Girlbossit ja bossladyt ovat käsitteenä pinnalla, mutta paitsi menestyviä naisyrittäjiä tai -johtajia, niillä voidaan tarkoittaa myös oman elämänsä supermimmejä. Kaikilla pitäisi olla joku oma osa-alue, jossa voi olla oman elämänsä bosslady ja tuntea itsensä itsevarmaksi menestyjäksi. Housupukuiset bossladykuvat korostavat liikaa bisnesmaailmaa ja siinä helposti arjen häikäilemättömän hyvin handlaava kolmen lapsen äiti tuntee alemmuutta, kun on keskittynyt uran sijasta perheeseen. Menestyä voi monilla muillakin osa-alueilla, kuin vain siinä kovassa bisnesmaailmassa. Ihmisten arvot ovat erilaisia ja raha tai menestys uralla ei ole kaikille se menestymisen mittari.

 

Bossladyn ehkä tärkein ominaisuus on kunnianhimo, eriksiantamattomuus ja usko itseensä. Se, että päättää tehdä jotain – oli se sitten mitä tahansa, ja tekee sen eteen töitä. Uralla näitä tavoitteita on tietysti helpompi asettaa, mutta samalla tavalla esimerkiksi kotiäiti voi asettaa itselleen tavoitteita ja tehdä kunnianhimoisesti töitä niiden eteen. Girlboss voi edetä harrastuksissa, päämääränä voi hyvinkin olla esimerkiksi hyväkäytöksinen lapsi (vaatii nimittäin aikamoista kasvatustyötä) tai sataprosenttinen läsnäolo. Nykyään jo se, että nainen voi sanoa olevansa itsevarma ja tyytyväinen itseensä ja elämäntilanteeseensa on aikamoisen girlbosseilun tulos. Itse olen ainakin jo kyllästynyt siihen stereotypiaan, mikä bossladyjen ympärillä pyörii.

 

 

He tekevät kovasti töitä, pitävät myös kovasti meteliä työnteostaan, tienaavat hyvin,  sietävät ja kestävät kaiken ja nousevat aina uudelleen pystyyn. Kuin tyypilliset miesjohtajat ennen vanhaan puku päällä painavat palaverista toiseen, liikkuvat säännöllisesti ja pitävät tiukasti kiinni omasta, viimeisen päälle hiotusta henkilöbrändistään. He eivät väsy, eivät koe työuupumusta ja kasvattavat samalla täydellisiä lapsia. Eihän tällaisia ihmisiä oikeasti olekaan. Monella tuntuu olevan vain hirveä tarve pitää sitä meteliä girlbossiudestaan ja elää elämää, joka ei välttämättä edes tunnu hyvältä. Bosslady saa olla herkkä, hän saa tarvita muita ihmisiä, hän saa joskus levätä. Aina ei tarvitse olla vahva, vaatii rohkeutta ja itsevarmuutta olla toisinaan myös heikko ja tarvita apua. Olen kohdannut tämän monta kertaa, olen itse todella kova tekemään töitä ja minulla on hirveä säilyttää aina itsenäisyyteni ja tietynlainen riippumattomuuteni. Vaikka elämässä tulisi mitä kamalaa vastaan, vakuuttelen ensin itselleni että pärjään kyllä, ja sen jälkeen muille. Jos viitsin edes kertoa ongelmistani kenellekään. Nimittäin se, jos joku on sitä jänistämistä. On niin hirveän vaikeaa olla heikko toisten ihmisten edessä. Ajattelin pitkään, etten voisi koskaan mennä edes terapiaan, sillä en halua itkeä vieraan ihmisen edessä.

 

 

Girlboss ja bosslady -käsitteiden määritelmää voisikin uudistaa. Bosslady uskoo itseensä, ei pelkää näyttää myös herkkyyttään ja haavoittuvuuttaan mutta silti tekee lujasti töitä omien unelmiensa eteen. Hänen ei tarvitse tehdä kuitenkaan itsestään numeroa ja heilua lehtien kansissa mainostamassa bossleidiyttään. Olemme jokainen vastuussa omasta onnellisuudestamme ja aivan liian moni jää laakereilleen lepäämään ja valittelee sitten tilannettaan koko loppuelämänsä. Bosslady päättää tehdä muutoksia ja niitä hän myös tekee. Saan välillä kuulla tutuilta ja tuntemattomilta, kuinka helppoa elämäni on ja helppohan mun on hyvinvoinnista puhua, kun kaikki on tasapainossa. Olen tehnyt kuitenkin nykyisen elämäntilanteeni eteen aivan valtavasti töitä eikä kukaan voi tietää, mitä kaikkea tässä ja nyt oleminen on vaatinut. Olen tehnyt paitsi töitä mistä olen tienannut omat rahani, myös todella paljon töitä oman fyysisen ja psyykkisen hyvinvointini eteen. Perheen ja lapsen eteen tehdystä työstä nyt puhumattakaan. Olen saavuttanut asioita, joista olen aiemmin voinut vain unelmoida (nyt en puhu mistään materiasta) ja voin vihdoin sanoa olevani oman elämäni girlboss. Mikä tekee sinusta bossladyn?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Mikä ihana idea sateisen illan iloksi, yhteistä askartelua lapsen kanssa syksyisellä teemalla. Nimittäin tänään meillä valmistui taas yksi kurpitsalyhty luistelutreenien jälkeen..

 

 

Halloween lähestyy ja joka ilta on yhä aiemmin pimeää. Nyt on ollut parina päivänä niin hämärää ja harmaata, että tuntuukin, kuin päivä ei olisi alkanut ollenkaan. Juuri ennen ensimmäisten joulukoristeiden kaivamista kaapista monet koristelevatkin kotia Halloween-teemalla. Taidan ehkä itsekin kaivaa muutamat hämähäkit, luurangot ja seitit varastosta tähän loppukuun ajaksi, marraskuun alusta sitten sisustus on yhtä joulua.. Kurpitsalyhty on ihana piristys ja helppo tapa tuoda Halloweenia kotiin ilman sen kummempia koristeita. Se antaa kauniisti valoa ja kurpitselyhdyn tekeminen on hauskaa puuhaa vaikka yhdessä lasten kanssa. Lapsia tosin kannattaa pyytää vain avustajaksi, kurpitsalyhty vaatii sen verran teräviä veitsiä, että pienet kädet kannattaa pitää kaukana. Micaelin suosikkikohta lyhdyn teossa onkin aina kurpitsan tyhjennys sekä kynttilän puhaltaminen.

 

 

 

Kurpitsalyhty valmistuu hetkessä. Leikkaa isolla veitsellä ensin kurpitsa sen yläosasta kokonaan auki. Tyhjennä kurpitsa isolla lusikalla, ja jos haluat, voit käyttää kurpitsan ”lihan” ruoanlaitossa, kurpitsakeitto on ihanaa. Hifistelijä paahtaa siemenetkin uunissa. Minä en. Jos haluat suunnitella kurpitsan kasvot etukäteen (kannattaa ainakin ensimmäisellä kerralla) piirrä ne esimerkiksi ohuella tussilla tai kuulakärkikynällä kurpitsan pintaan. Leikkaa silmät, nenä ja suu irti terävällä, kapealla veitsellä. Jos haluat kurpitsalyhdyn kestävän pitkään hyvänä, huuhtele kurpitsan sisäpuoli etikalla. Kun naama on valmis, aseta lyhdyn sisään tuikku, laita yläosa takaisin kanneksi ja niin kurpitsalyhty piristää pimeitä iltoja ilkikurisesti hymyillen. Happy Halloween!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus kertoo, että suomalaisvanhempien uupumus johtuu eniten täydellisyyden tavoittelusta. Samaan aikaan syntyvyyden lasku on radikaalisti vähentynyt ja ihmetellään, miksi yksilapsiset perheet ovat yhä yleisempiä. Uupuneet vanhemmat luovat myös kauhukuvia vielä lapsettomille, tuollaistako se elämä sitten lapsen kanssa on? Loppuunpalanut vanhempi on jatkuvasti väsynyt, tympääntynyt äitinä/isänä olemiseen, hän voi kokea olevansa etääntynyt lapsesta ja ennen kaikkea kokee itsensä huonoksi äidiksi tai isäksi.

 

 

No, ensin vähän ajatuksia lasten hankinnasta ylipäätään. Olen pohtinut tätä syntyvyyden laskua viime päivinä paljon. Uskon itse, että siihen vaikuttavat nimenomaan raha, parisuhde ja nämä kauhukuvat vanhemmuudesta. Lapsi maksaa, ja paljon maksaakin. En uskalla edes ajatella, kuinka paljon rahaa lapseen on mennyt. Verotuksella kiristetään lisäksi jatkuvasti lapsiperheiden oloja. Esimerkkinä nyt vaikka auto. Moni lapsiperhe tarvitsee arkensa helpottamiseksi autoa – Suomi tekee auton omistamisesta monille kohta mahdotonta. Siinä ei kauheasti vaikuta 10 euron korotus yksinhuoltajan lapsilisään. Parisuhteen pitäisi nykyään monien mielestä kestää vuosia, ennen kuin lapsia uskaltaa tehdä. Jos olen ihan rehellinen, voin kertoa ettei oma parisuhteeni luultavasti olisi kestänyt tähän asti, jos meillä ei olisi lasta. Lapsi ei tietenkään saa olla koskaan syy pysyä yhdessä, mutta lapsi on todella hyvä syy selvittää ongelmia ja olla luovuttamatta niin helpolla. Itsehän sain lapsen vielä yksin asuessani sellaisen kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Olisihan sitä voinut vähän pidempään odotella, mutta hyvin ollaan pärjätty. Ja mitä niihin vanhemmuuden kauhukuviin tulee, niitähän meillä vasta riittääkin. En ihmettele yhtään, että joku tuoretta äitiä somessa seuraava lapseton päättää, ettei haluakaan lapsia. Kaunistelematon vauva-arki väsymyksineen tuskin hirveästi houkuttelee, tai ainakin se saa helposti unohtamaan vanhemmuuden hyvät puolet.

 

Etenkin äitiys ja vauva-aika on maalattu kauhutarinaksi. Ensin menetät kehosi, sitten vapautesi, yöunesi ja lopulta mielenterveytesi. Näin itsekin ajattelin. Tsemppasin itseäni valvomaan kaikki yöt, psyykkasin henkistä hyvinvointiani ja hyvin temperamenttisena ihmisinä yritin harjoitella kiukunhallintaa jo raskausaikana. Suunnittelin, kuinka sitten karistelen raskauskiloja ja miten järjestän itselleni omaa aikaa. Olin varautunut koliikkiin, jatkuvaan huutoon ja hereillä oloon. Vauva-aika yllätti helppoudellaan, en voinut oikein uskoa todeksi kuinka iisiä kaikki olikaan. Tiedän, että kaikilla ei ole helppoja vauvoja, mutta aina niitäkin on. Tiedän useamman. Ja se vauvaikä on muuten todella nopeasti ohi. Toisilla se uupumus alkaa vasta sen jälkeen.

 

 

Kun elämä ei ole enää yhtä selviytymistä päivästä toiseen, alkaa helposti miettiä mitä nyt pitäisi tehdä. Lapsen varsinainen kasvattaminen alkaa kun vuorovaikutustaidot kehittyvät. Seuraa siinä sitten samalla lastenpsykiatrin ohjeita, kuuntele kaverin neuvoja, näytä täydelliseltä somessa lapsesi kanssa ja pidä vielä itsestäsi ja omasta elämästäsi hyvää huolta. Sosiaalinen media luo tässäkin paineita, muistakaa siis ettei kaikki ole läheskään sitä, miltä näyttää. Niin kauan kuin teillä ei ole lastenhoitajaa ja kodinhoitajaa tai vaihtoehtoisesti törkeän hyvin toimivaa superlaajalle levittäytynyttä tukiverkostoa, täydellinen kokonaisuus on mahdotonta hallita. Varsinkaan jos haluaa pysyä järjissään. Somekuvieni perusteella jopa ystäväni kuvittelevat, että meillä on aina siistiä. Väitän olevani jopa poikkeuksellisen siisti tähän elämäntilanteeseen nähden, mutta on meillä kyllä todellisia kaaospäiviäkin. Hyvä vanhemmuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin siisti ja järjestelmällinen koti, säntilliset aikataulut ja tiukat säännöt tai sitä itsetehtyä luomulähiruokaa. Toiset ovat kuin syntyneitä kotiäideiksi, toiset eivät. Se ei tee kenestäkään yhtään sen huonompaa äitiä tai isää, jos ei askartelu ja leluilla leikkiminen kiinnosta.

 

Moni vanhempi on ihan turhaan uupunut. Kun tärkeintä olisi olla läsnä, ja opettaa itsensä lisäksi lapsellekin ettei aina tarvitse olla paras eikä kaiken tarvitsisi olla niin viimeisen päälle. Kaikki sen tietävät, miksi se on silti niin vaikeaa? Olen taistellut näiden asioiden kanssa sen verran monta vuotta, että tiedän kyllä mistä puhun. Olen suorittajana polttanut itseni aivan loppuun, niin loppuun että menetin hetkeksi jo fyysisen terveyteni. En koskaan ajatellut olevani tarpeeksi hyvä äiti ja sitten, kun hetkeksi hölläsin ja otin itsekkäästi aikaa itselleni ja omille menoilleni, syyllistin itseäni. Kiitos somen, kiitos nyky-yhteiskunnan luomien paineiden sekä niiden kiitos ihmisten, jotka väärässä paikassa väärään aikaan mainostivat kyllä pärjänneensä isonkin lapsilauman kanssa. Siinä tuntee yhden lapsen äiti itsensä ihan surkeaksi, kun vielä miettii ettei ikinä pärjäisi edes kahden kanssa. Vähemmästäkin uupuu. Turhaan. En ihmettele yhtään noita uusia tutkimustuloksia, vanhemmuudesta on todellakin tehty suorittamista.

 

 

Välillä koen edelleen paineita siitä, että olisi oltava vieläkin parempi äiti. Olisi oltava aina ajoissa siellä ja täällä, muistaa siisti säänmukainen pukeutuminen, hyvät käytöstavat, aika ilman älylaitteita ja vain yksi herkkupäivä viikossa. Aika epärealistista. Kun siivosin Micaelin huoneen yhtenä iltana inspiroituneena minimalistisista lastenhuoneista, ystäväni sanoi, ettei ole koskaan nähnyt niin siistiä lastenhuonetta. Muistan nuo sanat varmasti aina. Ei se huone nyt oikeasti ollut edes maailman siistein (ah, kuinka suomalaista sanoa näin!). Kun kesällä menin äitiydessä usein sieltä missä aita on matalin enkä suorittanut jokaista päivää täysillä, olin onnellinen ja huoleton. Toisaalta taas harva se päivä takaraivossa kolkutteli se tuttu suorittajapiru, joka muistutti kaikista niistä synneistä, joita kesäloman varjolla olin kasvatustyössäni tehnyt. Kun näitä omassa päässään miettiessä tuttu mies toteaa vain ohimennen minun olevan hyvä äiti, unohtui kaikki turha stressi ja suorittaminen heti. Pienet sanat ovat joskus ihan valtavan tärkeitä ja voivat muuttaa toisen päivän heti. Kaikki lapsiaan rakastavat ja välittävät vanhemmat ovat hyviä vanhempia. He ansaitsevat kehunsa ja kiitoksensa.

 

 

Loppuun vielä omia ajatuksiani, miten syntyvyyttä voisi lisätä. 1) Lasten hankinta voi olla myös mahdollisimman ekologista, kaiken saa nykyään kierrätettynä ja rahaa menee paljon, paljon vähemmän! Säästäminen on myös paljon trendikkäämpää kuin kuluttaminen, joten säästä lastasi varten. Et kadu muuten hetkeäkään häneen liittyviä sijoituksia. 2) Älä mieti liikaa parisuhdetta. Se kestää jos kestää, eikä se lapsi mene erosta rikki. Toisille se voi olla jopa siunaus (itse kuulun heihin, joille vanhempien ero ja kaksi kotia -ratkaisu oli lapsuudessa rikkaus) ja lyhyestäkin suhteesta voi parhaimmillaan jäädä käteen se maailman paras asia, oma lapsi. Parhaimmillaan lapsi sitoo teitä vieläkin tiiviimmin yhteen, tekee teistä perheen ja täydentää rakkauden. 3) Unohda ne kauhukuvat. Positiivisista asioista äitiyteen liittyen puhutaan paljon vähemmän julkisesti kuin niistä negatiivisista. Lapsi ei tee millään tavalla elämästä huonompaa. Päinvastoin. Tuo siihen ainutlaatuista rakkautta, tunteita joiden olemassaolosta ei edes tiennyt sekä aivan uusia ulottuvuuksia. Nyt voin paremmin kuin silloin lapsettomana ja elämälläni on selkeä suunta sekä arvoni ja asenteeni ovat muuttuneet täysin. Ei tarvitse vanheta yksin ja parhaimmillaan saat nauttia elämästä ja kiirettömistä vuosista lasten ja lastenlasten kanssa. Siinä kohtaa, kun minun piti päättää parissa viikossa tuleeko minusta äitiä vai ei, kävin paljon näitä ajatuksia läpi. Vahvin tunne, joka sai minut valitsemaan äitiyden, oli ajatus siitä millaista elämäni olisi kun olisin vaikka nyt viisikymppinen. Enemmän kuin mitään juhlittuja öitä tai yksin tehtyjä lomamatkoja, halusin sinne itselleni perheen. Oman lapsen. Ajattelin myös silloin 24-vuotiaana, että minun on ihan yhtä vaikeaa tehdä se päätös nyt kuin viiden vuoden päästä. Ja niin minusta tuli äiti. Suorittamisestakin pääsin. Elämä Miksun kanssa on ihanaa just näin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian