Arvatkaa kuka juoksi kuudelta aamulla katsomaan ikkunasta, olisiko sitä luvattua lunta jo? No ei ollut! Ehdin istua aamiaispöydässä vain hetken, kun taivaalta leijailivat ensimmäiset hiutaleet. Joka ikinen vuosi ensilumi on aina yhtä ihana. Vaikka rakastan helteistä kesää, se tunne, kun valkoiset hiutaleet peittävät maan on niin mieletön, ettei edes vuoden ankeimmaksi kuukaudeksi tituleerattu marraskuu masenna yhtään.

Oikeastaan aina tähän aikaan vuodesta olen ollut todella väsynyt ja kyllästynyt Suomeen. Kylmyyteen, harmauteen, sateeseen ja puuttuvaan valoon. Tänä vuonna lokakuu oli suoraan sanottuna niin paska kuukausi, että päätin marraskuun olevan paljon parempi. Eilen heräsinkin ihanaan fiilikseen uudesta kuukaudesta ja uudesta alusta. Sain aamulla kuvan lentokentältä. Lentolipuista todella kauas, turkoosiin vesiin ja aurinkoon. Eikä harmittanut kuulkaa ollenkaan! No okei, olisin voinut lähteä ihan mielelläni mukaan..

fotorcreated

Tällä hetkellä istun toimistolla ja tuijotan ikkunasta lumeen peittyviä autoja ja katuja. Kirkasvalolamppu loistaa työpöydällä, lounasjälkkäriksi söin joulupipareita. Mulla on maailman söpöin vaaleanpunainen jääskraba, joka lämmittää samalla käsiäni kun putsaan autoni lumesta kotiin lähtiessä. Taustalla soivat ensimmäiset joululaulut ja suunnittelen, kuinka voisin tuoda työpöydälleni tunnelmaa valoilla ja ehkä pienen pienillä joulukoristeillakin. Ei, tämä ei ole yhtään liian aikaista. 

Kun katson taaksepäin, asennoiduin lokakuuhun väärin. Kuvittelen sen olevan jotain elämäni parasta syksyä, täynnä auringonsäteitä, rakkautta ja pelkkiä kivoja juttuja. Kun arki iskee vasten kasvoja, pimeys valtaa päivän lisäksi myös mielen. Tein lokakuun alussa tämän to do -listan. Toteutin siitä ihan joka kohdan. Silti lokakuusta jäi huono fiilis. Tulevalle kuukaudelle mulla on vain yksi ”to do”. Ole onnellinen. 

Marraskuu, mä tykkään susta sittenkin.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Olen muuttanut elämäni aikana niin monta kertaa, etten pysy edes laskuissa mukana. En viettänyt lapsuuttani Helsingissä, mutta kävimme täällä usein. Koin jo lapsena, etten oikein sopeutunut mihinkään. Mitä vanhemmaksi kasvoin, tunne vain vahvistui. Minulla oli kauniita asuntoja, rakastin kumpaakin kotiani niin isän kuin äidinkin luona, ystäväni asuivat käytännössä naapurissa, rakastamani meri oli aina lähellä.. Mutta jotain puuttui. Mikään paikka ei tuntunut kodilta.

Olin ala-asteen ensimmäisillä luokilla kirjoittanut äidinkielen ainevihkoon, mitä teen 25-vuotiaana. No asun Helsingin keskustassa kattohuoneistossa chihuahuani kanssa, tietenkin..

Kukaan ystävistäni ei asunut edes pääkaupunkiseudulla kun muutin tänne. Kaipasin heitä usein. Ensimmäisen vuoden aikana aina kun ajoin äitini luokse pois Helsingistä, tuli tunne, että tulen kotiin. Sopeutumiseen meni vuosi. Siihen saattoi ehkä vaikuttaa se, että asuin Espoossa, enkä viihtynyt siellä lainkaan. Jossain tiesin kuitenkin, että koti on lähellä. Muutin Ullanlinnaan.

En ehtinyt olla asunnossani vielä edes ensimmäistä yötä, kun kävelin suorastaan onnenkyyneleet silmissä näitä katuja. Lenkkeilin Kaivopuistossa, pääsin merenrantaan viidessä minuutissa. Pastellinsävyiset talot, työmatkalta soijalatte Sis.Delistä, Succèsin korvapuustit.. Iltaisin koiraa kävelyttäessä hymyilin. Ensimmäistä kertaa ikinä tuntui siltä. Mä kuulun tänne. Olin löytänyt kodin.

Tällä postauksella haluan tuoda esiin sitä, että jos tunnet kuuluvasi jonnekin muualle, sinä kuulut. Muutot, kuten muutkin muutokset, vaativat rohkeutta, mutta ovat sen rohkeuden arvoisia. Yksi elämäni parhaimmista päätöksistä oli muuttaa kauas sieltä, missä minulla oli vielä silloin ihan kaikki. Tulin vihdoin kotiin, enkä usko koskaan lähteväni  pois täältä. Myöhemmin olen saanut lähes sen kaiken luokseni. Täällä on perhe, jopa ne lapsuudenystävätkin.

..Arvatkaa muuten, mitä tein silloin 25-vuotiaana? 

mirvaannamarian-helsinki-4 mirvaannamarian-helsinki-5FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Viime viikko meni vähän negatiivissävytteisissä tunnelmissa. Tuli ajateltua. Vaikka aika avoimesti olen elämääni täällä avannut, jää blogin taakse kuitenkin todella paljon, piiloon. Rehellisesti sanottuna oon ollut aika onneton. Päivissä on ollut enemmän ikäviä ajatuksia kuin niitä positiivisia. Osittain pimeydenkin takia olen ollut todella väsynyt. Niin paljon kahdestaan kotona Micaelin kanssa, vuorokauden tunnit eivät riitä kaikkeen mitä haluaisin tehdä ja iltaisin taas yksin hiljaisessa asunnossa istuessani olen ollut suorastaan yksinäinen. Blogi muuttaa alkuviikosta, stressasin sitäkin ja sen myötä mietin saamiani negatiivisia kommentteja, ajattelin jostain syystä olevani bloggaajana todella huono ja kyllästyin niin kovasti kaikkiin somekanaviini, etten ole päivittänyt pariin päivään mitään muuta kuin muutaman snapchatin. Kävin blogissa pikaisesti muistaakseni kaksi kertaa. Todella epätyypillistä minulle.

Micaelin täti pyysi häntä yökylään koko viikonlopuksi. Enhän olisi millään raaskinut antaa pikkuista, mutta tiedän kuinka hän nauttii tätinsä luona vietetystä ajasta. Siispä vein hänet perjantai-iltana viikonloppukylään ja ajoin kotiin, jossa minua odottivat vain koirat. Istuin koko illan tuijotellen Netflixiä, ideoiden blogipostauksia ja valvomalla aivan liian myöhään. Mulla ei ollut viikonlopulle mitään tekemistä, ei edes sitä lasta. Todella epätyypillistä tämäkin.

Saatoin mennä salille juuri silloin kun huvitti, syödä aamiaista yhdeltätoista ja nauttia useamman päivän perjantaisen siivouksen lopputuloksesta. Lauantaina taisin hymyillä ja nauraa oikein kunnolla ensimmäistä kertaa koko viikolla. Illalla tehtiin Roosan kanssa ruokaa ja ex tempore lähdettiin pyörähtämään vielä pikaisesti Teatterissa. En muistakaan, milloin siellä olisi ollut niin paljon ihmisiä! Halloweenia juhlittiin Helsingissä näköjään ihan kunnolla. Sunnuntai on mennyt iisisti ihan vaan himassa ja ulkoillessa. Nyt lähden hakemaan pikkuiseni kotiin.

Pieni tauko tavallisesta elämästä teki todella hyvää. Ota sellainen aina, kun se on mahdollista. Ajatuskin ensi viikosta hymyilyttää.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian