”Monta kertaa oon kiertänyt auringon, silti kaikki viel edessä on.. ” Oon laulanut itsekseni nyt monta päivää tota biisiä. Toi osuus kertsistä on vaan niin ihana. Se kertoo mun asenteesta elämään, vaikka elänkin yleensä ajatuksella viimeistä päivää, ajattelen silti edessä olevan vielä vaikka mitä. Siinä missä viime syksyn alakulossani pelkäsin usein jotain pahaa tapahtuvan saati sitten kuolemaa, nyt olen löytänyt taas sen mulle tyypillisen elämänilon. Mä olen taas se tyttö, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi ja löydän itseni hassuttelemasta ja haaveilemasta yhtenään milloin mistäkin. Suhtaudun elämään niin paljon kepeämmin kuin pitkään aikaan ja vaikka välillä maailma tuntuukin romahtavan ja mulla on aina silloin tällöin hyvinkin huonoja päiviä, olen ihan yhtä positiivinen ja iloinen kuin se 18-vuotias Mirvakin joka ajatteli että kyllähän ne ylioppilaskirjoitukset läpi menee ja kyllähän se suunta elämälle vielä löytyy. Sillä kaikki on vielä edessä.

 

 

Tää vuodenaika on mun suosikki. Luonto on kauneimmillaan, mikään ei voita tätä vihreyttä, kukkaan puhkeavia omenapuita ja uuden nurmikon tuoksua. Koko kesä on edessä, ajatuskin sai just ihan kylmät väreet. Talvessa on hetkensä, mutta ne kestävät tasan sen hiihtolenkin verran. Elän valosta ja lämmöstä, rakastan tätä. Resepti onnistuneeseen kesään onkin.. 

Älä oleta. Kesästä ei tule kuitenkaan sellainen kuin kuvittelit. Siitä voi tulla niin paljon parempi..

Kun et suunnittele. Tottakai kesän bucket list -jutut täytyy toteuttaa, siksi niille kannattaakin varata aikaa, ettei sitten havahdu elokuun lopussa siihen että taas jäi Mattiksen samppisreissu tekemättä ja telttailu vain haaveeksi. Mutta..

Jätä aikaa spontaaneille asioille. Kesän parhaimmat viikonloput ovat yleensä niitä, joille ei ole suunnitellut mitään tiukkaa aikataulutettua ohjelmaa – on vapaa tekemään mitä vaan ja lähtemään spontaanisti uusiin seikkailuihin. Ihan parasta!

Nimittäin kesällä ei kannata sanoa ei. Vaikka kesä on vasta alkanut, olen löytänyt itseni muun muassa sähköpotkulautailemasta, ex tempore leffasta ekaa kertaa varmaan yli kuuteen vuoteen, ja Tallinnasta lähes suoraan Espanjan reissun jälkeen, vaikka olisi ollut varmaan paljon järkevämpää pysyä kotona pesemässä pyykkiä ja valmistautumassa seuraavaan reissuun. Olen lähtenyt täysin ex spontaanisti viidessä minuutissa lähes suoraan kasvohoidosta veneellä illalliselle ystävien kanssa, asia jota en olisi kuvitellutkaan tekeväni koskaan aiemmin. Ihan parhaita juttuja, alan tästedes kiljaisemaan sen ”Yes, please!” vieläkin useammin tänä kesänä.

 

 

Kaikki on vasta edessä. Nauttikaa tästä ihan täysillä ♥ Ensi viikolla saatte lukea siitä, kuinka pääsin eroon hammaslääkäripelostani. Siis minä, joka vielä marraskuussa itkin hammaslääkärin tuolissa, puoli vuotta myöhemmin jopa nukahdin siihen. Kirjoitan varmasti myös pienet lähtökuulumiset sillä lennän torstaina Nizzaan ja lähden vähän erilaiseen reissuun loppuviikoksi. Niin siistiä! Tulossa on myös kirjasuosituksia tällä kertaa lastenkirjojen osalta sekä kesän treenisuunnitelmia – miten kesällä kannattaa treenata ja mitä jos ei pääse/jaksa lomalla salille mutta haluaisi kuitenkin pysyä timminä koko kesän?

Aikamoista sillisalaattia siis vaihteeksi tulossa, mutta sitähän tää mun blogi on. Aina kehotetaan keskittymään siihen yhteen kapeaan aihepiiriin, mutta en mä tätä nyt oo niin tosissani tekemässä. Mä kirjoitan edelleen blogia vain siksi että mä tykkään tästä. Rakastan kuvata, käsitellä kuvia ja jakaa teille ajatuksia, mielipiteitä ja toivottavasti vähän myös motivaatiota ja tietoa aiheesta kuin aiheesta. Kaupallisuus ja blogin muuttuminen työksi sekoittaa aika ajoin ajatuksia, mutta sanoisin ainakin jokaiselle bloggaajalle vinkiksi – kun inspiraatio loppuu, ajattele että kirjoittaisit niin ettet sinä, eikä kukaan muukaan saisi tästä euron euroa. Sieltä löytyy aitous ja rentous, ja se näkyy toivottavasti lukijoillekin ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa

Aamulla sammutan ensimmäisenä herätyskellon. Kirkasvalolamppuakin paremmin herättää kirkkaimmalle säädetty puhelimen näyttö silmien edessä. En koskaan pääse ylös sängystä heti kellon soidessa, keho ja mieli vaativat muutaman minuutin heräilyn sininen valo silmien edessä. Haluaisin pitää puhelimen pois makuuhuoneesta. Vielä ei ole onnistunut.

Arkiaamujen Hesarin selaan sängyssä näytöltä. Tarkistan sään ja valitsen mielessäni vaatteita sen mukaan, postaan ehkä kuvan Instagramiin, jos muistan. Varmistan päiväkodin intrasta, oliko tänään retkiä tai muuta erityistä muistettavaa. Lihapullia näköjään lounaaksi, niiden avulla saakin lahjottua lapsen syömään aamiaisensa. Päiväkodin Whatsapp-ryhmässä muistutetaan vielä aurinkosuojan käytöstä lapsilla, aurinko on jo polttavan kuumaa.

Aina välillä unohdan, kuinka lapsuudessani ei käytetty ollenkaan nettiä. Muistan sen modeemin raksutuksen ja yhdistämisäänen edelleen. Ensimmäiset tekstiviestit, myöhemmin ne, joihin ei mahtunut kuin tietty merkkimäärä eikä sitäkään voinut ylittää saldorajan ylityksen pelossa. Webbikamerat, MSN Messengerin ja viestit yläasteen ensimmäisiltä poikakavereilta. Ensimmäisen läppärin, ensimmäisen älypuhelimen. Tekstarit, joita saattoi lähettää vaikka kuinka monta. Yhtäkkiä kaikki siirtyi nettiin. Bussiaikatauluja ei luettukaan aamulla pysäkin seinästä, tuli Reittiopas. Nykyään jopa matkakorttini on historiaa, kun puhelimessa on julkisen liikenteen sovellus, joka veloittaa liput suoraan luottokortilta.

DNA haastoi minut tässä kaupallisessa yhteistyössä pohtimaan, miten netti kuuluu minun päivääni. Eikä mikä tahansa netti, vaan nopea ja toimiva netti. Reissuissa sitä välillä vielä turhautuu hitaaseen wifiin ja muistaa, kuinka tämä sekunnissa someen -maailma on vielä niin kovin uusi.

Aamun kiireestä selviää kertomalla, että murojen syöjä saa lounaalla lihapullia. Pukemista nopeuttaa Viaplaysta katsottu Blaze ja Monsterikoneet. Kun olen vienyt lapsen päiväkotiin, lähden töihin. Matkalla kuuntelen musiikkia Spotifysta, uusia biisejä on päivittynyt yön aikana suosikkilistoilleni. Mahtavaa. Tiesittekö muuten, että DNA tekee yhteistyötä musiikin suoratoistopalvelun Deezerin kanssa? Tai että Deezer on voittanut monissa arvosteluissa Spotifyn? Pitäisi kokeilla, tää oli mulle ihan uusi juttu. Aamun palaveri on kaupunginosassa, jossa olen käynyt ehkä kerran aiemmin. Pakko laittaa puhelimen karttapalveluun osoite, että löydän perille.

Teen lähes kaiken työni netissä. Tai sanotaanko, että en voisi tehdä työtäni ollenkaan ilman nettiä. Pari vuotta sitten lähdimme kaikki toimistolta kotiin, sillä netti ei toiminut koko päivänä. Netti on mahdollistanut niin paljon, ettei tavallinen ihminen tunnu sitä edes ymmärtävän. Töissä maksan laskut verkossa, varaan ajan kynsihuoltoon ja tarkistan, saiko lemmikkivarauspyyntöni lennolle toteutettua. Katson viikonlopulle sään, pääseeköhän veneilemään? Meillä on muuten veneelläkin netti, helpottaa elämää merellä ja saaristossa kummasti. Töistä kiiruhdan salille. Taas soittolista soimaan, langattomat kuulokkeet päähän ja treenikello käteen. Latasin myös urheilukelloni laatiman juoksuohjelman työkoneelle, aloitan kun ehdin. Matkalla salille yksi Whatsapp-puhelu autossa, kätevää ja turvallista kun voi hoitaa nykyään puhelutkin autossa molemmat kädet ratissa.

Salin jälkeen suoraan päiväkotiin hakemaan pieni rakas. Kavereiden kanssa vietetty päivä näkyy ylienergisyytenä. Selataan hetki uutta kirjaa, sen jälkeen iPad käteen ja sohvalle rauhoittumaan. Opettavaiset pelit ovat lisänneet englannin sanavarastoa ja opettaneet matematiikkaa. Aamulla kesken jäänyt jakso Blazea katsotaan vielä loppuun. Ennen ulkoilua vielä nopea arkiruoka, resepti löytyy hetken googlailun jälkeen. Tytöt lähettävät viestejä yhteiseen Whatsapp-ryhmään, Hannulle muistutus tulevista juhlista Facebookin kautta ja äidille vielä puhelu koiria kävelyttäessä. Ulkona postaan someen videon pyöräilemään oppineesta pienestä pojasta, joka pyytää kuvaamaan uuden tempun. ”Lähetä se Andersin äidille!” Pyykinpesukoneen saa laitettua ulkona päälle puhelimesta, sähköpostiin kilahtaa muistutus huomisesta ajanvarauksesta kasvohoitoon. On aika siirtää puhelin sivuun, lukea iltasatu lapselle oikeasta kirjasta ja käydä itsekin nukkumaan. Kuitenkin vielä juuri ennen nukahtamista avaan ystävältä tulleen kuvan, naurattaa niin vietävästi.

DNA on mahdollistanut helpomman arjen. Välillä haluan tietoisesti laittaa älylaitteet pois ja keskittyä niihin kaikkein tärkeimpiin asioihin, mutta vain hetkeksi. Nopean netin avulla pidän paljon enemmän yhteyttä minulle tärkeisiin ihmisiin, koen oloni turvalliseksi, teen työni ja säästän aikaa perheelleni. Meillä on netti kotona, töissä, puhelimissa, tableteissa, mökillä ja veneellä. Ja onneksi onkin.

Yhteistyössä: DNA &

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Mun piti lentää jo keskiviikkona Leville viikoksi, mutta päätinkin lyhentää pääsiäislomaani hieman. Sain keskiviikoksi kauan odotetun lääkäriajan ja pääsiäisen ajaksi lapsen hoitoon ihanalle mummille. Levin pääsiäinen on tänä vuonna siis hieman erilainen kuin viimeksi, kun vain hiihdin ja viihdyin peräti kolmen lapsen kanssa mökillä. Ihan tervetullutta vaihtelua, ja kauden ensimmäiset after skit tulee vietettyä samalla. Tänä vuonna tää pääsiäinen on ainakin omasta mielestäni tosi tyhmään aikaan näin myöhään, ainakin jos sitä viettää Lapissa. Nautin kyllä kevätauringosta ja hangista, mutta siellä alkaa olla jo vähän liiankin keväistä eivätkä ladut ja rinteet ole enää siinä kunnossa missä vaikkapa kuukausi sitten. Pääsiäinen sopisi joka vuosi niin hyvin sinne maaliskuun loppuun, se on niin pitkä ja räntäinen kuukausi yleensä muutenkin. Siitä nyt on aika turha valittaa joten mennään sillä mitä on. Pikkuveljeni tulee kohta hakemaan minua ja ystävääni, iltapäivällä lasketellaan jo kohti after ski’tä Lapissa. Illalla Sannin keikalle Areenalle ja eiköhän tässä keksitä jotain mökkibileitäkin järjestää. Tunturi on täynnä ystäviä, Levin pääsiäinen on jo ihan klassikko.

 

Haluan kuitenkin vielä fiilistellä vuoden viimeisiä hiihtoja, mökin hiljaisuutta ja sitä Lapin taikaa. Jos ei kesällä, niin ainakin viimeistään ruskan aikoihin haluan mennä mökille. Talvikauden päättymiseen liittyy aina samanlainen haikeus kun veneen nostoonkin. Aina yhden kauden päätös, vaikka pian taas tietää pääsevänsä takaisin. Tuntui, ettei tänä vuonna ehtinyt olla mökillä niin paljon kuin olisin halunnut, mutta onpahan sitten viisaampi tulevalla kaudella. Voisin lähteä helposti vaikka kuukaudeksikin hiihtämään jos se vain olisi mahdollista. Olen niin tottunut kaamokseenkin, ettei pimeyskään haittaa vaikka ensimmäisellä kerralla kaamokseen astuessani olin suorastaan pakokauhun vallassa, miten täältä pääsee valoon? Nyt ei ole ainakaan sitä ongelmaa, sillä valoa riittää iltamyöhään. Lapilla tulee aina olemaan paikka sydämessäni ♥ Mutta kas niin, kamat kassiin… Hauskaa piiiiiitkäää perjantaita ja mahtavaa pääsiäisen aikaa kaikille ja tulkaa moikkaamaan jos joku sattuu olemaan Levillä! Missä te muuten vietätte pääsiäistä?

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian