Olen aina pitänyt laskosverhoista. Eräässä hotellissa yöpyessäni sain idean, että haluan laskosverhot kotiinkin. No, tuumasta toimeen ja Alettan pellavaiset laskosverhot lähtivät muutama viikko sitten tilaukseen. Toissa viikolla kaksi herrasmiestä asensivatkin ne jo paikalleen ja kodin ilme muuttui täysin. Tämä asunto on ollut itselleni pieni murheenkryyni. Minulla on siihen sellainen viha-rakkaussuhde. Toisaalta rakastan sitä, koska se on kuitenkin kotini enkä ole aikuisiällä asunut missään asunnossa niin pitkään kuin tässä. Toisaalta taas se ei ole sellainen koti, jonka ostaisin jos saisin ihan yksin valita ja asunnossa on paljon sellaisia elementtejä, joita en käytännössä voi edes sietää. Onneksi pienillä muutoksilla koko asunnon ilme alkaa muuttua..

Pidin verhoja pienenä muutoksena, mutta lattiaremontin jälkeen ne olivatkin yksi isoimmista. Vaaleat läpikuultavat pellavaverhot raikastivat kotimme ilmeen ja toivat sinne sitä kaivattua valoa ja pehmeyttä. Koska ikkunat olohuoneessa ja ruokailutilassa ovat niin isot, pidän verhoja usein jopa puoliksi kiinni, jolloin ne materiaalinsa ansiosta päästävät kuitenkin kauniisti valoa läpi. Jaksan fiilistellä näitä ihan joka päivä.

Paitsi, että nämä ovat kauneimmat laskosverhot mitä olen nähnyt, ne ovat myös moottoroidut laskosverhot. Moottoreita tai ylipäätään laskosverhojen kiinnitystä ei huomaa mistään, ne on asennettu taitavasti piiloon. Verhojen korkeutta voi säätää kaukosäätimellä tai seinään asennetusta hipaisukatkaisijasta. Näihin on mahdollista saada myös säätömahdollisuus älypuhelimen kautta. Plussaa vielä todella hiljaisesta äänestä, olen niin ääniherkkä että kiinnitin huomiota tähän heti. Kaukosäätimestä pystyy lisäksi valita jokaisen verhon säädön yksitellen tai kaikki verhot samanaikaisesti. Verhoihin voi myös laittaa muistiin omat suosikkiasetukset, jolloin ne napin painalluksella avautuvat aamulla juuri siihen, missä olivat eilen auringon vielä paistaessa..

Laskosverhojen pariksi valitsimme vielä kauniit pellavaiset sivuverhot hieman tummemmassa sävyssä. Mutaan taittava sävy pehmentää ilmettä ja sitoo muuten niin vaaleat verhot täydellisesti Timberwisen kalanruotoparkettiin. En voisi olla tyytyväisempi sävy- ja mallivalintaan. Mielessä onkin jo seuraava verhohankinta, mahdollisesti vaaleat valoverhot terassille..

Laskosverhot ja sivuverhot // Aletta Oy

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Micael on nukkunut Stokken Sleepi -sängyssä aina kahden vuorokauden ikäisestä lähtien. Sänky on kasvanut pojan mukana kolmeen eri kokoon ja sängynlaita on lähtenyt pinnasänkyvaiheesta luopumisen jälkeen. Nyt meillä on kuitenkin edessä siirtyminen isoon lastensänkyyn. Ajattelin vain hakevani sellaisen perinteisen valkoisen, kunnes.. Aloin kuitenkin kartoittaa vaihtoehtoja ja nyt en tiedä enää mistä lähteä liikkeelle. Mikä on paras lastensänky?

kidsroom4

Kokosin tähän alle ihania inspiraatiokuvia Pinterestistä. Toiset ehkä vähän tyttömäisiä, mutta pienillä muutoksilla pojallekin sopivia. Kirjavat pallot, autot ja moottorikelkat kun ovat vallanneet suloiset pastellisävyt ja pehmoeläimet.. Beiget ja valkoiset unilampaat ovat vaihtuneet dinosauruksiin ja krokotiileihin..

Micaelin huone ei ole mikään suuren suuri, vajaat 15 neliötä. Kerrossänky tai parvisänky olisi kovin kätevä tilankäytön kannalta, toisaalta meille ei tule lisää lapsia, joten toinen sänky toimisi lähinnä ainoastaan leikkitilana. Millaiset laidat ovat muuten tarpeeksi korkeat? Unissaankin vilkas pieni mies kun on pudonnut useammankin kerran sängystä. Tuollainen lattiamalli olisi aivan ihana, mutta siivouksen ja puhtaanapidon kannalta muutenkin ehkä hieman hankala.

kidsroom

Miten nopeasti lapsi kasvaa? Sängyn olisi tietysti hyvä olla jatkettava vai valmiiksi jo pidempi? Micael on ikäisekseen pitkä, siitäkin syystä olemme nyt jo vaihtamassa Sleepistä suurempaan, sillä hän ei meinaa enää mahtua lelujensa kanssa sinne. Kysymyksiä olisi varmasti vaikka kuinka, joten kuulisin kovin mielelläni teidän kokemuksia, kenen lapset nukkuvat jo isoissa sängyissä. Tai vastaavasti haaveita ja suunnitelmia, minkälaisen sängyn ostaisitte tulevaisuudessa?

kidsroom2

Paras lastensänky -googlailuilla löytyi lähinnä Muuramen Jolla ja Unipuun sänkymallisto. Ovatko nämä maineensa veroisia? Kaikki patja/pohja ym vinkit ovat myös oikein tervetulleita. Olen aivan hukassa nyt kaikkien vaihtoehtojen kanssa. Näin juuri töissä myös kuvan upeasta itsetehdystä ”talo”kerrossängystä, harmi kun tuollaisia taitoja ei itseltä löydy. Haussa siis valmis, mahdollisimman helposti koottava vaihtoehto.

Haaveissa olisi myös seinien maalaus, tosin taidan aloittaa sen projektin ensin omasta makuuhuoneesta. Sisustusinto on taas kevään tullen nostanut päätään, en malttaisi odottaa uutta keittiötä ja tummaakin tummempaa makuuhuonetta.. Niistä lisää täällä blogissa heti kun ne ovat ajankohtaisia!

kidsroom5

Kuvat Pinterestistä.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kun tulin raskaaksi kolme vuotta sitten, asuimme kaksiossa. Koska lastenhuone oli minulle välttämättömyys, oli joko muutettava tai tehtävä remontti. REMONTTI. Se on nykyään kuin kirosana.

Kaksiomme muuttui kolmioksi. ”Ei tässä mee kuin pari viikkoa..” Pari viikkoa venyi lopulta kolmeksi kuukaudeksi. Välissä ehti syntyä yksi lapsi ja remontin keskellä sitä helv*tin kuumaa kesää 2014 hoidin myös sydänsairasta koiraani. Viimeisellä kuulla raskaana. Kyseessä ei ollut mikään pieni pintaremontti. Koko remontin ajan olin kesälomalla, sairaslomalla ja äitiyslomalla. Remontin keskellä oli kolme koiraa, minä ja iso vatsa. Asuin  kolme kuukautta sen kaaoksen keskellä ja ihmettelin päivittäin ääneen, miten kukaan selviää esimerkiksi talonrakennusprojektista. Ymmärsin hyvin niitä eron takia kesken jääneitä rakennusprojekteja. Vannoin, etten enää koskaan tekisi mitään seinän maalausta kummempaa projektia.

Kunnes..

remontti

Tekis mieli itkeä. Voi v*tun remontti.

Asun hotellissa.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian