Juuri ennen Pariisin lähtöä kävin labrassa. Perusverikokeet ja ferritiini tsekattiin taas kerran, lokakuisen rautainfuusion jälkeen olen ollut hyvässä seurannassa. Olen kirjoittanut raudanpuutteesta useita postauksia, viimeisimmän ironisesti juuri raudanpuutteen selättämisestä päivää ennen näitä kontrolleja. Pariisissa juuri ennen nukkumaanmenoa tarkistin tulokset. Ferritiini, eli varastorauta 67. Lääkäri oli sanonut, että infuusion jälkeen pyritään sataan. Ensimmäinen ajatukseni oli suuri pettymys. Kuvittelin selvinneeni jo voittajana, rautavarastojen pysyvän ja kaiken olevan hyvin. Ärsytti suunnattomasti, vaikka kyseessä nyt ei suuri vaje ollutkaan ja tiesin, että harvoin se yksi infuusio riittää, varsinkin kun mulla oli jo hemoglobiinikin laskenut sinne anemiarajalle. Lääkäri ilmoitti uuden soittoajan ja ajattelin mainita samalla oireista, jotka olin ikään kuin itseltäni jo kieltänyt. Kyllähän mua hiihtolenkin jälkeen huimasi jo helmikuun lopussa ja yhä useampana iltana olin nukahtanut taas ajoittaisiin rytmihäiriöihin. Toisaalta ne voivat johtua niin monesta muustakin, ja olenhan ollut tiputuksesta lähtien aivan eri ihminen. Pettymys ja pelko siitä, että palaan sinne loppukesän ja syksyn helvettiin niiden lukemattomien oireiden kanssa saivat olon kuitenkin ajoittain aika synkäksi.

Tässä kohtaa ihmettelisin itsekin, miksi? Mullahan on kokoajan lääkäri, joka hoitaa mua ja joka on sanonut että nyt hoidetaan nainen kerralla kuntoon ja annetaan sitä rautaa niin kauan, kun tilanne on se, mitä on tavoiteltukin. No, raudanpuutteen hoito Suomessa on vielä hyvin huonossa jamassa. Mulla on ollut kaksi lääkäriaikaa varattuna, siis kahdelle eri lääkärille. Ensimmäinen minua hoitanut lääkäri totesi soittoajalla, että ferritiini 67 on todella hyvä, katsotaan loppuvuodesta vielä yhdet labrat ja sitten voidaan lopettaa. Hyvää kesää! Alle minuutin kestänyt puhelu jätti hiljaiseksi. Parin viikon päässä odotti onneksi aika yhdelle maailman johtavista raudanpuuteasiantuntijoista. Vaikka tiesin hänen olevan eri mieltä kuin tämä edellinen lääkäri, silti olen stressannut viikkoja siitä, että mitä jos hänkin on kääntänyt kelkkansa ja joudun taas odottamaan hoidon jatkumista sinne asti, että alan oireilla ihan kunnolla. Viime syksystä tuntui jäävän ikuiset jäljet.

Tänään iltapäivällä astuin sisään lääkärin vastaanotolle. Hän oli katsonut kaikki tulokseni valmiiksi ja totesi heti, että ferritiini 67 ei vaan mitenkään riitä. Pääsisinkö kolmen viikon päästä uuteen tiputukseen? Keskustelimme paljon raudanpuutteen hoidosta ja vahingossa spontaanisti melkein halasin häntä, maailma tarvitsee tuollaisia lääkäreitä jotka osaavat katsoa ohi muoti-ilmiöiden ja vanhojen tottumusten. Raudanpuute on vakava ongelma, joka on tunnistettu Suomessa vasta hiljattain. Se ei ole muoti-ilmiö, se on aina oire jostain kehon toiminnosta, jossa elimistö menettää liikaa rautaa sen saantiin nähden. Hankala tunnistaa, hankala hoitaa. Oireisiin tottuu sillä ne tulevat salakavalasti ja pahenevat vähitellen, itse olin ajoittain lähes sänkypotilas jo siinä vaiheessa, kun tajusin hakeutua hoitoon ja ymmärsin, ettei nyt olekaan kyse pelkästä ylikunnosta tai uupumuksesta.

Saan itse hoitoa ja olen jos sen takia niin valtavan onnekas ja etuoikeutettu, saati vielä että olen saanut hoitavaksi lääkärikseni alansa huipun. Samaan aikaan tunnen hirveää pettymystä, surua ja vihaa heidän puolestaan, jotka eivät saa apua. Toiset taistelevat pelkästään lähetteen saamiseksi ferritiinimittaukseen. Julkisella puolella raudanpuutetta ilman anemiaa ei hoideta käytännössä lainkaan infuusioilla ja esimerkiksi itselleni infuusiohoito on ainoa vaihtoehto. Kymmenet tuhannet ihmiset tuskailevat raudanpuutteen kanssa ja mikä pahinta, suurin osa heistä kokee vähättelyä, heidän oireensa leimataan muoti-ilmiöksi ja heitä lääkitään aivan väärin. Ystäväni on sairastanut raudanpuutetta jopa 20 vuotta ja vasta nyt sai ensimmäistä kertaa siihen hoitoa. Jopa hänen lapsensa kärsii raudanpuutteesta jonka on saanut äidiltä jo sikiöaikana, ajatelkaa mikä vaikutus sillä on kasvuun ja kehitykseen? Tämä on lääketieteessä varmasti käänteentekevää aikaa. Joku sanoo sitä lisäravinnevajeeksi, joku voi menettää sen takia mielenterveytensä, fyysisen terveytensä ja koko elämänsä. Vaatikaa ihan oikeasti sitä hoitoa ♥

Näiden kuvien ottamisen aikoihin vointini oli kaikkein huonoin. Jatkuvat rytmihäiriöt, lihassäryt, närästys ja huimaus olivat läsnä ihan joka hetki. Kauppareissulla lähti taju, yläkertaan kävellessä tuntui että happi loppuu. Siihen ei palata enää ikinä.


Kesä ja festarit, jihuu! Vai ei sittenkään? Mä en oo koskaan käynyt missään ns. oikeilla festareilla, voitteko kuvitella? Tähän yleensä saan ainakin tutuilta vastaukseksi että no en todellakaan voi kuvitella, oot hullu, miks ihmeessä tai muuta vastaavaa. Kiitos äidin, kammoksuin jo nuorena mutaisia festarialueita ja teltassa nukkumista. Olen kyllä nukkunut teltassa lapsena saaressa ja matkustanut jopa reppu selässä Aasiaan, mutta sanotaanko ettei ollut mun juttu.. Mukavuudenhalu ja siisteys voittivat jo silloin. Koska Flow’ta ei kuulemma lasketa varsinaiseksi festariksi, en ole siis koskaan käynyt festareilla. Pari vuotta sitten regatasta ajettiin veneellä Ruisrockin eteen vartiksi kuuntelemaan Reinon keikka jonka jälkeen palattiin suorinta tietä takaisin Hankoon. Festarikokemukseni ovatkin siinä. Sanokaa nyt että siellä on muitakin samanlaisia?!

Edes näin aikuisena ei houkuttele lähteä festareille vaikka voisikin nukkua yönsä mukavasti hotellissa. Flow on mulle ja ystävilleni jokavuotinen perinne, mutta sieltäkin on ihana tulla kotiin nukkumaan. Viime vuonna mua ihan nauratti noi conssit ja kangaskassi, siis niin epätyypillistä itselleni, vaikka kyseessä oli kuitenkin vain kaupunkifestivaali jossa alueelta voi poistua vaikkapa sitten mun tyyliin kuivaamaan sateessa kastunutta mekkoa kuivausrummussa ja palata takaisin puhtaiden kenkien kanssa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä mukavuudenhaluisemmaksi muutun. Nyt Coachellan lähestyessä some täyttyy pian kuitenkin upeista festarityyleistä. Ehkä niistä saa inspiraatiota omaan kesäpukeutumiseen, ehkä vähän rippeitä myös sinne kesän päättävään Flow Festivaliin. Kesää ja festarityylistä vaikutteensa saaneita kesävaatteita on odotettu tänä vuonna enemmän kuin ikinä. Olisi kiva kuulla millaisia festarikävijöitä te olette? Mitkä on suosikkeja ja miksi festarit ovat niin kiehtovia? Ehkä mäkin hienohelmana joskus muutan mieleni ja lähden..

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Viime viikolla Micaelin isä kysyi, mitkä ovat lempisanojani. En itseasiassa miettinyt edes kauaa kun sanoin ensimmäisen, Frida. En tiedä miksi, olen aina tykännyt nimestä Frida ja se kuulostaa sananakin kauniilta. Sen takia minulla on rakas pieni Frida kotonakin. Toinen suosikkisanani on flamingo, minut tuntevat eivät varmasti ihmettele miksi. Siroa, tyttömäistä ja vaaleanpunaista. Näitähän yhdistää tuo F, joista tuleekin heti mieleen nämä my favorite f-words mietelauseet. Mahtui ajatuksiini kuitenkin vielä yksi F-sana, jonka merkitys on itselleni se tärkein. F niin kuin feministi.

Olin lapsena se, joka halusi leikkiä aina sitä supernaista joka lähtee poikien kanssa taisteluleikkeihin korkokengät jalassa ja nätissä meikissä. Lapsuuteni naisihanne on ollut itsenäinen ja vahva nainen, ei suinkaan missi tai pullantuoksuinen äitihahmo. Tämähän ei tietenkään sulje pois sitä, etteivätkö missit ja kotiäidit voi olla vahvoja ja itsenäisiä, monet varmasti ovatkin, mutta ymmärrätte varmaan mitä haen nyt takaa. Musta piti tulla astronautti tai suuri johtaja, ja samalla käyttää niitä korkkareita ja olla kaikin puolin naisellinen. En koskaan ole kuitenkaan ajatellut itseäni feministiksi, sillä sanalla feministi on ollut vähän vääränlainen leima. Lisäksi 2010-luvun kärkäs feministikeskustelu ja narsistin läsnäolo entisessä elämässäni saivat feministin sisälläni pitkäksi aikaa hiljaiseksi. Kun vuodesta toiseen dissataan siivellä eläjäksi, sitä tottuu ajatukseen, että enhän mä nyt itse olekaan mitään suurta saavuttanut ja oonko mä ollut viime vuosina millään lailla edes itsenäinen? Tässä kohtaa voitte vain miettiä, mikä vaikutus niillä paskakommenteilla voi olla vähän herkempään mieleen. Mun omani on kuitenkin suhteellisen vahva. Olen tehnyt kuitenkin aikamoisen matkan tähän pisteeseen, jossa olen nyt ja niin minusta on tullut erilainen feministi. Pidän edelleen perinteisistä sukupuolirooleista, mun mielestä kotitöitä tekevä mies on vaan vähän hassu ja auton ovet avaava herrasmies joka maksaa ravintolalaskun on aivan ihana, mutta ei se ole minun asemastani ja oikeuksistani pois. Olen hyvinkin vahvasti feministi. Myös äitinä yritän opettaa pojalleni mahdollisimman paljon sitä, että tytöt ja pojat ovat ihan yhtä hyviä. Yhtä nopeita, yhtä älykkäitä ja yhtä kivoja. Mutta opetan myös, että tytöt ja pojat ovat erilaisia. Feminismi ei tarkoita sukupuolineutraaliutta.

Olisin voinut jäädä vain tyytyväisenä elämään elämää, jossa minun ei tarvitse tehdä mitään. Helppo vaihtoehto, monen tytön haave. Olla ja tehdä vain kivoja asioita. Alusta asti olen kuitenkin halunnut tehdä kokoajan jotain itse. Sitä mun omaa juttua ja mennä jatkuvasti eteenpäin. Kun elää vuosia suhteessa jossa saa kaiken, oma kunnianhimo häviää helposti. Toisaalta, se muutti koko arvomaailmani. Oikeasti olen joutunut luopumaan monista aiemmista tavoitteista ja suunnitelmista. Elämäni muuttui niin paljon parisuhteeni myötä, että monet haaveet ja tavoitteet menivät uusiksi. Olin sen takia pitkään vähän hukassa sen kanssa, mitä haluan itse tehdä, mutta nyt tiedän että tällä kaikella on ollut tarkoitus. Asioiden on pitänytkin mennä juuri näin. Yllättävän monen bucket list on täynnä nimenomaan rahalla saavutettavia asioita, sillä valtaosan elämä on hyvin materialistista. Kun puhutaan tavoitteista, yllätyn nykyään usein, kuinka materialistisia ne monilla ovat. Arvoni ovat muuttuneet paljon ja feministi sisälläni ei halunnut enää saavuttaa naisena niinkään rahaa ja materialistista menestystä, toki niitäkin, mutta eri mittakaavassa. Ennen kaikkea haluaisin muuttaa muuttaa maailmaa ja alkaa vaikuttamaan ihmisten ajatuksiin elämästä. Nainen voi tehdä mitä tahansa, olla vahva ja itsenäinen ja vaikka sitten samalla missi ja kotiäiti. Nainen pystyy tekemään niin paljon enemmän kuin mies, jos vain uskaltaa. Se uskallus puuttuu vielä monilta, mutta maailma toivottavasti muuttuu sen osalta vähitellen.

En haluaisi, että enää yksikään nainen kysyisi mieheltään, voinko laittaa tämän asun juhliin? Voinko ostaa yhteiseen kotiin tämän esineen? Voinko lähteä tyttöjen viikonloppureissulle? On tottakai kiva, ja kohteliastakin, kysyä mielipidettä mutta joskus sitä voi kysyä vain mielipiteen kysymisen iloksi, ei suinkaan siksi, ettet oikeasti pukisi sitä vähän liian lyhyttä mekkoa juhliin sen takia, että mies kieltää. Toista täytyy kunnioittaa, mutta ei elää toisen mielipiteiden mukaan. Ei ikinä. Stockan lakanaosastolla kuulin naisen pohtivan, voiko hän nyt kuitenkaan ostaa näitä lakanoita, jos mies ei tykkääkään. Kampaajalla nainen valitteli, kuinka haluaisi punaisen, mutta mies ei halua hänen värjäävän vaaleaa. Ei näin. Joskus tuntuu, että miellyttämisenhalu on mennyt itsekunnioituksen ja itsensä arvostuksen edelle. Ajatus miestä paremmin tienaavasta naisesta on myös edelleen iskostunut negatiivissävytteisenä monen mieleen. Samaan aikaan kuitenkin oman elämänsä girl bossit julistavat itsenäisyyttään sosiaalisen median täydeltä. Maailma on todellakin muuttumassa. Feminismi ei ole yksiselitteistä, se ilmenee monin eri tavoin. En olisi itse edelleenkään aina automaattisesti jakamassa sitä ravintolalaskua tai imurointivuoroja. Mutta en kyllä ole antamassa kenenkään päättää elämästäni enkä tee mitään siksi, että mies haluaa nyt näin. Pidän itsenäisyydestäni kiinni loppuun asti.  En pidä miesten dissaamisesta millään tavalla, olen edelleen sitä mieltä että moni kundi olisi maalannut sen vaaleanpunaisen seinän paremmin kuin minä, mutta suoriuduin siitä kuitenkin todella hyvin ilman miestä. Olen itseasiassa aika usein puoliksi vitsillä julistanut kovaan ääneen, miten en vain tarvitse miehiä mihinkään. Huom. Puoliksi vitsillä ♥ Miten feminismi ilmenee sun elämässä, tai voitko sanoa olevasi feministi? Kuvat ovat meidän Versailles’n reissulta, minä ja miehet palatsissa.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian