Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä HappyMe:n kanssa

Olen itse syönyt purkista vitamiineja ja hivenaineita jo vuosien ajan. Vaikka syön todella terveellisesti, en voi tuudittautua ajatukseen, että saan kaiken tarvittavan ravinnosta. En saa. Eikä saa lapsenikaan. Etkä saa sinäkään, vaikka se kaunis ajatus olisikin syödä pelkästään puhdasta ruokaa ja hoitaa sillä vitamiinit ja rasvahappotasot kuntoon. Etenkin kasvuiässä olevilla lapsilla. Kaikkia vitamiineja ja hivenaineita ei missään nimessä kannata syödä, ainakaan samanaikaisesti. Riippuu paljon omasta ruokavaliosta, mitä siitä saa ja mitä ei. Kaikki kuitenkin tietävät, miten hankalia lapset voivat toisinaan olla ruokailujen kanssa. Vaikka en mikään nakkijaranskalaismutsi olekaan, en usko että oma nelivuotiaani saa todellakaan tarpeeksi esimerkiksi omega 3-rasvahappoja syömästään ruoasta. D-vitamiinia kukaan suomalainen ei saa tarpeeksi jos ei matkusta säännöllisesti ympäri vuoden aurinkoon tai syö D-vitamiinia purkista. Koska ravinto- ja vitamiiniasiat ovat todella lähellä sydäntäni ja haluan käyttää aina laadukkaita valmisteita enkä vain napata jotain purkkia lähikaupan hyllyltä, lähdin innoissani tähän kaupalliseen yhteistyöhön HappyMe -vitamiinivalmisteen kanssa, joka on siis lapsille tarkoitettu monivitamiini super maukkaassa (tästä lisää postauksen lopussa..) geelityynyn muodossa.

HappyMe -vitamiinivalmiste sisältää lapsille kovin tärkeitä ainesosia, kuten Omega-3-rasvahappoja eli DHA:ta, D-vitamiinia ja E-vitamiinia. Omega 3-rasvahapot DHA sekä EPA ovat tässä valmisteessa muuten peräisin kalmarista ja kalmariöljy on Friend of the Sea -sertifioitua, eli se tarkoittaa, ettei muita eläimiä tai merenpohjaa vahingoiteta kalmarin pyynnillä. Kalmariöljy on kerätty elintarviketeollisuuden ylijäämästä, sen sijaan että se heitettäisiin pois. Vitamiinivalmiste on siis vastuullisesti tuotettua ja sen ainesosat on valikoitu niin, että ne tukevat mahdollisimman hyvin lapsen kasvua. Kaikki vitamiinivalmisteen terveysväittämät ovat myös EU:n hyväksymät, joten voit olla varma, että tarjoat lapsellesi hyvän eväät kasvuun valitsemalla juuri HappyMe:n. Kuulostipa nyt mainospuheelta, mutta mulle nämä asiat ovat todella tärkeitä ja tiedän, millainen tuo ravintolisäviidakko pahimmillaan on. Laadukkaita ja turvallisia valmisteita voi olla hyvin hankala löytää.

No, miksi lasten pitäisi sitten syödä juuri tällaista vitamiinivalmistetta? Kaikki meistä ovat varmasti jollain tasolla tietoisia rasvahappojen tärkeydestä. Mitä ne rasvahapot, eli DHA ja EPA, sitten oikeastaan tekevät? DHA edistää aivotoimintojen, sydämen toiminnan ja näön pysymistä normaalina. Aika tärkeää lapselle ihan jo päivittäisen oppimisen ja jaksamisen kannalta, eikö? Hyödyllinen vaikutus saadaan aikaan päivittäisellä 250 mg annoksella (yksi HappyMe-geelityyny). D-vitamiini on vitamiini, jota suositellaan lapsen ravintolisäksi jo kaksiviikkoisesta lähtien. D-vitamiini on välttämätöntä lapsen luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle. Sitä saa toki ravinnosta, mutta tähän pimeään vuodenaikaan ei ikävä kyllä tarpeeksi. D-vitamiini myös edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa, eli yksinkertaisesti parantaa vastustuskykyä. Samoin tuotteen sisältämä E-vitamiini on antioksidantti, joka suojaa soluja. Supertärkeitä juttuja päiväkoti- ja kouluikäisille lapsille, jotka altistuvat viruksille ja bakteereille päivittäin. Kokonaisuudessaan tuolla pienellä helposti pureskeltavalla geelimäisellä vitamiinityynyllä on siis aikamoisen tärkeä vaikutus pienen lapsen kasvulle ja kehitykselle.

HappyMe eroaa monista muista vitamiineista siis paitsi superherkullisella maullaan ja tiiviillä koostumuksellaan (useampi ravintolisä samassa tabletissa) myös sillä, että sitä ei voi ostaa kaupasta. Ensin vähän hämmästyin tästä, sillä olen tottunut täydentämään vitamiinivarastoja aina apteekista tai luontaistuotekaupasta. Että mitä teen vitamiinilla, joka tilataan kotiin? Kun ensimmäinen paketti tipahti postiluukusta, en epäröinyt enää ollenkaan. Mikään vitamiinivalmiste ikinä (ja niitä on syöty ja kokeiltu) ei ole maistunut Micaelille niin hyvin kuin tämä. HappyMe saa meistä tämän kaupallisen yhteistyön jälkeenkin asiakkaan, sillä tällaisia tuotteita on todella vähän. Itsehän aikanaan vähän epäilin, miksi minun pitäisi muka tilata kahvikapselini kotiin kun voisin hakea ne kaupungiltakin.. No, arvatkaa vaan keitetäänkö meillä koskaan kapselikahvia jos en tilaa niitä kotiin? Yksi muistettava asia vähemmän ja lapsi saa säännöllisesti tärkeät vitamiininsa. Tämä on varsinkin kauempana hyvin varustetuista vitamiineja myyvistä kaupoista asuville ihan huippujuttu, sillä kaikilla on mahdollisuus saada helposti kotiinsa vitamiinipaketti. Ja vitsi miten lapset ilahtuvat aina saadessaan ihan oikeaa omaa postia! Olen aina saanut maanitella lapsen ottamaan vitamiinit, mutta tätä hän pyytää lisää jatkuvasti. Mun oli pakko maistaa yksi geelityyny itsekin, ja olivathan ne hyviä. HappyMe ei maistu lainkaan kalalle, sillä se on valmistettu kalmariöljystä. No, ei kyllä kalmarillekaan.

Tämän yhteistyön myötä teillä kaikilla on mahdollisuus tutustua HappyMe-vitamiinivalmisteeseen ja vieläpä tosi edullisesti, sillä HappyMe tarjoaa tutustumistarjouksena ensimmäisen 45 päivän vitamiinipakkauksen -50% alennuksella. Tälle annan kyllä todella vahvan suosituksen, siitä tuli meidän suosikkituote heti ensi puraisulla, hih. Micael ainakin pyytää heti aamulla ensimmäisenä ”mustekalavitamiinin”, ja söisi näitä vaikka kuinka monta päivässä jos vain saisi. Onko teillä jo lasten kalaöljyt ja vitamiinit käytössä?

 

Yhteistyössä: HappyMe &


Mulla olisi monta kivaa postausta joista olisin voinut julkaista tänään yhden. Nyt tuntuu vain typerältä postata jostain höpöhöpö-aiheesta tai Black Fridayn tarjouksista, kun mielessä ovat vielä eiliset kauhun ja helpotuksen sekaiset tunteet. Meidän loma ja aurinkoinen kiitospäivä saivat nimittäin hyvin ikävän käänteen eilen iltapäivällä.

Olimme pyöräilemässä rantakadulla, kun Micael kaatui ja hänen jalkansa jäi todella pahasti pyörän pinnojen väliin. Sekunneissa ympärillämme oli valehtelematta ainakin kymmenen ihmistä auttamassa. Useampi mies repi pientä jalkaa pinnojen välistä, yksi piti lasta toisesta kädestä kiinni, yksi toi pyyhkeitä ja yksi haki jäitä lähellä olevasta ravintolasta todella pahalta näyttävään jalkaan. Ihmiset neuvoivat heti sairaalan ja päivystyksen mihin meidän kannattaa lähteä ja eräs tarjoutui jopa viemään meitä omalla autollaan, sillä oma automme oli sillä hetkellä niin kaukana.

Sairaalaan saapuessa olo oli kuin jenkkiläisessä sairaalasarjassa. Kaikki tapahtui kovin nopeasti ja lapsen kanssa ei tarvinnut odotella. Micael sai oman huoneen jossa odotella lääkäriä ja kuvantamista. Onneksi röntgenkuvaus paljasti vamman olevan vain pehmytkudoksissa eikä kipsausta (eikä leikkausta) tarvita. Haavan-, ja kivunhoito, kylmä ja kohoasento riittävät. Selvisimme säikähdyksellä, mutta täytyy sanoa että samantien siniseksi mennyt, turvonnut jalka kolmella isolla haavalla näytti kyllä aivan takuuvarmalta murtumalta omaan sairaanhoitajan silmääni. Edelleenkään lapsi ei astu jalalla, mutta uima-altaan viileä vesi jo vähän auttoi ja kipu alkoi hellittää. Lapsen paniikki ja pelko eivät unohdu kyllä koskaan.

Kiitospäivänä olin todella kiitollinen. Suojelusenkelistä, hyvästä hoidosta, reippaasta pienestä potilaasta, perheestä, siitä, että meillä oli mahdollisuus ylipäätään maksaa lasku kassalla. Sen myötä myös ilmaisesta terveydenhuollosta Suomessa ❤️

 


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Tokmannin kanssa

 

Muistelen joka vuosi lämmöllä lapsuuden jouluja. Aikuistumisen huonoja puolia ovat olleetkin nimenomaan joulut, ne eivät ole aina tuntuneet samoilta kuin lapsena ja monena vuonna olen joutunut oikein etsimällä etsimään sitä joulutunnelmaa. Stressi siitä, kun ei tunnukaan joululta, on vienyt joulumieltä entisestään. Oman lapsen syntymän jälkeen joulu alkoi taas tuntua vähän enemmän joululta ja viime vuonna Micaelin ollessa kolmevuotias, ensimmäisen kerran aloimme yhdessä oikein odottaa joulua hyvissä ajoin. Nyt pojan ollessa nelivuotias, joulun odotus on noussut omassa mielessänikin sinne lapsuusvuosien tasolle ja lapsen riemu yhteisistä jouluvalmisteluista oikein sulattaa sydämen. Micael on kesästä asti kysellyt milloin saa juoda glögiä ja kuunnella joululauluja ja yhdessä sovittiin, että marraskuun ensimmäinen päivä. Siitä alkoi meidän joulunalusaika. Marraskuu on vuoden synkin kuukausi, mutta jouluvalmistelut tekevät siitä lopulta yhden vuoden parhaimmista. Vielä ei ole liian kiire, vaan voi keskittyä nauttimaan lähestyvän joulukuun tunnelmasta.

 

 

Joulusiivousta en ole tehnyt enää vuosiin, sillä haluan pitää kodin mahdollisimman siistinä ympäri vuoden. Kuitenkin joulusiivous on perinne, jonka haluan säilyttää, mutta kuitenkin muokata itseni näköiseksi. Micaelin kanssa yhdessä pyyhittiin pöytiä ja tasoja jouluvaloja varten, kaivettiin vihdoin esiin talvitakit, putsattiin niistä ja -neuleista nukat nukkaimurilla sekä pakattiin kesäiset kukat ja maljakot joulun ajaksi kaappiin. Tilattiin matoille pesut ja putsattiin edelllisvuoden valoja ja kynttilöitä pölyistä. Edellisenä iltana leivottiin piparkakkutalo ja piparin tuoksuisessa kodissa oli niin tunnelmallista kuunnella joululauluja ja siivota yhdessä kotia. Siivouksessa meillä oli apuna Tokmannin Iisi -siivoustuotteet, joista yleispuhdistusaine on mun lemppari. Yhdellä puhdistusaineella saa siivottua kodin kaikki pinnat, sillä se ei jätä jälkiä lasipintoihin, joita meidän kodissa on paljon. Olen aiemminkin ostanut paljon noita Iisin siivousjuttuja, sillä äidin entisen kodin lähellä oli Tokmanni ja kävin siellä aina kosmetiikka- ja siivousostoksilla äidin luona kyläillessä. Micael on äitinsä kaltainen innokas siivooja, mutta toistaiseksi vielä lahjakkaampi kuitenkin siinä sotkemisessa, vaikka innoissaan joulusiivousta tekikin.

 

 

Ensimmäiset jouluvalot laitoin jo hyvissä ajoin lokakuussa. Nuo Tokmannin Kotikulta -pallovalot ovat niin neutraaleja, että niitä voi pitää ihan hyvin syksystä kevääseen saakka. Nyt kuun vaihtuessa toin kuitenkin jo selkeästi jouluisia koristeita ja lisää valoja kotiin. Näitä oli niin hauskaa laittaa yhdessä paikoilleen, vaikka lahjapakettivalot (myös Tokmannin Kotikulta -mallistoa) eivät meinanneetkaan päätyä ensin ihan sinne mihin suunniteltiin.. Odotan jo joulukuusen laittoa, nuo ovatkin täydelliset valot kuusen alle, sillä oikeita paketteja ei voi neljävuotiaan kiusaksi kuusen alle laittaa. Tokmannin jouluvalovalikoimassa on myös paljon paristoilla toimivia valoja, jotka ovat meille ihan ykkösvaihtoehtoja, koska tykkään siitä että on paljon valoja, mutta esimerkiksi eteisessä meillä ei ole yhtään pistorasiaa (?!), joten paristoilla toimivat valot ottavat nyt vieraat vastaan ja luovat joulun tunnelmaa hämärään eteiseen. Tykkään pitää valoja myös pöydillä, joten tällaiset valot ovat ainoa vaihtoehto sohvapöydälle, joka on sijoitettu keskelle lattiaa.

Tänä vuonna laitan kuusen kyllä aikaisin, sillä joulun olemme Lapissa ja palaamme sieltä vasta vuodenvaihteen jälkeen. Sitä paitsi kun jouluvalmistelut aloittaa ajoissa, selviää pimeästä marraskuustakin paljon paremmalla mielellä. Lapsen jouluilo ja malttamaton joulun odotus tarttuvat aikuisiinkin ja ensimmäistä kertaa sitten oman lapsuuteni on tuntunut ihan oikeasti joululta, jo nyt! Molemmissa lapsuudenkodeissani laitettiin aina paljon ruokaa ja leivottiin. Äiti tekee edelleen maailman kauneimmat piparkakut, mutta tänä vuonna yllätin itseni ja teimme jopa piparkakkutalon jo viime viikonloppuna. Hymyilin vain itsekseni, kuinka elämä onkaan mennyt siihen pisteeseen, että paistamme lauantai-iltana yhdessä joulupipareita, koko perhe ♥

 

 

Oletteko te aloittaneet jo jouluvalmisteluja? Jos joulukoristeet ja -valot ovat vielä hankkimatta tai kaipaat entisiin päivitystä, käy kurkkaamassa Tokmannin kattava valikoima. Tuotteita saa tilattua kätevästi myös verkkokaupasta jos ei ehdi ostoksille, mutta Helsingissä ainakin myymälöitä on niin hyvillä sijainneilla keskustassa ja lähialueilla, että käyn usein Tokmannilla kun kotiin tai toimistolle tarvitsee esimerkiksi juuri noita siivoustarvikkeita. Tai jouluvaloja, niitä ei koskaan ole liikaa ;)

Ja hei ekstrana ihan supervinkki talven varalle, Tokmannilta olen ostanut maailman parhaimmat fleecevuorelliset sukkikset jo vuosia sitten, hamstrasin niitä taas viime visiitillä. Hinta-laatusuhde on enemmän kuin erinomainen!

 

           Yhteistyössä: Tokmanni &