Minusta on hassua kun sanomme lähtevämme Lappiin, kaikki ajattelevat aina lomaa. Itse kun en sillä lailla miellä Lapissa olemista lomaksi, vaikka toki fyysisesti toimistolta olenkin pois. Yhtä lailla teen täälläkin töitä, kuten kotonakin, sillä en ole ihminen joka unohtaa työasiat toimistolle kun suljen sen oven perässäni. Lapsuudessani olimme usein isäni kanssa mökillä, josta he sitten lähtivät äitipuoleni kanssa aina kaupunkiin töihin ja me lapset jäimme päiväksi mökille. Olemme olleet jopa saaressa kahdestaan veljeni kanssa, toki silloin olimme jo vähän isompia.. Mutta niin pieniä kuitenkin. Ehkä sen takia en pidä mökillä olemista koskaan varsinaisena ”lomana”, mutta se on kuitenkin paikka rauhoittua ja itselleni ennen kaikkea paikka ja aika urheilla enemmän kuin kiireisessä arjessa kotona.

 

 

Eilen tulimme mökille. Ensimmäisenä muistin äidin hiihto-onnettomuuden ja leikkauksen. Joulun pitkät, pimeät päivät. Olo oli jopa kovin haikea, kun mökki oli tyhjä ja rakas perhe puuttui täältä. Täällä oli ihan eri näköistäkin joulun jälkeen. Mutta kuinka valoisaa onkaan nyt! Lapin rauha ottaa syleilyynsä jo lentokentällä. Mökkitiellä tuntuu vähän siltä, kuin lapsena sinne merenrantaan ajaessa. Onko mökeissä jotain outoa taikaa?

 

 

Lentämällä tänne on nopeammin perillä kuin ajamalla autolla Keski-Suomeen, missä monilla helsinkiläisillä on mökkejä. Ehkä joskus olisi mukavaa viettää arkea merenrantamökillä, vaikka ympärivuotisella sellaisella josta pääsisi vaikka aamulla töihin, mutta Lapista en toisaalta haluaisi luopua koskaan. En tiedä mitään niin rauhoittavaa paikkaa maailmassa kuin tämä. Tällä kertaa syynä mökkeilyymme on ihan vain hiihtoloma. Päiväkodit ovat ensi viikon kiinni joten kotona loskassa tarpomisen ja sisällä kököttämisen sijaan me ollaan onneksi nyt mökillä.

Syön aamiaisen ja lähden hiihtämään.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Ihan ensimmäisenä, upeaa uutta vuotta 2019! Vuodenvaihde on loistava käännekohta ja aika aloittaa monta asiaa puhtaalta pöydältä. Oman asenteen voi muuttaa, tai ainakin voi päättää muuttaa sitä, vaikka nyt heti. Näistä jutuista kirjoittelen vielä myöhemmin lisää, mutta ajattelin aloittaa uuden vuoden blogissa kysymyspostauksella, kuten tein itseasiassa viime vuonnakin vuoden ensimmäisenä päivänä. Saan päivittäin kysymyksiä niin vaatteista, kuin lomakohteista tai kamerastakin ja aina mielelläni vastaan kaikille, jos vain suinkin ehdin. Saan usein myös kovin henkilökohtaisia kysymyksiä blogiin tai Instagramiin ja harmittaa, jos en ehdi vastata niihin heti. Nyt saa kysyä täällä blogissa ihan mitä tahansa, mä vastaan ihan kaikkiin kysymyksiin sitten omassa postauksessa. Kommentteja voi muuten jättää myös ilman nimeä tai sähköpostiosoitettakin, sitäkin joku itseasiassa kysyi. Mä kaipaan sitä ”vanhaa” blogiaikaa, jolloin näitä postauksia oli usein joten palataan hetkeksi sinne..

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


 

Lapissa on ihanaa. Pimeydestä huolimatta elän täällä oikein tyytyväisenä omassa joululomakuplassani enkä jaksa vielä ajatellakaan arkea. Voisin pidentää lomaa täällä vaikka kuinka, voisin olla Lapissa vaikka koko talven. En kaipaa yhtään sinne kiireeseen, en kotiin, enkä loskaisille kaduille. Merinovillakerrastoissa ja toppavaatteissa eläminen on just nyt aivan ihanaa. Täällä on niin helppo pitää itsestään huolta. Jos jotain haluan tuoda Lapista mukanani etelään, niin ehdottomasti lisää ulkoilua. Sitä saa mahdutettua ihan jokaiseen päivään ja sadetta lukuunottamatta pukeutuminenkaan ei ole este kunnon reippailulle. Ulkona saa niin hyvän olon! Olen jäänyt aivan koukkuun kylmään veteen ja haluan ehdottomasti jatkaa avannossa käymistä myös Helsingissä. Onneksi asutaan ihan merenrannalla (ja melkein Löylyn naapurissa) ja mulla on jäsenyys Altaalle. Aloin käydä säännöllisesti hieronnassa ja nykyään itseni hemmottelu on mulle enemmänkin sitä kehon ja mielen huoltoa, kuin ripsihuoltoja ja jatkuvaa hiustenlaittoa.

Pastellitaivas ja pimeys vuorottelevat (okei sitä pimeyttä on täällä 21 tuntia vuorokaudessa) ja päivät koostuvat lähinnä hiihdosta, laskettelusta, kelkkailusta ja pulkkamäestä. Välillä syödään ja nukutaan pitkään. Missään muualla en nuku niin hyvin kuin Lapissa. Pimeys ja hiljaisuus vaivuttavat saman tien uneen ja aamulla olen nukkunut niin sikeästi, etten usko edes liikkuneeni sängyssä. Tänään ajoin ensimmäistä kertaa rekeä (!!) ja kohta lähden tuon vaaleanpunaisen taivaan alle rinteeseen. Voisin hehkuttaa tätä elämää Lapissa vaikka kuinka, kertoa kuinka neljävuotias oppi ihan yks kaks laskettelemaan isossakin rinteessä yksin, mutta ei elämä täälläkään ole pelkkää vaaleanpunaista pilvenhattaraa. Empaattisen ihmisen sydän on särkynyt jo kahden ystävän huolien puolesta. Reagoin kovin herkästi läheisteni pahaan oloon myötäeläen. Eikä sekään vielä riittänyt, vaan piti sattua vielä vähän ikävämpikin käänne tälle reissulle. Äiti katkaisi kätensä todella pahasti hiihtoladulla (joku idiootti seisoi ladulla alamäessä) ja joutui leikkaukseen Rovaniemelle asti, jossa on vieläkin sairaalassa. Viime yönä heräsin hirveään paniikkiin kun unenpöpperössä muka kuulin avunhuutoja alakerrasta (se oli chihuahuan kuorsausta), alkaa näköjään riittää nämä vastoinkäymiset tälle vuodelle. Reilun parin viikon sisällä olen soittanut isoäidille ambulanssin, äiti on leikattu ja olen itse joutunut kärsimään koko loppuvuoden vastoinkäymisistä oman terveyden kanssa, joten nyt voisi olla meidän kärsimykset kärsitty ja edessä uusi, paljon parempi vuosi. 2018 ei ollut mun, 2019 kuulemma on aivan mun vuosi. Tämän olen kuullut useammastakin lähteestä joten toivotaan parasta ♥ Sen on täällä Lapissakin oppinut, että se ihan paska keli enteilee aina hyviä säitä.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria