Eilen se alkoi, arki. Päiväkoti, töitä, kynsihuolto, yhdet kuvaukset meillä kotona ja treeni. Ihanan kesäloman jälkeen arkeen palaaminen tuntui ajatuksissa vähän nihkeältä, mutta kesäloman viimeisinä iltoina ajattelin moneen kertaan olevani todella onnekas siitä, että mulla on nykyään niin ihana työ ja arki, johon ei ahdista palata. Se ei ikävä kyllä ole itsestäänselvää kaikille, joten ihan joka päivä olen siitä aivan erityisen kiitollinen. Vuosi sitten väsyin suorittajan arkeeni aivan täysin ja nyt kuluneen vuoden aikana olen omaksunut paljon rennomman tavan elää tätä jokapäiväistä elämää. Eivät ne aina viikatut ja silitetyt pyykit tai pölypallottomat nurkat ole loppuunpalamisen arvoisia. Kotona täytyy saada olla rennosti, nauraa sotkullekin ja nukkua yönsä hyvin. Millaista meidän arki sitten on? PS. Lupaan nyt arjessani kuvata paljon enemmän, sitä odotellessa kasa vanhoja kuvia meidän arjesta.

 

 

Töitä tehdään oikeastaan aina. Työt ovat läsnä kaikkialla, kotona, työpaikalla ja matkoillakin. Harva tuttukaan ymmärtää miten paljon töitä me lopulta tehdään, kun ollaan kuulemma vain kokoajan reissussa. Mutta jos ei tehtäisi töitä, ei kyllä reissattaisikaan. Työt ovat jatkuva keskustelun aihe ja meidän koko arki pyöriikin töiden ympärillä. Meillä ei koskaan ole lomaa kotona vaan kaikki lomapäivät ovat sitten reissussa vietettyä aikaa. En ole vielä koskaan tavannut ketään niin työlleen omistautunutta ihmistä kuin mun mies. Onnekseni hänen motivaationsa, innovatiivisuutensa ja työmoraalinsa on tarttunut vähän myös muhun. Ihailen, kuinka aikaansaava ja päivittäin työstään innostuva voi ihminen olla ja olen samalla niin kiitollinen, että saan oppia häneltä joka päivä jotain uutta.

 

 

Liikuntaa täynnä olevat viikot ovat ehdottomasti parasta arjessa. Pyrin tekemään viikottain vähintään sen kolme salitreeniä, lisäksi mahdollisimman paljon muuta kuten juoksua, joogaa ja uintia. Liikunta tuo mulle niin paljon hyvää oloa, että se on helppo pitää luonnollisena osana arkea. Mun arkipukeutuminenkin on yleensä hyvin treenivaatepainotteista ja meikitöntä. Jokainen pystyy lisäämään liikuntaa arkeensa priorisoimalla sen tarpeeksi korkealle. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, että itsekkäästi otan aikaa päivittäin omille treeneille, mutta se ei kuitenkaan saisi mua koskaan jättämään liikuntaa väliin. Treenin jälkeen olen aina parempi äiti, parempi puoliso ja rennompi tyyppi kaikin puolin.

 

 

Ruokaa Yhä enemmän ja enemmän haluan tehdä ruokaa itse, samoin leipoa. Pikkulapsiajan jälkeen siihen on vihdoin enemmän aikaa. Kiireisen illan ja nälkäkiukun pelastaa silti usein Wolt ja ulkona syöminen, mutta ensisijaisesti haluan itse tehdä ruoan. Mun mies on muuten myös hyvä kokki ja tekee ihailtavan usein ruokaa. Vielä kun sen saisi siivoamaan jälkensä.. Eilen hän yllätti mut putsaamalla mansikoita pakastusta varten kun tulin lenkiltä, tänään sain pastaa heti töiden jälkeen ennen treenejä. Jes! Meidän arkiruoka on yleensä kasvisruokaa, Micaelille teen kyllä toisinaan omat annokset kanasta tai lihasta. Ruoanlaitto on ihanaa, ruokakaupassa käyminen kamalaa.

 

 

Kotitöitä En voi sietää sotkua ja vaikka olenkin siivouspakkomielteistäni höllännyt paljon, kotityöt ovat mun heiniä. Meillä käy siivooja 3 kertaa kuussa, mutta joka päivä on siivottavaa ja järjesteltävää. Dysonin rikkaimuri on mitä parhain kotityöapulainen, samoin ikkunanpesuaine jolla kiillotan kaikkia pintoja. Viikottaisesta imuroinnista, lattianpesusta ja kylpyhuoneiden kuuraamisesta olen onneksi siivoojien myötä saanut säästettyä vapaa-aikaa lapselle ja liikunnalle. Olen meillä se ainoa, joka tekee kotitöitä kotona. Veneellä sen sijaan.. Ai että, rätin kanssa heiluva mies joka itse ehdottaa siivousta ♥ Tykkään. Olispa se kotonakin sellanen.

 

 

Asunto jossa asumme on ollut kotini jo viisi ja puoli vuotta. En ole koskaan asunut missään (kai?) niin kauan kuin siinä. Meillä on kaksi makuuhuonetta, olohuone/avokeittiö/eteinen, kaksi kylpyhuonetta, sauna, terassi ja piha. Merenrantaan kävelee parissa minuutissa ja keskustaan vartissa. Ihana asunto, mutta tarvitsisimme kuitenkin ehkä vähän enemmän tilaa, joten pikkuhiljaa voisi alkaa etsiä uutta kotia.. Meidän kodissa huomaa sen, että turhaa tilaa ja ns hukkaneliöitä on paljon, vaikka asuinneliöt muuten riittäisivätkin hyvin. Olen sisustanut tätä pikkuhiljaa entistä enemmän vaaleanpunaisella – mitään lupaa kysymättä tietenkin..

 

 

Perhe on tietysti parasta arjessa. Meillä on ihan hullun hauska pieni perhe eikä meidän tarina ole se tavallisin, mutta olen meistä kolmesta (plus meidän kahdesta nelijalkaisesta) tosi onnellinen. Yritän pyhittää mahdollisimman paljon aikaa perheelle ja yhdessä olemiselle, sillä jo tämä pian viisi vuotta perheenä on mennyt niin nopeasti, että kohta sitä pientä ei oikeasti meidän seura ja yhdessä tekeminen enää niinkään kiinnosta. Olen valtavan kiitollinen siitä, että meillä on maailman parasta lastenhoitoapua vaikka se varsinainen ”tukiverkosto” onkin hyvin pieni, sillä Micaelilla on vain yksi isovanhempi elossa. Koirat ovat tosiaan osa perhettä ja kulkevat meidän mukana kaikkialle.

 

 

Ystävät on osa-alue, joka kaipaisi niin paljon enemmän huomiota ja panostusta. En vain millään ehdi tavata ystäviäni niin paljon kuin haluaisin. Tähän on syynä tämänhetkinen elämäntilanne, mutta se(kin) muuttuu kun lapsi kasvaa. Parhaimmat ystävät pysyvät kyllä elämässä vaikka heitä ei viikottain tapaisikaan ja onneksi on some, jossa roikun vähän väliä, lähinnä juuri ystävien kanssa yhteydenpidon takia. Ja ai että, kuinka rakastankaan toisinaan lähteä ystävien kanssa ulos ja viettää juhlaviikonloppuja aina silloin tällöin.. Niitä tarvitsee jokainen, kunhan ei mene jokaviikkoiseksi bailaamiseksi.

 

 

Ostokset ovat välttämättömiä arkijuttuja, kuten vihaamani ruokakauppareissut. Kumpaan porukkaan muuten kuulutte, niihin jotka rakastavat haahuilla ruokakaupoissa vai niihin, jotka haluavat sieltä mahdollisimman äkkiä pois? Edustan jälkimmäistä ja siksi käyn liian usein kaupassa. En vaan saa itseäni miettimään viikon ruokia ja toteuttamaan ostoksia kerralla, sillä en pidä siitä kaupassa pyörimisestä en yhtään. Ruokaan menee järkyttävän suuria summia rahaa jo yhdessä viikossa. Muutoin shoppailen nykyään melko vähän. Olen jo pari vuotta ostanut enemmänkin kallista ja laadukasta klassikkoperuskamaa (vaatteet, kengät, asusteet) joihin en kyllästy ja jotka kestävät käyttöä ja aikaa. Sesongin hetkelliset it-jutut saa helposti Zarasta tai edullisista nettikaupoista. Ostan muutenkin vaatteet yleensä aina reissuista tai tilaan netistä. Vaatekaupatkaan eivät oo mun paikkoja.

 

 

Matkustaminen kuuluu periaatteessa meidän arkeen siinä mielessä, että yleensä aina on edes joku reissu varattuna. Olikin hassua kun nyt kesällä oli tilanne, ettei Finskin sovelluksessa ollut yhtään lentoa. Kuten ylempänä kirjoitinkin, matkustaminen on meidän ainut keino irtautua edes vähän töistä ja mökkikin on lentomatkan päässä Lapissa, joten siellä vietetty aika on monen mielestä reissaamista. Talvella on ihana päästä edes kerran kunnolla aurinkoon, lisäksi meillä on asunto Espanjassa ja muutenkin haluan näyttää lapselle maailmaa niin paljon kuin mahdollista, vielä kun voimme matkustaa näin paljon. Parin vuoden päästä alkaa koulu ja reissut vähenevät sen puolesta. Itse en ainakaan halua lapselle ”turhia” poissaoloja vaan pyrin järjestämään reissut sitten koulujen loma-aikoina. Hullua joutua edes miettimään koulun alkua, mutta niin ne vaan kasvaa.

 

 

Pienet sanat ja teot ovat arjessa ihaninta. Ainakin itse arvostan niitä nykyään niin paljon enemmän kuin lahjoja tai suuria lupauksia. Pyrin jokapäivä kertomaan kehuja ja kohteliaisuuksia, huomioimaan muita entistäkin enemmän ja toimimaan itse arjessani niin kuin haluaisin muiden toimivan minua kohtaan. On ihana tehdä aamiainen toiselle valmiiksi tai herätä itse kahvinkeittimen ääneen. Seuraavan aamun viikatut vaatteet, pesty auto tai kotona valmiina odottava ruoka ovat juuri niitä arjen pieniä isoja asioita.

 

Samoja juttuja vai meneekö teillä ihan eri lailla? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tänään taisi tulla täyteen kuukausi veneessä asumista. Kuten Instagramiin kirjoitinkin, menisi helposti vielä toinenkin kuukausi. Tai no, oltiin me tässä välissä käymässä muutama päivä kotona mutta ehkä sitä ei lasketa, kaikki tavarat hiusharjaa ja vaatteita myöten ovat olleet kuitenkin täällä koko ajan. Tänään siis aamuvarhaisella ajettiin Ruotsista yli Suomen puolelle Maarianhaminaan. Ahvenanmaa on mulle tosi rakas juuri siksi, että isä asui täällä. Ja edelleen, lähes kymmenen vuoden jälkeen, tunnen isän läsnäolon ja ajattelen, että jossain täällä hän on. Tietää, että tultiin kylään.

 

 

Viikonloppu menee vielä Maarianhaminassa, sunnuntaina ajetaan vene Hankoon ja lähdetään kotiin. Ennen kuin palataan taas takaisin Hankoon. Osaankohan mä ajaa enää edes autoa? Ilmassa alkaa olla jo vähän haikeutta, nyt kun suuntana on koti. Menee varmasti pitkään miettiessä, kuinka hieno reissu meillä on ollut. Siitäkin huolimatta, että moni asia meni pieleen ja koko lähtö viivästyi lähes kahdella viikolla, tämä on ehkä paras reissu jonka olen koskaan tehnyt. Kotiin palaa hyvin levännyt, mutta ennen kaikkea onnellinen, taas niin paljon enemmän nähnyt ja kokenut mieli.

 

Ruotsi, tässä tapauksessa Tukholman saaristo, tarjosi meille parastaan. On kalastettu, hypitty veneestä uimaan, kiljuttu huvipuistossa, illallistettu mitä kauneimmissa paikoissa, syöty kihtiin asti skagenia, kisailtu sup-laudalla, juostu auringonsäteitä kohti kangasmetsässä, naurettu kyyneleet silmissä, nähty auringonlaskut ja -nousut, peseydytty säkkipimeässä yössä meressä kun saunasta ei löydy hanan hanaa, avattu monen monta rosèèta, löydetty lähes päivittäin neliapiloita, sukellettu merenpohjasta kaukosäädintä ja ihailtu toinen toistaan upeampia huviloita rannoilla – mahtuu sinne sekaan pari huonompaakin päivää.

 

 

Kamera on täynnä pelkästään kuvia saaristosta, koirista ja lapsista. Perheelle ja parisuhteelle reissu on tehnyt pelkästään hyvää. Kuvittelin laskevani päiviä päiväkodin alkamiseen, sen sijaan lähetinkin tekstarin että Miksu tuleekin vasta ensi viikolla. Tämä heinäkuu oli paras heinäkuu, joka mulla on koskaan ollut. Elokuinen Ahvenanmaa on vielä kesäinen, mutta lomien loppumiset alkavat vähitellen näkyä rauhallisuutena satamassa ja Maarianhaminan kaduilla.

 

Oon tosi onnellinen, ettei loma ole ollut pelkkää tissuttelua (no on se kyllä sitäkin välillä ollut..) ja auringonottoa, vaan olen saanut monena päivänä lihakset kipeiksi liikunnasta ja päässyt hikoilemaan kunnolla lenkkarit jalassa tai sen sup-laudan päällä. Jos joku väittää vielä suppailun olevan helppoa, tervetuloa kokeilemaan mun lautaa! Kotoa kaipaan ennen kaikkea säännöllistä arkirytmiä, päivittäistä treeniä ja tietysti mun ihania tyttökavereita, joita en ole yhtä lukuunottamatta nähnyt heinäkuussa lähes laisinkaan. Pikkuhiljaa on todettava, että syksy on lähempänä ja lähempänä. Löydän itseni yhä useammin lentoyhtiön sivuilta miettimästä, missä talvella paistaisi aurinko..

 

Hanko – Kasnäs – Högsåra – Ruissalo – Naantali – Turku – Nauvo – Rödhamn – Sandhamn – Nynäshamn – Saltsjöbaden – Tukholma – Fejan – Maarianhamina. Kiitos tästä kesälomasta ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Huono äiti -sivustolla oli hurjan hyvä kirjoitus introverteistä äideistä ja siitä, kuinka he tarvitsevat omaa aikaa ja yksinoloa. Väittäisin kuitenkin, että tämä pätee myös ekstrovertteihin ja ambivertteihin äiteihin (ambivertti on siis sekoitus kumpiakin piirteitä) ihan yhtä lailla. Itse en lainkaan kaivannut omaa aikaa tai yksinoloa kunnes minusta tuli äiti. Yhtäkkiä koti ja hiljaisuus perjantai-iltana kuulostavat paremmalta kuin yhdetkään bileet ja kun joku sanoo liikunnan olevan hauskempaa kaksin tai ehdottaa juoksutiimiä, naurahdan korkeintaan ivallisesti, in your dreams. 

 

En voinut kuvitellakaan kuinka paljon ihminen voi nauttia hiljaisuudesta. Yksinäisistä automatkoista ja aikaisista aamuista. Lähes jokainen pienen lapsen äiti hehkuttaa somessa aamukahvihetkeä, en tosiaankaan tajunnut sen yksin juodun kahvin merkitystä kuin vasta viisi vuotta sitten. Henkireikiä, sanotaan. Luulen että harva töissäkäyvä ja ystäviään tapaava, säännöllisesti kaljalla käyvä isä ei ymmärrä, että äiti haluaa olla yksin. Anteeksi yleistykseni, tottakai tämä voi tapahtua miten päin tahansa, mutta edelleen tämä on vallitseva tilanne vaikka ajat ovatkin muuttuneet. Kuinka moni suuttuu, kun puoliso sanoo kaipaavansa omaa aikaa? Loukkaantuu, etteikö mun seura nyt kelpaakaan. Liian moni. Kun on kuormittunut oman arkensa takia ja tulee väärinymmärretyksi, jopa turhien mustasukkaisuusepäilyjen kohteeksi, alkaa sitä omaa aikaa kaivata entistäkin enemmän. Kommunikoinnin, kuuntelemisen taidon ja omien tunteiden ymmärtämisen merkitys on ihan valtavan tärkeää.

 

Musta oli ihanaa saada viisi vuotta sitten seuraa vaunulenkeille, mutta ehkä vieläkin enemmän olisin halunnut päästä lenkille yksin. Paras palvelus pienen lapsen äidille voikin joskus olla mieluummin tarjota aikaa yksin, kuin yhdessä. Äiti ei ole ihmisvihaaja, ei hankala eikä välttämättä ollenkaan hulluksi tullut. Ehkä äiti vain haluaa olla yksin. Muistakaa siis puhua, kuunnella ja ymmärtää ♥ Nm. Kuukausi perheen kanssa lomalla ja ihan rehellisesti kaipaan jo sitä, että saan jättää lapsen aamulla päiväkotiin ja ajaa töihin koko päiväksi, yksin.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian