Jos nyt saisin lapsen, 30-vuotiaana, toimisin varmasti hyvin eri tavalla kuin silloin viisi vuotta sitten. Tein paljon valintoja äitiydessäni, jotka herättivät pienoista kritiikkiä ja joita toisaalta nyt itsekin vähän ihmettelen, että miksi piti olla niin ehdoton. Toisaalta, sain lapsen yllättäen ja pelkäsin niin paljon menettäväni koko elämäni, joten pidin kynsin hampain kiinni myös omista menoista, itsenäisyydestäni ja mitä sitä valehtelemaan, myös ulkonäöstäni. Nyt viiden vuoden jälkeen olen tajunnut sen olleen todella turhaa, mutta silloin ne olivat isoja asioita. Jos nyt saisin lapsen, olisin varmasti paljon huolettomampi, en stressaisi ulkonäöstäni läheskään niin paljon, ja nauttisin kotona olosta ja vauvaiän helppoudesta täysillä – ne vaikeimmat vaiheet kun kohtasin ainakin oman lapseni kanssa vasta siinä taaperoiässä. Tekisin muutenkin paljon asioita niin kuin ”lapsiperheessä kuuluu tehdä” enkä olisi niin itsekäs ja kiirehtisi takaisin normaaliin elämään. Toisaalta, toimin silloin vähän eri tavalla ja olin silti hyvä äiti. Ei jokaisen tarvitse olla sellainen vauvantuoksuinen unelmamama tai oppikirjan mukainen tavismutsi, vaikka he ovatkin ihan super ihania hekin ♥

En halunnut synnyttää Normaali alatiesynnytys oli mulle sellainen ”vain kuolleen ruumiini yli” juttu joten ilmoitin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä haluavani sitten sektion. Valitsin synnytystapani siis itse ja olen edelleen sitä mieltä, että jokaisen kuuluisi saada se valita. Tottakai kannustan aina kaikkia alatiesynnytykseen ja puhun sen ehdottomien hyötyjen puolesta. Mä en vain pystynyt siihen, en millään. Suunniteltu sektio oli mulle paras mahdollinen synnytystapa, enkä kadu sitä ollenkaan. Helppo se ei missään nimessä ollut eikä kivuton, mutta asiat olivat kokoajan hallinnassa, tiesin mitä tapahtuu jne. Lopulta minulle selvisi mielenkiintoinen seikka, joka sai minut uskomaan entistä enemmän johonkin korkeampaan voimaan ja universumiin. Lapseni olisi voinut kuolla, jos hän ei olisi syntynyt juuri sinä päivänä sektiolla, jonka itse niin kovasti halusin. Sillä oli tarkoitus.

 

Jätin vauvan hoitoon aikaisin Neljän viikon iässä vietimme ristiäisiä joista lähdimme sitten ystävien kesken yöksi juhlimaan. Vauva jäi mummin kanssa kotiin ja jokainen osapuoli oli tähän ratkaisuun tyytyväinen. Micael on ollut paljon hoidossa niin mummin kuin tätinsä luona myös pidempiä aikoja ja heillä on todella läheiset ja lämpimät välit. Hän ei millään lailla unohtanut vanhempiaan edes viikon reissun aikana, uskon että olemme luoneet varsin onnistuneen kiintymyssuhteen ihan jokaisen läheisen aikuisen kanssa.

 

En pitänyt äitiyslomaa Viikko synnytyksestä menin ensimmäistä kertaa kouluun. Opettaja valitti edellisen tunnin poissaolosta ja nauroi, kun sanoin olleeni leikkauspöydällä synnyttämässä. Olin toki vauvan kanssa kotona mutta samaan aikaan kävin koulua ja tein kotoa käsin töitä. Äitiyslomani loppuvaiheessa olin lähes kolme kuukautta sairaalalla kokopäiväisesti töissäkin hoitamassa muiden vauvoja ja lapsi kulki isänsä mukana töissä. Nyt se kuulostaa aivan järjettömältä, silloin sitä vain halusi ”käyttää ajan hyödyksi”. Lapsi meni päiväkotiin kuitenkin vasta 1v 7kk iässä ja se oli juuri sopiva aika hänelle. En itse veisi nuorempaa lasta päivähoitoon ollenkaan jos on vain mitenkään mahdollista olla kotona.

 

Vähän erilaiset lähtökohdat Sain tosiaan shokkiuutisen raskaudestani ollessani 24-vuotias yksin asuva opiskelija, joka ei koskaan halunnut lapsia. Seurustelua lapsen isän kanssa oli takana vain pari kuukautta. Siinä ei kauheasti mietitty että voi miten ihanaa kun meistä tulee nyt vihdoin perhe ja lapsi täydentää kahden ihmisen rakkaustarinan. Ei suunniteltu, ei toivottu, ei käyty yhdessä neuvolassa. Viime hetkellä päätin kuitenkin pitää lapsen ja tuo päätös muutti koko elämäni. Maailman paras päätös, vaikka toki olisi tuo alku voinut vähän helpomminkin mennä.

 

En jaksanut imettää Tätä olen harmitellut jälkeenpäin ihan kauheasti. Miksen jaksanut imetystä kauempaa? Ensimmäiset pari-kolme viikkoa se sujui joten kuten, silloinkin annoin iltaisin korviketta. En vain jaksanut ja imetys tuntui kaikin puolin pahalta. Nyt harmittelen sitä, sillä tiedän jo imetysohjaajan koulutuksenikin myötä niin paljon enemmän sen hyödyistä. Vaikka periaatteessa tiesin jo silloin, mutta.. No, turha sitä on enää surkutella, ehkä joku voi oppia virheistäni kun kerron tästä avoimesti.

 

Olin ihan yksin Mulla ei ollut yhtään äitikaveria, ei seuraa hiekkalaatikoille eikä vertaistukea. Kukaan ei viettänyt kanssani kotona isyyslomaa vaan jäin samantien lapsen kanssa yksin kotiin. Ensimmäiset arkipäivät kotona mietin, että mihin helvettiin mä oon oikein ryhtynyt. Kotona on muutaman päivän ikäinen vauva, pari päivää hänen jälkeensä meille muuttanut koiranpentu (joka kaiken lisäksi kärsi kolme kuukautta suolistotulehduksesta), toinen varsin vilkas, kaiken syövä koiranpentu, sekä yksi sydänsairas viidesti päivässä lääkittävä koirani, jonka kuolema lapsen ollessa kolmen viikon vanha mursi sydämeni pitkäksi ajaksi. Mä en voinut kysyä keneltäkään kaverilta, onks tää nyt ihan normaalia tai miten pitkään lapsi nukkuu neljän kuukauden ikäisenä ja miten teidät yö meni. Mutta niin sitä vaan selvittiin, ilman vertaistukeakin, ihan voittajana maaliin. Silloin vauva-aikana muistan itkeneeni kaksi kertaa sen takia, että oli niin rankkaa. Ensimmäisen kerran, kun lapsi heräsi yhden ainoan kerran keskellä yötä. Ajattelin että nyt se valvominen ja koliikki sitten alkaa. Toisen kerran kaupasta tullessa meinasin oksentaa autoon, kun valtava stressi aiheutti jatkuvaa pahoinvointia. Ajoin itkien kotiin, koska olin vaan niin loppu koirien sairastamiseen ja uuden elämäntilanteen aiheuttamaan stressiin. Kuinka monta kertaa huokaisinkaan syvään noustessani parkkihallissa autosta, ei auta muu kun mennä eteenpäin ja vielä joku päivä se helpottaa. Ja helpottihan se, nopeammin kuin olisin koskaan uskonut. Ja nykyään melkein kaikilla mun kavereilla on lapsia!

 

Priorisoin liikunnan hyvin korkealle Henkireikäni. Ennen lasta liikuin täysin pelkistä ulkonäkösyistä. Jaksoin tehdä kaksikin treeniä päivässä vain timmin kropan ja laihtumisen toivossa. Liikunta ei kuitenkaan koskaan ollut kivaa. Äidiksi tulemisen jälkeen sen sijaan olen liikkunut siksi, että kroppa ja mieli on vaatinut liikuntaa. Aluksi kyseessä olivat ne ulkonäkösyyt ja palasinkin kuntosalille ja juoksulenkeille heti jälkitarkastuksen jälkeen. Vähän kokeilin kyllä jo ennen sitä, tunnustetaan nyt.. Minulle oli alusta asti selvää, että liikun raskausaikana viimeiseen asti ja aloitan heti, kun saan lääkäriltä luvan. Liikunta piti järjissäni mutta palautti kyllä nopeasti myös fyysisesti hyvään kuntoon. Tiedän, että suurin osa tuoreista äideistä ei ajattelekaan treeniä ja monet äidit liikkuvatkin aivan liian vähän. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin lämpimästi suositella ihan jokaiselle äidille paluuta liikuntaharrastusten pariin mahdollisimman pian. Hyvinvoiva äiti on parempi äiti myös lapselleen ja omalla liikunnallisella esimerkillä antaa hyvät eväät liikunnalliseen elämään myös sille kasvavalle lapselle.

Mitä sä oot tehnyt tai ajattelet ehkä tulevaisuudessa tekeväsi toisin, kuin äitien yleensä oletetaan tekevän?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Juuri nyt olen niin kovin onnellinen koska.. 

 

..Venekausi on ihan kunnolla alkanut. Jo nyt, en kestä!

..Harvoin sitä tulee huhtikuussa otettua bikineissä aurinkoa ja sanottua, että tässähän on jopa vähän kuuma..

..Olen äiti. Jotenkin ihan erityisesti juuri nyt. Pääsiäisen erossaolon jälkeen olen aivan superonnellinen siitä, että me ollaan tässä – mun lapsi ja minä.

..Mun maailman paras veli asuu vihdoin tässä ihan lähellä. Tuo ihanaa turvallisuuden tunnetta kun lähellä on ihminen, jonka kanssa olen viettänyt ehkä eniten aikaa elämästäni?

..Mulla on niin paljon töitä, etten ehdi edes tehdä kaikkea. Rakastan töitä ja sitä, että on haasteita ja tekemistä. Olen ollut koko tämän vuoden ihan erityisen luovalla tuulella ja halunnut mennä eteenpäin.

..Huomaan jo nyt ihan omin silmin konkreettisia muutoksia mun hampaiden asennoissa, kiitos Invisalign!!

..Olen ratkaissut asukriisit niin vappunaamiaisiin kuin Monacon formulakisoihinkin. NYT JO!

..Saan kuunnella kotona jo niin ison pojan juttuja. Musta ei ole oikein ymmärtämään sitä vauvojen ja taaperoiden kieltä, tykkään taas ihan hirveästi keskustella ja jutella näiden vähän isompien pienten lasten kanssa. Ja herranjestas kohta se oppii jo lukemaan.

..Voin vihdoin sanoa pitäväni itsestäni parasta mahdollista huolta. Oli sitten terveys tai vaikka ulkonäkö tai se henkinen puoli – sanoin tänään Hannullekin, että vihdoin tiedän miten oikeasti voin eikä tarvitse arvailla. Miksi se on ollut ennen niin vaikeaa? Ehkä sitä pelkäsi – verikokeita, hammaslääkäreitä, kosmetologin tuomiota, kampaajan tai pt:n kauhistelua ja niiden omien ajatusten ja tunteiden kohtaamista.

 

Siinä tuli kymmenen hyvää tältä päivältä, tässä ohimennen eräitä kamppiskuvia käsitellessä myöhään lauantai-iltana.. Oli niin ihana päivä veneellä mun perheen kanssa, etten ehkä kestä sitäkään. Listatkaa kiitollisuuden ja onnellisuuden aiheita ihan säännöllisesti ylös, ne muuttavat elämää ♥ Grateful heart is a magnet for miracles. 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Ajattelin ääneen, että mistähän sitä kirjoittaisi tänään blogiin. Micael ehdotti itse, että kirjoita äiti siitä, kun mä tungin sen legopalikan nenään. Taisin puhua tuon episodin jälkeen, että täytyy jakaa tätä mahdollisimman paljon somessa, sillä vaikka itse suuntauduin sairaanhoitajaopinnoissani nimenomaan lasten sairaanhoitoon, tätä en tiennyt. Toki ainoat hoitamani lapsipotilaat sairaalassa ovat olleet vastasyntyneitä, mutta teoriaopinnoissa olisin luullut tämän tulleen vastaan. Koska kotoa löytyy kuitenkin yksi 4-vuotias, joka hyvin innoissaan leikkii nimenomaan niillä pienillä legoilla, vierasesineen tunkeminen sinne nenään taisi olla vain ajan kysymys. Olen tuhanteen kertaan huomauttanut, että MITÄÄN ei saa laittaa koskaan nenään eikä suuhun mene muuta kuin ruokaa. Niin ne äidin neuvot vain unohtuivat kesken vilkkaiden leikkien hiihtolomalla Lapissa, mökillä perjantai-iltana kymmeneltä.

 

Micael oli vain rauhallisesti todennut ystävälleni, että lego meni nenään. Muistin heti, kuinka pikkuveljeni lapsuudessamme tunki helmen nenäänsä ja sitä sitten kaivettiin pinseteillä pois. Kaivoin vain pinsetit esille ja näytin puhelimen taskulampulla valoa nenään, legohan ei voi mennä kovin syvälle, eihän? No, kirkkaalla lampullakaan legopalikasta ei näkynyt jälkeäkään ja nenästä alkoi tulla verta ilman, että edes koskin siihen. Pieni paniikki alkoi tarttua jo lapseenkin, mutta onneksi koulussa opituista asioista päällimmäisenä on jäänyt mieleen rauhallisuuden tärkeys. Lapsi vaistoaa tunnetilat ympärillään ja paras keino rauhoittaa lasta on olla itse mahdollisimman rauhallinen. Voi jopa yrittää naureskella vähän, eihän tässä mitään hätää ole. Samalla sitä mietti mielessään että kuin ihmeessä saa lapselle tähän aikaan apua, kun lähin auki oleva sairaala taitaa olla 180 kilometrin päässä Rovaniemellä. Muistissa oli vielä liian hyvin edellisen Lapin loman Rovaniemen reissu leikkauksineen jonka äitini joutui kokea joulunpyhinä. Samaan aikaan kun rauhoittelin lasta, ystäväni googlasi tietoa, miten saada vierasesine pois lapsen nenästä. Hän löysi heti helpolta kuulostavan keinon, joka toimi heti. No okei, toisella yrittämällä, mutta ensimmäinen olikin vain harjoitus. Koska nämä ovat varmasti tuttuja juttuja monelle lapsiperheelle, halusin jakaa tämän teille ja te kaikki, jotka ette tästä tienneet, toivon että jaatte tätä eteenpäin. Tällä voidaan välttää moni turha lääkärireissu, joka taas auttaa akuutteja tapauksia pääsemään nopeammin hoitoon ja säästää aikaa sekä rahaa. Sinulta ja terveydenhuollolta. Ja ennen kaikkea on mahdollisuus auttaa lasta itse ja saada nopeammin apua.

 

MITEN SAADA VIERASESINE POIS LAPSEN NENÄSTÄ?

 

 ♥ Pysy rauhallisena, tartutat muuten oman paniikkisi lapseen ja itku vain pahentaa tilannetta ja voi saada vierasesineen vielä syvemmälle nenäonteloon.

♥ Varmista, kummassa sieraimessa vierasesine on. Jos lapsi ei itse osaa kertoa, katso lampulla nenään. Yleensä tukossa oleva sierain vuotaa räkää tai verta ja voi olla kipeä koskettaessa nenää ulkopuolelta. 

♥ Rauhoita lapsi, ja sano että annat hänelle kohta ison pusun. Lapsi voi seistä tai istua, kunhan sieraimet ovat suoraan alaspäin.

♥ Tuki sormellasi sierain, jossa ei ole vierasesinettä painamalla nenän ulkopuolelta sierain tukkoon.

♥ Pyydä lasta avaamaan suuta ja puhalla ikään kuin kuten elvyttäisit eli peittämällä lapsen suu omalla suullasi täysin. Yksi hyvin voimakas puhallus riittää.

♥ Esineen pitäisi suorastaan lentää ulos sieraimesta.

♥ Jos olet epävarma, että nenässä on vielä jotain tai esine ei poistu, HAKEUDU HETI LÄÄKÄRIIN. Älä odota seuraavaan päivään.

 

Tämä toimi todella hyvin. Pienestä nenästä lensi ulos kartion muotoinen legopalikka ja varmaan kämmenellinen räkää. Puhallus toimi käsittämättömän hyvin. Googlatuissa ohjeissa sanottiin, että kolme neljästä tapauksesta onnistuu. Tämä kannattaa siis opetella jo ennen kuin vaaratilanteita tapahtuu ja tosiaan jakaa tietoa mahdollisimman paljon muillekin. Sairaalassa esineen poisto imurilla tai pihdeillä on kuitenkin lapselle epämukavaa ja pahimmillaan vierasesine hengitysteissä voi aiheuttaa tukehtumisen ja jopa kuoleman. Tiesitkö sinä tästä ja oletko kenties kohdannut vastaavia vaaratilantaita lasten kanssa?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian