Viime vuotta leimasi jokin äärettömältä tuntuva pimeys.

 

Sellainen pimeys on ihan yhtä pimeää silloinkin, kun auringonsäteet tulvivat sisään ikkunoista, ihmiset vähentävät vaatteita ja terassit täyttyvät naurusta ja kuplista juomalaseissa. En tosin tiedä täyttyivätkö terassit viime vuonna kertaakaan, epäilen. Pimeää oli silloinkin, kun istuin lempikesäkaupungissani lempipaikassani veneen kannella auringon polttaessa ihoani, jos Suomessa nyt aurinko voi koskaan ihoani oikeasti polttaa. Vuosi oli helvetin raskas, ei muuta sanottavaa. Lumeton talvikin vielä.

 

Mutta raskaatkin asiat ja raskaat vuodet voivat lopulta päättyä. Vuoden 2020 päättyminen toikin mukanaan paljon keveyttä. Se toi lumen.

Ja se toi valon.

 

 

Jo kaksi viikonloppua tästä vuodesta olen saanut olla kotona. Kotona, paikassa jonka puuttuminen sai jopa ne lempikesäkaupungit ja lempipaikat tuntumaan ankeilta. Turvapaikkani. En halua muistella evakkoelämää yhtään enempää, vaan keskityn hyvään. Siihen ikkunoista tulvivaan valoon, niihin viikonloppuihin jolloin kotini täyttyy valosta. En ole koskaan asunut näin valoisassa kodissa ja nautin siitäkin, että valo paljastaa pölyn ja lian ja vaaleat koirankarvat vaatteissa.

 

Luen huvittuneena viestejä persoonattomasta ja vanhanaikaisesta sisustuksestani. Että sinä persoonallinen ja nykyaikainen ihminen viitsitkin näppäimistöltäsi sellaisen päästää. Ehkä sinun elämäsi kaipaa vähän valoa. Viimeisen parin viikon aikana noita kiusaamiskommentteja on tullut jotenkin todella paljon.

 

Ehkä valo ei sittenkään kaikille sovi.

 

 

Nuorempana, silloin reilut kymmenen vuotta sitten aloin ymmärtää kevätmasennusta. Kuinka valon tulviessa ikkunoista masentuu. Haluaa jäädä sinne pimeään. Olla turvassa, pois kaiken paljastavalta valolta.

 

Kevät ja sen mukanaan tuoma valo toi usein suorituspaineet. Tulee kesä. On oltava siellä täpötäysillä terasseilla, on keksittävä kesäreissuja ja luotava ikimuistoisia kesiä kameran ja mielen muistikorteille. Mitä jos onkin töissä aina kun muut pitävät hauskaa? Mitä jos en pysty lähteä kesäreissulle? Mitä jos kukaan ei tee kanssani niitä kesämuistoja, joille nauretaan vielä  sillonkin, kun hampaita pidetään öisin yöpöydällä? Mitä jos en jaksa? Oli turvallista pysyä pimeässä.

 

Ei ollut pakko tehdä mitään.

 

 

Juttelin joitain vuosia sitten erään vanhemman miehen kanssa saunassa. Kyllä, emme tosin olleet siellä kahdestaan vaan sauna oli ihan yleinen sekasauna. Talvisen saunan lauteilla hän kertoi, ettei pidä sitten lainkaan keväästä. Että keväällä alkaa masentaa. Sen sijaan syksyn pimeydessä murjottavat ihmiset, sateesta kiiltävät kadut ja mahdollisuus sytyttää kynttilöitä kotona toivat hänelle paljon enemmän tyytyväisyyttä. Hän sanoi kärsivänsä kevätmasennuksesta. Tavallaan ymmärsin.

 

Kevätmasennus ei ole diagnoosi. Kaamosmasennus kyllä on. Sen hoitoon löytyy itsehoito-ohjeetkin Duodecimista, kevätmasennusta ei edes tunnusteta. Eräs yksityinen lääkäriasema kertoo sivuillaan ”keväällä valoisuus lisääntyy jolloin ihminen nukkuu luonnostaan vähemmän ja siksi saattaa väsyttää”. Toinen lääkäriasema sentään kirjoittaa, että masennuspotilaan oireet saattavat kuin saattavatkin pahentua keväisin valon voimakkaiden muutosten vaikuttaessa keskushermoston toimintaan ja välittäjäaineiden tasoihin. Että suomalainen kärsii seitsemän kertaa todennäköisemmin vuodenaikamasennuksesta kuin floridalainen.

 

Yritä tässä tietoviidakossa sitten miettiä, että masentaako se valo vai ei. Jos masentaa niin tuollaisen googlettelun jälkeen sitä vasta masentaakin.

 

 

Koti näyttää kauniimmalta valossa. Kaikki näyttää kauniimmalta valossa, paitsi iho joka ei ole nähnyt aurinkoa eikä itseruskettavaa puoleen vuoteen. Tässä tammikuussa valo on ollut itselleni muistutus siitä, että hyvää tulee kyllä kun ensin on ollut tarpeeksi pimeää. Lumettoman talven jälkeen taivaalta sataa tälläkin hetkellä niin paljon lunta, etten tiedä tunnistanko autoani enää. Olen ainakin kolmesti yrittänyt mennä vahingossa väärään autoon.

 

Vielä kuukausi sitten töihin tullessa oli säkkipimeää. Nyt valo tulee jo usein jo matkalla.

 

Positiivisuuteni, itsevarmuuteni ja uskoni tulevaan on lisääntynyt sitä mukaa, kun päivä kasvattaa pituuttaan. Lauantaina tulee yksitoista vuotta isäni kuolemasta ja yleensä tuo ajankohta on antanut tammikuulle aina vähän negatiivisen sävyn. Vaikka moni asia on mennyt pieleen, esteitä on sattunut tielle ja suunnitelmia on joutunut muuttamaan moneen kertaan, on tänä vuonna silti jotenkin kevyempää.

 

 

Valo tuli ja paljasti pölyn, lian ja ne vaaleat koirankarvat. Samalla se paljasti uuden vuoden. Sen äärettömältä tuntuneen pimeyden jälkeen nousee taas jotain uutta. Vuoden 2020 jälkeen tuskin kukaan on entisensä. Tuhkasta nousee valoon jotain muuta. Ja se on aika ihana ajatus. Sellainen tammikuuhun sopiva ajatus.

 

Luin Miksulle feenikslinnuista. Kertoessani, että tuhkasta nousee sitten kokonaan uusi feenikslintu, lapsi oli yllättynyt. Katsoi minua vähän surullisena, miksei se ole se sama? Miksi se haluaa polttaa itsensä ja nousta sitten ihan uutena lintuna tuhkasta?

 

Feeniks jättää tuhkaan osan itsestään. Osan siitä pimeydestä, jota ei enää tarvitse kantaa mukanaan. Voi lentää ihan uutena lintuna kohti valoa. Valoa, josta saa taas elämään ihan uusia sävyjä.

 

Valoa, joka ei tuntuisi samalta ilman toisinaan laskeutuvaa ääretöntä pimeyttä.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Tänä jouluna olen törmännyt näihin koristeisiin paljon useammin kuin aiemmin. Ja voi kuinka helppo se on tehdä, sellainen koko perheen ihana askarteluhetki jossa lapset saavat pääosan. Piparkakkutalon jälkeen niin kovin tervetullutta helppoutta!

 

Tarvitset vain..

 

Sokeria

Eläinten muotoisia pipareita koristeltuna

Rosmariinin oksan

Kauniin lasipurkin 

 

Täytä lasipurkki sokerilla, asettele piparieläimet kauniisti kimaltelevalle hangelle ja tee nurinpäin asetellusta rosmariinin oksasta joulukuusi. Jos käytät kannellista lasipurkkia, kannattaa valita kansi joka ei ole ilmatiivis. Ilmatiiviin kannen kanssa piparit helposti hajoavat jos purkin sisään kertyy kosteutta. Tämä koriste on helppo ja nopea sekä kiva tehdä yhdessä lastenkin kanssa. Tunnelmallista joulunalusviikkoa, uskomatonta kuinka nopeasti aika on taas mennyt.. Pimeys meinaa saada välillä mielen vähän matalaksi. Piristyskeinoja harmauteen ja poikkeukselliseen joulun aikaan julkaisen täällä huomenna. Voikaa hyvin!

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour


 

Instagramissa kirjoitinkin kiireentäyteisestä marraskuun puolikkaasta. Siinä missä remonttikiireet hellittivät, luojan kiitos, toi marraskuun aloitus mukanaan yllättäen hirveän kasan töitä ja paljon uusien asioiden opettelua. Omalta mukavuusalueelta, tai ainakin niistä levollisista rutiininomaisista arkipäivistä, poistumista, jonka jälkeen on kyllä aina ihan mahtava fiilis, mutta hetken aikaa vain niin kovin väsynyt. Halusin laittaa kerralla koko joulukodin kuntoon, että saan nyt vain nauttia siihen asti, kunnes on aika lähteä joulunviettoon juuri ennen pyhiä. Ja voi kuinka onnellinen olen, että sen vaivan näin. Tämän kaikin puolin raskaan vuoden jälkeen vihdoin lähes joka ikinen tavara, myös ne jouluiset tavarat, ja muutenkin elämän palaset ovat taas paikoillaan. On aika alkaa hidastaa tahtia, pysähtyä loppuvuodeksi ja olla läsnä.

 

 

Välillä se pessimistipeikko yrittää kiivetä olkapäälle ja sanoa, että älä nyt sano että voit vain tyytyväisenä olla – et tiedä vielä mitä on edessä. Sen vuosi 2020 on todella opettanut. Mitä vain voi tapahtua koska vain. Siksi on tärkeää harjoitella sitä läsnäolon taitoa. Olla läsnä siinä hetkessä, juuri nyt. Uskoa, että elämä kantaa.

 

Illalla talon hiljentyessä siivoilin vielä keittiötä. Helpotan arkeani laittamalla aina illalla valmiiksi aamiaisjutut ja seuraavan päivän vaatteet. Se ei ole missään nimessä suorittamista, se on stressin minimointia. Eilen katselin jouluista kotia, pöydällä paloi vielä yksi joululta tuoksuva kynttilä. Näettekö nuo ikkunasta loistavat valot? Siellä on Suomenlinnan kirkkomajakka. Se vilkuttaa viestiä H, eli Helsinki. On hyvä olla kotona. Tähän hetkeen pysähtyessäni summaan mielessäni kulunutta vuotta. Aikamoinen aloitus uudelle vuosikymmenelle. Nyt on aika kerätä hetken aikaa voimia tulevaan. Toivon kovasti, että tuleva vuosi on kaikin puolin parempi.

 

 

Joulun alla moni on stressaantuneempi kuin tavallisesti. Eikä siihen vaikuta pelkkä joulu ja sen valmistelut, vaan vuoden vaihtuminen heti joulunpyhien jälkeen tuo usein monta muutakin deadlinea. Pimeys väsyttää, kaamos jopa masentaa. Kiire ja yleinen hälinä ympärillä rasittavat erityisesti herkkiä. Tänä vuonna vuosi on ollut lähes kaikille poikkeuksellisen raskas. Ensi viikolle kirjoitin postauksen stressin tärkeästä hoidosta joulun alla. Se on samalla myös muistutus itselleni – tälläkin viikolla huomasin monta kertaa kuinka päässä vain suhisi. Tuntui, että tekemistä oli enemmän kuin ehdin tehdä mutta listatessani asioita ylös, ei niitä ollutkaan. Stressi on ainakin itselleni usein myös mielentila, johon helposti jämähtää.

 

Vaikka tiedostan nämä asiat ja olen osannut parin vuoden takaisen oman ylirasitustilani jälkeen hoitaa itseäni hyvin, tarvitsen kuitenkin välillä itsekin pientä muistutusta pysähtymisestä. Joskus siihen riittää jouluinen kynttilänvalo ja kanelin tuoksu, joskus se vaatii vähän enemmän.

 

 

Muistathan pitää huolta omasta jaksamisestasi ja pysähtyä säännöllisesti. Se on palvelus sinulle ja läheisillesi. Oikein rentouttavaa ja tunnelmallista viikonloppua <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour