Kuusiviikkoisesta asti maailmalle raahattua lasta ei voi syyttää rohkeuden ja reippauden puutteesta. Omalla hauskalla tavallaan hän osaa sanoa sanoja ainakin viidellä eri kielellä ja ymmärtää neljävuotiaaksi hämmästyttävän paljon eri kulttuureista ja maista. Tuo auringossa kasvanut helposti ruskettuva pieni ihmisen alku on nähnyt maailmaa jo sen verran paljon, etten ole enää laskenut maita pariin vuoteen. Ymmärrän, että aikuiset haluavat joskus omaa aikaa ja olen itsekin matkustanut ilman lasta, mutta ensisijaisesti ottaisi lapsen aina mukaan. Mitä itse muistat lapsuudestasi ensimmäisenä? Mulla ainakin tulee mieleen heti kaikki etelänmatkat äidin tai isän kanssa. Kun palasimme kotiin, pikkuinen kertoi taas aivan innoissaan reissusta. Pitkä viikonloppu tutussa paikassakin voi olla seikkailu. Lapsen kanssa matkustaminen on nykyään niin helppoa, että vähän jopa ihmetellen katson aikaa taaksepäin, sitä kun vielä stressasin reissuun lähdöstä ihan hulluna. Loppujen lopuksi lapsen kanssa voi matkustaa ihan mihin tahansa ja näin isona lapsi on jo mitä mainioin reissukaveri.

Kokemusta on niin arjesta Espanjassa, kaupunkiviikonlopusta Pariisissa museoineen, Aasian suurkaupunkien vilinästä, sairaalareissusta Miamissa kuin ökylomailusta Dubain resorteissa. Ollaan oltu Balilla sadekaudella, roadtripilla Floridassa, nähty Karibian köyhyyttä ja autioita rantoja sekä maattu porealtaassa katolla Bangkokin kattojen yllä. Lapsi otetaan maailmalla todella hyvin vastaan. Matkustaminen on nykyään helppoa ja paljon edullisempaa kuin koskaan aiemmin. Muutamien kalliiden merkkilastenvaatteiden hinnalla lähtee helposti reissuun. Lapsen kannalta matkustaminen on mitä mainioin sijoitus. Ripaus rohkeutta, uteliaisuutta ja seikkailumieltä jokaiseen matkalaukkuun. T. Mirva ja sen paras reissukaveri. Matkustatteko te lasten kanssa ja jos, niin millaisiin kohteisiin? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Jos nyt saisin lapsen, 30-vuotiaana, toimisin varmasti hyvin eri tavalla kuin silloin viisi vuotta sitten. Tein paljon valintoja äitiydessäni, jotka herättivät pienoista kritiikkiä ja joita toisaalta nyt itsekin vähän ihmettelen, että miksi piti olla niin ehdoton. Toisaalta, sain lapsen yllättäen ja pelkäsin niin paljon menettäväni koko elämäni, joten pidin kynsin hampain kiinni myös omista menoista, itsenäisyydestäni ja mitä sitä valehtelemaan, myös ulkonäöstäni. Nyt viiden vuoden jälkeen olen tajunnut sen olleen todella turhaa, mutta silloin ne olivat isoja asioita. Jos nyt saisin lapsen, olisin varmasti paljon huolettomampi, en stressaisi ulkonäöstäni läheskään niin paljon, ja nauttisin kotona olosta ja vauvaiän helppoudesta täysillä – ne vaikeimmat vaiheet kun kohtasin ainakin oman lapseni kanssa vasta siinä taaperoiässä. Tekisin muutenkin paljon asioita niin kuin ”lapsiperheessä kuuluu tehdä” enkä olisi niin itsekäs ja kiirehtisi takaisin normaaliin elämään. Toisaalta, toimin silloin vähän eri tavalla ja olin silti hyvä äiti. Ei jokaisen tarvitse olla sellainen vauvantuoksuinen unelmamama tai oppikirjan mukainen tavismutsi, vaikka he ovatkin ihan super ihania hekin ♥

En halunnut synnyttää Normaali alatiesynnytys oli mulle sellainen ”vain kuolleen ruumiini yli” juttu joten ilmoitin jo ensimmäisellä neuvolakäynnillä haluavani sitten sektion. Valitsin synnytystapani siis itse ja olen edelleen sitä mieltä, että jokaisen kuuluisi saada se valita. Tottakai kannustan aina kaikkia alatiesynnytykseen ja puhun sen ehdottomien hyötyjen puolesta. Mä en vain pystynyt siihen, en millään. Suunniteltu sektio oli mulle paras mahdollinen synnytystapa, enkä kadu sitä ollenkaan. Helppo se ei missään nimessä ollut eikä kivuton, mutta asiat olivat kokoajan hallinnassa, tiesin mitä tapahtuu jne. Lopulta minulle selvisi mielenkiintoinen seikka, joka sai minut uskomaan entistä enemmän johonkin korkeampaan voimaan ja universumiin. Lapseni olisi voinut kuolla, jos hän ei olisi syntynyt juuri sinä päivänä sektiolla, jonka itse niin kovasti halusin. Sillä oli tarkoitus.

 

Jätin vauvan hoitoon aikaisin Neljän viikon iässä vietimme ristiäisiä joista lähdimme sitten ystävien kesken yöksi juhlimaan. Vauva jäi mummin kanssa kotiin ja jokainen osapuoli oli tähän ratkaisuun tyytyväinen. Micael on ollut paljon hoidossa niin mummin kuin tätinsä luona myös pidempiä aikoja ja heillä on todella läheiset ja lämpimät välit. Hän ei millään lailla unohtanut vanhempiaan edes viikon reissun aikana, uskon että olemme luoneet varsin onnistuneen kiintymyssuhteen ihan jokaisen läheisen aikuisen kanssa.

 

En pitänyt äitiyslomaa Viikko synnytyksestä menin ensimmäistä kertaa kouluun. Opettaja valitti edellisen tunnin poissaolosta ja nauroi, kun sanoin olleeni leikkauspöydällä synnyttämässä. Olin toki vauvan kanssa kotona mutta samaan aikaan kävin koulua ja tein kotoa käsin töitä. Äitiyslomani loppuvaiheessa olin lähes kolme kuukautta sairaalalla kokopäiväisesti töissäkin hoitamassa muiden vauvoja ja lapsi kulki isänsä mukana töissä. Nyt se kuulostaa aivan järjettömältä, silloin sitä vain halusi ”käyttää ajan hyödyksi”. Lapsi meni päiväkotiin kuitenkin vasta 1v 7kk iässä ja se oli juuri sopiva aika hänelle. En itse veisi nuorempaa lasta päivähoitoon ollenkaan jos on vain mitenkään mahdollista olla kotona.

 

Vähän erilaiset lähtökohdat Sain tosiaan shokkiuutisen raskaudestani ollessani 24-vuotias yksin asuva opiskelija, joka ei koskaan halunnut lapsia. Seurustelua lapsen isän kanssa oli takana vain pari kuukautta. Siinä ei kauheasti mietitty että voi miten ihanaa kun meistä tulee nyt vihdoin perhe ja lapsi täydentää kahden ihmisen rakkaustarinan. Ei suunniteltu, ei toivottu, ei käyty yhdessä neuvolassa. Viime hetkellä päätin kuitenkin pitää lapsen ja tuo päätös muutti koko elämäni. Maailman paras päätös, vaikka toki olisi tuo alku voinut vähän helpomminkin mennä.

 

En jaksanut imettää Tätä olen harmitellut jälkeenpäin ihan kauheasti. Miksen jaksanut imetystä kauempaa? Ensimmäiset pari-kolme viikkoa se sujui joten kuten, silloinkin annoin iltaisin korviketta. En vain jaksanut ja imetys tuntui kaikin puolin pahalta. Nyt harmittelen sitä, sillä tiedän jo imetysohjaajan koulutuksenikin myötä niin paljon enemmän sen hyödyistä. Vaikka periaatteessa tiesin jo silloin, mutta.. No, turha sitä on enää surkutella, ehkä joku voi oppia virheistäni kun kerron tästä avoimesti.

 

Olin ihan yksin Mulla ei ollut yhtään äitikaveria, ei seuraa hiekkalaatikoille eikä vertaistukea. Kukaan ei viettänyt kanssani kotona isyyslomaa vaan jäin samantien lapsen kanssa yksin kotiin. Ensimmäiset arkipäivät kotona mietin, että mihin helvettiin mä oon oikein ryhtynyt. Kotona on muutaman päivän ikäinen vauva, pari päivää hänen jälkeensä meille muuttanut koiranpentu (joka kaiken lisäksi kärsi kolme kuukautta suolistotulehduksesta), toinen varsin vilkas, kaiken syövä koiranpentu, sekä yksi sydänsairas viidesti päivässä lääkittävä koirani, jonka kuolema lapsen ollessa kolmen viikon vanha mursi sydämeni pitkäksi ajaksi. Mä en voinut kysyä keneltäkään kaverilta, onks tää nyt ihan normaalia tai miten pitkään lapsi nukkuu neljän kuukauden ikäisenä ja miten teidät yö meni. Mutta niin sitä vaan selvittiin, ilman vertaistukeakin, ihan voittajana maaliin. Silloin vauva-aikana muistan itkeneeni kaksi kertaa sen takia, että oli niin rankkaa. Ensimmäisen kerran, kun lapsi heräsi yhden ainoan kerran keskellä yötä. Ajattelin että nyt se valvominen ja koliikki sitten alkaa. Toisen kerran kaupasta tullessa meinasin oksentaa autoon, kun valtava stressi aiheutti jatkuvaa pahoinvointia. Ajoin itkien kotiin, koska olin vaan niin loppu koirien sairastamiseen ja uuden elämäntilanteen aiheuttamaan stressiin. Kuinka monta kertaa huokaisinkaan syvään noustessani parkkihallissa autosta, ei auta muu kun mennä eteenpäin ja vielä joku päivä se helpottaa. Ja helpottihan se, nopeammin kuin olisin koskaan uskonut. Ja nykyään melkein kaikilla mun kavereilla on lapsia!

 

Priorisoin liikunnan hyvin korkealle Henkireikäni. Ennen lasta liikuin täysin pelkistä ulkonäkösyistä. Jaksoin tehdä kaksikin treeniä päivässä vain timmin kropan ja laihtumisen toivossa. Liikunta ei kuitenkaan koskaan ollut kivaa. Äidiksi tulemisen jälkeen sen sijaan olen liikkunut siksi, että kroppa ja mieli on vaatinut liikuntaa. Aluksi kyseessä olivat ne ulkonäkösyyt ja palasinkin kuntosalille ja juoksulenkeille heti jälkitarkastuksen jälkeen. Vähän kokeilin kyllä jo ennen sitä, tunnustetaan nyt.. Minulle oli alusta asti selvää, että liikun raskausaikana viimeiseen asti ja aloitan heti, kun saan lääkäriltä luvan. Liikunta piti järjissäni mutta palautti kyllä nopeasti myös fyysisesti hyvään kuntoon. Tiedän, että suurin osa tuoreista äideistä ei ajattelekaan treeniä ja monet äidit liikkuvatkin aivan liian vähän. Omasta kokemuksestani voin kuitenkin lämpimästi suositella ihan jokaiselle äidille paluuta liikuntaharrastusten pariin mahdollisimman pian. Hyvinvoiva äiti on parempi äiti myös lapselleen ja omalla liikunnallisella esimerkillä antaa hyvät eväät liikunnalliseen elämään myös sille kasvavalle lapselle.

Mitä sä oot tehnyt tai ajattelet ehkä tulevaisuudessa tekeväsi toisin, kuin äitien yleensä oletetaan tekevän?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Juuri nyt olen niin kovin onnellinen koska.. 

 

..Venekausi on ihan kunnolla alkanut. Jo nyt, en kestä!

..Harvoin sitä tulee huhtikuussa otettua bikineissä aurinkoa ja sanottua, että tässähän on jopa vähän kuuma..

..Olen äiti. Jotenkin ihan erityisesti juuri nyt. Pääsiäisen erossaolon jälkeen olen aivan superonnellinen siitä, että me ollaan tässä – mun lapsi ja minä.

..Mun maailman paras veli asuu vihdoin tässä ihan lähellä. Tuo ihanaa turvallisuuden tunnetta kun lähellä on ihminen, jonka kanssa olen viettänyt ehkä eniten aikaa elämästäni?

..Mulla on niin paljon töitä, etten ehdi edes tehdä kaikkea. Rakastan töitä ja sitä, että on haasteita ja tekemistä. Olen ollut koko tämän vuoden ihan erityisen luovalla tuulella ja halunnut mennä eteenpäin.

..Huomaan jo nyt ihan omin silmin konkreettisia muutoksia mun hampaiden asennoissa, kiitos Invisalign!!

..Olen ratkaissut asukriisit niin vappunaamiaisiin kuin Monacon formulakisoihinkin. NYT JO!

..Saan kuunnella kotona jo niin ison pojan juttuja. Musta ei ole oikein ymmärtämään sitä vauvojen ja taaperoiden kieltä, tykkään taas ihan hirveästi keskustella ja jutella näiden vähän isompien pienten lasten kanssa. Ja herranjestas kohta se oppii jo lukemaan.

..Voin vihdoin sanoa pitäväni itsestäni parasta mahdollista huolta. Oli sitten terveys tai vaikka ulkonäkö tai se henkinen puoli – sanoin tänään Hannullekin, että vihdoin tiedän miten oikeasti voin eikä tarvitse arvailla. Miksi se on ollut ennen niin vaikeaa? Ehkä sitä pelkäsi – verikokeita, hammaslääkäreitä, kosmetologin tuomiota, kampaajan tai pt:n kauhistelua ja niiden omien ajatusten ja tunteiden kohtaamista.

 

Siinä tuli kymmenen hyvää tältä päivältä, tässä ohimennen eräitä kamppiskuvia käsitellessä myöhään lauantai-iltana.. Oli niin ihana päivä veneellä mun perheen kanssa, etten ehkä kestä sitäkään. Listatkaa kiitollisuuden ja onnellisuuden aiheita ihan säännöllisesti ylös, ne muuttavat elämää ♥ Grateful heart is a magnet for miracles. 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian