Olin vielä jonkin aikaa sitten muuttamassa 1800-luvun jugendtaloon. Sinne, mistä on kivenheitto Stockalle, toinen Kaivopuistoon. Iloitsin, että pääsen vihdoin itse ostamaan asunnon sieltä, johon olen aina kokenut kuuluvani.. Koska elämässä tulee kuitenkin vastaan niitä kuuluisia muuttujia kerta toisensa jälkeen, tuohon kotiin muuttaa nyt kuitenkin nyt joku muu. Asunto meneekin nyt  kauppojen ja remontin valmistumisen jälkeen vuokralle, mutta tulen varmasti jakamaan siitä vähän remppa- ja sisustusjuttuja täällä blogissakin. Siitä tulee aivan ihana koti, olisinhan tosiaan voinut muuttaa siihen itsekin. Kerron ja kirjoitan tästä ihanasta kaupunkiasunnosta lisää kuitenkin myöhemmin. Ensin on hoidettava oma muutto alta pois. Kuten viime viikolla kerroin, meidän nykyinen koti on myyty ja sen tulee olla heinäkuun alussa tyhjä. Kesän vietän pitkälti Hangossa, mutta kun lomat on lomailtu, on aika kääntää elämässä uusi sivu. Uusi koti on löytynyt.

 

 

Olo on vähän samanlainen kuin silloin, kun totesin raskaudenkeskeytykseen mennessäni lääkärille, että en sittenkään halua tehdä sitä. Sanat vain tulivat suustani, vaikken olisi koskaan ajatellut sanovani niin. Intuition johdattama, ehkä? Siihen kai pitäisi aina luottaa. Nyt sanoin kyllä vähän erilaiselle asialle. Meidän uusi koti on TALO. Kyllä, luit oikein. Muutan pois kantakaupungista. TALOON. Olen jollain kummallisella tavalla tästä jopa vähän innoissani. Koen edelleen Eiran, Ullanlinnan ja Kaivopuiston kodikseni ja varmasti palaan vielä jonain päivänä takaisin. Käyn täällä jatkossa kuitenkin joka arkipäivä ja Miksu jatkaa tutussa päiväkodissa ja eskarissa syksyllä. Mutta uusi koti on jatkossa isompi, kauempana ja voi hy-vä-nen aika, se on ta-lo.

 

Kirjoitan huomenna vielä erikseen postauksen siitä, miten ihmeessä suostuin muuttamaan kantakaupungista ja mikä sai minut sanomaan kyllä omakotitaloasumiselle? Tämä ilta menee ihmetellessä uutta taloa. Olen käynyt siellä jo monta kertaa, mutta ehkä vihdoin voin esimerkiksi Instagramin storyn puolella näyttää siitä vilauksen teillekin. Parasta meidän uudessa kodissa on sen koko, luonnon läheisyys, merenranta ja oma laituri. Ja sopivan lyhyt matka keskustaan, heh. Talo on kauttaaltaan juuri remontoitu, mutta remontoimme siitä kuitenkin nyt ennen muuttoa vielä omannäköisen, teemme keittiön, vaihdamme osan lattioista sekä yhden pienen kylpyhuoneen. Muutama seinä lisää, muutama pois. Terve. Lähden sinne Hangon rauhaan karkuun. Blogi tulee täyttymään remontti- ja sisustuspostauksista varmasti tämän vuoden aikana ja kunhan se unelmieni keittiö on valmis, ruoka- ja leivontajuttuja saa lukea kyllästymiseen asti. Mitään perinteisiä kuraeteisiä ei täällä tosin nähdä, vaan pidän edelleen kiinni tyylistäni. Vihreää marmoria, taidetta, ripaus kultaa ja kipsilistoja. Ja se suorastaan lumoava näköala suoraan merelle. Uskon, että tuolla talossa on helppo rauhoittua ja olla vaan. Arvaako joku mihin me muutetaan?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


 

Rakastan Hankoa. Kesällä se on minulle yhtä kuin talvella Lappi. Sitä rauhaa ja tunnelmaa ei voita mikään. Merellä kasvanut kaipaa merelle aina. Hangon tunnelma ja viehättävyys ovat omaa luokkaansa. Se rauha on ainutlaatuista enkä toisaalta toivoisi Hankoon suuria turistirysiä, mutta voi että, tämä on juuri sitä Suomea, jonka haluaisin suomalaisena kaikille ulkomaalaisille turisteille näyttää.

 

No, katsotaan noita matkustusjuttuja sitten ensi kesänä..

 

 

Yksi hauska Hangon erikoisuus on Itämerenportti. Saari kaupungin edessä, johon on rakennettu laiturit. Pari minuuttia lautalla mantereen puolelta omaan pieneen saunojen ja skagenin tuoksuiseen veneilykuplaan. Täällä on hyvä olla. Kun katson näitä viime kesän kuvia, tuntuu kuin ei olisi poissa ollutkaan. Onni on oma paikka Hangossa. Koska kotimme vaihtaa omistajaa kahdenkymmenenkuuden päivän kuluttua eikä yhtään valmista asuntoa ole näkyvissä vielä hetkeen, tulen asumaan ison osan tästä kesästä Hangossa. Koti on aina koti, mutta en valita – en yhtään. Helsingissä saa olla kyllä ihan kyllästymiseen asti.

 

 

Juuri näitä kukkia poimin aina lapsena mökin rannasta. Isältä saadusta kasvikirjasta opettelin niiden latinankielisiä nimiä ja keräsin kimpun merivedellä täytettyyn maljakkoon. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin muistan edelleen, miten varret katkeavat napsahtaen ja mitä kukista täytyy vähän eri tavalla taittaa, että sen saa kauniisti poikki.

 

 

Tämä on ensimmäinen kesä moneen vuoteen, kun en matkusta mihinkään. En edes muista, milloin olisin ollut reissaamatta näin pitkään, mutta en ole kyllä edes kaivannutkaan mihinkään. Ihan vähän, varovasti, haaveilin Santorinin auringonlaskuista viikonloppuna, mutta ei Porkkalanniemikään huono ollut, ei missään nimessä. Suomen eksotiikka on aliarvostettua. Muutosten kevät käänsi elämän niin ylösalaisin, ettei matkalaukkujen pakkaaminen ole ollut ensimmäisenä mielessä. Koska emme ole kukaan yksin tässä tilanteessa, olisi ilo kuulla teiltäkin ideoita tätä poikkeuksellista festarivapaata Suomi-kesää varten?

 

Kaupunkilaistyttönä on tottunut paahtaviin kivitaloihin, kaupunkipyöräilyyn, kesämuodin täyttämiin ikkunoihin, aperolinhuuruisiin terasseihin ja juhannuksen jälkeen hiljentyviin katuihin. Mitä enemmän vuosia tulee lisää, sitä enemmän sitä kaipaa luontoon. Talvella Lapin rauhaan, kesällä saariston lumoon. Sinne, missä voi käydä alasti uimassa ja katsella linnunpoikasia aamukahvilla. Kaikkea muuta kuin kaupunkia. Ja kun illat taas pimenevät, koulut alkavat ja kaupunki alkaa herätä eloon, on sen jo hieman matalalta paistavan kultaisen auringon aikaan ihana taas palata.

 

Odotan innolla, että voin vihdoin kertoa täällä enemmän uusista sisustusprojekteista, remonteista ja suunnitelmista. Ihan kohta. Sitä ennen on kirjoiteltava kaikkea vähän sinne päin, kun ei osaa olla ihan hiljaakaan.

 

 

Hankokesässä parasta ovat toripäivät, pyöräreissut helteessä rannalle, heräteostokset pikkuputiikeista, Portin etanat ja toast skagen, kirkuvat lokit, oma saunavuoro, puistoreissut, treeni urheilukentällä, jätskit rannassa, Makaronitehtaan fungi, pellavamekot, Origon saaristolaispöytä, kumppariretket lähisaariin, sup-lautailu, sadepäivän kirjastoretket, Wi-Boxin leivät ja auringossa kuivuvat pyykit.. 

 

Se on koettava.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

 

 

Herään yleensä aikaisin. Takana oli lähes yhdeksän tuntia unta, kun heräsin kuitenkin hieman tavanomaista myöhemmin todetakseni, että olin unohtanut laittaa herätyskellon soimaan illalla. Uninen voi vittu oli päivän ensimmäinen lause. Enhän ollut edes myöhässä enkä nukkunut pommiin, no ne vain pääsivät suustani. Mmmm mitä, lähtikö lapasesta? kuului vielä unisempi ääni vierestä. Nauratti.

 

Tarot-kortit ennustivat luopumisen tuskaa. Eikä ihme, olinhan koko yön hikoillut ja uneksinut tänään tehtävistä asuntokaupoista. Uneksinut lienee väärä sana, se tuntuu muistuttavan lähinnä auringolta tuoksuvista päiväunista piknik-viltillä. Kuulin vasta nyt lapseni päiväkodin kasvattajan olevan puoliksi ranskalainen ja rukoilin mielessäni, voisiko hän opettaa vähän ranskaa myös pojalleni. Voi kuinka rakastaisin ranskaa puhuvia suloisia jääkiekkoilijapoikia. Jos olisin vielä nuori tyttö. Nyt voi kai sanoa pitävänsä jo entisistä jääkiekkoilijoista.

 

Työmatkalla pohdin, olisiko vihreästä marmorista tehty kylpyhuone kiva. Liikennevaloissa etsin inspiraatiokuvia, käännyin puolivälissä takaisin kotiin avaamaan sähkömiehelle ovea ja toimistolle tullessa tiesin jo, että kylpyhuone muuten tehdään vihreällä marmorilla. Miksen ollut keksinyt tätä aiemmin?

 

Toimiston viikkopalaverin jälkeen muun muassa asuntokaupat ja koko kropan yli puolentoista tunnin treeni. Hikipisarat ja kyyneleet maistuvat muuten vähän samalta, mutta silti ihan eriltä. Viikon voimaharjoittelut paketissa ja on vasta torstai. Taputus omalle olalle ja siitä miettimään, jaksaisiko viikonloppuna vielä pitkiksen ja yhden nopean lenkin. Pitkis yhtä kuin pitkä lenkki. Pakko jaksaa, kohta treenaaminen on taas niin helv.. hankalaa kun joutuu muuttamaan ja remppaamaan. Sain kerrankin tehdä treenin rauhassa loppuun ja 2o minuutin loppuverkan ja takakyykkyennätysten jälkeen olo oli sanoin kuvailematon. Hetkeksi unohdin jopa asuntokaupat. Ja sen muuton, ja remontin.

 

Niistä tulikin illan teema. Suuri muutto-, ja remonttiahdistus. Kaksivuotiaan kärsivällisyydellä ja toimettomuutta vihaavalla luonteella siunatulle remontti ja muutto menevät ihan henkilökohtaisesta helvetistä. Montakohan kertaa olen vannonut, ettei enää ikinä? Viimeisestä isosta rempasta tulee kesällä kuluneeksi kaksi vuotta. Aika se ei ole kullannut muistoja, ei vaikka aina muka tiedän sen lopputuloksen palkitsevan. Teki mieli pakata joka ikinen kaappi laatikoihin. Soittaa remonttifirmaan, keittiöfirmaan, kipsilistafirmaan.. Ärsytti. Eniten ärsytti etten muuton, remontin ja siitä johtuvan kiireen takia pääsekään ihan vielä Hankoon vaikka olinkin jo toinen jalka hiekkarannalla. Ei auta, vaikka selitän itselleni että on koko kesä aikaa ja asu nyt hitto vielä täällä omassa rakkaassa ei-remontoitavassa kodissa niin pitkään kun pystyt. Hangossa voi olla koko kesän, täällä vain kolmekymmentä päivää. Enää kaksikymmentäyhdeksän. Miksi remontit osuu aina kesälle?

 

Nukkumaan kymmeneltä oman pienen lämpöpatterin viereen. Miksu nukahti suihkun jälkeen isoon sänkyyn enkä jaksanut kantaa enää omaan sänkyyn. Muistin kuinka nukuimme joskus just näin kylki kyljessä juuri kun olin laittanut itseruskettavaa yöksi. Aamulla mun kylki oli valkoinen, Miksu ruskea. Torstain päätteeksi 9,5 tuntia sikeää unta. En ole muuten koskaan pystynyt mitata unta millään kellolla tai ouralla, mun päällä saa öisin olla korkeintaan peitto.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian