Olen varmaan usein kertonut olevani paljon yksin. Tai no, kaksin. Olen vuosien varrella tottunut siihen ja olemme pärjänneet kahdestaan niin matkustaessa kuin kotona arjessakin. Monet vanhemmat pelkäävät esimerkiksi eroa siksi, etteivät tiedä miten pärjäisivät lapsen kanssa yksin. No, varmasti paremmin kuin yksin parisuhteessa. Vaikka toisaalta rakastan yksinoloa ja esimerkiksi sitä, että koti on kokoajan siisti kun ainoa aikuinen siellä olen minä ja kuinka yksin ollessa rutiineista on helpompi pitää kiinni, näin marraskuussa tämä yksin oleminen on alkanut ärsyttää ja kunnolla. Sori nyt pieni avautuminen, ehkä tämä on oma versioni pimeysväsymyksestä.

   

 

Olen ollut tänä vuonna yksin enemmän kuin koskaan aiemmin. Siis todella paljon. Koska olen kuitenkin nauttinut kotona olosta ja muutenkin rauhoittunut takavuosien seikkailuista, en sinänsä kaipaa tämän enempää omia menoja ilman Miksua enkä ollenkaan haikaile esimerkiksi baareihin. Mikä on ollut ihanaa. Olisi kauheaa jos ei saisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Mutta.. Ajatus siitä, että taas vaihteeksi pyöritän tätä arkea yksin ja  olen yksin vastuussa paitsi arjesta, myös siitä lapsesta. Varsinkin sellaisina aikoina kun kaikilla Micaelin tutuilla hoitajillakin on muuta ohjelmaa ja isä tuhansien kilometrien päässä kotoa, se vastuu ja yksinäisyys konkretisoituvat jotenkin ihan toden teolla.

 

Kunnes taas havahdun miettimään, että onhan täällä paljon yksinhuoltajia jotka handlaavat vastuun ja useammankin lapsen ihan hyvin. Yksinhuoltajalla tarkoitan nyt tilannetta, että lapset ovat kokonaan toisella vanhemmalla. Viikko-viikkosysteemi kun kuulostaa korviini toisinaan jopa luksukselta.

 

 

Marraskuun pimeydessä pitäisi hoitaa työt, kotityöt, omat harrastukset, lapsen harrastukset, laittaa ruokaa, laittaa koirille ruokaa, viedä lapsi ulos, viedä koirat ulos. Pysyä järjissään ja kantaa vastuu tosiaan siitä lapsesta ja kodista. Jos mietitte lasten hankintaa, miettikää myös sitä tukiverkoston laajuutta. Välillä taas mietin että onko mulla edes oikeutta valittaa, koska on kuitenkin oma valintani ettei meillä ole esimerkiksi lastenhoitajaa sillä haluan olla mieluummin lapseni kanssa itse vaikka se sitten tarkoittaisikin yksin olemista. No, marraskuussa saa ainakin vähän valittaa eiks niin?

 

 

Lapsi on kuitenkin niin vähän aikaa niin pieni että tarvitsee jatkuvaa läsnäoloa. Pari vuotta eteenpäin ja se on jo yksin kotona pidempiäkin aikoja kuin vain pikaisten  koiralenkkien verran. Haluan, että hän muistaa äitinsä ennen kaikkea läsnäolevana äitinä. Löydän tästä tilanteesta kuitenkin onneksi paljon positiivista. Osaan arvostaa vapaata aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Mun ja Miksun välit ovat hioutuneet tänä vuonna jotenkin entistäkin läheisimmiksi ja tiedän selviytyväni vaikka mistä. Tiedättekö kun aina sanotaan, että voidakseen olla toisen ihmisen kanssa, on opittava ensin olemaan yksin? Sitä on ainakin harjoiteltu. Koska tiedän, etten ole ainoa (onnea on muuten rakas ystävä joka jakaa saman ”kohtalon”), olisi ihanaa kuulla muilta vähän yksinäisiltä äideiltä, kuinka te handlaatte arjen ja vastuun yksin? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Jos tänään soittaisin isälleni, vaihtaisin kuulumisia Dubaista. Hän kyselisi mikä on viime kerrasta muuttunut, kehottaisi menemään vanhan Dubain puolelle ja käymään tietenkin aavikolla. Hän puhuisi omista matkoistaan niin pitkään, että pyörittelisin silmiäni ja miettisin, milloin kehtaan pyytää vaihtamaan puheenaihetta. Hän kertoisi miten on mennyt töissä, tarinoisi kuluneesta viikonlopusta ja luultavasti jostain kommelluksesta, niitä kun mahtuu jokaiseen päivään. Ja lopuksi hän aina muistuttaisi, kuinka paljon hän meitä rakastaa. Yhdeksän vuoden ja kymmenen kuukauden jälkeenkin muistan, miten isä aloitti aina puhelut. Hellou. 

 

 

Tänään toivon taas kerran, että voisinpa antaa isänpäivälahjan. Se olisi varmasti taas jokin vaate ja itse tehty kortti. Enää en ehkä tarvitsisi äidiltä vinkkejä, osaisin ostaa itsekin. En luultavasti olisi tänään kuitenkaan reissussa vaan olisin tapaamassa häntä taas pitkästä aikaa. Istuisin villapaitaa vasten kainalossa ja kuuntelisin vitsejä vitsien perään. Voi, mikä ikävä. Vieläkin.

 

Kolmasosan elämästäni olen elänyt ilman isää. Juuri sen kolmanneksen, jossa olisin aivan erityisesti halunnut hänen olevan mukana. Hyvällä tavalla olen kateellinen kaikille heille, jotka saavat tänään antaa isälle tai isoisälle halaukset, ehkä ne lahjatkin. Samalla surullinen, ettei oma lapseni ole koskaan nähnyt kumpaakaan isoisäänsä eivätkä he päässeet koskaan tapaamaan häntä.  Onneksi hänellä on kuitenkin se maailman ihanin isi, jota minäkin voin onnitella tällaisena päivänä. Ja niin kliseistä kuin se onkin, hän muistuttaa monellakin tapaa minua omasta isästäni. Ihanaa isänpäivää kaikille isille ja jos sinulla on vielä omasi, arvostathan jokaista hetkeä jonka saat hänen kanssaan viettää ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Lämpö, jonka ehtii jo lyhyessä ajassa unohtaa. Taianomainen musiikki sekoittuu kaikkialla leijaileviin oud-tuoksuihin ja hetkessä on astunut sisään tuhannen ja yhden yön satuihin. Kiireetön aamiainen ja tulevan päivän ohjelmassa vain sitä, mitä tekee mieli tehdä. Juuri nyt en välitä lainkaan ilkeistä ja moralisoivista kommenteista, kuinka kehtaan matkustaa Arabiemiraatteihin. Tai kuinka nyt kehtaan matkustaa ylipäätään. Juuri nyt olen odotetulla lomalla perheeni kanssa ja aion varastoida tätä iloa, valoa, lämpöä ja D-vitamiinia itseeni aina seuraaviin auringonsäteisiin asti.

 

 

Tästä on vuosi, kun olemme viimeksi olleet ihan kolmistaan lomalla. Vaikka vietämmekin paljon aikaa yhdessä, loma on aina loma. Kotona tekeminen ei lopu koskaan ja työt seuraavat meitä kaikkialle. Tavallaan tietysti tännekin, mutta täällä voi vihdoin myös vain olla. Sukellan altaaseen auringonsäteiden lämmittäessä selkää, katselen viisivuotiaan ehkä jo sadattaviidettäkymmenettä pellehyppyä ja nautin siitä, kun saan kerrankin vain olla. Suorittaja ja työnarkomaani eivät koskaan rentoudu näin sataprosenttisesti kotona. On vaan niin ihanaa syödä jonkun toisen laittamaa arabialaista ruokaa, ostaa kookosvesi rannalta tai suoraan uima-altaasta, huumaantua näistä tuoksuista ja nukahtaa oman rakkaan kainaloon vaikka keskellä päivää.

 

 

Nyt on just hyvä. Ihanaa viikonloppua ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian