Postaus on toteutettu yhteistyössä Lasten Suuren Lelukirjan ja Indieplacen kanssa

 

 

Varma merkki joulun lähestymisestä oli omassa lapsuudessani aina Lasten Suuren Lelukirjan ilmestyminen. Siitä taiteltiin sivuja, pikku kädet merkkasivat tussilla lemppareita ja lelukirja kädessä haaveiltiin loputtomiin hienoista uutuusleluista, joita ei koskaan päässyt edes näkemään livenä. Olikohan niitä oikeasti olemassa? Kun ensimmäinen Lasten Suuri Lelukirja tipahti postiluukustamme Micaelin ollessa ihan pieni, nostalgia valtasi mielen ja palasin itsekin takaisin siihen lapsuuden käsin kosketeltavaan innostukseen ja malttamattomaan joulun odotukseen. Tänä vuonna olen odottanut jouluvalmistelujen aloittamista kuin pieni lapsi pukin vierailua. Ehkä postista tipahtanut lelukirja oli nyt sen merkki, että on aika vähitellen aloittaa, eikö?

 

 

Micael tietää jo, että Lasten Suuri Lelukirja tulee joka joulu. Kesäversiostakin hän on aina aivan innoissaan, mutta joulukuvasto on se juttu. Voi sitä riemua, kun kotiin tullessa lelukirja oli tipahtanut postiluukusta. Ulkohousut jäivät jalkaan, kun pikkuinen haki vain kynän laatikosta ja selasi kirjaa toista tuntia. Lelukirja onkin suorastaan liimautunut olohuoneen pöytään ja sen sivuista on taiteltu jouluun mennessä lähes joka ikinen. Se on toiminut tärkeänä apuna joulupukille kirjoittaessa, jo viime vuonna pienet kädet taiteilivat lelukirjan avulla oikeita kirjaimia paperille ja kirjoittaja toivoi kovasti, että joulupukki varmasti sitten ymmärtäisi mistä lelusta on kyse.

 

Vaikka olen aina rakastanut joulua, lapsen myötä siitä on tullut entistäkin ihanampaa. Se vilpitön riemu, jännitys ja malttamaton odotus tarttuvat ja kaikki jouluvalmistelut ovat tuplasti kivempia lapsen kanssa. Pian leivotaan piparkakkuja, keitellään riisipuuroa ja koristellaan kuusta. Sen alle tulee kuulemma paljon lahjapaketteja, mutta katsotaan nyt miten kiltisti sitä ollaan jouluun asti.. Ensimmäinen tonttu nähtiin jo kuun puolessa välissä! Tähän kuvissa näkyvään koriin hän haluaa usein rakentaa itselleen majan, ja siellä onkin selattu lelukirjaa monena iltana ja aikaisena aamuna.

 

 

Tänä vuonna lelukirjassa on ollut kivoja väritystehtäviä, labyrintteja ja muutakin puuhaa kuin pelkkien lelujen kuvia. Lelukirja säilyy ainakin meillä jouluun asti, sillä lapsi jaksaa selata sitä ja puuhailla sen parissa pitkään. Jos lelukirjan kanssa käy kuten meillä, eli joka ikinen sivu on täynnä piirustuksia ja rukseja, omia suosikkileluja voi valita yhdessä aikuisen kanssa Lasten Suuren Lelukirjan verkkosivuilta ja tallentaa ne toivelistalle. Toivelistan avulla on aikuisen ehkä helpompi lähteä sinne jouluostoksille, kuin sen ihanan pienillä harakanvarpailla (♥) koristellun Joulupukille kirjoitetun kirjeen kanssa.

 

 

Tänä vuonna Lasten Suuri Lelukirja jaetaan koteihin viikolla 44. Eli ensi viikolla pienille joulun odottajille on luvassa mieluista postia. Lelukirja on klassikko ja siitä on tullut ainakin meille ihana perinne, kun voidaan yhdessä selata sivuja ja toiveleluja Micaelin kanssa. Marraskuu onkin aikaa vielä miettiä ja harkita tarkoin lahjatoiveita, sitten perinteisesti kuun viimeisenä päivänä kirjoitetaan yhdessä joulupukille ja yritetään pysyä mahdollisimman kiltteinä. Lelukirjan kolahdus postiluukusta on myös merkki siitä, että viimeistään nyt tontut liikkuvat ja tarkkailevat lasten käyttäytymistä.

 

 

Joulun odotuksesta tekee ihanaa juuri tällaiset yhteiset kotona vietetyt hetket. Pieni askartelee kirjansa parissa ja haaveilee joululahjoista, ja käyttäytyy samalla superhyvin kun haluaa jonkin tietyn lelun sieltä kirjan sivuilta.. Meillä muuten ainakin tällaiset erilaiset majat ja niissä hengailu ovat nykyään ihan lempparijuttuja. Tonttuja katsellaan ikkunasta ja lelukirjaa selaillaan siellä vaikka kuinka pitkään. Hyvä vinkki esimerkiksi joulun leipomis- ja ruoanlaittohetkiä varten, jos pienet kädet eivät malta pysyä poissa keittiöstä. Lelukirja käteen ja haavematkalle. Nyt kun talviaika on koittanut ja marraskuu vaihtuu jo ensi viikolla, voi kai jo vähitellen toivottaa  tunnelmallista joulun odotusta ja iloa loppuvuoteen pimeydestä huolimatta ♥

 

PS. Muistakaa käydä täyttämässä omat lahjatoiveet Lasten Suuren Lelukirjan toivelistalle!

 

Yhteistyössä: Lasten Suuri Lelukirja &

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa

 

Saaristoon tullessa lapsuusmuistot nostavat päätään. Miltä tuntuikaan viettää koko päivä aamusta iltaan ulkona.. Hyppiä kallioilla, katsella läheisestä satamasta lähteviä veneitä. Onko tuo jo töistä palaava isä? Mökille saatettiin jättää yksi ainoa toimiva puhelin, soitat sitten sillä töihin tai äidille jos tulee joku hätä. Aina löytyi grillattavaa ruoaksi. Saariston kävijät huomaavat, kuinka aika siellä on pysähtynyt. Sitä unohtaa puhelimen helposti tunneiksi johonkin, kun keskittyy nauttimaan luonnosta, liikkumaan ulkona, tutkimaan ympäristöä. Kuuntelemaan kirkuvia lokkeja ja lentoon lähteviä joutsenia. Yhtäkkiä muovipussi on täynnä kuusenkerkkiä, grillipaikan puut on pilkottu ja hiillos valmiina. Saunaan saa edelleen lisätä puita, asfalttitiestä ei ole tietoakaan.

DNA haastoi minut viime kuussa kertomaan tavallisesta päivästäni ja miten nettiyhteys kuuluu siihen. Länsimaissa netin käyttö on jo lähes hengitystä vastaava osa arkipäivää. Yhtä itsestäänselvää, ja kokoajan läsnä. Kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa kirjoitin myös tämän postauksen, jossa haluankin nyt miettiä, mitä jos meillä ei olisi nettiä? Täytyy sanoa, että en varmasti lopulta edes osaa ajatella tätä asiaa loppuun asti. Niin itsestäänselvää se netin käyttö meille kaikille on.

 

 

Aloitetaan jo ihan siitä, että ilman nettiä minulla ei olisi edes tätä työtäni. Kaikki perustuu (nopeaan) ja edulliseen nettiyhteyteen. On oltava käytännössä yhteydessä ulkomaailmaan netin kautta koko ajan. Mitähän edes tekisin työkseni? Nyt kun mietin ihmisiä elämässäni, kaikki tärkeimmät olen tavannut onneksi muualla kuin netissä. Mutta miettikää vaikkapa Tinder-pareja. Yhden sovelluksen ansiosta on perustettu perheitä ja löydetty suurta rakkautta. Ei olisi älypuhelinta, ei sovelluksia joilla päivittää muille oman päivän kulkua. Ei sähköpostia (!!), ei verkkopankkia laskujen maksuun. Loppujen lopuksi tästä ei ole edes kauaakaan, kun kukaan ei kertonut sosiaalisessa mediassa itsestään yhtään mitään. Tiesit, mitä kaveri tekee kun soitit tai laitoit tekstarin. Liikkuisimmekohan muuten enemmän ilman nettiä? Aivan varmasti.

 

Ilman nettiä sosiaalinen elämäni olisi varmasti paljon rajoittuneempaa. En tietäisi mitä vanhoille koulukavereille kuuluu, enkä olisi perillä parhaan ystäväni jokaisesta liikkeestä. Toisaalta, siinä hetkessä kun tapaamme, uskoisin olevani paljon enemmän läsnä. Intohimoisena googlaajana ja tiedonjanoisena ihmisenä kaapissani olisi ainakin valtava kasa tietokirjoja. Ja voi, reseptivihkoja ja keittokirjojakin! Ja enemmän pölyä, kirjahyllyjä ja paperiroskiksia. Telkkarista katsottais just sitä mitä sieltä tulee ja radiosta kuunneltais sitä mitä siellä soitetaan. Nettiaikakaudella on muuten paljon helpompaa olla persoonallinen, eikö? On vapauksia valita.

 

Mutta muistaako kukaan kuinka juostiin laittamaan parkkimittariin lisää rahaa? Kuinka bussiaikataulu tsekattiin pysäkin seinästä ja puhelinluettelo painoi enemmän kun pino tiiliskiviä? Tai kuinka nettiyhteydet olivat ennen ihan luokattoman hitaita? Eipä ladattaisi sellaisilla nopeuksilla kuvia someen, ei.

 

 

On asioita joita olen halunnut säilyttää ajasta ennen tätä nettivallankumousta. Pidän kovasti käsin kirjoittamisesta. Kirjoitan kaikki muistiinpanoni ja to do-listani aina käsin. Miettikääpä muuten kun pitäisi palata kirjeaikaan.. Siis mä muistan senkin, apua kun tunnenkin oloni vanhaksi. Oliko teillä kirjekavereita? Eikö muuten jossain oltu tutkittu, että suomalaisten käsiala on jatkuvasti huonontunut kun suurin osa kirjoitustyöstä tehdään koneella jo koulussakin? Nämä ovat juuri tällaisia arkisia asioita, joita ei tule edes ajatelleeksi. En käytä oikeastaan lainkaan sähköistä kalenteria, vaan kirjoitan paperikalenteriini kaiken muistettavan. Jos se ei satu olemaan käsillä, viimeistään seuraavana päivänä kopioin puhelimeen kirjoitetun muistiinpanon tai varatun ajan sinne käsin. Rakastan myös lukea oikeita kirjoja, mieluummin soitan äidille whatsappin sijaan, ja sanomalehden haluan todellakin paperisena omasta postiluukusta viikonloppuaamujen iloksi.

 

Veneily olisi muuten aika lailla erilaista ilman nettiä sekin. En todellakaan osaisi lukea pelkkää paperista merikorttia tai löytäisi yhteenkään saareen.

 

 

Maailma on muuttunut ja me muutumme sen mukana. Nettiyhteydet vaikuttavat varmasti evoluutioonkin. Aina ryhdistä siihen persoonallisuuteen. Nyt introvertinkin on helppo olla sosiaalinen. Vaikka liikunta ja normaali päiväaktiivisuus ovatkin vähentyneet, toisaalta on helpompaa lähteä liikkeelle ja olla aktiivinen. Treeniohjelmat löytyvät puhelimesta, samanhenkistä seuraa saa somesta. Elämä on helpompaa, välillä mietin, onko se liiankin helppoa? Mukana on kuitenkin mentävä ja nettiyhteys kulkeekin mukana aivan kaikkialle. Veneeseen, ja sinne saaristoon jossa aika on pysähtynyt. DNA:lle ja muille operaattoreille kiitos siitä, että mahdollistatte työnteon ympäri maailmaa. Oletteko muuten ikinä ajatelleet tällaisia asioita itse? Vaikka nopeat ja toimivat nettiyhteydet helpottavatkin sitä jokapäiväistä elämäämme, aina aika ajoin kannattaa irrottautua hetkeksi jatkuvasta yhteydestä ulkomaailmaan. Unplugged moments alkaa olla iso trendi maailmalla. Älkää unohtako niitä ♥

 

Yhteistyössä: DNA  &

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa

Aamulla sammutan ensimmäisenä herätyskellon. Kirkasvalolamppuakin paremmin herättää kirkkaimmalle säädetty puhelimen näyttö silmien edessä. En koskaan pääse ylös sängystä heti kellon soidessa, keho ja mieli vaativat muutaman minuutin heräilyn sininen valo silmien edessä. Haluaisin pitää puhelimen pois makuuhuoneesta. Vielä ei ole onnistunut.

Arkiaamujen Hesarin selaan sängyssä näytöltä. Tarkistan sään ja valitsen mielessäni vaatteita sen mukaan, postaan ehkä kuvan Instagramiin, jos muistan. Varmistan päiväkodin intrasta, oliko tänään retkiä tai muuta erityistä muistettavaa. Lihapullia näköjään lounaaksi, niiden avulla saakin lahjottua lapsen syömään aamiaisensa. Päiväkodin Whatsapp-ryhmässä muistutetaan vielä aurinkosuojan käytöstä lapsilla, aurinko on jo polttavan kuumaa.

Aina välillä unohdan, kuinka lapsuudessani ei käytetty ollenkaan nettiä. Muistan sen modeemin raksutuksen ja yhdistämisäänen edelleen. Ensimmäiset tekstiviestit, myöhemmin ne, joihin ei mahtunut kuin tietty merkkimäärä eikä sitäkään voinut ylittää saldorajan ylityksen pelossa. Webbikamerat, MSN Messengerin ja viestit yläasteen ensimmäisiltä poikakavereilta. Ensimmäisen läppärin, ensimmäisen älypuhelimen. Tekstarit, joita saattoi lähettää vaikka kuinka monta. Yhtäkkiä kaikki siirtyi nettiin. Bussiaikatauluja ei luettukaan aamulla pysäkin seinästä, tuli Reittiopas. Nykyään jopa matkakorttini on historiaa, kun puhelimessa on julkisen liikenteen sovellus, joka veloittaa liput suoraan luottokortilta.

DNA haastoi minut tässä kaupallisessa yhteistyössä pohtimaan, miten netti kuuluu minun päivääni. Eikä mikä tahansa netti, vaan nopea ja toimiva netti. Reissuissa sitä välillä vielä turhautuu hitaaseen wifiin ja muistaa, kuinka tämä sekunnissa someen -maailma on vielä niin kovin uusi.

Aamun kiireestä selviää kertomalla, että murojen syöjä saa lounaalla lihapullia. Pukemista nopeuttaa Viaplaysta katsottu Blaze ja Monsterikoneet. Kun olen vienyt lapsen päiväkotiin, lähden töihin. Matkalla kuuntelen musiikkia Spotifysta, uusia biisejä on päivittynyt yön aikana suosikkilistoilleni. Mahtavaa. Tiesittekö muuten, että DNA tekee yhteistyötä musiikin suoratoistopalvelun Deezerin kanssa? Tai että Deezer on voittanut monissa arvosteluissa Spotifyn? Pitäisi kokeilla, tää oli mulle ihan uusi juttu. Aamun palaveri on kaupunginosassa, jossa olen käynyt ehkä kerran aiemmin. Pakko laittaa puhelimen karttapalveluun osoite, että löydän perille.

Teen lähes kaiken työni netissä. Tai sanotaanko, että en voisi tehdä työtäni ollenkaan ilman nettiä. Pari vuotta sitten lähdimme kaikki toimistolta kotiin, sillä netti ei toiminut koko päivänä. Netti on mahdollistanut niin paljon, ettei tavallinen ihminen tunnu sitä edes ymmärtävän. Töissä maksan laskut verkossa, varaan ajan kynsihuoltoon ja tarkistan, saiko lemmikkivarauspyyntöni lennolle toteutettua. Katson viikonlopulle sään, pääseeköhän veneilemään? Meillä on muuten veneelläkin netti, helpottaa elämää merellä ja saaristossa kummasti. Töistä kiiruhdan salille. Taas soittolista soimaan, langattomat kuulokkeet päähän ja treenikello käteen. Latasin myös urheilukelloni laatiman juoksuohjelman työkoneelle, aloitan kun ehdin. Matkalla salille yksi Whatsapp-puhelu autossa, kätevää ja turvallista kun voi hoitaa nykyään puhelutkin autossa molemmat kädet ratissa.

Salin jälkeen suoraan päiväkotiin hakemaan pieni rakas. Kavereiden kanssa vietetty päivä näkyy ylienergisyytenä. Selataan hetki uutta kirjaa, sen jälkeen iPad käteen ja sohvalle rauhoittumaan. Opettavaiset pelit ovat lisänneet englannin sanavarastoa ja opettaneet matematiikkaa. Aamulla kesken jäänyt jakso Blazea katsotaan vielä loppuun. Ennen ulkoilua vielä nopea arkiruoka, resepti löytyy hetken googlailun jälkeen. Tytöt lähettävät viestejä yhteiseen Whatsapp-ryhmään, Hannulle muistutus tulevista juhlista Facebookin kautta ja äidille vielä puhelu koiria kävelyttäessä. Ulkona postaan someen videon pyöräilemään oppineesta pienestä pojasta, joka pyytää kuvaamaan uuden tempun. ”Lähetä se Andersin äidille!” Pyykinpesukoneen saa laitettua ulkona päälle puhelimesta, sähköpostiin kilahtaa muistutus huomisesta ajanvarauksesta kasvohoitoon. On aika siirtää puhelin sivuun, lukea iltasatu lapselle oikeasta kirjasta ja käydä itsekin nukkumaan. Kuitenkin vielä juuri ennen nukahtamista avaan ystävältä tulleen kuvan, naurattaa niin vietävästi.

DNA on mahdollistanut helpomman arjen. Välillä haluan tietoisesti laittaa älylaitteet pois ja keskittyä niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin, mutta vain hetkeksi. Nopean netin avulla pidän paljon enemmän yhteyttä minulle tärkeisiin ihmisiin, koen oloni turvalliseksi, teen työni ja säästän aikaa perheelleni. Meillä on netti kotona, töissä, puhelimissa, tableteissa, mökillä ja veneellä. Ja onneksi onkin.

Yhteistyössä: DNA &

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian