastaan kaikille, jos vain suinkin ehdin. Saan usein myös kovin henkilökohtaisia kysymyksiä blogiin tai Instagramiin ja harmittaa, jos en ehdi vastata niihin heti. Nyt saa kysyä täällä blogissa ihan mitä tahansa, mä vastaan ihan kaikkiin kysymyksiin sitten omassa postauksessa. Kommentteja voi muuten jättää myös ilman nimeä tai sähköpostiosoitettakin, sitäkin joku itseasiassa kysyi. Mä kaipaan sitä ”vanhaa” blogiaikaa, jolloin näitä postauksia oli usein joten palataan hetkeksi sinne..

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Hejssan te siellä ruudun takana! Mulle tuli sellainen olo, että täytyy kirjoittaa pieni tilannekatsaus tänne blogiin, se ja mun Instagram kun ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle tässä viime aikoina. Eli siis kaikki te, jotka olette toivoneet tiettyjä postauksia – ne ovat kyllä tulossa mutta aikaisintaan joululomalla. Ensin sairastelin, sitten reissasin ja sitten tulivatkin jo joulukiireet. Toisissa töissäni loppuvuosi on yhtä hullunmyllyä, joten haluan hoitaa kaiken kunnolla loppuun asti, jäädä sitten hyvillä mielin joululomalle ja keskittyä tähän blogityöhön. Olen keräillyt voimia, vuosi on ollut yksi rankimmista, vaikka siihen paljon ihanaa sisältyikin. Kuluneesta vuodesta on itseasiassa vähän ristiriitainen olo. Toisaalta haluan, että se päättyy pian ja alkaa uusi, paljon parempi, mun vuosi.

Rakastan blogiani ja bloggaamista työnä, en tosin ajattele kumpaakaan työtäni työnä vaan pidän niitä aidosti mukavana tekemisenä, mutta on asioita jotka menevät ajoittain näidenkin edelle. Nyt joulukuussa olen yhä useampana iltana pelannut lautapelejä, hoitanut joulun perinteisiä kiireitä, valmistellut ja viettänyt juhlia. Niitä asioita, jotka vähän unohdin kun paahdoin täysillä liian monta rautaa tulessa. Mutta sellainen olen toki perusluonteeltani. Jatkuvasti tekemässä jotain ja vähän sättimässä laiskoja. Mutta ei se tehokkuus ihmisestä yhtään sen parempaa tee. Kaksi vuotta sitten mulle sanottiin Firstbeat-analyysin yhteydessä (sykettä 3 vrkn ajan mittaava hyvinvointianalyysi), että jos et hidasta tuota tahtia, jossain vaiheessa tulee seinä vastaan. Juu, juu, otan iisisti. En ottanut, seinä tuli ja siihen jäin hetkeksi ihmettelemään. Suurin ongelmani on ollut suorittaminen. Jos en muka näytä ihmisten mielestä siltä, että teen 24/7 töitä (samalla kun yritän hoitaa kotia, pientä poikaa, kahta koiraa ja parisuhdetta) ja treenaa joka päivä, olen jotenkin laiska ja huono ihminen. No, tästä olen onneksi päässyt yli. Mulla oli myös yksi toinen henkisen puolen ongelma tässä käsillä, mutta kirjoittelen siitä sitten lisää myöhemmin. Kaikki on hyvin ♥

Joulukiireet iskevät joka ikinen vuosi. Varsinkin kun joulua ei vietä kotona, tulee aina pieni lähtöstressi. Pakkaamiset, lahjahankinnat, ystävien ja sukulaisten tapaamiset.. Niin sitä vaan tilattiin taas tälläkin viikolla pikatoimituksella joululahjoja kotiin. Enkä välttynyt Stockan jäätäviltä jouluruuhkilta, sieltä mä vaan raahasin puuttuvia tavaroita mökille kaksin käsin, selkä hikeä valuen.. Miksei sitä ikinä opi? Toisaalta, ehkä tässä on just se mun jouluperinne. Pikku paniikki, kiire ja se hikoilu. Mun jouluostokset meinasivat saada tänään suorastaan koomisiakin käänteitä.. Tänä vuonna keksin jotenkin tosi ihania lahjoja läheisille, niistä tuli niin hyvä mieli. Hullaannuin jotenkin ihan täysin lahjojen antamisesta ja ostin vain lisää ja lisää. Siis mehän käytännössä taas sovittiin ettei mitään, mutta kun ajattelen miten ihania kaikki perheenjäseneni ovat minua kohtaan olleet, haluan kiittää heitä myös näin vaikka suhteeni materiaan onkin kääntynyt vähän päälaelleen. Silti sitä kuitenkin AINA tarvitsee, ihan jokainen meistä.

Lumi tuli Helsinkiin ja olen nauttinut siitä ihan täysillä. Kuin lapset tuolla pulkkamäessä. Äitinä oleminen on ollut viimeaikoina taas maailman ihanin juttu, sillä lapsen riemu joulun alla, saati lumileikeissä, on jotain ainutlaatuista. Se tarttuu. Micael oli tänään ensimmäistä kertaa kaverin luona kylässä (siis ilman mua) päiväkodin jälkeen, mihin se vauva jäi?! Kotiin oli ihana hakea onnellinen leikkijä, joka taukoamatta höpötti kuinka hauskaa oli ollut. Kaikesta loppuvuoden vaikeuksista huolimatta olen ollut tänään jotenkin tosi onnellinen ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Rakastan uusia vuosia. Uusia alkuja ja sitä loputtomien mahdollisuuksien tunnetta. Vaikka joka päivä voi aloittaa uuden, paremman elämän, vuodenvaihteissa on jotain omanlaista taikaa. Omassa elämässäni on tapahtunut paljon, ensin fyysisen terveyden saralla, sitten ehkä enemmän henkisellä puolella. Kuinka paljon voi sairastelu muuttaa ihmisen mieltä ja ajatuksia? Paljon. Oli pakko pysähtyä, järjestellä asioita ja arvoja, laittaa elämää uusiksi ja miettiä, miten pitää se zen yllä. Oli pakko ahdistua, stressata itsensä loppuun, pelätä pahinta ja väsyä. Kaikella on aina tarkoitus, itsekin ymmärrän tämän tarkoituksen varmasti vielä ennemmin tai myöhemmin. Aina ei ole siltä tuntunut, mutta nyt on hyvä olo. Koska mä paranen. Enhän ole ollut edes vakavasti sairas, mutta toisinaan paniikin ja ahdistuksen vallatessa mielen, sitä helposti ajatteli, että mitähän niiltä on nyt jäänyt huomaamatta, mikähän seuraavaksi tulee ja mitä jos tää on nyt jotain tosi vakavaa. Siinä ei voi kuin yrittää ymmärtää mieltä, joka ahdistuu. Että se en ole minä, se on mun mieli.

Blogi on jäänyt tietysti vähemmälle. Ensin halusin kirjoittaa ja kirjoittaa, sitten en ollenkaan. En kirjoita yhtään postausta siksi, koska on muka pakko. Kirjoitan siksi, koska haluan kertoa teille jotain, esitellä jotain ihanaa tai purkaa omia ajatuksiani. Jos ei ole sanottavaa, en väkisin väännä mitään. Koska olen syyskuusta asti keskittynyt täysillä omaan hyvinvointiini, niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin, ne tulevat olemaan blogissa läsnä jatkossa paljon enemmän. Sanoinkin jo aiemmin, että tammikuu on tietysti hyvinvointikuu ja se varmasti näkyy täällä. En kuitenkaan halua, että se hyvä olo jää vain tammikuuhun. Haluan, että se on koko vuoden kantava teema, ehkä koko loppuelämän.

Olen suunnitellut aloittavani ravitsemustieteen opinnot avoimen yliopiston puolella. Mua kiinnostaa myös kovasti psykologia, liikunta- ja terveystiede sekä aina sydäntäni lähellä ollut lääketiede, mutta jotenkin tällä hetkellä tuo ravitsemustiede tuntuu siltä, että siitä voisi ainakin aloittaa. Mulla on kuitenkin ihan loistava työ ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen jopa sijoittanut tosi mielenkiintoisiin kohteisiin, joten kyse on enemmänkin vain omasta halusta kehittää itseäni ja tietämystäni. Tottakai se näkyy sitten täällä blogissakin. Muutokset sopivat vuoden alkuun, joten näillä ajatuksilla mennään ainakin nyt uutta vuotta kohti. En todellakaan ota mitään stressiä mistään, tehdään mitä ehditään, silloin kun ehditään. Stressaantunut ei usein edes huomaa sitä rauhallisuutta ympärillään, vaikka sitä kuitenkin lähes kaikilla on. Nyt mäkin olen sen löytänyt ja samalla saanut paljon uusia ideoita. Uskon, että tuleva vuosi tuo paljon positiivisia muutoksia, nyt on aika mennä eteenpäin monessakin asiassa ♥ Nyt hyvää yötä, huomenna juhlitaan ihan kunnolla!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria