17 syyskuu 2019 Lapsen harrastukset ja niihin liittyvät ikuisuuskysymykset
Mitkä ovat lapselle sopivia harrastuksia? Milloin lapsen harrastukset on syytä aloittaa? Milloin harrastuksen saa lopettaa? Onko harrastuksiin pakko mennä? Mitä jos lapsi ei harrasta lainkaan? Mikä on sopiva määrä harrastuksia? Kuinka monet treenit saa olla viikossa? Miten toimia, kun lapsi ei halua mennä treeneihin?
Lapsen harrastukset ovat syksyisin esillä niin kotona kuin julkisissa keskusteluissakin. Havahduin siinä Micaelin täyttäessä kolme vuotta, että pitäisikö sen harrastaa jo jotain? Ensin iski jopa vähän paniikki, että olenko nyt myöhässä ja harrastavatko kaikki muut jo jotain ja millaisia harrastuksia lapsella pitäisi ylipäätään olla. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, harrastamisesta on tullut paljon selkeämpää ja lapsi osaa jo itse kertoa kiinnostuksistaan. Olen itse yrittänyt olla tuputtamatta omia ajatuksiani liikuntaharrastuksista, mutta tottakai vanhempien kiinnostuksen kohteet näkyvät pienen lapsen harrastusvalinnoissa. Yritän kuitenkin aina kuunnella lasta ja reagoin kyllä heti, jos hän ei oikeasti pidä jostain. Toistaiseksi sellaista harrastusta ei ole tullut vastaan. Miten muuten harrastava lapsi tuntuu yhtäkkiä jotenkin tosi isolta ja itsenäiseltä? Siellä se yksinään touhuaa ihan vieraiden lasten kanssa ilman tuttuja ja turvallisia aikuisia. Mun pieni sylissä viihtyvä rakas. Vanhemmuus on täynnä näitä kamalia irti päästämisen vaiheita kun lapsi alkaakin olla itsenäinen ja reipas iso poika.
Micael harrastaa tällä hetkellä jääkiekkoa ja tennistä. Jääkiekkotreenit alkoivat juuri ja voi sitä riemua, mun sydän sulaa kun näen kuinka innoissaan pikkuinen on jäällä sekä kotona ulkona sählymailan ja kanssa harjoittelemassa maalintekoa. Viime talven Micael oli meidän lähijäähallilla luistelukoulussa ja se oli mahtava päätös. Nyt hän on valmis pelaamaan ja osaa luistella sujuvasti. Lätkätreenit ovat kerran viikossa lauantaisin, mutta lapsi toivoi pääsevänsä useammin luistelemaan, joten ilmoitin hänet vielä erikseen samaan luistelukouluun missä viime vuonna olimme. Siellä pääsee ”isojen” ryhmässä jäälle leikkimään sekä hiomaan olemassa olevia taitoja heti päiväkotipäivän jälkeen lähihalliin, joten tunti menee ihan jo mielekkäästä leikistä ja kehitys tapahtuu siinä sivussa. Lisäksi jääkiekkoon kuuluvat oheistreenit (sisäliikuntaa kuten sählyä, muita liikuntaleikkejä jne) joten lätkäharrastusta mahtuu jossain muodossa nyt kolmeen päivään viikossa. Ajattelin aluksi että se kuulostaa paljolta, mutta kyseessä on vielä hauskaa tekemistä ja porukassa liikkumista. Micael ainakin turhautuu äkkiä jos ollaan vain kotona liikkumatta. Maanantaisin hänellä on vielä mieluinen harrastus tennistunnin muodossa. Pieni on aivan hullaantunut tenniksestä ja ajattelen itse sen tukevan hyvin myös mieluista jääkiekkoharrastusta. Tennis on myös onneksi ihan lyhyen matkan päässä, joten sekin menee kivasta liikunta- ja leikkihetkestä heti päiväkotipäivän jälkeen. Eilen hän halusi vielä tennistunnin jälkeen lähteä ulos näyttämään mailalla ja palloilla mitä mä osaan jo.
Micael harrastaa siis neljänä päivänä viikossa, mikä on paljon viisivuotiaalle, mutta harrastaminen ei vielä ole tosissaan kilpailemista. Niin kauan kuin lapsi vain nauttii siitä, olen enemmän kuin tyytyväinen tähän. Tämä toimii meillä, mutta lapset ovat erilaisia. Toiset kuormittuvat päiväkotiarjesta paljon enemmän, jolloin illat ja viikonloput on hyvä rauhoittaa. On niin tärkeää osata lukea sitä lasta. Harrastavien lasten ”lepopäivät” ovat hyvin tärkeitä. Lapsi tarvitsee joutenoloa ja lapsen täytyy oppia myös sietämään tylsyyttä. Itsehän vihasin lapsena sitä tunnetta, kun ei ollut mitään tekemistä. Tämän takia inhosin sunnuntaipäiviä vielä aikuisikään asti. Sanoinkin aina, että tekisin mielelläni kaikki sunnuntait ennemmin töitä, kun makaisin tekemättä mitään. Myöhemmin olen kyllä ollut enemmänkin sen lepopäivän pyhittämisen kannalla.
Lapselle sopivat harrastukset kuin harrastukset, kunhan ne eivät ole liian haastavia. Jos lapsi kokee toistuvasti epäonnistumisia tai on liian väsynyt, into kaikkeen harrastamiseen loppuu äkkiä. Joskus voi auttaa, kun vaihtaa ryhmää tai paikkaa. Aikuiset harrastustoiminnassa ovat hyvin tärkeitä motivaation kannalta. Tunteeko lapsi olonsa turvalliseksi harrastaessa? Huomioiko aikuinen tarpeeksi jokaista lasta? Tärkeitä asioita, jotka voivat parhaimmillaan tehdä harrastuksesta lapselle niin rakkaan, että se jatkuu läpi elämän tai pahimmillaan saada lahjakkaan ja motivoituneen lapsen lopettamaan harrastamisen kokonaan. Kaikkien harrastusten ei missään nimessä tarvitse olla liikuntaharrastuksia. Aktiivisille lapsille liikuntaharrastus on kuitenkin mitä mainioin tapa purkaa energiaa ja rauhoittaa vilkasta mieltä iltaa kohti.
Lapsen harrastukset kannattaa aloittaa silloin, kun lapsi siihen on valmis. Moni laji alkaa kivasta leikinomaisesta toiminnasta, jolloin aloittaa voi hyvinkin nuorena. Luulisin, että kaikkea saa käydä ainakin kerran kokeilemassa ilmaiseksi? Kun päättää aloittaa, lapsen pitäisi itse olla motivoitunut. Harrastuksiin sitoudutaan kuitenkin aina kaudeksi kerrallaan ja niistä maksetaan. Itse olen sitä mieltä, että harrastuksiin mennään aina, kun ollaan terveitä. Väsymyksen takia treenejä ei jätetä väliin. Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsen riittävästä unesta ja muusta rentoutumisesta sekä levosta. Jokaisella tulee päiviä, kun ei yhtään kiinnosta ja kun mikään ei suju. Vaikka lapsi huutaisi vihaavansa luistelua, joskus kannattaa ”pakottaa” (lue: esimerkiksi lahjoa) se lapsi sinne jäälle. Varsinkin jos on nähnyt, miten hän kuitenkin nauttii luistelusta. Lapsen harrastukset ovat nimittäin hyvä keino uhmata. ”En halua, haluan lopettaa, tylsä laji!” voivat saada vanhemman heittämään hanskat tiskiin liian helposti. Kuinka moni onkaan kiitellyt vanhempiaan aikuisena siitä, että he patistivat harrastusten pariin lapsena? Aika moni, minä mukaan lukien.
Lapset ovat etuoikeutettuja saadessaan harrastaa. Kaikilla perheillä ei ole mahdollisuutta, esimerkiksi taloudellisten tai ajallisten syiden vuoksi, harrastaa välttämättä mitään. Kaikille harrastukset eivät kuitenkaan edes sovi, eikä se tarkoita, että lapsi olisi jotenkin laiska tai saamaton. Pieni lapsi väsyy jo päiväkotipäivästä tai koulupäivä kuormittaa sen verran, ettei sen jälkeen enää jaksa keskittyä harrastamiseen. Lapset ovat erilaisia ja samassa perheessä voi hyvinkin olla yksi aktiiviharrastaja ja yksi, joka viihtyy iltapäivät kotona rentoutuen. Ja kuten ylempänä kirjoitin, kaikkien harrastusten ei missään nimessä tarvitse olla liikuntaharrastuksia. On kuvataide- ja tiedekerhoja, musiikkia ja ihan vaikka shakkia.
Itse näen kuitenkin liikunnan hyvin tärkeänä osana nykypäivän lasten päivää ja kun yhä enemmän ja enemmän vietetään aikaa vain sisällä paikallaan, me aikuiset olemme vastuussa siitä, että lapset liikkuvat tarpeeksi. Omalla toiminnallamme näytämme esimerkkiä lapselle ja on fakta, että liikkuvien vanhempien lapset alkavat todennäköisemmin harrastaa itsekin liikuntaa ja omaksuvat liikunnallisen elämäntyylin. Sen sijaan liiallisesta suorittamisesta ja liian aikaisesta kilpahenkisestä harrastamisesta kannattaa pysytellä kaukana. Pienestäkin lapsesta tulee helposti suorittaja, jos vanhempi vaatii jatkuvasti parempaa ja parempaa. Kaikki motivointi ja kannustus pitäisi tapahtua hyvän mielen kautta. Silloin liikunta on hauskaa ja se säilyy helpommin lapsen päivärytmissä läpi elämän.
Mitä teillä harrastetaan ja miten usein?
