Äitiys on tekosyy lihoa – kyllä hyvä äiti treenaa raskauden loppumetreille (oksentaa voi salillakin, liitoskipu on tietenkin ohimenevää ja pallovatsa vain kiva lisäpaino), jatkaa sitten vauvan kanssa juoksurattailla ja kantorepulla. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin olla omalle kropalle armollinen, kerranhan se lapsi vain on vauva ja tarvitsee äitiä tietenkin ympärivuorokautisesti. Jumppamamma on itsekäs mamma. Haukut tulee oli aiheesta mitä mieltä hyvänsä, aina joku on eri mieltä.

Äidin pitäisi palata mahdollisimman pian työelämään, vain uranainen on oikea nainen. Niin perheen kuin valtionkin talous kukistaa, ja tulihan osallistuttua samalla niihin synnytystalkoisiin. Mutta eihän sillä lapsella ole mikään kiire päiväkotiin, alle vuoden ikäinen on vielä aivan liian nuori ja kaksivuotiaskin saisi olla vielä kotona. Varokin valitsemasta miestä, joka ei suostu jäämään hoitovapaalle.

Lapsen pitää harrastaa ja kokeilla useita lajeja (ja äidin pitää kuskata niihin harrastuksiin). Mutta auts, onhan se nyt maailman epäekologisin teko ajaa nyt autolla. Ja apua, lapsi ei saa missään nimessä rasittua liiallisesta harrastamisesta!

Kasvisruoka pelastaa maapallon. Lapselle pitäisi kuitenkin olla tuputtamatta omia erikoisruokavalioitaan. Hei soijahan on hirveetä myrkkyä.

Opeta siinä sitten avarakatseisuutta ja eri kulttuurien tuntemusta, kun lentolipun ostaja suurinpiirtein kivitetään netin keskustelupalstoilla. Opettaa nyt lapsensakin moiseksi luonnonvarojen tuhlariksi.

Lapsen kanssa on niin helppoa ja nautinnollista matkustaa! Ja sitten mutistaan kun joutuu maksamaan vielä täyden hinnan lentolipustakin 2 ikävuoden jälkeen, eikä se muista siitä reissusta mitään.

Ruutuaika minimiin, näin viisaita aikuisia meistäkin tuli kun rakennettiin käpylehmiä, ei tarvittu kosketusnäyttöjä, ei. Nykyajan lapset on niin fiksuja kun käyttävät älylaitteita sujuvasti jo yksivuotiaana.

Lapselle pitää säästää ja avata rahastotili jo synnytyssairaalassa. Onhan se nyt ihan naurettavaa antaa itse se kultalusikka suuhun, ei se opi ikinä pärjäämään omillaan.

Purkkiruoat ovat saatanasta. Mutta ota äiti omaa aikaa ja luovu siitä soseiden keittelystä itse! Arjen helpottaja on valmisruoka vai miten se meni?

Kierrätä, kierrätä, kierrätä. Osta käytettyä, myy käytettyä. Mutta muistathan, että sen upouuden kuorivaatteen vedenpitävyys lakkaa olemasta kun on tarpeeksi pesukertoja!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Minä en ollut se, joka pelkäsi pudottavansa vauvansa tai joka heräsi pieneenkin inahdukseen keskellä sikeintäkin unta. En ole sännännyt katsomaan pitkään nukkuvaa lasta ja säikähtänyt, hengittääkö se. Vauva-aikana mietin kyllä usein, miten paljon vaaratilanteita sitä huomaakaan olevan ihan tavallisessa arjessa, mutta en koskaan pelännyt mitään sen kummempaa. Olen aina ollut kaikin päin aika huoleton.

Vasta hiljattain mieleeni on tullut mitä ihmeellisempiä pelkoja. En ole koskaan pelännyt esimerkiksi kuolemaa niin paljon kuin nyt. Säikyn nykyään myös iltalenkillä vähemmästäkin ja onkin hirveää joutua kurkkimaan olan yli, seuraako se mies vielä. Ajattelen päivittäin auto-onnettomuuksia, vahdin kuin haukka jalkakäytävällä kävelevää lasta ja sydän on syrjällään jo siitä, kun pienet märät jalat kävelevät kivilattialla. Eilen tutkailin tulevan Karibian reissun hotelleja ja totesin lastenhoitopalvelusta, että sitä ei ainakaan tarvita. Samalla muistin, kuinka maattiin joskus pari tuntia spassa Balilla niin, että lastenhoitaja oli sillä aikaa huoneessamme vahtimassa nukkuvaa Micaelia tai kuinka syötiin Singaporessa dinneriä pitkän kaavan mukaan Marina Bay Sandsin katolla, kun lapsi leikki hoitajan kanssa omalla hotellillamme. Nykyään jätän hänet kynsin hampain hoitoon, mutta silloinkin vain heille, joiden tiedän kaitsevan tuota pientä kuin omaansa. Tämä ei todellakaan ole tyypillistä minulle, vai olenko nyt jotenkin kasvanut äidiksi ja varsin huolehtivaiseksi sellaiseksi? Eikä pelkoni liity vain esimerkiksi onnettomuuksiin, joita lapselle voisi sattua. Mietin hyvin usein, milloin juuri meitä kohtaa joku valtava suuri suru, josta saa päivittäin lukea lehdistä. Yritän olla jatkuvasti todella kiitollinen jokaisesta terveestä päivästä ja juuri niistä monille itsestäänselvistä asioista. Jos ne vaikka jonain päivänä meiltä viedään.

En tiedä johtuuko se siitä, että ympärillä tapahtuu niin paljon pahaa ihan jatkuvasti? On niin kovin surullista lukea päivästä toiseen lehdistä, kuinka ihan tavallista perhettä on kohdannut milloin mikäkin tragedia, joka ei todellakaan ole ollut itseaiheutettua. Sairaanhoitajaopintojen myötä aloin pelätä kokoajan enemmän ja enemmän erilaisia sairauksia ja nyt, kun en ole enää niin nuori, että voisin kuitata kaiken sillä ”sitten joskus aikuisena” -heitolla, sitä alkaa miettiä enemmän ja enemmän terveellisiä elämäntapoja ja kaiken pahan vaikutusta omaan terveyteen ja hyvinvointiin. Pelkään myös aivan valtavasti sitä, että lapseni jäisi yksin ilman minua tai isäänsä. Vaikka hänen tulevaisuutensa olisikin muutoin turvattu, vanhempia ei korvaa mikään. Saati sitten lapsen menettämistä, sitä pelkään enemmän kuin mitään. Muutenkin tuntuu, etten kestäisi enää pettymyksiä ja suurta surua. Kun aiemmin olen ollut jotenkin valmis kohtaamaan vaikka mitä, nyt on tuntunut, etten pystyisi käsitellä enää enempää yhdellä kertaa. Läheisiänikin ovat kohdanneet toisinaan hyvin suuret surut tässä viime vuosien aikana ja empaattisena ihmisenä suren heidänkin puolestaan. Ehkä kaikkea negatiivista on vain liikaa ja siksi pelko sen määrän kasvamisesta tuntuu jotenkin todella ahdistavalta.

Onko teillä ollut samoja fiiliksiä ja miten niistä pääsee eroon?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 

 

 


Moni tietenkin toivoo lapsistaan suurta urheilijaa, viisasta älykköä tai kilttiä ja hyväkäytöksistä sosiaalisen elämän taitajaa. Itse en lähtökohtaisesti usko siihen, että lapsesta tulee jotain vain vanhempien toiveesta, vaan lasta voi todellakin ohjata tiettyyn suuntaan. Ja ennen kaikkea oman esimerkin avulla. Hyvinvointi ja innostus liikuntaan on mielestäni yksi hienoimmista asioista, joita voimme lapsillemme opettaa. Se antaa eväitä hyvään, terveeseen ja pitkään elämään sekä tuo energiaa kaikkien niiden muiden asioiden tavoitteluun ja tekemiseen.

Monet lapset ovat luontaisesti hyvin energisiä ja liikkuvat paljon. Kun lasta kannustaa ja kehuu, tekee liikunnasta mukavaa eikä pakonomaista, lapsi innostuu ja jaksaa liikkua jatkossakin. Pieni lapsi myös luovuttaa helposti, kun joku ei onnistu. ”Mä en halua enää koskaan hiihtää!” kuului ladulta monta kertaa. Vaikkei 3-vuotias vielä mitään lenkkejä hiihdäkään, hiihtämisen (tai ihan lajin kuin lajin) voi kuitenkin aloittaa kannustavasti. Lapsen pitäisi saada kokeilla kaikkea mahdollista liikuntaa mitä hän ikinä haluaakaan ja vanhemman tulisi ymmärtää, että tottakai lapsi kyllästyy ja menettää hermonsa hyvinkin pian. Ei pieni lapsi tiedä, haluaako hän hiihtää jo tunnin kuluttua uudestaan vai ei. Lasta kannattaa motivoida niillä keinoilla, jotka ovat juuri hänelle helppoja ja luontaisia. Micael on ainakin jo nyt kovin kilpailuhenkinen, joten hänet sai innostumaan hiihtämisestä hiihtokilpailun avulla. Ja voi sitä riemua, kun pikkuinen voitti mummin! Liikunnan ilo täytyy joskus löytää keinolla millä hyvänsä, mutta uskon, että jokainen sen kuitenkin löytää.

Kun itse näyttää esimerkkiä terveellisillä elämäntavoilla, liikunnallisuudella ja harrastuksilla, on todennäköistä että lapsestakin tulee liikunnallinen kunhan häntä kannustetaan ja motivoidaan oikein. Liian tiukkakaan ei missään nimessä pidä olla. Jos lapsi ei heti onnistu tai ei vain pärjää jossain lajissa, se on täysin ymmärrettävää. Kokeillaan sitten jotain muuta. Oman asenteen ja esimerkin vaikutus on valtava. Tämä on myös taatusti syy sille, että esimerkiksi koulutustaso on osin periytyvää. Akateemisilla vanhemmilla on todennäköisemmin akateemisesti koulutettuja lapsia kuin pelkän peruskoulun käyneillä. Liikunnallisten ja hyvinvoivien vanhempien lapset saavat myös mitä parhaimmat eväät omaan hyvinvointiinsa kotoa.

Ps. Tänään oli ihan pinkki sää – kuvista on pikemminkin poistettu vaaleanpunaista sävyä. Kaamos on aika kaunis ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian