Ensimmäisen vuoden, kaksikin, oli todella helppo jättää lapsi hoitoon. Tiedättehän te äidit sen tunteen, kun huokaiset helpotuksesta istuessasi autoon yksin. Vapaa viikonloppu edessä ja vastuullasi korkeintaan sinä itse. Kannat huolta lähinnä sen hoitajan jaksamisesta. Ai mikä ikävä? Kuitenkin kun lapsi tulee hoidosta, on ihana taas nähdä ja jatkaa sitä omaa arkea.

Oikeastaan tiesin jo raskausaikana olevani parempi äiti vasta sitten, kun lapseni on vähän vanhempi. Kiinnyin poikaani vähän myöhässä, osittain varmasti sektion takia, osittain ihan vain siksi, että en koskaan kokenut mitään vauvakuumetta ja hinkunut äidiksi. Toki oma lapsi on aina ollut maailman ihanin ja tärkein olento koko maailmassa, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olen kiintynyt häneen ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Yksi suurimmista merkeistä on ollut ikävä.

Siinä missä ennen vietin surutta viikon pois kotoa, kaipaan Micaelia nyt jo ensimmäisenä iltana. Annan hänet toki aina hoitoon jos pyydetään, se on lapsellekin hyväksi, mutta joka kerta lähdön jälkeen on aina yhtä tyhjä olo. Tukiverkkomme on ainutlaatuinen ja tiedän tarvitsevani paljon omaa aikaa. Ikävä on silti yllättänyt. Suunnittelimme (tai siis minä suunnittelin, hah..) jotain reissua kahdestaan loppuvuodeksi. Ehkä New York? Vai pitäisikö silti lähteä pikaisesti johonkin aurinkoon ennen talvilomaa? ”Tulee kyl ihan kauhea ikävä Micaelia, pitäiskö se ottaa mukaan?” todettiin melkein yhteen ääneen. Viime viikonloppuna Levillä aikuisten reissulla ensimmäiset kaksi päivää vain ahdisti, nimittäin pienen pojan poissaolo. Mökille viime kuussa unohtunut panda nukkui kainalossani joka yö ja vähän väliä katselin kuvia ja videoita pojastani.

En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten joku ei raaski jättää lasta hoitoon. Nyt ymmärrän sen paremmin kuin hyvin. Äidin rakkaus korostui myös tällä viikolla maatessani sohvalla vatsatautipotilaan vieressä. Siinä sitä oksennuksen hajuista päätä paijatessani tunsin vain pakahtuvani rakkaudesta. Äsken maailman paras täti haki pikkuisen vähän etukäteen vapun viettoon. Koti on nyt niin tyhjä.

 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Kyllähän se liikkuu. Ainakin päiväkodissa. Juoksee, riehuu ja kiipeää jatkuvasti. Oletamme helposti, että lapsi on hyvin aktiivinen. Onko? Lasten liikunta on aina silloin tällöin esillä mediassakin, syystä. Valtaosa lapsista liikkuu liian vähän. Viime syksynä laadittiin uudet liikuntasuositukset, joiden mukaan alle 8-vuotiaiden lasten pitäisi liikkua noin kolme tuntia päivässä aiemman kahden tunnin sijaan. Vaikka päiväkodissa leikitään, ulkoillaan ja joskus vähän riehutaankin, ei kaikkea voi laskea sen varaan. Vanhempina me olemme vastuussa lastemme riittävästä liikunnasta.

Hyötyliikuntaa on helppo lisätä. Varsinkin, jos päiväkoti, eskari tai koulu ovat kävelymatkan päässä. Vaikka itse sorrun hyvin monena aamuna viemään lapseni alle kilometrin päässä sijaitsevaan puistoon ja päiväkotiin, yritän aina mahdollisuuksien mukaan kävellä sieltä ainakin kotiin. Samallahan saan itsekin liikuntaa. Aktiivisuusranneke kertoi myös, että ruokakaupassa tulee aina käveltyä todella paljon. Kannattaa siis antaa lapsenkin kävellä siellä mahdollisimman paljon.

Micael ei viihtynyt rattaissa enää 2 vuotta täytettyään, joten sekin lisää liikuntaa kun lyhyet matkat taitetaan kävellen rattaissa istumisen sijaan. Toki joskus kaipaan rattaita näin pienen lapsen kanssa, hän oli niin paljon helpommin hallittavissa silloin! Hyvästi rauhalliset kauppareissut ja kauppakassin kuljettaminen rattaiden tavarakorissa. En tiedä teistä, mutta itse ainakin kannatan rattaista luopumista mahdollisimman ajoissa. Toki lapsen kehitystaso ja oma mielipide on hyvä ottaa huomioon eikä pientä lasta tule rasittaa liian pitkillä kävelymatkoillakaan. Elämä ilman rattaita on vain todella paljon aktiivisempaa ja kaikesta vahtimisesta huolimatta paljon helpompaa.

Sinä olet esimerkki. Turhan usein lapset viettävät kotonakin aikaa television, tietokoneen, puhelimen ja tabletin kanssa. Niistä on varmasti lapselle myös hyötyä, mutta koko iltaa ei pitäisi viettää ruudun äärellä. Lapsena opittu liikunnallisuus näkyy myös aikuisiällä. On hyvä muistaa, että tärkein esimerkki liikunnallisesta elämäntavasta olet sinä itse. Voisin kuvitella, että isompaakin lasta on vaikea motivoida liikuntaharrastuksiin, jos itse viihtyy lähinnä sohvalla. Kun itsekin laitat mukavat urheiluvaatteet päälle ja lähdette yhdessä ulos tai leikitte vaikka sitten sisällä liikuntaleikkejä, aktivoidut itsekin ja jaksat olla paljon energisempi lapsesi kanssa. Meillä kotona saa pelata pallopelejä, juosta kilpaa ja jumpata yhdessä. Samoin jos lapseni on kaupassa mankunut uutta lelua, olemme valinneet yhdessä jonkin liikkumista edistävän lelun. Pallot ja mailat kehittävät pienenkin lapsen liikunnallisuutta.

Lepo on toki tärkeää. Isommat lapset tarvitsevat harrastuksia (tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni, asiasta voisi väitellä loputtomiin..), mutta lasta ei pitäisi uuvuttaa harrastamisella. Aina ei jaksa, mutta silloin voi tehdä jotain kevyemmin. Sairaana tietenkin levätään ja uskon, että lapsestakin huomaa milloin hän on oikeasti väsynyt ja milloin ei vain huvita. Säännöllinen harrastaminen jo nuorella iällä tukee lapsen henkistä ja fyysistä kehitystä, siitä ei pääse mihinkään. Riittävästä levosta tulee huolehtia ihan joka päivä.

Me ollaan pääsiäisloman aikana panostettu paljon liikkumiseen ja urheiluun. Vaikka liikkumisen ei pitäisi ollakaan välineurheilua, toimivat ulkoiluvaatteet tukevat sitä. Oli kyseessä sitten uudet laskettelu- tai moottorikelkkakamat, vettähylkivä ulkoilupuku tai hengittävä aluskerrasto, on totta että hyvät varusteet saavat myös helpommin lähtemään ulos. Jos jostain on tingittävä, tingi aina muusta ensin. Metsäretket ja ihan tavalliset kaupunkikävelytkin ovat lasten kanssa huomattavasti miellyttävämpiä kun on oikeankokoiset ja säänmukaiset varusteet.

Metsäretkistä tulikin mieleen, meillä oli hurjan hauska kävelylenkki metsässä. Tuli mieleen oma lapsuus, kun isän mukana patikoitiin mökin lähimetsissä ja väisteltiin risuja. Hypittiin purojen yli ja yritettiin kovasti nähdä eläimiä. Ja nyt sain tehdä samaa oman lapseni kanssa. Kohta kolmevuotias on yllättävän ketterä jopa kumisaappaat jalassa. Vaikka välillä kompastuttiin mutaan, aina noustiin ylös ja jatkettiin matkaa posket punaisina nauraa käkättäen.

Koska aihe on äärimmäisen tärkeä ja riittävällä liikunnalla on iso merkitys lapsen liikunnallisuuteen tulevaisuudessa, haastan teidät kaikki tarkkailemaan tulevalla viikolla liikkuuko lapsi tarpeeksi ja keksimään tarvittaessa lisää liikuntahetkiä jokaiseen päivään. Lasten kanssa yhdessä liikkuminen on myös mitä parasta ajanvietettä koko perheelle.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Suomen Bachelor antoi pakit yksinhuoltajaäidille lapsen takia. Kun luin otsikon, ajattelin ehkä sekunnin ajan, että mieshän on varsinainen ääliö ja nyt tuon kolmekymppisen lentäjän pisteet laskevat kyllä silmissäni samantien. Toki provosoivalla otsikollakin oli mahdollisesti osuutta asiaan. Hyvin pian kuitenkin tajusin, ettei mies ole lainkaan tuollainen manaamani idiootti vaan ihailtavan rehellinen.

Olen itsekin pienen pojan äiti. Jos etsisin itselleni miestä, arvostaisin valtavasti tuollaista suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä heti kättelyssä. Jos mies kokee lapsen olevan ongelma, ymmärrän sen hyvin. Kaikki eivät ole valmiita äiti- tai isäpuoleksi. Kaikkien ei tietysti tarvitse koskaan sellaisia ollakaan, mutta jos etsitään vakavampaa suhdetta, asetelma on väistämättä jollakin tavalla kuitenkin edessä silloin, kun toisella on lapsia. Varsinkaan vasta 30-vuotias mies ei välttämättä ole valmis tekemään omia lapsia vielä vuosiin.

Pohdin hiljattain itsekin tätä asiaa siitä näkökulmasta, haluaako kukaan mies yksinhuoltajaäitiä? Tai pikemmin, haluaako kukaan lapseton mies yksinhuoltajaäitiä? Itse koen, että lapsi on vaikuttanut minuun vain positiivisesti, mutta asettaahan se rajoitteita. Spontaani ja vapaa mies kuitenkin tuskin haluaa jäädä iltaisin kotiin koska lapsi nukkuu. Jos minun pitäisi etsiä itselleni uusi mies, uskon että elämäntilanteeni olisi monelle lapsettomalle kaksilahkeiselle ongelmallinen.

Suomen Bachelor perusteli pakkeja sillä, että lähtöasetelma on aivan eri kun naisella on lapsi ja hänellä ei. Ja niinhän se onkin. Lapsi muuttaa maailmankuvaa todella paljon, samoin suhtautumista muihinkin ihmissuhteisiin kuin vanhemmuuteen. Lapsesta voi myös olla hankalaa puhua uudelle kumppanille, kenellä ei ole omaa lasta. Lapsi voi aiheuttaa myös mustasukkaisuutta huomiosta tai väärinymmärryksiä. Niin moni asia menee lapsen edelle ja vanhempi ajattelee asioista usein hyvin eri tavalla kun joutuu pohtimaan vaihtoehtoja monelta kantilta. Nyt jos itse etsisin sitä miestä, haluaisinkin ensisijaisesti miehen kenellä on lapsia. Aiemmin asialla ei ollut minulle mitään väliä, olisin ollut valmis myös äitipuolen rooliinkin. Tämä tosin johtuu varmasti lapsirakkaasta ja hoivaavasta luonteestanikin.

Olisi aivan hirveä tilanne, jos minulla olisi uusi mies keneen olisin suunnattoman rakastunut ja hän ei pystyisikään elää kanssani yhteistä elämää lapseni takia. Tämä ikävä skenaario voidaan välttää rehellisyydellä. Ei siis muuta kuin unelmien poikamieslentäjästä mallia ja sanotaan suoraan heti, jos tuntuu että jokin voisi olla este suhteelle tulevaisuudessa. Tottakai sitä voi kuvitella olevansa valmis ja myöhemmin alkaakin kaduttaa perhe-elämään ryhtyminen. Tästäkin syystä suhteissa kannattaa aina edetä todella hitaasti jos mukana on lapsia.

Kuten sanoin, jos nyt pitäisi valita niin itse haluaisin ensisijaisesti miehen kenellä on lapsia. Siis nyt kun olen itse vastaavassa tilanteessa. Kuitenkin yksi oman elämäni tärkeimpiä ihmisiä on ollut äitipuoleni, kenellä ei taas ollut omia lapsia. Suhteemme oli ainutlaatuinen ja hän oli minulle aina kuin kolmas vanhempi. Joskus rakkaus nimittäin muuttaa mielipidettä. Hän ei ajatellut pystyvänsä äitipuolen rooliin, mutta isäni ehkä vähän patisti. Kiitos siitä, nimittäin maailman parhaimman äidin ja isän lisäksi minulla oli maailman paras äitipuoli. Hän, joka viimeiseksi jääneessä puhelussammekin sanoi vielä rakastavansa minua.

Mitä mieltä te olette? Kumppani lapsilla vai ilman? Jos teillä on kokemusta uusioperheistä, mitkä asiat ovat yllättäneet, mitkä ovat olleet hankalimpia ja mistä on taas saanut eniten voimaa jatkaa vaikeinakin aikoina?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian