..Aamulla herätään kertomalla, että ”tänään mä meen sitten tekemään Haisulille sen jekun ja vedän Muumipeikkoa hännästä!”

..Lampaita tuodaan veneellä saareen. Kun pikkupoika näkee tämän ”Voihan vittu, kato mamma, lampaat on veneessä!”

..Kakka, pökäle, kakkapökäle. Suosikkisanat.

..Uidaan. Noin kymmenen kertaa päivässä jos se hänestä on kiinni. Kylmäaltaat ja merivesi ovat oikein mainioita vaihtoehtoja, pikkupoikia ei palele.

..”Mä en tykkää susta enää”, kuuluu vähintään yhtä usein kuin ”Mä rakastan sua mamma”.

..Illalla ravintolassa saa tilata pizzan omilla täytteillä. No mitä tulee pikkupojan pizzaan? ”Hämähäkin jalkoja, etanan sarvia ja kokin pökäle!”

..Juostaan. Juostaan. Juostaan. Urheilukentällä se veti 800 metriä, hyppäsi pituutta ja olis juossut vielä lisääkin.

..Ensin halutaan potkulautailla. Sit pyöräillä. Sit kumpikaan ei oo kivaa ja sit halutaan taas molemmat.

..Kiipeillään enemmän kuin apinat Korkeasaaressa.

..”Varo hei sitä ampparia!” -”Ai missä on hamppari, mä haluan hampparin!!”

..Ei paljon nukuta. Viimeiset sanat juuri ennen nukahtamistakin ovat yleensä ”Ei mua väsytä yhtään…”

..Ja aamulla. ”Mamma nyt ylös, nyt on aamu, NYT EI NUKUTA!”

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Kesä, kesälomat ja kesälomareissut ovat täällä. Vaikka olen kironnut lapseni, omat kasvatustaitoni ja lyhyen pinnani suohon jo moneen kertaan tällä reissulla, olen silti miettinyt, että en kyllä osaisi olla täällä ilman tuota pientä pirullista poikaa. Vastaavasti 4 päivää regatassa meni kuin siivillä ja nautin aivan sydämeni pohjasta siitä, ettei tarvinnut huolehtia kenestäkään. Ikävän tajusi oikeastaan vasta sitten, kun avasin tädin oven ja pieni mies juoksi halaamaan ja antamaan pusuja. Pisimmillään hän on ollut hoidossa viikon, mutta senkin vain kerran. Yleensä viikonlopun, muutamaan otteeseen 4-5 yötä. 4 viikon ikäisenä hän oli yön mummin kanssa kotona ja tuolla aikavälillä ehti jo väläyttää ensimmäiset hymyt ja naurunkäkätyksetkin. Laps(en)i kiukuttelee joka ikinen kerta päivän – pari, kun tulee hoidosta. Toisinaan ikävöin niin, että tekisi mieli perua reissu tai oma meno ihan kokonaan, toisinaan nautin vapaudestani ihan täysillä.

Vaikka olenkin aina aika surutta jättänyt lapsen hoitoon, minullakin on siinä tietyt rajat ja liika on liikaa. Esimerkiksi kahden viikon ulkomaanmatkalle ei tulisi mieleenkään lähteä ilman lasta. En nauttisi itse lomasta, enkä kyllä haluaisi jättää lasta kenellekään niin pitkäksi aikaa, vaikka täti ja mummi mielellään hoitavatkin. Kaksi viikkoa on hyvin pitkä aika, on kyllä viikkokin. Viikko onkin itselleni aika optimaalinen, sen verran sietää hyvin sekä äiti että lapsi. Tämä on tietenkin jokaisen perheen kohdalla erilaista, mutta täytyy sanoa, että itse vähän kavahdan jos kuulen, että pieni lapsi jätetään kahdeksi viikoksi hoitoon, koska vanhemmat lähtevät lomalle. Koska aihe on tällä hetkellä monille todella ajankohtainen, haluaisin kuulla teidän mielipiteitä. Miten pitkäksi aikaa lapsen voi jättää hoitoon ja miten perustelet oman kantasi?

PS. Terkkuja muuten Ahvenanmaalta, Kökarista! Huomenna isäni kotikaupunkiin, Maarianhaminaan. Tällaisia kelejä en uskonut näkeväni Suomessa enää koskaan, saati tällaisia sinilevälauttoja. Aurinkoa ja rakkautta tähän viikonloppuun!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Joka ikinen päiväni sisältää vähän ihmettelyä. En minä pitänyt pikkupoikia koskaan millään tavalla suloisina ja ennen lapsen saamista ajattelinkin, että pojat ovat tosi söpöjä juuri silloin vastasyntyneinä ja seuraavaksi sitten yli kolmekymppisinä. Mutta voi hyvänen aika, (ehkä just heti koiranpennun jälkeen) suloisinta maailmassa on pieni poika! Siis miten joku voi edes olla niin söpö ja ihana? Rakkaudesta voi tietää (ja luulla tietävänsä) niin paljon, mutta rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain ihan järjetöntä. Oikeasti ymmärrän, että joku haluaa lisää lapsia vain siksi, että haluaisi kokea mahdollisimman paljon sitä rakkautta.

Kunnioitan jokaisen valintoja ja tiedän, että yhä useampi on vapaaehtoisesti lapseton. Eihän pikkulapsiarki välttämättä ole todellakaan mitään elämän parasta aikaa, se rajoittaa paljonkin menoja ja toisinaan ihmettelen, kuinka monta kertaa päivässä voikaan menettää hermonsa. Kuulostaa järjettömältä, mutta silti se on kaiken sen arvoista. En usko, että olisin koskaan päättänyt haluta lasta ja mulla ei varmaan nyt olisi perhettä, jos en olisi vahingossa sitä saanut. Koska uskon, että kaikella on tarkoitus – muutamasta jutusta mulla on kyllä vähän epäilyksiä -, minun oli tarkoitus saada kokea tätä rakkautta ja saada lapsi. Juuri tällä tavalla. Lapsi opettaa niin paljon epäitsekkyyttä, inhimillisyyttä, kärsivällisyyttä ja saa ainakin itseni miettimään paljon enemmän omaa käyttäytymistäni ja asioiden seurauksia. Lapsi tekee monesta vanhemmasta paljon paremman ihmisen. Joskus haaveilen siitä huolettomuudesta ja sopivasta vastuuttomuudesta, mutta se unohtuu aika äkkiä. Kuten joskus sanoinkin, en haluaisi olla viisikymppisenä lapseton. Se oli ajatus, joka kantoi sen elämäni vaikeimman päätöksen yli, pitääkö lapsi vai ei.

Vaikka lapsivapaa aika on joskus aivan ihanaa ja ihan hurjan tervetullutta vaihtelua arkeen, ikävöi sitä pientä rakasta kuitenkin kokoajan. Rakkaus on kuitenkin vahvistunut pikkuhiljaa, enkä Micaelin ollessa vauva, tuntenut läheskään samanlaisia tunteita häntä kohtaan, vaikka rakas hän oli toki silloinkin. Olen yrittänyt ikään kuin suunnitella elämäni aina niin, että vaikka mitä tapahtuisi, pärjäisin yksin. Menettäisin mitä tahansa, selviäisin kuitenkin. Mutta lapsen menettäminen ei vain sovi tuohon ajatusmaailmaan mitenkään. Se on suurin pelkoni ja varmasti jokainen vanhempi ajattelee näin. Eihän se rakkaus mihinkään häviä, mutta se, ettei minulla olisi jonain päivänä sitä omaa pientä rakasta, on jo ajatuksena sellainen, ettei sitä voi käsitellä. Sekin kertoo sen rakkauden suuruudesta, se on jotain ihan uskomatonta. Miten paljon edes voi rakastaa? Ikäväkseni tuttavapiiriini kuuluu useampikin oman lapsensa menettänyt. He ovat kauniisti osoittaneet omassa elämässään sen, ettei se äidin ja isän rakkaus koskaan katoa. Omaa lastaan rakastaa vielä sadan vuoden päästäkin. Enemmän kuin mitään muuta.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria