28 syyskuun 2022 Kukkujat ja nukkujat
Vuosien ajan olen katsellut aamuisin somekanavista ihmisten unta. Luultavasti sinäkin. En tiedä ketä oikeasti kiinnostaa tuntemattoman ihmisen Oura-data, mutta hämmästyttävän monet sitä kuitenkin seuraajilleen ihan säännöllisesti jakavat.
Luulen kuitenkin, että jos jonkun vain somesta tutun tyypin unidata todella kiinnostaa, on omassa elämässä aivan liian vähän tekemistä ja saattaa tuollainen toimettomuus vaikuttaa jo omiinkin uniin..
Omasta lähipiiristäni Ouraa ovat kehuneet lähes kaikki sen käyttäjät. Silti pistin vuosia sille vastaan. Minä en sitä osta, sitä paitsi nukun oikein hyvin ilman mitään sormuksia. Enkä todellakaan halua olla aamulla ensimmäisenä analysoimassa untani. Nukunkin varmasti sata kertaa huonommin kun ajattelenkin koko älysormusta. Ja monta muuta syytä.
Ja niin tuli päivä, kun naputtelin tilaukseni tälle kotimaiselle älysormusfirmalle (ja luultavasti lahjoitin samalla terveys- ja unitietoni Ouran kautta jollekin tuntemattomalle taholle, mut who cares, nyt saa unidataa)
Itseasiassa tuolla samalla viikolla ostin kaksi ladattavaa asiaa elämääni. Teslan ja Ouran.
Niitä yhdistävät paitsi akut, myös se, etten voi ymmärtää miksi hankin ne vasta nyt.
En osaisi kuvitella nukkuvani esimerkiksi kellon kanssa, mutta heti toisesta yöstä lähtien Oura on ollut täysin huomaamaton. Elän sen kanssa normaalia elämää, lataan sen yleensä illalla suihkun ja kasvojenpesun aikana jolloin otan sormukset muutenkin pois. Ja kun akku alkaa tyhjentyä, muistuttaa sormus kauniin vähäeleisesti, että lataanhan sen ennen nukkumaanmenoa.
Maailman kaunein kapistus se ei ole, varsinkin jos on tottunut pieniin ja siroihin koruihin, mut who cares, nyt saa unidataa. Siihen tottuu nopeasti.
Jäin sormuksen käyttöön aivan koukkuun. Sen sijaan että stressaisin unistani kuten etukäteen kuvittelin, sormus on saanut skarppaamaan paitsi nukkumaanmenon, myös järkevien treeniaikataulujen kanssa. Varsinkin pidemmällä käytöllä Oura antaa hämmästyttävän tarkkoja huomioita treenien ajankohdan ja jopa illallisen ajankohdan vaikutuksista uniin, iltariennoista ja stressistä nyt puhumattakaan. Sormus motivoi, mutta ei stressaa eikä ahdista.
PS. Yksi lasi ei näy missään, kaksikin vain tosi myöhään juotuna. Kolmesta saa jo palautetta.
Oura on paljastanut käyttäjillään muun muassa uniapneaa, ennakoinut sairastumista ja jopa erään iltapäivälehden artikkelin mukaan kertonut myös vakavista sydänongelmista. Itselläni se nyt toimii lähinnä hyvinvoinnin tukena ja mielenkiintoisena ”tekemisenä”, mutta aika mieletöntä silti. Ja vielä suomalainen keksintö.
Uni on muuten noussut paitsi ehkä yhdeksi lempipuheenaiheistani, myös vähitelleen ansaitsemalleen paikalle hyvinvoinnin ehkä tärkeimpänä tekijänä. Vaikka liikkuisit kuinka paljon ja söisit kaikkien ravitsemussuositusten mukaisesti, saatat nukkua huonosti. Ei kuitenkaan kannata unohtaa, että liikunta ja ruokavalio vaikuttavat erittäin positiivisesti myös uneen, varsinkin oikeaan aikaan ajoitettuna.
Ehkä joskus mainitsinkin, kuinka yksi parhaimmista kauneusvinkeistä (tuon edellisen kirjoituksen auringolta suojautumisen lisäksi) on riittävä uni. Väsymys vanhentaa nopeasti, ja siihen harmaaseen, nuutuneeseen peilikuvaan riittää usein ihan jo yksikin huonosti nukuttu yö. Sama tietysti toisinpäin, hyvän yön jälkeen peilissä on yleensä ihan eri tyyppi.
Ensin olisi kuitenkin opittava nukkumaan eikä kukkumaan. Ja koska olen keskustellut unesta niin monien ihmisten kanssa ja lukenut neurotieteestä paljon viime aikoina, tiedän ettei se ole ihan niin yksinkertaista. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, että suuri osa ihmisistä kärsisi ihan oikeasta unettomuudesta, vaan vääränlaisista elämäntavoista. Oikeasta unettomuudesta kärsiviä on paljon vähemmän kuin heitä, jotka luulevat kärsivän unettomuudesta.
Vanhat tylsät vinkit toimivat uneen ja Oura-datan vahvistaessa tämän ne eivät enää tunnu niin tylsiltä. Viileä makuuhuone, raikkaat ja tuuletetut petivaatteet, kofeiinit ja päiväunet minimiin, raskasta liikuntaa aikaisin ja kevyttä myöhään, kevyet iltapalat, stressin ja ahdistuksen käsittely ennen sänkyyn menoa, säännölliset nukkumaanmeno- ja heräämisajat. Ja, uusi suosikkini – tunti ennen ja jälkeen nukkumaanmenoa ilman puhelinta. Itse olen huomannut ihanaksi ekstraksi vielä diffuuseriin laitettavat laventelitipat (eteeristä öljyä), magnesiumin käytön ja pimennysverhot.
Moni hyvinvoinnistaan kiinnostunut on varmaan lukenutkin jo, mutta jos olet jäänyt paitsi, paina vielä kirjasuositus mieleen. Matthew Walker – Why We Sleep? silmät avaava (ja myöhemmin myös helpommin sulkeva..) teos löytyy varmaan jokaisesta äänikirjapalvelusta ja kirjaston hyllystä. Lupaan, että nukut sen jälkeen hieman paremmin tai ainakin teet jotain hyvän unesi eteen.