Raising kids is like walking in a park.. Jurassic Park.

 

Moms. The only people who know the true meaning of 24/7.

 

The easiest way to shop with kids is not to.

 

 

It’s the freaking weekend, baby. I’m about to do 15 loads of laundry.

 

Thank you husband, for being an extra child I never wanted.

 

Being a parent is like folding a fitted sheet. No one really knows how.

 

 

I wish there was a face cream called ”before i was a mother”

 

I don’t have a ”9-5”. I have a ”when I open my eyes to when I close my eyes”

 

A worried mother does better research than FBI

 

 

The closest I get to a spa day is when steam from the dishwasher smacks me in the face.

 

Shoutout to my neighbors for pretending they don’t hear me screaming like a psychopath at my kids.

 

Cleaning with children in the house is like brushing your teeth while eating Oreos.

 

Feeling quilty about your kid watching TV? Just put the captions on. Boom! Now they’re reading.

 

Eating all by yourself sounds kind of depressing. Unless you are a parent.

 

A perfect metaphor for parenting is trying to stand up in a hammock without spilling your wine.

 

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Joka vuosi sama juttu. Kesäloman alkaessa lapsi on kiukkuinen ja osoittaa mieltään aivan turhanpäiväisistä asioista. Kesäloman loppuessa jo ensimmäisen päiväkotipäivän jälkeen saadaan ennennäkemättömiä kaupparaivareita, äiti on taas tyhmä ja sitä vihataan koko loppuelämä ja rajoja koetellaan osa-alueilla, joissa ei sitä ole koskaan ennen tarvinnut tehdä. Nyt kun Micael on jo isompi, ilmiö on helpompi tunnistaa, ennen se meni vain kaikkien niiden lukemattomien vaiheiden piikkiin.

 

 

Lapsi tarvitsee kesällä kunnon loman, kuten aikuisetkin. Eikä ihme, että tutuista rutiineista ja päivärytmistä poikkeaminen aiheuttaa lapsessa tunnereaktioita. On sopeuduttava kenties uuteen ympäristöön kesälomalla, tylsyyteen ja vanhempien jatkuvaan läsnäoloon. Ei olekaan enää samanlaisia sääntöjä ja sosiaalista ryhmäpainetta kuten päiväkodissa. Micaelin kohdalla tähän sopeutumiseen meni noin viikko ja pienemmässä mittakaavassa huomaan saman kiukuttelun ja sen tolkuttoman riehumisen ja tottelemattomuuden näkyvän myös lähtiessä lomareissulle. Ensimmäiset päivät Lapissa tai Espanjassa ovat yleensä täynnä kiukkua ja liiallista energiaa, joka laantuu toisena tai viimeistään kolmantena reissupäivänä loman riemuksi ja kultaiseksi käytökseksi.

 

Kesäloma sujuu kuitenkin pääosin aina hyvin ja lapsi nauttii vanhempiensa jatkuvasta läsnäolosta. Kiireettömyys ja yhdessäolo näkyvät hyvänä käytöksenä, mutta tottakai lapsi myös tylsistyy. Tästä julkaisen pian ihan oman postauksen, nimittäin tylsyydestä ja sen sietämisestä sekä tekemisen järjestämisestä.. Välillä tosiaan mietin, että kuin jumalattoman vaikeaa on olla äiti? Ei riitä, että selviää vauvavuodesta tai uhmaiästä, aina tulee uusia mietittäviä asioita joka ikisessä iässä ja vaiheessa. No, enemmän on kuitenkin niitä hyviä asioita. Tämä kesäloma oli siitäkin syystä ihana, että meidän mukana saaristossa reissasi rakkaat tutut lapset, joiden kanssa vietetyn kesäloman Micael muistaa varmasti vielä isonakin.

 

 

Kesäloman jälkeen päiväkotiin paluu sujui kuitenkin ihanasti. Hyvä kun lapsi malttoi heipat sanoa puiston portilla ja juoksi lomalta palanneiden kavereiden luo sadasosasekunnissa. Unirytmikin oli ihan kohdallaan ja iltapäivällä se ei malttanut lähteä kotiin. Siihen se riemu päättyikin. Kotimatkalla äiti oli taas tyhmä, äiti oli hirveä lapsen elämää rajoittava tyhmä ja tyhmin aikuinen jonka lapsi tietää. Kun lomalla vinguttiin kaupasta uutta lelua, riitti tasan yksi lause – et saa. Taas tehtiin muuta. Kun loman jälkeisen päiväkotipäivän jälkeen vingutaan uutta lelua, ei auta kuin raahata lapsi ruokaosaston läpi heitellen samalla ostoksia kärryyn meditatiivisessa tilassa en kuuntele, en kuuntele, en kuuntele.. Me ollaan tapeltu koko viikko muun muassa iPadista, Youtuben käytöstä, pyörän unohtamisesta veneelle ja koiran talutuksesta. Uhmaikää muistuttava hetkellinen tila on kuitenkin tuttu jo kolmelta viime vuodelta, joten tiedän sen menevän ohi.

 

 

Hyvä esimerkki siitä, kuinka lapsi tarvitsee tutut rutiinit ja tiukat rajat ja kuinka muutokset stressaavat. Silti, niitä täytyy olla ja lapsen on sopeuduttava. Sehän tapahtuu kiukun kautta, mutta vanhemman tehtävä on edelleen sietää ja sanoittaa lapsen tunteita ja käytöstä. Pahinta on sopeutua lapsen tahtoon, tehdä lomasta ja arjesta täysin samankaltaista sekä antaa periksi. Tähän tosin sortuu varmasti ajoittain ihan jokainen vanhempi, mutta se tekee meistä vaan inhimillisiä. Tsemppiä arjen aloitukseen ja ihanaa loppuviikkoa ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Huono äiti -sivustolla oli hurjan hyvä kirjoitus introverteistä äideistä ja siitä, kuinka he tarvitsevat omaa aikaa ja yksinoloa. Väittäisin kuitenkin, että tämä pätee myös ekstrovertteihin ja ambivertteihin äiteihin (ambivertti on siis sekoitus kumpiakin piirteitä) ihan yhtä lailla. Itse en lainkaan kaivannut omaa aikaa tai yksinoloa kunnes minusta tuli äiti. Yhtäkkiä koti ja hiljaisuus perjantai-iltana kuulostavat paremmalta kuin yhdetkään bileet ja kun joku sanoo liikunnan olevan hauskempaa kaksin tai ehdottaa juoksutiimiä, naurahdan korkeintaan ivallisesti, in your dreams. 

 

En voinut kuvitellakaan kuinka paljon ihminen voi nauttia hiljaisuudesta. Yksinäisistä automatkoista ja aikaisista aamuista. Lähes jokainen pienen lapsen äiti hehkuttaa somessa aamukahvihetkeä, en tosiaankaan tajunnut sen yksin juodun kahvin merkitystä kuin vasta viisi vuotta sitten. Henkireikiä, sanotaan. Luulen että harva töissäkäyvä ja ystäviään tapaava, säännöllisesti kaljalla käyvä isä ei ymmärrä, että äiti haluaa olla yksin. Anteeksi yleistykseni, tottakai tämä voi tapahtua miten päin tahansa, mutta edelleen tämä on vallitseva tilanne vaikka ajat ovatkin muuttuneet. Kuinka moni suuttuu, kun puoliso sanoo kaipaavansa omaa aikaa? Loukkaantuu, etteikö mun seura nyt kelpaakaan. Liian moni. Kun on kuormittunut oman arkensa takia ja tulee väärinymmärretyksi, jopa turhien mustasukkaisuusepäilyjen kohteeksi, alkaa sitä omaa aikaa kaivata entistäkin enemmän. Kommunikoinnin, kuuntelemisen taidon ja omien tunteiden ymmärtämisen merkitys on ihan valtavan tärkeää.

 

Musta oli ihanaa saada viisi vuotta sitten seuraa vaunulenkeille, mutta ehkä vieläkin enemmän olisin halunnut päästä lenkille yksin. Paras palvelus pienen lapsen äidille voikin joskus olla mieluummin tarjota aikaa yksin, kuin yhdessä. Äiti ei ole ihmisvihaaja, ei hankala eikä välttämättä ollenkaan hulluksi tullut. Ehkä äiti vain haluaa olla yksin. Muistakaa siis puhua, kuunnella ja ymmärtää ♥ Nm. Kuukausi perheen kanssa lomalla ja ihan rehellisesti kaipaan jo sitä, että saan jättää lapsen aamulla päiväkotiin ja ajaa töihin koko päiväksi, yksin.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian