Vaikka olen suunnattoman onnellinen äitinä, aina toisinaan mieleeni juolahtaa, kuinka lapsettomilla on tietyiltä osin paljon helpompaa. Kuten esimerkiksi silloin, kun..

..ei tarvitse tapella ihan joka asiasta eri mieltä olevan lapsen kanssa. Uhmaikä on suoranainen vittuiluikä. -En halua housuja, haluan shortsit täällä on kuuma. – Ok, äiti hakee shortsit. Pue ne nyt. – Haluan sittenkin housut, shortseissa tulee kylmä. Eii, nää housut on liian kuumat, äiti en halua housuja haluan shortsit.

..voit juoda alkoholia ihan vapaasti ilman kenenkään arvostelua. Vaikka sitten kaljaa keskellä katua. Viinilasilliset ravintolassa herättävät usein närkästystä, joskin niitä harvoin harrastan muutenkaan lapsen kanssa.

..aamuisin ehtii jopa meikata ilman että herää erikseen sitä varten kuudelta. Ennen olin ulkona asunnosta 45 minuutissa heräämisen jälkeen ja siihen mennessä olin ehtinyt syödä aamiaisen, pestä kasvot, meikata, ruokkia koirat ja viedä heidät ulos. Nyt tähän kaikkeen menee vähintään kaksi tuntia ja teen jopa aamiaiset etukäteen valmiiksi. Aamut ovat kaaosta.

..voi lähteä mihin tahansa juuri silloin kun itselle muiden aikataulujen puolesta sopii. Tämä on tietenkin se isoin asia. Lastenhoitajan hankkimisessakin on oma hommansa, mutta lähinnä suurimpana tekijänä tässä on se, ettei lasta vain yksinkertaisesti viitsi jättää jokaikisen menon takia hoitoon. Tai ainakaan itse en siihen pysty. Toki olisihan se ihan kiva käydä kaikkia kesäfestareita ja kissanristiäisiä läpi edes yhtenä kesänä.

..kukaan muu ei sotke kotiasi kuin sinä itse. On aika turhauttavaa kerätä juuri imuroidut ja kauniisti asetellut sohvatyynyt ja viltit lattialta samantien, kuin käännät lapselle selän.

..saat lentää ja matkustaa muutenkin yksin. Matkakohteen valinnassa on nykyään pakko kiinnittää huomiota lapsiystävällisyyteen ja kaupunkilomat on melkein mukavampi tehdä ilman lapsia. Lentäminen on suorastaan nautinto kun sen voi tehdä yksin. Ainakin sen jälkeen kun on lentänyt lasten kanssa. Pakkaamisesta nyt puhumattakaan.

..voit valita millaiset vaatteet tai kengät tahansa. Asuvalintaan ei vaikuta lainkaan lapsen ikä tai vilkkauden taso. Korkoja voi käyttää vaikka joka päivä kun ei tarvitse miettiä, joutuuko säntäämään samantien tien yli juoksevan lapsen perään.

..ei tarvitse nukuttaa ketään muuta kuin itsensä. Mikä ihme siinä on, että nukkumaan meneminen on niin kamalan vastenmielistä? Pitäisi varmaan olla otettu, että elämä kanssani iltaisin on niin mahdottoman hauskaa ettei halua edes nukahtaa, mutta sori, en osaa. Ja minä kun niin rakasta(isi)n rauhallisia ja hiljaisia iltoja sekä yksin nautittuja aamukahveja.

..säästät valtavasti rahaa. Niin syntymäpäivinä, jouluna, matkoilla kuin ihan normaalissa arjessakin.

..sairaana. Tämä taitaa olla itselleni ehkä se pahin. Äitinä joutuu olla käytännössä kokoajan parhaimmassa mahdollisessa kunnossa ja vireystilassa, sairastaminen pienen lapsen kanssa on aivan helvetillistä, sillä ei ole yksinkertaisesti aikaa ja mahdollisuutta olla sairas. Pienikin flunssa on jo todella paha. Ja miten sitä tuleekin kipeeksi juuri pyhäpäivinä, viikonloppuina ja lomalla? Muistan esimerkiksi viime itsenäisyyspäivästä vain sen, miten heräsin epätoivoisena kuumeessa ja poskiontelontulehduksessa, etten selviä tästä päivästä millään. Ja kun vihdoin illalla lapseni nukahti, nukahdin itsekin ja tulin oikein kahta kauheammin kipeäksi. Noroviruksesta ei varmaan tarvitse edes puhua.

Ja mikä siinä onkaan, että kaikista kulueristä, kiukuista ja sotkuista huolimatta elämäni paras asia on olla äiti. ♥ 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Elokuu on ollut aina itselleni uuden alku, sieltä omasta lapsuudesta lähtien. Kun lapseni on vielä syntynyt elokuussa, jokaisen ikävuoden aloittaminen tuntuu oikein erityisesti uudelta alulta. En voi uskoa, että kolme vuotta sitten olin vatsani (ja selkäkipujeni) kanssa kauhunsekaisin tuntein odottamassa suurta elämänmuutosta tapahtuvaksi. Ihana Jenny kirjoitti blogissaan, kuinka hän on yhtäkkiä siinä tilanteessa, jota silloin hankalina vauva- ja pikkulapsihetkinä niin kovasti odotti. Ja niin olen tavallaan minäkin. Yksi vaihe on päättynyt ja olen siitä todella iloinen.

Vaikka pidän todella paljon vauvoista ja lapsista ja olen tehnyt heidän kanssaan myös töitä, koen ainakin oman elämäni ja oman äitiyteni huomattavasti miellyttävämmäksi kun lapseni on isompi. Kolmen vuoden rajapyykki häämöttää kolmen viikon päässä ja muutokset tuntuvat ja näkyvät jo nyt. Päiväkodissa Micael aloitti jo vähän isompien lasten (3-4 vuotiaat) Toimija-ryhmässä 1-2 vuotiaiden Taimi-ryhmän sijaan ja hän on siirtymisestään kovin ylpeä. Puhumattakaan omatoimisuudesta, ihmeellisestä viisaudesta ja itsenäistymisestä ylipäätään.

On ihan käsittämätöntä, että se pieni olento joka kaksi vuotta sitten tarvitsi huomiota ihankoko ajan eikä osannut ilmaista tahtoaan muuten kuin huutamalla tai repimällä tavaroita alas (mulla on traumoja ikäkaudesta 1-2v), hakee nyt itse lusikan aamupuuroon kun äiti unohti, taluttaa toista koiraa lenkillä, leikkii itse huoneessaan yksin tai ystävien kanssa ja sanoo illalla ”hyvää yötä äiti, mä rakastan sua”.

Vaikka äitiys ja pikkulapsiarki koetteleekin välillä hermojani, elämänlaatuni on huomattavasti parempaa kuin vuosi-kaksi sitten. Vauva-aika meni jotenkin ihmeellisessä sumussa ja helpon vauvan kanssa olin lähinnä vain iloinen hyvin nukutuista öistä. Odotin aina sitä about kolmen vuoden ikää ja tässä se nyt on. Ei rattaita, ei vaippoja, ei pöydiltä revittyjä tavaroita. En ole todellakaan kasvattanut lastani kaikkien oppikirjojen mukaan ja eilenkin illalla vietimme mukavan tunnin sohvalla iPadin kanssa juuri ennen nukkumaanmenoa sillä olimme vain turhan väsyneitä siirtyäksemme sänkyyn. Mutta voi luoja, kuinka ylpeä olenkaan hänestä. Micael on todella energinen ja vilkas lapsi, mutta lopulta nykyään todella helppo kun tekemistä vain on tarpeeksi. Jos joku sanoo että lapsen pitää sietää tylsyyttä, niin rajansa kaikella. Sisällä vietetyt päivät ilman lapselle ominaista puuhaa ovat hirveintä, mitä (ainakin hänelle) voi tehdä. Kohta kolmevuotias ei ole helpoin ikä, mutta osaan arvostaa sitä sen pikkupikkulapsirumban jälkeen aivan tavattoman paljon.

Aika siitä syntymästä tähän asti on mennyt loppujen lopuksi todella nopeasti. Vaikeina hetkinä se ei siltä tunnu, mutta niin ne lapset vain kasvavat. Mitkä vaiheet ovat teille olleet niitä vaikeimpia?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kulunut viikonloppu oli hyvin erilainen kuin edeltäjänsä. Vietin mitä ihaninta aikaa perheen ja ystäväperheen kesken niin Helsingin saaristossa kuin Tallinnassakin. En olisi vaihtanut hetkeäkään pois, tosin en siitä edellisestä viikonlopustakaan. Kun ystäväni juhlivat aamuun asti Meripäivillä, itse nukuin sikeitä unia kaikkien uinti- ja saarireissujen jälkeen pienen pojan vieressä. Kertaakaan en haikaillut juhlimaan, vaikka ensin luulinkin toisin.

Äitiys on yhtä tasapainoilua. Toisinaan yllättyy itsekin, kuinka kiukkuinen ja väsynyt on edes mahdollista olla. Mutta kun nukahtava lapsi sanoo ”mä rakastan sua äiti”, maailmassa ei ole mitään parempaa. Äitiys on muuttanut koko identiteettini. Elämässäni mikään ei ole ollut niin hyvällä tavalla maailmaa mullistavaa kuin roolini äitinä. Silti, aina silloin tällöin mietin, että onpa noiden elämä helppoa kun niillä ei ole lapsia. Kunnes taas tajuan, miten siistiä on kun on skidejä. Tunnen kuitenkin itseni, en jaksaisi olla hyvä äiti, jos en saisi välillä lähteä ihan hunningolle huolehtimaan vain itsestäni. Siksi toivon, että kaikki muutkin äidit tekisivät sitä ainakin joskus. Ja että heidän läheisensä antaisivat siihen mahdollisuuden. Katkerana kotona lapsen kanssa ei ole kivaa, mutta sellaisessa äidin roolissa on valitettavasti tälläkin hetkellä aika moni äiti.

Ei se ole mikään uroteko, se on maailman paras ja ikuinen duuni. Kantaisin väsyneen lapseni varmasti tuon hiekkarannan yli vielä 20 vuoden kuluttuakin jos suinkin jaksaisin.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian