Joka vuosi sama juttu. Kesäloman alkaessa lapsi on kiukkuinen ja osoittaa mieltään aivan turhanpäiväisistä asioista. Kesäloman loppuessa jo ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen saadaan ennennäkemättömiä kaupparaivareita, äiti on taas tyhmä ja sitä vihataan koko loppuelämä ja rajoja koetellaan osa-alueilla, joissa ei sitä ole koskaan ennen tarvinnut tehdä. Nyt kun Micael on jo isompi, ilmiö on helpompi tunnistaa, ennen se meni vain kaikkien niiden lukemattomien vaiheiden piikkiin.
Lapsi tarvitsee kesällä kunnon loman, kuten aikuisetkin. Eikä ihme, että tutuista rutiineista ja päivärytmistä poikkeaminen aiheuttaa lapsessa tunnereaktioita. On sopeuduttava kenties uuteen ympäristöön kesälomalla, tylsyyteen ja vanhempien jatkuvaan läsnäoloon. Ei olekaan enää samanlaisia sääntöjä ja sosiaalista ryhmäpainetta kuten päiväkodissa. Micaelin kohdalla tähän sopeutumiseen meni noin viikko ja pienemmässä mittakaavassa huomaan saman kiukuttelun ja sen tolkuttoman riehumisen ja tottelemattomuuden näkyvän myös lähtiessä lomareissulle. Ensimmäiset päivät Lapissa tai Espanjassa ovat yleensä täynnä kiukkua ja liiallista energiaa, joka laantuu toisena tai viimeistään kolmantena reissupäivänä loman riemuksi ja kultaiseksi käytökseksi.
Kesäloma sujuu kuitenkin pääosin aina hyvin ja lapsi nauttii vanhempiensa jatkuvasta läsnäolosta. Kiireettömyys ja yhdessäolo näkyvät hyvänä käytöksenä, mutta tottakai lapsi myös tylsistyy. Tästä julkaisen pian ihan oman postauksen, nimittäin tylsyydestä ja sen sietämisestä sekä tekemisen järjestämisestä.. Välillä tosiaan mietin, että kuin jumalattoman vaikeaa on olla äiti? Ei riitä, että selviää vauvavuodesta tai uhmaiästä, aina tulee uusia mietittäviä asioita joka ikisessä iässä ja vaiheessa. No, enemmän on kuitenkin niitä hyviä asioita. Tämä kesäloma oli siitäkin syystä ihana, että meidän mukana saaristossa reissasi rakkaat tutut lapset, joiden kanssa vietetyn kesäloman Micael muistaa varmasti vielä isonakin.
Kesäloman jälkeen päiväkotiin paluu sujui kuitenkin ihanasti. Hyvä kun lapsi malttoi heipat sanoa puiston portilla ja juoksi lomalta palanneiden kavereiden luo sadasosasekunnissa. Unirytmikin oli ihan kohdallaan ja iltapäivällä se ei malttanut lähteä kotiin. Siihen se riemu päättyikin. Kotimatkalla äiti oli taas tyhmä, äiti oli hirveä lapsen elämää rajoittava tyhmä ja tyhmin aikuinen jonka lapsi tietää. Kun lomalla vinguttiin kaupasta uutta lelua, riitti tasan yksi lause – et saa. Taas tehtiin muuta. Kun loman jälkeisen päiväkotipäivän jälkeen vingutaan uutta lelua, ei auta kuin raahata lapsi ruokaosaston läpi heitellen samalla ostoksia kärryyn meditatiivisessa tilassa en kuuntele, en kuuntele, en kuuntele.. Me ollaan tapeltu koko viikko muun muassa iPadista, Youtuben käytöstä, pyörän unohtamisesta veneelle ja koiran talutuksesta. Uhmaikää muistuttava hetkellinen tila on kuitenkin tuttu jo kolmelta viime vuodelta, joten tiedän sen menevän ohi.
Hyvä esimerkki siitä, kuinka lapsi tarvitsee tutut rutiinit ja tiukat rajat ja kuinka muutokset stressaavat. Silti, niitä täytyy olla ja lapsen on sopeuduttava. Sehän tapahtuu kiukun kautta, mutta vanhemman tehtävä on edelleen sietää ja sanoittaa lapsen tunteita ja käytöstä. Pahinta on sopeutua lapsen tahtoon, tehdä lomasta ja arjesta täysin samankaltaista sekä antaa periksi. Tähän tosin sortuu varmasti ajoittain ihan jokainen vanhempi, mutta se tekee meistä vaan inhimillisiä. Tsemppiä arjen aloitukseen ja ihanaa loppuviikkoa ♥
Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian
