Eikö ole hassua, että kaikki jotka muistavat paperiset ystäväkirjat, alkavat muistuttaa nykynuorten mielestä varmaan jo keski-ikäisiä? Bongasin Caritan blogista aikuisten ystäväkirjahaasteen ja tartuin tähän hauskaan hömppään itsekin. Ystäväkirjoja kun on ihan yhtä hauska täyttää edelleen, onneksi ne ovat siirtyneet nettiin eivätkä jääneet täysin historian kirjoihin. Ehkä tästä saa jotain vähän syvällistäkin irti, yritin täyttää tämän nimittäin mahdollisimman henkilökohtaisesti. Yllättikö joku kohta? Tai jos siellä on uusia lukijoita, joita on muuten eksynyt ihan hurja määrä tänne viime aikoina, tässä pieni katsaus omaan henkilökohtaiseen elämääni vanhan kunnon ystäväkirjan muodossa.

 

 

Siviilisäätyni:

Avoliitossa

Asumismuotoni:

Kerrostalossa Helsingin Eirassa

Ammatti:

Pidän varsinaisen päivätyöni kokonaan poissa somesta, mutta tämä blogityöni on tietysti julkinen tieto. Tärkein työni on tietysti olla äiti <3

Työpaikka:

Periaatteessa voin tehdä töitäni missä päin maailmaa tahansa kunhan olen tietokoneen ja nopean nettiyhteyden äärellä, mutta toimistolla saan aina eniten aikaiseksi. Rakastan rutiineja ja säännöllisyyttä, joten pyrin pitämään työpäivätkin samanlaisina.

Kiinalainen horoskooppini:

Käärme. On itseasiassa aika kiva olla käärme kun lukee käärmeen kuvausta. ”Raha-asioissa onnekas, myötätuntoinen, auttavainen, määrätietoinen, kaunis ulkomuoto, epävakainen luonne” Heh.

Harrastukset:

Kuntosali, juoksu, jooga, uinti ja tietysti koirat ♥ Niin ja avantouinti ja valokuvaus, vaikka kuvaamisen voi kai luokitella osittain työksikin. Kesällä toiveissani olisi aloittaa tennis, sillä 5-vuotias pelikaverini on jo parempi kuin minä. Katsotaan nyt mihin aika riittää.

 

 

 

 

 

Periaatteeni:

Ole kiitollinen. Ajattele aina, miltä siitä toisesta tuntuu.

Pohdin:

Todella paljon erilaisia asioita, mutta hyvin vähän ääneen.

Pyrin:

Olemaan kiitollinen ja pitämään itsestäni parasta mahdollista huolta joka päivä. Liikkumaan säännöllisesti ja syömään hyvin. Auttamaan muita mahdollisimman paljon.

Rakastan:

Perhettäni, arkeani, kotiani, työtäni, ystäviäni, koiria, liikuntaa, terveellistä ruokaa, merta, aikaisia aamuja, linnunlaulua, auringonvaloa, hiihtolatuja, avantouintia, kaikkea vaaleanpunaista..

Haaveilen eniten:

Että minä ja perheeni saisimme olla aina onnellisia, kiitollisia ja vapaita katkeruudesta. Ja että saisimme elää pitkän ja terveen, hyvän ja täyden elämän. 

Tarvitsen:

Päivittäistä liikuntaa, paljon hiljaisuutta, hyvän feng shuin, 8 tuntia unta ja lyhyet ateriavälit. Toistaiseksi myös säännöllisiä laboratoriokokeita ja lääkärin seurantaa.

Pelkään:

Isot jutut: Läheisteni menettämistä, sairastumista, isoja vastoinkäymisiä. Pikkujutut: Auton hajoamista keskelle tietä, pimeää yksin kotona, torakoita, käärmeitä, ampiaisia, koiran pudottamista sylistä, norovirusta ja tärkeiden asioiden unohtamista.

Kaipaan:

Lunta etelään. Äidin lähellä asumista. Iskää ♥ Välillä myös kaipaan tiettyjä hetkiä matkan varrelta, vaikka tiedän etten koskaan haluaisi palata niihin aikoihin takaisin tai olla niiden ihmisten kanssa. Kaipaan toisinaan myös muutamaa ihmistä entisestä elämästäni, heidän huumorintajuaan ja läsnäoloaan. Elämä vain vei eri teille, mutta niin oli varmasti tarkoitus.

Murehdin:

Paljon kaikkea turhaa. Yritän päästä siitä eroon. Olen vähän sellainen kauhuskenaarioiden maalailija vaikka optimistinen olenkin. Kaikki voi mennä pieleen, mutta siitäkin voi selvitä.

Kerään:

En mitään, en siis yhtään mitään. Pikemminkin pyrin karsimaan, jos kyse oli siis tavarasta. Muuten sitten muistoja ja kokemuksia, niitä käpyjä sinne elämän koriin.

 

 

 

LEMPI..

 

Värini:

Ei epäilystäkään, pinkki.

Vuodenaika:

Olen kovin onnellinen kun saan asua neljän vuodenajan maassa. Vielä kun talvi olisi täällä yhtä kaunis kuin Lapissa. Pidän ihan valtavasti toukokuun lopusta Suomessa, silloin luonto on kauneimmillaan. Kuitenkin heinäkuun helteet ja Lapin lumisen talven lumo ovat suosikkini.

Eläin:

Koira, mun maailmaan parhaimmat koirat Frida ja Cara <3 Olen chihuahuaihminen henkeen ja vereen, mutta luulen että seuraava koirani on eri rotua. Edes yksi toisenlainen välissä. Rakastan niin valtavasti Fridaa ja Caraa, etten tiedä riittääkö sydämessäni chihuahuarakkautta enää uudelle chihulle. Varmasti vielä joskus, haaveilen monen chihuahuan suurperheestä sitten, kun Micael on isompi. Fridalla ja Caralla on aivan erityinen paikka sydämessäni kun ne ovat jakaneet kanssani matkani äidiksi ja kasvuni uudeksi ihmiseksi.

Kirja:

Luen paljon, mutta en osaa nimetä mitään erityistä suosikkia. Luen kaikkea ihan laidasta laitaan, siis olen lukenut aikuisiällä ikivanhoja kaunokirjallisuuden klassikoita sekä vastapainoksi aivan höpöhöpöselfhelppiä. Jossain vaiheessa luin paljon elämäkertoja, mutta jotenkin kyllästyin niihin. Nyt lomalla luin kolme kirjaa – äidiltä lahjaksi saatu Karita Tykän Hyvä Elämä (hyvinvointikirjoista ehdottomasti paras), Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen Valon Antajat sekä Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen. Rehellisesti – tuosta viimeisestä en pitänyt, vaikka olisin kovasti halunnut siitä pitää. Nyt sitten äidin suosituksesta menossa on Janne Tranbergin Wanted. Että sellainen kirjamaku.

Elokuva:

En katso oikeastaan koskaan leffoja, varmaan joku jouluelokuva sitten? Viimeisin leffa jonka katsoin oli lentokoneessa hömppä superrikkaista kiinalaisista. Olen huono elokuvissa, katson mieluummin sarjoja tai lastenelokuvia Miksun kanssa.

Musiikkilaji:

Joululaulut? Hahaa. Olen sellainen fiiliksen mukaan -musatyyppi. Kuuntelen yleensä aina Spotifyn valmiita listoja. Viimeaikoina autossa on soinut kaikki ihanat pehmeät biisit, treenatessa diskomusa. Suomiräppi tulee nykyään korvista ulos, ei uppoa enää. Ehkä kesällä taas? Välillä saatan kuunnella päivän Dire Straitsia tai Eppu Normaalia, sen jälkeen päivän Aviciita. Nykypäivän musiikki on lähtökohtaisesti aika huonoa verrattuna vaikka kymmenen vuoden takaiseen varsinkin tunnettujen ulkomaisten artistien osalta.

Numero:

7.

Asia minussa:

Positiivisuus, äidillisyys, kiitollisuus, järjestelmällisyys, siisteys ja kunnianhimo.

Ruoka:

Tää on helppo! Skagen käsin kuorituista katkaravuista, omatekemäni kanttarellipasta ja sekä blinit omalla reseptillä ja siianmädillä.

Juoma:

Vesi, veriappelsiinimehu, sitruunavesi, hyvä punaviini ja samppanja. Ja päivän paras unohtui listasta, moccamasterilla keitetty tummapaahtoinen luomukahvi Valion kauramaidolla tai iKaffella.

Lomakohde:

Yhdysvallat monipuolisuutensa ansiosta, Dubai helppoutensa ja säänsä puolesta sekä tykkään myös valtavasti Rivierasta. Kaupungeista Pariisi hurmasi minut täysin. Ja tietysti Lappi.

Tuoksu:

Juuri tippumassa oleva kahvi. Parfyymeista minulla on kolme ”omaa” tuoksua. Chanelin Coco Mademoiselle, Louis Vuittonin Matiere Noire sekä Creedin sitrustuoksu jonka nimeä en muista. Arkituoksuna silloin, kun normaalisti ei ehkä käytetä hajuvettä (minulla on aina hajuvettä) suihkin Laura Mercierin Coconut&Almondia. Huonetuoksuissa tykkään oud-pohjaisista tuoksuista tai kevään tullen ruususta.

Kasvi:

Saariston luonnonkukat ja ystäväni Maijan Infinity Flower Box -ruusuboksit.

 

 

 

 

Säätila:

Helteinen heinäkuu Hangossa tai Ruotsin saaristossa sekä luminen -5 Lapin hangilla.

Tapa viettää vapaailta:

Treenin ja avantouinnin jälkeen perheen ja ystävien seurassa syöden hyvää ruokaa.

Pidätkö tytöistä vai pojista?:

Karismaattisista, älykkäistä ja kunnianhimoisista miehistä.

Onko sinulla salaisuuksia?:

Hautaan asti.

Onko sinulla valkolakkia?:

On, vuodelta 2008.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistys?:

Korvakorut 6-vuotiaana. Tatuointeja ole ollenkaan.

Mitä tilaat baarissa?:

Samppanjaa tai jos drinkin, se on luultavasti vodkasoda puristetulla limellä.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä?:

On, maailman parhaimmilla joista osan olen saanut pitää elämässäni lapsuudesta asti.

Mitä muuttaisit itsessäsi?:

En onneksi nykyään ihan hirveästi juuri mitään. Ulkonäköä varmaan vähän fiksaisin, mutta olen ihan tyytyväinen näinkin. Luonne voisi olla hieman tasaisempi, olen edelleen aika äkkipikainen. Voisin myös sietää stressiä vähän paremmin.

 

 

KERRO JOTAIN SIITÄ, KUN..

 

Olit 10 vuotta nykyistä nuorempi:

Olin 20-vuotias, isäni oli juuri kuollut, olin aivan pihalla sen kanssa, mitä elämältäni haluan. Vietin yhden maailman hauskimmista kesistä, tein töitä yrittäjänä ja etsin itseäni. Pitkä tukka, lyhyt hame, 13 kiloa laihempi ja varmaan 10 astetta tummempi ihonväri. Voi niitä aikoja!

Viimeksi koit romanttisen hetken:

Joka päivä, edellyttää että tajuan vähän toisenlaista romantiikan tajua. Meillä ei kynttiläillallisia ja kukkapuskia jaella, mutta kaikkea muuta. Romanttisinta ikinä on, että mun rakas haluaa etsiä meille uutta kotia sieltä, missä mä koen olevani kotona.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla?:

Micaelin kertomalla hänelle eräästä ihan mahdottoman hauskasta tapahtumasta, naurettiin kyllä kaikki kolme ihan vedet silmissä ja mahat kippurassa.

 

 


 

Kaikille ikäisilleni varmasti hyvin tapahtumarikas vuosikymmen tulee päätökseensä tänään. Kymmeneen vuoteen mahtuu aika lailla – en tiedä odotanko seuraavaa innolla vai kauhulla kun nyt ajattelen mennyttä vuosikymmentä taaksepäin. Onpahan ollut matka.

2010 Vuosi ja vuosikymmen alkoi mitä hirveimmällä tavalla kun isäni kuoli. Muutoin vuosi oli kuitenkin mieletön. Ryhdyin alkuvuodesta ensimmäistä kertaa yrittäjäksi, vietin yhtä elämäni ikimuistoisinta kesää ja sain paljon uusia ystäviä. Muutin itseasiassa hetkeksi takaisin Kotkaan ja vaikka visiitti oli lyhyt, se oli ehkä yksi elämäni parhaimmista ajanjaksoista ja kokemuksista.

 

2011 Menikin sitten pääkaupunkiseudulla, mieleen ovat jääneet lähinnä ensimmäisen oman asunnon ostaminen ja maailman ihanimmat työkaverit joista osaa saan edelleen kutsua ystävikseni. Arkea ja tylsää elämää Espoossa, haikailin jatkuvasti keskustaan ja halusin elämältäni jotain ihan muuta. Lenkkeilin ja kävin salilla ihan hulluna. Lila, rakas chihuahuani oli elämäni tärkein asia.

 

2012 oli jotenkin kiva vuosi, sillä jollain tavalla tiesin asioiden muuttuvan. Matkustin Thaimaahan, viisastuin paljon ja päätin erota huonosta suhteesta. Pääsin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja juhlin ystävieni kanssa. Hitsauduimme entistäkin enemmän yhteen nykyisen ”siskoni” Roosan kanssa. Treenasin paljon, stressasin ja etsin itseäni. Lopulta löysinkin.

 

2013 Oli tähänastisen elämäni käänteentekevin vuosi. Heti vuodenvaihteessa päätin, että teen tästä vuodesta hyvän. Muutin Ullanlinnaan, olin onnellisempi kuin koskaan. Tein parhaimmillaan kolmea työtä samaan aikaan ja kävin koulussa. Nautin elämästä silti ihan joka hetki. En olisi kuitenkaan koskaan arvannut, että vuosi mullistaisi koko elämäni. Sain kokonaan uuden tuttavapiirin, tapasin kesällä mieheni, syksyllä aloimme seurustella ja tietämättäni olin vuoden viimeisenä päivänä raskaana. Paljon juhlia, uusia tuttuja ja ystäviä, jotka ovat parhaimmistoa tänäkin päivänä. Uskomaton, unohtumaton vuosi.

 

2014 oli sekin varsin käänteentekevä. Olin lähes 9 kuukautta vuodesta raskaana kunnes Micael syntyi elokuun lopussa. Muutin Ullanlinnasta Eiraan ja remontoimme koko asunnon. Olipa mielenkiintoista elää tällaista elämänvaihetta ihmisen kanssa, jonka olin tavannut vasta edellisen vuoden heinäkuussa. Musta tuli äiti, mutta menetin koirani Lilan äkillisen sydänvian seurauksena. Sain kuitenkin elämääni kaksi rakasta koiranpentua, Fridan ja Caran. Kriiseilin koko raskausajan, sillä raskauteni oli täysi yllätys eikä minusta pitänyt tulla äitiä. Halusin äitiyslomalla käydä koulun loppuun ja vakuuttelin, että minuahan ei yksi lapsi muuta.

 

2015 Vauva- ja pikkulapsiarkea minun tavallani. Välttelin kaikkia perinteisiä äitijuttuja, matkustettiin paljon, oltiin melkein viikko New Yorkissa ilman Miksua (siis en varmaan enää edes lähtisi niin pitkäksi aikaa yksin lomalle :D)  ja hurahdin täysin terveelliseen ruokavalioon, vähän liikaakin. Elokuussa 2015 aloitin hetken mielijohteesta blogin ja tässä ollaan edelleen. Olin kauhean mustavalkoinen monessa asiassa, muuttunut noista ajoista niin paljon. Tein keväällä loppuvaiheen opintojen harjoittelun vastasyntyneiden teholla ja jäin sinne tekemään keikkatöitä. Treenaaminen oli epäsäännöllistä, mutta söin yliterveellisesti koko vuoden. Vietimme joulun Singaporessa ja se oli ensimmäinen ja viimeinen jouluni ulkomailla.

 

2016 On jäänyt jotenkin positiivisena mieleen. Alkuvuodesta lomailimme Balilla ja Hong Kongissa, käytiin Dubaissa, Monacossa ja Espanjassa useampaan kertaan. Vietin paljon aikaa ystävieni kanssa, Micael aloitti päiväkodin keväällä ollessaan vuoden ja 7 kuukauden ikäinen ja pääsin vihdoin töihin. Kirjoittelin blogia ja loppuvuodesta blogi muuttikin Indiedaysille. Vaihdettiin kotona parketit ja hullaannuin loppuvuodesta maastohiihdosta. Juhlittiin tyttöjen kanssa välillä ihan viikottain. Oli sellainen menovaihe, onneksi se meni pian ohi.

 

2017 Sellainen ”välivuosi”, paljon töitä, tosin tapahtui myös paljon ihania asioita. Kesällä ostettiin meidän ensimmäinen vene, joka oli ollut mun unelma jo monta vuotta. Syksyllä hankittiin Lapin mökki. Sain viettää ensimmäisen jouluni Lapissa. Aloin urheilla taas säännöllisesti ja juosta. Löysin vähitellen hyvinvoinnin ja liikunnan ilon. Alkuvuodesta lomailtiin Thaimaassa, kesällä Espanjassa, loppuvuodesta Miamissa. Syksyllä juhlittiin ystävien häitä Barcelonassa, matkustamisen täyteinen vuosi tämäkin. Päätin alkaa vaalentaa vuosien ajan mustaksi värjättyä tukkaa syksyllä.

 

2018 olikin sitten aika vaikea ja negatiivinen vuosi. Sairastelin ihan älyttömästi, stressasin, treenasin ja syksyllä sainkin diagnoosin vakavasta ylirasitustilasta ja anemiarajalla olevasta vakavasta raudanpuutteesta. Nyt tiedän, että niin oli kuitenkin tarkoitus tapahtua. Aloin vähitellen muuttaa elämäntapojani rennompaan suuntaan ja vapauduin loputtomasta suorittamisen kierteestä. Veneiltiin koko helteinen kesä, juhlittiin, reissattiin Karibialla, Miamissa ja Espanjassa. Kohtasin yhden pahimmista peloistani, nimittäin hammaslääkärikammon kun jouduin loppuvuodesta viisaudenhampaiden leikkaukseen (nukutuksessa). Sen jälkeen päätin fiksata hampaat kuntoon ja alkaa käydä säännöllisesti hammaslääkärissä. Treenaaminen katkesi sairastumisen takia muutamaksi kuukaudeksi ja jossain vaiheessa olin niin loppu, että sain paniikkikohtauksiakin. Kärsin niistä vielä vähän ennen vuoden päättymistä. Micael aloitti luistelun. Vaihdoin loppuvuodesta salia Helsingin parhaimpaan kuntosaliin, BeAlive Health Clubille <3 Yksi vuoden parhaita päätöksiä!

 

2019 on ollut myös yksi elämäni käänteentekeviä vuosia. Päätin alkaa voida hyvin ja panostaa koko loppuelämäni hyvinvointiin. Tammikuussa treenit alkoivat taas kulkea ja aloin noudattaa saliohjelmaa tunnollisesti. Aloin taas juosta, joogata ja käydä säännöllisesti uimassa. Siinä missä kylmävesiuinnit ja hierontakäynnit lisääntyivät, baarireissut vähenivät. En ole koskaan aikuistuttuani juonut näin vähän alkoholia kuin tänä vuonna. Samalla olen voinut paremmin kuin koskaan. Vuoden 2018 lopussa hankittu uusi vene pääsi käyttöön ja nautin täysillä lähes 1,5 kuukauden kesälomareissusta merellä. Kesä oli tähänastisista kesistä paras. Tänä vuonna olen matkustanut vähemmän, ollut enemmän kotona kuin ikinä ja tietoisesti alkanut pyrkiä kohti omia unelmiani. Arvoni ja asenteeni elämää kohtaan on muuttunut täysin. Keväällä sain toisen rautainfuusion ja vihdoin voin kutsua itseäni terveeksi. Kävin läpi myös Invisalign-hoidon ja sijoitus siihen kannatti, pääsin eroon hammaslääkäripelosta ja sain täydellisen purennan ja uuden hymyn. Täytin tänä vuonna 30 vuotta Pariisissa, juhlin lätkän MM-kultaa Monacossa ystäväni jahdilla, matkustin kahdesti Espanjaan ja Dubaihin, vaalensin hiukseni ja samalla muuttui koko identiteettini. Vuosi on ollut monella tapaa myös vaikea ja siihen on mahtunut huolta, mutta suunta on ollut nyt kuitenkin ylöspäin. Entisestä bilehileestä urheiluhulluksi. Vietin joulua Lapissa perheen kanssa ja olen hiihtänyt toistasataa kilometriä. Tätä vuodenvaihdetta juhlin kerrankin (äidin mukaan ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen) perheen kanssa mökissä pitkissä kalsareissa hengaillen hiihtolenkin jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa uudelle vuosikymmenelle. Juhlikaa iisisti, alkaa se uusi vuosikin sitten paremmin!

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Senhän pitäisi olla se elämä, jota nyt elät. Silti aika harva meistä voi sanoa elävänsä juuri sellaista elämää, jonka on aina halunnut. Kaikkialla kehotetaan olemaan kiitollinen siitä mitä on, mutta sitten ei kuitenkaan saisi tyytyä mihinkään ihankivaan.. Mikä estää sinua elämästä unelmaelämääsi ja millainen on unelmaelämäsi?

 

 

Raha ja aika? Ne unelmaelämän suurimmat viholliset. Kumpaakin on yleensä liian vähän. Mieli kuitenkin tottuu kaikkeen ja vaikka saisit paljon rahaa tai paljon aikaa, on luonnollista ettei siitä voi iloita ikuisesti. Olen toistanut näitä asioita varmaan miljoona kertaa, mutta tuntuu että vasta tänä vuonna täytettyäni kolmekymmentä vuotta olen löytänyt itseni. Tiedän, kuka olen, mitä haluan ja mitä en halua. Luulen, että se johtuu nuoruudessani tapahtuneista ikävistä asioista – olin kaiken sen jälkeen vähän hukassa. Näköjään lähemmäs viisitoista vuotta. Hassua, että samaan aikaan kun vaalensin lopullisesti hiukseni, tuntui että löysin itseni uudelleen. Joskus isojen elämänmuutosten myötä myös ulkonäkö muuttuu, mulla kävi niin ehkä sattumalta tai sitten universumilla oli sormensa pelissä siinäkin.

 

Suurimmaksi osaksi olen jo saanut elämän, jonka haluan mutta ehkä nyt kun kirjoitan näitä asioita ylös, tietoisesti alan tavoitella sitä unelmaelämääni vielä konkreettisemmin. Joskus jo pelkkä asioiden ääneen sanominen ja luetteleminen auttaa. Tästä tulee sitten aikamoinen sillisalaatti, mutta kirjoitan tätä lähinnä itseäni varten. Yritä pysyä mukana.

 

 

Omalta elämältäni haluan ennen kaikkea rakkautta. Vähän myös sellaisia kirjoissa kuvailtuja suuria tunteita, niitä on ihan oikeasti olemassa. Ne vain hukkuvat siihen arkeen kun elämä alkaa tuntua itsestäänselvältä. Turvallisuutta, varmuutta, ja sitä tunnetta, että tämä on tässä vielä huomennakin. Omannäköisen kodin, jossa koko perhe voi hyvin. Ehkä vähän enemmän tilaa, tämä tosin perustuu juuri siihen, että mikään ei tunnu riittävän. Oikeasti en todellakaan tarvitse enempää tilaa. Haluan pitää kiinni siitä levollisesta olosta, joka yhä useammin valtaa mielen. Tunteesta, että juuri nyt on siellä, missä kuuluukin olla.

 

En ole enää sellainen hetkessä eläjä kuin aiemmin ja mietin asioita aina pidemmällä tähtäimellä. Säästän vain huvikseni säästämisen ilosta ja karsin jatkuvasti turhaa ja tarpeetonta elämästä. Ajattelin virheellisesti aiemmin, että hauskaa on vain silloin, kun menee vauhdilla eteenpäin sen kummemmin seurauksia miettimättä. Sanotaan, että olihan se silloin siinä hetkessä hauskaa, mutta olisihan sitä voinut vähän enemmän pysähtyä ajattelemaan seurauksia. Lopulta olin kuitenkin aika onneton.

 

 

Kavahdan rahalla ja materialla leveilyä, se karkottaa minut nykyään heti. Yhä enemmän piilottelen logoja ja valitsen sellaisia vaatteita ja asusteita, jotka eivät huuda designerinsa nimeä. Rakastan silti laatua, tiettyjä ylellisyyksiä ja mahdollisuutta nähdä maailmaa. Sen takia on tehtävä töitä. Työ ei kuitenkaan saisi määrittää liikaa elämää ja sen vastapainona on oltava hitautta. Liiallinen työnteko stressaa ja stressi sairastuttaa. Siinä missä ennen nollasin raskasta viikkoa lähtemällä baariin, ymmärrän nyt että saan paremman olon esimerkiksi avantouinnista. En ole lopettanut juhlimista kuitenkaan kokonaan, mutta.. Jatkuvasti vähentänyt ja se on yksi parhaimmista muutoksista joita on tapahtunut.

 

Haluan voida hyvin, pystyä liikkumaan ja kehittymään. Liikunta on isossa osassa mun unelmaelämässä. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että minulla on mahdollisuus liikkumiseen. Haluan ravita kehoa ja mieltä puhtaalla ruoalla, enkä sairastuttaa itseäni huonolla ravinnolla. Haaveilen, että elämässäni oli paljon enemmän joogaa ja jotain siihen liittyvää.

 

 

Haluan päästä lopullisestikin eroon kaikista ulkonäköpaineista ja muista suorittamisen paineista ja ennen kaikkea olla välittämättä niitä muille. On hirveää, jos joku ahdistuu sen takia, että minä itse loisin paineita tavoiteltavasta elämästä. Sen sijaan haluaisin jakaa hyvää oloa ulospäin, sekä luoda uskoa että sinä voit tehdä elämästäsi juuri niin ihanaa kuin haluat. Me pystymme niin paljon enempään kuin itse uskomme. Toivoisin pystyväni antamaan itsestäni myös enemmän muille ja ehkä myös avaamaan sydäntäni vähän enemmän. Vaikka olen kovin tyytäväinen elämääni tällä hetkellä, toivoisin silti että voisin olla vieläkin avoimempi, puhua ja näyttää tunteitani rohkeammin. Kuoren alla kun on niin erilainen ihminen, kuin se jonka monet luulevat tuntevansa.

 

Haluan tietää paikkani, omat vahvuuteni ja kokea elämäni merkitykselliseksi. Haluan hyväksyä kaikki erilaiset tunteet, oppia ehkä vähän hillitsemään osaa niistä, antamaan anteeksi ja näkemään huolienkin läpi positiivisesti. Tätä kaikkea toivon myös lapseni elämään. Loputonta uteliaisuutta, terveitä elämäntapoja, rakkautta ja huolenpitoa.

 

 

Paljon näistä asioista on matkan varrella toteutunut ja tavoitteetkin muuttuvat jatkuvasti. Onneksi vain parempaan suuntaan. 20-vuotias halusi vain tissit ja Rolexin, 30-vuotias pärjäisi vallan hyvin ilmankin. Millaisen elämän sinä haluat?

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian