Ystäväpiirissäni on paljon vauvantuoksua nyt alkukesästä, joten lastenhuoneiden sisustaminen ja lasten vaatesäilytys on ollut ajankohtaista. Ensimmäisen vuoden ajan viikkailin itsekin vauvanvaatteita Ikean lipastoon, mutta erilaisten ulkovaatteiden tullessa päivittäiseen käyttöön tuli tarvetta toisenlaiselle säilytysratkaisulle, joka mahdollistaisi myös henkarissa säilytettävien vaatteiden säilytyksen.

Ikeassa käydessäni yllätyin, kuinka käteväksi lasten vaatesäilytys oli siellä tehty. Lastenhuoneisiin sopivia erilaisia kaappeja ja elementtejä oli todella paljon ja tämä valitsemamme Stuva-sarja oli käytännöllisyytensä lisäksi todella laadukkaan tuntuinen. Valitsin meille tämän kuvissa näkyvän korkean kaapin sekä matalan penkin, jonka sisällä on iso vedettävä laatikko. Siellä säilytän kaikki lelut. Vaatekaapista löytyy tanko roikkuville vaatteille sekä korit muille vaatteille. Rullaan kaikki vaatteet siten, että ne ovat nähtävissä heti kun vedän korin ulos. Kiireisinä aamuina on helppo löytää säänmukaiset vaatteet ja ulkovaatteillekin on hyvin tilaa. Alimmissa koreissa säilytän lakanat ja ilmavan korin ansiosta nekin pysyvät raikkaina. Kaikin puolin toimiva kokonaisuus siis.

Onko teillä hyviä ratkaisuja lasten vaatesäilytykseen? Kaipaisin vielä itse etenkin ulkovaatteille, kuten talvi- ja kuravaatteille hyviä säilytysvinkkejä, samoin kenkiä tuntuu olevan kaikkialla..

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian

 


Enpä olisi ajatellut, kun joskus vannoin maksavani vaikka vähän enemmän lapsettomista lennoista, että vielä joskus kirjoittelen lapsen kanssa matkustamisesta. Niin ne ajatukset muuttuvat. Jos olet lapseton, toivon sinulle huimasti kärsivällisyyttä ja myötätuntoa – ehkä olet joskus itse matkustamassa pienen lapsen kanssa ja jos et, muista ettei kukaan vanhempi halua lapsensa kiukuttelevan tai käyttäytyvän huonosti ja yrittää varmasti tehdä kaikkensa tämän estämiseksi. Aina se ei onnistu. Lapsen kanssa matkustaminen on joka kerta erilaista ja lähes aina tulee jotain odottamatonta eteen.

Suositun postaukseni vauvan kanssa matkustamisesta tai pikemminkin lentämisestä voit lukea täältä! Tämän postauksen olen kirjoittanut lähinnä pikkulapsi-ikäisen kanssa reissaamisesta, kun lapsi istuu jo omalla paikallaan koneessa ja liikkuu. Tuo nimittäin vähän lisähaastetta reissaamiseen..

Matkaa varattaessa valitse matkakohde huolella. Periaatteessa lapsen kanssa voi matkustaa kaikkialle, mutta itse säästäisin kohteet joissa on paljon korkeuseroja, paljon liikkumista muutenkin ja etenkin kävellen kierrettäviä paikkoja, myöhemmille ikävuosille. Voit toki itse olla hyvinkin kiinnostunut historiallisista nähtävyyksistä, mutta pikkulapsi ei. Oma poikani ei viihtyisi hetkeäkään edes Helsingin ydinkeskustassa, joten kaupunkilomat ovat meillä vain aikuisten reissuja. Tottakai lapsi on hyvä totuttaa joskus tylsiinkin paikkoihin ja kaupungilla liikkumiseen, mutta mielestäni loma ei ole oikea paikka siihen. Jos suuntaat lämpimään maahan, lapset rakastavat uida.

Ranta ei kuitenkaan aina ole paras mahdollinen paikka, sillä esimerkiksi juuri Espanjassa monilla rannoilla hiekka on kesällä tulikuumaa. Valitse siis rantakin huolella tai huolehdi uima-altaan läheisyydestä. Beachclubeille voi usein mennä sesonkiaikojen ulkopuolella lasten kanssa, mutta kannattaa selvittää paikan luonne etukäteen. Marbellassa hyvänä esimerkkinä suosikkipaikkani Puro Beach, joka on lapsillekin aivan ihana. Elokuussa lapset eivät pääse altaaseen, mutta muuten ovat tervetulleita. Vastaavasti taas aikuisille suunnattuun Ocean Clubiin ei tulisi mieleenkään mennä lasten kanssa vaikka paikka muuten mukava onkin. Tripadvisor on hyvä apu tässä, jos matkakohde on vieras.

Lentäminen on joko tosi hauskaa ja mielenkiintoista tai vaihtoehtoisesti aivan horroria. 1-2 ikävuoden välillä lentäminen oli todella haasteellista. Micael ei jaksanut pysyä paikallaan vaan halusi liikkua kokoajan. Siitä aikakaudesta jäi sellainen selviytymismoodi päälle, että edelleen varaan matkoille valtavat määrät viihdykkeitä ja varaudun aina pahimpaan. Juuri pikkulapsivaiheessa kannattaa kiinnittää aivan erityisesti huomiota lennon ajankohtaan. Yölennot olisivat ihania, sillä lapsi on niin väsynyt että nukahtaa takuulla. Toki normaalin uniajan mentyä ohi lapsi voi olla jonkin aikaa ylivilkas, mutta en tiedä kyllä ketään joka olisi läpi yön valvonut. Väsytän omani aina mahdollisimman hyvin ennen lentoa. Talvella Thaimaan 11 tunnin lento lähti klo 17, joten pyysin päiväkodissa jättämään päiväunet väliin. Lapsi nukahti hyvin pian ja nukkui seuraavaan aamuun asti kun kone laskeutui Bangkokiin.

Lennolle kannattaa pakata paljon viihdykettä, kuten uusia leluja joista lapsi jaksaa innostua, piirustus- ja väritysjuttuja, kirjoja sekä perustarvikkeet kuten maidot, tuttipullot, tutit, puhdistusliinat ja tarpeeksi vaippoja. Hyvä määrä vaipoille on vähän yläkanttiin, riittää sitten perilläkin vähän aikaa. Maitoa ja lastenruokia saa viedä koneeseen ihan rajattoman määrän kunhan ne ovat avaamattomissa pakkauksissa. Taaperoikäisenkin kannattaa juoda jotain nousun ja laskun aikana korvakivun ehkäisemiseksi. Muista myös lääkkeet ja erityisesti puuduttavat korvatipat ennaltaehkäisevänä helpotuskeinona. Orodropsit pelastavat edelleen meidän jokaisen lennon. Nenä-Frida on mukana aina, lentokoneessa nenä vuotaa kuivasta ilmasta johtuen usein.

Mukavat matkustusvaatteet ja varavaatteet ovat ihan must have -juttuja. Micael matkustaa yleensä ohuissa leggingstyyppisissä trikoissa ja trikoopaidassa, vaihtarina samanlaiset sekä t-paita. Pitkille yölennoille otan myös yöpuvun ja tietysti unilelun. En lentäisi myöskään enää yhtään väliä ilman iPadia. Netflixistä ja Viaplaysta saa ladattua offline -tilaan sarjoja 30 päivän ajaksi, niissä ei kannata säästellä. Pakkaa väljästi ja sellaiseen laukkuun, josta kaikki tarvittava löytyy helposti. Lapselle voi ostaa myös oman matkalaukun tai pienen repun, jota hän usein mielellään kantaa tai työntelee lentokentällä.

Ruokailu lapsi voi vierastaa uusia makuja, mutta itse en ole lähtenyt koskaan raahaamaan Suomesta mitään ruokia mukaan muuta kuin lentomatkalle. Ennemmin tai myöhemmin lapsi kyllä syö, eivät ne nälkään ole lomaillessa kuolleet. Ravintoloissa ulkomailla on ollut tähän asti kaikkialla paljon mukavampaa ruokailla kuin Suomessa. Listoilla on usein niitä ranskalaisia ja nakkeja, mutta kannattaa kysyä ihan vaikka lapsen lempiruokaa – olemme usein saaneet perunamuusia ja kalaa kun olemme vain pyytäneet. Jos lapsi syö vielä soseita, isoista supermarketeista löytyy usein hyviä luomuvaihtoehtoja. Monet hotellit ja ravintolat tekevät niitä myös pyynnöstä ja jos esimerkiksi vuokraat asunnon, sinne saa ostettua halvalla blenderin jos sitä ei ole valmiina.

Lasten tarvikkeita kuten vaippoja, äidinmaidonkorviketta tai vaikka uimakellukkeita en raahaisi mukana, niitä saa rantakohteista ihan kaikkialta. Balilta oli vähän vaikeuksia löytää maistuvaa korviketta, mutta kyllä sellainen vaniljaesanssikin upposi lopulta. Lasten lääkkeitä saa myös kaikkialta apteekeista, joten niitäkin voi varata vain lentomatkojen tarpeisiin. Ainut asia, mitä en ole löytänyt läheskään kaikkialta, ovat uimavaipat. Olin niin tottunut että niitä sai Espanjasta lähes kaikkialta, että Thaimaassa ihan hämmästyin kun niitä ei myyty missään. Vaatteitakin olemme usein ostaneet vasta periltä, kun monesti ne mukana raahatut shortsit ja t-paidat ovat olleetkin pieniä. Crocsit ovat muuten lasten lomakenkinä ihan ykköset. Suihkutettava aurinkorasva on rantalomalle myös todella hyvä nimenomaan suojakertoimella 50. Sitä tahmeaa tahnaa on suorastaan mahdoton levittää vilkkaan lapsen ihoon tasaisesti.

Turvaistuin, rattaat ja matkasänky ovatkin sitten ihan oma lukunsa. Micael ei käytä enää rattaita ollenkaan, joten se riesa on onneksi pois laskuista. Toki rattaissa istuskelu oli ihanan helppoa ja liikkuminen huomattavasti nopeampaa. Jos ostaisin nyt matkarattaat, ne olisivat ehdottomasti YoYot, jotka saa ottaa lentokoneeseen käsimatkatavarana ihan jokaiselle lennolle. Aivan ässät, harmi ettei niitä saanut silloin kun Micael oli pieni. Turvaistuimen olen vienyt lentokoneessa vain kerran, Suomesta Espanjan autoomme. Sen mukana raahaaminen on mielestäni vaivan arvoista ainoastaan silloin, jos perillä kohteessa on esimerkiksi vuokra-auto jossa istuin voi olla kokoajan. Maailmalla takseissa on todella huonosti turvaistuimia ja vuokra-autojen istuinvuokrat ovat yllättävän kalliita. Lasten matkustaminen on usein paljon turvattomampaa kuin kotona Suomessa. Tähän en ole keksinyt mitään fiksua ratkaisua, isokokoisen istuimen mukana raahaaminen muualla kuin omassa autossa on vain liian työlästä. Vinkkejä?

Turvaistuin, turvakaukalo sekä matkarattaat menevät tietysti lennolla aina maksutta. Toiset lentoyhtiöt saattavat kuitenkin laskea nämä lapsen matkatavaraksi, joten käytännöt kannattaa selvittää ja tarvittaessa maksaa etukäteen niin pääsee paljon edullisemmin. Matkasängyistä olen kuullut myös paljon hyvää. Monet menevät todella pieneen tilaan ja ovat näppäriä viedä mökin ja mummolan lisäksi ulkomaillekin. Olemme itse saaneet aina hotellista lapselle oman sängyn ja Espanjassa hän nukkuukin omassa huoneessaan. Säästyin siis matkasängyn ostolta ja mukana kantamiselta, mutta näistä on tosiaan paljon hyviä kokemuksia joten sängyn mukana raahaaminen ei välttämättä ole ollenkaan hullumpi vaihtoehto. Vinkkinä voin sanoa, että monet tuttavieni lapsista viihtyvät Koo-di matkasängyssä reissuillansa!

Kaikkein tärkein on tietenkin se asenne. Voi kuulostaa ihan lässynlää kyllä mä tiedän -jutulta, mutta se ratkaisee todella paljon. Huolehdi itsesi kohdalla ensisijaisesti riittävästä unensaannista ja säännöllisestä syömisestä ja muista rento ja vähän huoleton lomafiilis. Olet lähdössä lomalle, sehän ei ole missään nimessä stressin ja kiukun aihe. Monet kerrat lentokentällä, koneessa ja perillä kiukutelleena tiedän, ettei se todellakaan ole sen arvoista. Lasten kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta heidän normaalia energistä käytöstään ei tarvitse pyydellä keneltäkään anteeksi. Ota pikkulapsen kanssa matkustaminen joka kerta jokaisessa ikävaiheessa kokemuksen kannalta.

Ikimuistoisia ja ilontäyteisiä matkoja!

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Eilen kävellessäni ruokakauppaan parkkihallista vastaan tuli kolmihenkinen perhe. Selvästi ylipainoinen äiti söi kävellessään jäätelöä, isä seurasi perässä ja viimeisenä käveli lapsi. Lihava lapsi. Lapsen kädessä samanlainen jäätelö kuin äidilläkin. Kiinnitän usein huomiota ylipainoisiin ihmisiin terveyssyistä. Ylipaino on niin merkittävä terveysriski. Ulkonäöllisesti paino ei merkitse minulle yhtään mitään, pääasia että viihtyy kropassaan. Lähipiiriini kuuluu niin ali- kuin ylipainoisiakin ja heistä jokainen on minulle aivan samalla viivalla. Onkin inhottavaa, että kun kritisoin ylipainoisia, saan niskaani lokaa siitä, etten hyväksyisi heitä nimenomaan ulkonäkösyiden takia koska se ei todellakaan pidä paikkaansa.

Lihava lapsi saa minut kuitenkin suuttumaan. Nimenomaan lapsen vanhemmille. Kukaan ei synny lihavaksi, ei kukaan. Geeneihin voi aina vedota ja toiset lihovat helpommin, mutta itsestään lapsesta ei tule ylipainoista. Vanhempina olemme vastuussa siitä, mitä heille syötämme. Nirsolle ei ehkä kelpaa kaikki ruoka, mutta yleensä nirsot lapset ovat pikemminkin alipainoisia. Jos totutat lapsen nakkeihin ja ranskalaisiin sekä makeisiin jälkiruokiin, ei terveellinen ruoka todennäköisesti kelpaakaan. Ja kuka lapselle näyttää esimerkkiä? Sinä itse, vanhempi. Miksei kauppareissun jälkeen voisi napata vaikka banaania tai raakapatukkaa sen jäätelön tai suklaan sijaan? Haluaisin kuulla yhdenkin hyvän syyn.

Ylipaino ei tee hyvää aikuiselle, mutta ei myöskään lapselle. Ylipainoinen lapsi on paljon suuremmalla todennäköisyydellä ylipainoinen myös aikuisenakin. Ylipainon negatiiviset terveysvaikutukset voivat näkyä jo alle 10-vuotiaillakin. Kun terveelliset ruokailutottumukset ja liikunnallisen elämäntavan opettaa jo alusta asti, se kantaa pitkälle. Asioista pitäisi varmasti osata kertoa nätisti ja ohjata vanhempia oikeaan suuntaan, mutta ikävä kyllä tuntuu, että moni lihava lapsi omistaa vain laiskat ja välinpitämättömät vanhemmat. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämäntapoja, oli sitten lapsi tai aikuinen. Siihen tarvitsee joskus ulkopuolista apua, mutta sitä saa varmasti meiltä kaikilta.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian