07 tammikuun 2018

Posted at 20:41h in Ajatuksia, Oma elämä, Rakkaus ja suhteet by
0 Likes

Hyräilen tuota SuomiPopin mainoksen biisiä joka kerta pitkään sen nähtyäni. Enkä oikeastaan ennen tätä päivää ole miettinyt sen sanomaa mitenkään kummemmin. Olen tämän melkein kolmeviikkoisen suoranaisen hyvinvointilomani aikana todennut ihmismielen tarvitsevan hiljaisuutta aivan valtavasti. Kun suksii pitkälle toistakymmentä kilometriä hiljaistakin hiljaisemmalla jängällä ja keskellä lumista metsää, ehtii ajatella asioita ihan pysähtymättäkin. Olisin voinut kuunnella äänikirjoja tai musiikkia, mutta jätin kuulokkeet kotiin. Olen kerrankin kuunnellut viikkotolkulla omia ajatuksiani, joka on ollut aivan uskomattoman vapauttavaa ja keväntänyt mieltä kummasti. Helsingin arjessa niitä pakenee niin helposti musiikkiin eikä pimeällä ja sateisella lenkillä todellakaan kiinnosta juostessa ihailla maisemia, vaan pikemminkin haluaa paeta johonkin mielikuvitusmaailmaan korvissa pauhaavan musiikin saattelemana.

Tänään mietin ihmissuhteita. Enimmäkseen parisuhteita. Tuo biisi soi päässäni ja mietin, kuinka moni suhde onkaan lopulta kovin epävarma. Niin kovin hauras ja täynnä sitä piinaavaa epätietoisuutta. Onko se toinen siinä vielä huomenna? Ei tarvitse olla edes kovin takertuvaa sorttia, kun tarttuu toiseen kuin hukkuva siihen oljenkorteen. Nykyajan ihmissuhdemarkkinoilla vallitsee valtava epävarmuus. Petetään, kyllästytään ja muuten vain halutaan olla yksin todella helposti. Tiedän ihan molemminpuolisesta kokemuksesta miltä se tuntuu. Epävarmuus tekee vahvemmastakin helposti takertuvan, ihan huomaamattaan. Kannattaakin miettiä asiaa myös siltä kannalta, kun tuntuu siltä, että joku toinen on liian kiinni sinussa. Ehkä olet omalla käytökselläsi aiheuttanut hänelle epävarmuutta? Kokeile olla hetken aikaa vähän avoimempi, vähän heittäytyvämpi ja kaikin päin vähän helpompi. Käytös saattaa muuttua. Jos ei muutu, laita hänet kiertoon ja opettelemaan ihmissuhdetaitoja uudelleen.

Vaikka saatan nostaa omassa suhteessani esiin jos jonkinlaisia epäkohtia, joskus vähän turhankin usein, olen aivan suunnattoman onnekas, sillä olen löytänyt elämääni ihmisen, joka on siinä vielä huomennakin. Mikäänhän ei koskaan ole varmaa, mutta ainakaan minun ei tarvitse enää elää jatkuvassa epävarmuudessa. Tiedän, että minulla on joku, joka huolehtii, joka pelastaa minut tilanteesta kuin tilanteesta ja lopulta ihan oikeasti rakastaa. Ilman, että sitä pitäisi kyseenalaistaa jatkuvasti. Ja silti olen joskus haikaillut jotain muuta, jotain enemmän, jotain aivan erilaista elämää. Mutta sitähän elämä on, mieli on joskus vähän kummallinen. Muuttuu ja vaeltaa jatkuvasti. Siksi kannattaakin toisinaan uhrata hetki, jos toinenkin, niille omille ajatuksille.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


06 tammikuun 2018

Posted at 19:45h in Hyvinvointi, Lapset, Matkailu, Oma elämä, Perhe by
0 Likes

Micaelin ensimmäisellä Levin reissulla huomasimme, kuinka lapsi rakastui Lappiin ensisilmäyksellä. Lumi antaa niin paljon enemmän mahdollisuuksia ulkona touhuamiselle ja pienen suun hymyyn ihan yhtenään. Sen jälkeen olemme tulleet tänne monta kertaa ja kesällä ostimme oman mökin. Haluan ehdottomasti opettaa hänelle samanlaista innostusta ja rakkautta talviurheilulajeja kohtaan, kuin mitä minulla itsellänikin on. Tämän melkein kolmeviikkoisen loman aikana olemmekin käyneet niin hiihtoladulla, kelkkareitillä kuin laskettelurinteessäkin. Laskettelu on taito, jonka haluan opettaa hänelle mahdollisimman aikaisin. Olen itse oppinut laskettelemaan niin nuorena, etten edes muista opettelusta mitään. Aikuisiällä se on hyvin vaikeaa. Olen kuullut monen pyörittelevän päässään kysymystä, minkä ikäisenä lapsi laskettelemaan? 

On tietenkin yksilöllistä, milloin lapsi on valmis rinteeseen. Se selviää kokeilemalla. Jos lapsi on suksilla täysin veltto, ei motoriikka ole ehkä vielä valmis hallitsemaan suksia. 4-vuotias pääsee hiihtokouluun ja se onkin yleensä hyvä ikä alkaa harjoitella kunnolla. Kuitenkin ennen hiihdonopettajan perusteellista opetusta on hyvä, jos alla on vähän tuntumaa. Siksi me aloitimme Micaelin (nyt siis 3-vuotias) kanssa laskettelun jo nyt. Aivan kuten hiihtoakin, kokeiltiin suksia ensimmäistä kertaa varovasti, siihen asti kunnes lapsi kyllästyy. Kehujen ja kannustuksen saattelemana se voi olla hyvinkin hauskaa. Instagramiani seuraavat saattoivat nähdä muutamia riemunkiljahduksia ladulla ja onnenhuumaa laskettelurinteessä. Moottorikelkan päältä häntä ei saa yleensä pois kuin repimällä.

Loppuun voisi siis todeta vain vastaukseksi otsikon kysymykseen – heti, kun pääsee hiihtokouluun, kannattaa mennä. Sitä ennen voi vuokrata kamat (lasten vuokraushinnat olivat ainakin täällä Levillä niin halvat, että ihan kysyin menikö nyt varmasti oikein..) ja saada vähän tuntumaa suksiin tai lautaan sekä harjoitella tasapainoa. Micael tykkäsi puuhasta niin kovasti, ettei olisi millään halunnut lopettaa edes kahden tunnin jälkeen. Hirveän kiukun saattelemana kävelimme autolle. ”Äiti mennään sitten taas huomenna laskettelemaan” ♥

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


04 tammikuun 2018

Posted at 19:56h in Ajatukset, Ajatuksia, Matkailu, Oma elämä by
0 Likes

Ollaan oltu jo yli kaksi viikkoa täällä valkoisten hankien keskellä.. En edes muista, milloin olisin ollut näin pitkään reissussa, kaikki meidän talvilomat ovat tainneet olla maksimissaan juuri sen pari viikkoa mutta täällä vielä jatketaan ”lomaa”. Joku voi kuvitella, kuinka jokainen päivä on täynnä Lapin lumoa, takkatulta ja hiihtolatuja. No, tavallaan onkin. Mutta kun joulusta päästiin, tuntuu arki alkaneen täälläkin. Koska olemme täällä niin pitkään, ei jokainen päivä tunnu tietenkään samalla tavalla lomalta kuin esimerkiksi viikon reissussa. Töitä ei pääse enää pakoon ja toimistolle paluu on oikeastaan jatkuvasti mielessä. Aivan kuin sieltä ei olisi poissa ollutkaan.

Samalla tavalla täällä kiukutellaan, tuskaillaan haalarin pukemisia, siivotaan illalla leluja, tuskaillaan yhtäkkiä tyhjentynyttä jääkaappia ja ruskeita banaaneja kuin kotonakin. Riidellään, tiuskitaan, tehdään arkiruokia ja siivotaan. Kun on omalla mökillä, on kuin olisi kotona. Ilman siivoojaa (olen imuroinut enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä!). Täytyy ne koirat viedä täälläkin kävelylle oli pakkasta miten paljon tahansa, laskut on maksettava ja blogia päivitettävä. Salin ja juoksun korvaa hiihto, kelkkailu ja laskettelu, puuttuvan auringonvalon valkoiset hanget.

Rakastan talvea, pakkasta ja lunta. Voisin vaihtaa jokaikisen salitreenini hiihtolenkkiin koska tahansa ja valitsen -30 pakkasasteenkin mieluummin kuin sateisen ja tuulisen lumettoman talven. Kuitenkin tänään, kun ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon näin auringon tunturin huipulta, tuli vähän ikävä etelään. Kaamos lumoaa pastellisävyillään ja eksoottisuudellaan, mutta valoa alkaa olla ikävä. Oikeastaan sitä alkoi kaivata vasta kun sitä näki. Olen ollut Lapissa yleensä aina keväällä, jolloin aurinkoa riittää aamuvarhaisesta iltamyöhäiselle asti. Se onkin parasta mahdollista aikaa täällä. Järjestimme muuten Facebookissa kilpailun, jossa sinäkin voit voittaa majoituksen Levillä! Kaikki ohjeet, tarkemmat säännöt ynnä muut löydät Karhunkieppi 9 A Facebook-sivulta. Me lähdetään nyt igluravintolaan syömään, onnea kisaan ja ihanaa torstai-iltaa!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian