No se niistä loman ajaksi ajastetuista postauksista, olin korjaamassa muutamia pikkujuttuja puhelimella kun WordPress päättikin sitten olla ajastamatta näitä. No can do, wifi toimi Monacossa vähän miten sattuu enkä jaksanut säätää puhelimella mitään työasioita. Olin kerrankin niin lomalla kuin suinkin pystyin. Ei läppäriä, ei treenivaatteita. Ja vitsi, että teki hyvää. Illat olivat vähän alkoholipainotteisia mutta mä juhlin ja juon normaalisti niin vähän, että kerrankos sitä. Tänään Suomeen lensi aamukoneella valtava määrä uusia ja vanhoja tuttuja. Tällaisten viikonloppujen jälkeen on aina vähän tyhjä olo. On aivan ihanaa palata kotiin, kun taskussa on niin paljon kokemuksia. Monaco on paikka, jossa suhteellisuudentaju tosiaan aina vähän hämärtyy ja tällainen tavis on äkkiä ihmeissään, kuinka paljon rahaa yhteen pieneen satamaan mahtuu. Överiä överin perään. Mutta mikä parasta, keskustelin niitä näitä esimerkiksi miljardöörin kanssa ilman, että tiesin mitään hänen taustoistaan tai varallisuudestaan. Olisin voinut pitää häntä aivan minun kaltaisena täysin tavallisena työssäkäyvänä tyyppinä. Kaikki olivat ihan samalla viivalla eikä ketään katsottu yhtään alaspäin. Toisaalta mulla kävi myös tuuri, että osuin juuri sellaisten ihmisten kanssa samaan seuraan.

 

 

Paitsi tietysti mitä hulppeimmat puitteet ystäväni jahdilla, pelkkää vaurautta huokuva Monte Carlo ja F1-kisahuumasta sekaisin mennyt maa ja Suomen MM-kulta, reissun kohokohta oli kuitenkin nimenomaan se seura. Vaikka edustimmekin naisina vähemmistöä, meillä oli aivan valtavan hauskaa keskenäänkin. Tapasin monta uutta hyvää tyyppiä ja melkein jokaisesta kanssani viikonloppua viettäneestä tyypistä voisin sanoa, että voin vain nostaa heille hattua ja ihailla, mihin tilanteeseen he ovat päässeet. Se määrätietoisuus, kunnianhimo, älykkyys ja kova työnteko tuottaa tulosta ja on aina ilo kuulla menestyneiden ihmisten tarinoita. Ja toisaalta myös huomata, kuinka jalat maassa sitä voi olla vaikka olisikin varaa kulkea se nokka pystyssä.

Olen aina pitänyt itseäni etuoikeutettuna, kun olen saanut ympärilleni niin hyviä tyyppejä. Ystävämme jonka jahdilla olimme, yllätettiin perjantaina Pasin ja Anssin keikalla – hänen oman veneensä kannella. Arvostan myös tuota mahtavaa heittäytymistä, vaikka sitten mun vaatteisiin pukeutumista tai ex tempore vaellusta kaupoille läpi formulakatsomoiden, vaatteet hiestä märkänä. No joo, on kyllä taas mitä muistella sitten hiusten harmaantuessa ja liikkeiden hidastuessa. Vaikka ajattelin että meidän mm-kultajuhlat olivat aika next level, videot Kauppatorilta todistivat että ehkä me käyttäydyttiin sitten aika rauhallisesti.. Hyvä Suomi!

 

 

 

Nyt on niin ihana olla kotona. Ajettiin eilen aamulla vene Monacosta Cannesiin, lepäiltiin siellä koko päivä ja tänään suunnattiin jo aamunkoitteessa lentokentälle. Oma sänky, oma pieni rakas sekä mamman kotiinpaluusta sekaisin menneet koirat ovat parasta mitä tiedän. Musta on kiva palata aina pienenkin loman jälkeen töihin koska arki ja rutiinit ovat mulle niin tärkeitä. Täytyy vielä tosin tähän loppuun todeta, että tämä oli blogihistoriani aikana toinen Monacon GP-reissu. Näiden lisäksi viime tammikuun Dubain matka kuuluu samaan kategoriaan. Koskaan en ole saanut niin ikäviä viestejä ja kommentteja somekanaviin kuin näiden reissujen aikana. Mua ei hävetä se, että matkustan ”toisen rahoilla” ja elän muutaman päivän ajan elämää joka ei ole oikeasti mun elämää. Jos se joltain on pois, niin voi voi. Jos joku tuntee myötähäpeää, kun aikuiset ihmiset kokoontuvat yhteen maailman upeimmista satamista ystävänsä jahdille, joka on todellakin ansaittu itse tehdyllä työllä, ei voi kuin ajatella, onko kyse enää myötähäpeästä vai ihan puhtaasti siitä, että joku siinä omassa elämässä harmittaa niin paljon. Yhtäkkiä onkin hirveä tarve alkaa arvostella toisten ulkonäköä, kumppanivalintoja ja jopa pukeutumistyyliä. Kateuskortin esiin vetäminen on tietenkin aina synti, siitä nyt ei viitsi edes mainita. Mä poistan jatkossa joka ikisen ilkeän kommentin, toisaalta enpä niitä kyllä normaalia arkea eläessäni jostain syystä saakaan joten ehkä nyt on rauha maassa sen osalta.

Nautitaan nyt kuitenkin Suomessa alkaneesta kesästä. Täällä on niin kaunista ja vihreää. Nyt mä hemmottelen mun rakkaat pikku murut pilalle ja valmistaudun taas siihen arkeen. Puss!

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Istuin kukonlaulun aikaan lentokenttäloungessa, passi kädessä, tuoremehu toisessa, odottamassa boardingin alkamista. Laukku täynnä mekkoja, korkoja ja aurinkosuojavoidetta. Asumme maanantaihin asti veneessä Monte Carlon satamassa, jonka kannelta seuraamme Monacon F1-kilpailua ja sataman muuttumista kuin yhdeksi suureksi yökerhoksi. Monacon F1-kisaviikonloppu on ainutlaatuinen kokemus, olen ollut siellä kahdesti aiemminkin ja vaikuttunut kyllä siitä suuren maailman tyylistä. Hetkeksi sitä aina unohtaa todellisuudentajun, mutta kai sitä nyt joskus voi ihan huoletta elääkin yhden viikonlopun ajan pienessä ökykuplassa. Ystävälläni on oma jahti Rivieralla sekä toisilla ystävillä pari vuokrattua. Kisoja katsomaan on lähdössä monia tuttuja, monet ihanat siellä ovatkin jo. Mulle tuollainen viikon setti olisi vaan ollut liikaa, joten lähden reissuun vasta nyt. Onneksi sain ihan yllättäen myös mitä hauskinta seuraa tälle lennolle hyvästä kaverista, kenen luulin lähtevän Monacoon jo paljon aiemmin.. Mitähän tästä ja tulee?

Monaco jakaa mielipiteitä ja fiiliksiä. En voi olla ajattelematta ruhtinattaren pakoyrityksiä, liikaa pinnallisuutta ja vääränlaisia arvoja. Toisaalta kaupunki on kaunis ja osaan täysin rinnoin nauttia hyvästä palvelusta ja huolettomasta elämästä valtavilla jahdeilla. Ehkä juuri siksi pidän Monacosta, sillä käyn siellä niin harvoin ja saan juuri tuon lyhyen ajan elää toisenlaista elämää kuin mitä oma arkeni on. Se, että vieraantuu todellisuudesta hetkeksi, sallittakoon. Merkkiliikkeiden, luksusyökerhojen, jopa satojen miljoonien arvoisten jahtien ja yksityiskoneiden ympäröimänä on ihan hauskaa olla hetki, kun tietää palaavansa siihen omaan meikittömään kalsaritreenielämään lapsen ja koirien kanssa. En koskaan tule unohtamaan erään naisen tarinaa jonka luin Facebookista. Hän lykkäsi perheen perustamista koska sai mahdollisuuden juhlia juuri tuolla Rivieralla vuosikaudet. Kun lopulta tuli olo, että nyt haluaisi olla äiti, olikin liian myöhäistä. Nainen kirjoitti niin koskettavasti, ettei yksikään avattu samppanja eikä yksikään maailmantähtien kanssa juhlittu ilta ollut sen arvoista, että hän melkein menetti äitiytensä odottaessaan, että on juhlinut ja elänyt tarpeeksi. Lapsettomuushoidot maksoivat saman verran, kuin yhden illan yökerholasku. Hänelle kävi onneksi hyvin, hän palasi Suomeen ja sai lopulta lapsen hoitojen ansiosta yksin. No, meni vähän diipiksi ja ohi aiheen, mutta toi tulee jostain syystä aina mun mieleen kun mietin sitä Monacon yöelämää. Muistattehan tekin, että kaikkien luksusta huokuvien kuvien ja videoiden takana ihmisillä voi kuitenkin olla jalat maassa ja hyvinkin maanläheinen arvomaailma.

Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä matkustan ilman tietokonetta, joten olen tehnyt valmiiksi muutamia postauksia. Koska satama on täynnä veneitä ja ihmisiä, nettiyhteydet ja puhelinverkot ovat todella huonot, joten edes yhtä kuvaa tuskin saa ladattua blogiin. Reaaliajassa päivitän kuitenkin mun Instagramia joten seuraa mua siellä @mirvaannamarian jos F1-viikonlopun jutut kiinnostaa. Koska mä oon vähän tällainen hassuttelija enkä ota kaikkea niin vakavasti, mut löysi viime GP:n aikana muun muassa Redbullin bileiden jälkeen F1-radalta – pakettiautoajelulta tallin kisainsinöörien kanssa.. Nyt kuitenkin, au revoir!

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


En olisi koskaan kuvitellutkaan kirjoittavani tällaista postausta. Lapsesta asti hammaslääkärin odotushuoneessa on huimannut. Huoneeseen on asteltu tärisevin käsin ja voi kuinka monta aikaa olenkaan perunut vaan sen takia, etten ole uskaltanut. Olin monta vuotta käymättä tarkastuksissa ja hampaiden puhdistuksessa, koska pelkäsin niin paljon. Olen kirjoittanut aiemminkin hammaslääkärikammostani ja saanut teiltä lukijoilta ihan valtavasti vertaistukea, iso kiitos siitä ♥ Jaoin tänne myös fiiliksiä marraskuun alussa yhdestä suurimmista peloistani. Viisaudenhampaani tulehtui ja sain lopulta leikkaustuomion molemmille viisureille. Kun tuona marraskuisena maanantaiaamuna astelin tulehtuneen hampaani kanssa hammaslääkäriin ja itkin hysteerisenä tuolissa, en olisi koskaan uskonut että puoli vuotta myöhemmin nukahdan siihen tuoliin. Miten tämä tapahtui, kuinka pääsin eroon hammaslääkäripelosta ja aloin jopa odottaa hammaslääkärikäyntejä?

Onnellisen sattuman kautta sain todella pian peruutusajan suukirurgille, joka leikkasi hampaani. Kerroin hänelle pelostani ja hän ehdotti minulle suoraan anestesiaa, sitä olin toivonutkin. Pelkoni oli niin paha, ettei edes sedaatio olisi riittänyt. Sain leikkausajan seuraavalle päivälle, onnenkantamoinen sekin. En ehtinyt panikoida ja tulehtunut suu (ja kaula, korvat ja niska) oli niin kipeä, ettei pystynyt elää sen kanssa normaalisti edes yhtä kokonaista päivää. Leikkaus tehtiin nukutuksessa yksityisellä lääkäriasemalla sairaalan puolella, johon hammaslääkäritiimi saapui leikkaamaan hampaat varsinaiseen leikkaussaliin. Pyysin samaan syssyyn paikkaamaan kaikki paikattavat, jos sellaisia olisi. Olen kuitenkin ollut tunnollinen hampaanpesijä ja omaan kai hyvän hammasluun sillä mulla ei ole ollut reikiä ollenkaan. Kuitenkin samassa nukutuksessa olisi voinut tehdä muutkin tarvittavat operaatiot. Olin leikkauksen jälkeen todella kipeä, mutta toipuminen sujui kuitenkin odotetusti ja hyvin. Kontrollikäynnillä vielä vähän jännitti odotustilassa, mutta sen jälkeen tapahtui jotain outoa.

Astelin ulos suukirurgin vastaanotolta paria hammasta (ja muutamaa euroa) köyhempänä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt varaan kyllä hampaiden puhdistuksen. Edellisestä ei ollut edes kovin kauaa, mutta tuo alle vartin kontrollikäynti sai minut pysähtymään tiskille ja varaamaan puhdistusajan. En perunut aikaa, en jännittänyt. Eihän se nyt miellyttävää ollut, mutta on sitä pahempiakin juttuja koettu. Tuon putsin jälkeen päätin alkaa pitää hampaistani paljon parempaa huolta. Vaikka olenkin aina pessyt niitä hyvin, nyt se tarkoitti säännöllistä hammaslääkärillä käyntiä. Kuvautin ja tarkistutin hampaat vuoden alussa vielä kertaalleen, ei reikiä eikä tulehduksia. Päätin korjata purennan sekä hampaiden asentovirheet kuntoon ja aloittaa Invisalign -hoidon. Nyt olen käynyt säännöllisin väliajoin hammaslääkärissä (jopa muutaman viikon välein Inviksien takia) ja suhtaudun siihen kuin vaikka kasvohoitoon. Ja ihan oikeasti yhtenä aamuna nukahdin siihen tuoliin. Kirjoitan hoidon etenemisestä vielä lisää vaikkapa seuraavan hammaslääkärikäynnin jälkeen, mutta täytyy sanoa että näissä kuukausi sitten otetuissa kuvissa mun ylähampaat näyttävät suorastaan vinoilta nykytilanteeseen verrattuna ja mulla on hoitoa vielä vähän yli puolet jäljellä. Mun koko hymy on muuttunut!

Pääsin eroon hammaslääkäripelosta nukutuksen avulla. Vaikka pelkopotilaisiin erikoistunut hammaslääkäri sanoi minulle, ettei nukutus poista pelkoa, se vain siirtää sitä. Minulle se toimi. Nyt tiedän, että nuo kaikkein pahimmat operaatiot voi tehdä niin, etten tiedä niistä mitään. Ja kun kerran menee osaavan lääkärin luo, samalla kannattaa kuvata koko suu ja selvittää kaikki korjattavat asiat. Yksi pahimmista hammaslääkäripelon aiheuttajista itselläni oli epävarmuus. Kun pelokkaana jätin vuosien tarkistukset väliin, ajattelin aina että nyt siellä on varmaan senttien kerros hammaskiveä ja sata reikää. Tarkistuksen ja hammasputsauksen jälkeen kannattaa panostaa kunnon kotihoitoon. Hammasvälit täytyy puhdistaa joka ikinen päivä, hampaat eivät muuten pysy tarpeeksi puhtaina ja reikiintymisen todennäköisyys kasvaa todella paljon. Hammaslanka, hammasväliharja, suuvesi ja sähköhammasharja ovat nykyään jokapäiväisessä käytössä enkä osaa olla ilman, edes sitä yhtä päivää. Enää ei pelota avata suuta, kun tiedän itsekin sen olevan hyvässä kunnossa. Hammaslääkärikäynnin väli saisi olla maksimissaan vuoden, useamminkin voi käydä ainakin puhdistamassa hampaita. Soodapuhdistus ja hammasvälien puhdistus suuhygienistin luona tekee jo paljon ja auttaa pelon lievittämisessä.

Miten te olette päässeet eroon hammaslääkäripelosta vai ettekö vieläkään uskalla mennä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian