Aikuisiästäni olen ollut enemmän parisuhteessa kuin sinkkuna. Aika (ihmeen) monta vuotta. Siihen nähden, etten tunne itseäni kuitenkaan loppujen lopuksi tietyllä tavalla parisuhdeihmiseksi. Aika monta joulua, aika monta syntymäpäivää, aika monta ystävänpäivää. En ole ikinä viettänyt vuosipäivää. Tai siis, minulla ei ikinä ole ollut vuosipäivää.

Kertokaa nyt joku, miten te laskette vuosipäivän? Päätetäänkö se? Onko se päivä ensimmäisistä treffeistä, Tinderin poistamisesta, ensitapaamisesta vai ekasta yökylästä (nämä kaikki voivat tietysti tapahtua samana päivänä) tai joku yhdessä sovittu juttu? Joku poikaystävän tapainen yritti joskus ehdottaa, että meidän pitäisi sopia joku päivä – ei, ei, ei! Ehkä en ollut valmis suhteeseen, tai kyseiseen mieheen. Ahdisti.

Jo yläasteella kaverit viettivät vuosipäivää. Ostivat pienet lahjat. Nyt seuraan sosiaalisesta mediasta, kuinka vietetään jopa vuosipäivän aattoa. Vuosipäivänä saatetaan kosia, vähintään mennään ravintolaan syömään jonka loppulasku on toisen kuukausipalkan verran. Hyvää vuosipäivää rakas! Aivan vieras maailma. Ehkä minustakin olisi mukavaa mennä syömään kivaan ravintolaan. Ja lahjoja nyt on aina ihana saada. Ja antaa. Keksisin monta hyvää vuosipäivälahjaa. Voisin juoda lasin viiniä, kerrankin yhdessä. Pöydälä olisi yhden sijaan kaksi lasia. Mutta.. En todellakaan tiedä, milloin minulla edes olisi vuosipäivä.

Muistan tarkasti monta päivämäärää ja tapahtumaa monen vuoden takaa. Eli voisin muistaa vuosipäivänkin. Ehkä vuosipäivän puuttuminen johtuukin siitä, etten tiedä milloin olen alkanut edes seurustella. Siitä ei ole koskaan täytynyt sopia. Ajatuksenakin on kamalaa, jos täytyy sopia että nyt ei sitten saa olla kenenkään muun kanssa. Jos on oikeasti rakastunut, ei edes halua olla. Tinderin poistamisen tekee varmasti ihan sopimattakin, koska muut eivät tosiaan kiinnosta. Vain silloin voidaan mielestäni puhua oikeasti hyvästä seurustelusuhteesta. Avoimet suhteet tietysti erikseen. Mutta takaisin asiaan, en voi sanoa tarkalleen milloin olen alkanut seurustella. Suhteet ovat vain aina menneet siihen pisteeseen. Tiedän mä nyt suurinpiirtein vuodenajan.

Mitä mieltä te olette tästä vuosipäiväasiasta?

Itseasiassa, olenhan minä juhlinut kerran vuosipäivää. Dubaissa mainitsimme hotelliin kirjautuessa viettävämme sellaista. Siinä ja siinä, että edes seurustelimme. Sairaan helppo keino saada ilmaista kakkua.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Lensin eilen lapseni kanssa Espanjasta Suomeen. Jälleen kerran lentoyhtiö oli bookannut meille paikat eri riveiltä. On käsittämätöntä, että lapsi laitetaan käytävän toiselle puolelle ja vanhemmat toiselle. Paikat ovat vierekkäiset kyllä, mutta eihän tuossa ole mitään järkeä. Tämän vielä ymmärrän, lentoyhtiöillä järjestelmä on varmasti automatisoitu jolloin tämänkaltainen ”virhe” on mahdollista. Vaikka tämä olikin jo toinen kerta.

Mutta sitä en ymmärrä, että kahden aikuisen vieressä istuva kolmas täysin ulkopuolinen aikuinen ei suostu vaihtamaan paikkaansa, että pikkulapsen kanssa matkustava perhe pääsisi samalle riville. ”Kun on niin paljon tavaraa mukana.. Kun on tämä ikkunapaikka (vaikka hänelle tarjottiin ikkunapaikkaa exit-riviltä)… Kun olen nyt jo ehtinyt istua tähän..” Ihan oikeesti, haista vittu.

Tilanne ratkesi onneksi, kun lentokoneessa oli tyhjiä paikkoja ja todella ystävällinen lentoemäntä järjesti meille oman rivin. Tämä itsekäs rouva sai istua ikkunapaikallaan tavaramääränsä kanssa ihan yksin. Uskon karmaan, se vielä kostaa kylmät teot kylmille ihmisille. Tapaus sai ajattelemaan ihmisten itsekkyyttä. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta, kun joku kynsin hampain haluaa pitää kiinni lentokoneen istumapaikastaan. Hei ihan totta, yksin matkustava aikuinen voi varmaan ihan hyvin siirtyä? Ainakin itse siirtyisin aina. Maksetut paikat ovat asia erikseen, mutta vastaavassa tilanteessa siirtyisin silloinkin itse.

Ihminen osaa olla käsittämättömän itsekäs. Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta päivittäin törmää mitä hullumpiin tekoihin. Etuillaan jonossa, aliarvioidaan muita ja muiden osaamista, pahimmillaan alistetaan henkisesti toinen ihminen aivan alas. Tietty määrä itsekkyyttä on vain hyvästä. Puolensa täytyy aina pitää ja kaikkeen ei tarvitse suostua. Mutta jokaisen meistä tulisi olla hieman epäitsekäs. Tajuta ne tilanteet, kun joku muu tarvitsee jotain enemmän kuin sinä itse.

Epäitsekkyys kaunistaa. Se kertoo lämpimästä, empaattisesta ja ajattelevasta henkilöstä. Epäitsekkäillä teoilla saa itselleen hyvän mielen. Annan usein paikkani jonossa hänelle, joka näyttää kiireisemmältä kuin minä. Saan siitä paljon paremman mielen, kuin siitä että olisin itse ulkona kaupasta viisi minuuttia aiemmin. Ja todennäköisesti kyse on vain noin kolmestakymmenestä sekunnista.

Epäitsekkäitä ihmisiä käytetään kuitenkin paljon hyväksi. Etenkin kulujen jakamisessa porukassa. En voi sietää sitä, että kun kerran maksan koko laskun ystävällisyyttäni kun muilla ei ollut käteistä mukana, jatkossa oletetaan minun tekevän aina niin. En pidä lainkaan ajatuksesta, että jään jollekin velkaa. Haluan maksaa velkani pois aina heti ja kiitän ystävällisyydestä häntä, joka on lainannut tai maksanut vaikka sen laskun. Epäitsekäs kun ei tarkoita mitään äititeresaa, joka antaa kaikkensa muille. Itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä ei myöskään pidä sekoittaa toisiinsa. Itsekeskeinen ihminen voi olla myös epäitsekäs. Hänen maailmansa vain pyörii hänen itsensä ympärillä ja hän tekee epäitsekkäitä tekoja jos pitää niitä itse tärkeinä. Mutta itsekäs, hän välittää vain omasta parhaastaan.

Pienet teot kertovat itsekkyydestä. Ja epäitsekkyydestä. Toivon, että sinä joka luet tätä kuulut jälkimmäiseen joukkoon. Jos koet itsesi itsekkääksi, siitä voi opetella eroon. Olin itsekin aiemmin paljon itsekkäämpi, mutta sillä saralla olen kehittänyt itseäni. Muutos on siinäkin suhteessa mahdollista ja sen vaikutukset elämänlaatuun ovat huomattavat. Elämä on paljon helpompaa, kun saa iloa siitä, että tuottaa sitä muille.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kun postausideoita on niin paljon, että seuraavalle kuukaudelle riittää juttua vaikka kuinka. Kun ei oikeasti enää tiedä, milloin on viikonloppu ja milloin maanantai. Kun tajuaa meikanneensa viimeksi viikko sitten. Kun puhelimen unohtamista autoon ei edes huomaa. Kun ei yksinkertaisesti muistanut julkaista päivän blogipostausta koska blogi unohtui ajatuksista täysin koko päiväksi. Kun kotiinpaluu ei harmita ollenkaan. Kun syksy tuntuu ajatuksena jo houkuttelevalta. Kun ihonväri alkaa muistuttaa mustaa. Kun miettii ääneen, että miten sitä on stressannut viimeaikoina niin vähän.

Ensi viikolla palataan viimeistään normaaliin postausrytmiin. Nautiskellaan vielä viikonloppu Espanjan poikkeuksellisesta helleaallosta ja maanantaiaamuna pakataan laukut kotimatkaa varten. Tämä loma on ollut ennenkaikkea inspiroiva. Aloin vihdoin odottaa syksyä. Voin paremmin kuin aikoihin. Olo on ihmeellisen kevyt ja huoleton. Taidan olla lomaillut tarpeeksi.

Hauskaa viikonloppua, muistakaa ottaa rennosti ❤️

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian