..Käyttänyt Netflixiä, vaikka meiltä kyseinen palvelu on jo vuosia löytynytkin.

..Voinut sietää Lauri Tähkää.

..Treenannut yksin salilla ilman musiikkia.

No tänään minä..

..Tein itselleni ihan oman netflix-tunnuksen! (Haaveilen ehkä salaa jostain netflix & chill -illoista.. Tai vain lapsen istuttamisesta telkkarin ääreen.. Tai kaikkien Gossip Girl -kausien uusintakierroksesta..)

..Eilisen Vain Elämää -jakson innoittamana fiilistelin autossa ihan täysillä Lauri Tähkän joka ikistä biisiä! Muiden esittämänä nehän olivat todella hyviä biisejä. Musat kuuluivat ulos asti ja sainkin muutaman huvittuneen katseen ohikulkijoilta. Hectorin Tyttörukka ja Chisun Polte – ihan 5/5!

..Jätin kuulokkeet salilla kaappiin! Treenin ajan kuuntelin ihan vain omia fiiliksiä. Heti sen jälkeen kaivoin kyllä kuulokkeet korville ja jatkoin tuota Lauri -teemaa..

Step out of your comfort zone ja silleen..

Hauskaa viikonloppua!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Innostun kausittain jostain yhdestä tietystä jutusta ja vedän sen kanssa sitten ihan överiksi. Mulla oli esimerkiksi joskus kanelikausi, jolloin maustoin lähes jokaikisen ruoan kanelilla, söin sitä ihan älyttömästi ja olin sen jälkeen joulupuuroa lukuunottamatta ilman kanelia pari vuotta. Tulipahan kaneliviikoilla todettua, että se sopii lähes kaikkeen.

Rakastan veneilyä sekä merellä ja saaristossa vietettyä aikaa. Haaveissani on vielä joskus viettää vaikka kokonainen kesä veneessä. Muutenkin kuin siis kannella aurinkoa ottaen, ettei kukaan nyt saa postauksen kuvista väärää käsitystä. Olen ihan säänkestävä veneilijä.

Nespresson myymälän ikkunoissa oli mainos heidän uudesta hyvin kofeiinipitoisesta kahvistaan, jota markkinoitiin aamukahvina tyyliin lauseella ”tällä alkaa hyvä päivä”. No tietysti piti ostaa ja nyt joka aamu kun siemailen kahviani, ajattelen että päivästä tulee kyllä hyvä. Jo pelkkä ajatuskin riittää – onnistunut mainos siis. Ja helppo uhri.

Monet pitävät mua todella sosiaalisena ja jatkuvasti puhuvana tyyppinä, mutta oikeasti viihdyn paljon paremmin yksin ja hiljaa omien ajatusteni seurana. Olen saanut paljon kehuja vuorovaikutustaidoistani esimerkiksi töissä, mutta jos saa valita, istun silti ennemmin vaikka yksin toimistossa. Joku taatusti yllättyi tästä!

Toukokuisen Monacon reissun jälkeen en ole laittanut tänä kesänä kertaakaan jalkaani korkokenkiä. Tosi rennot kiilakorot kahteen kertaan, mutta niitä ei voi laskea korkkareiksi.

En ajatellut koskaan meneväni naimisiin, mutta tiedän kyllä heti millaiset häät haluan jos vaikka joskus muutankin mieleni. Ihan mekkoa ja kukkia ja häätanssia myöten.

Mulla on ollut kaksi kertaa elämäni aikana ihan vaaleat hiukset. Ihan kivat, mutta ei yhtään mua. Ajattelen, että hiusten jatkuvat muutokset kertovat myös ihmisen mielentilasta. Ei oikein tiedä mitä haluaa ja on vähän hukassa jonkin muunkin kanssa, kuin vain sen hiusvärin.

Jos keksin yhtäkkiä jonkun idean mitä haluaisin tehdä, on se pakko toteuttaa heti. Maltti ja kärsivällisyys ovat hyveitä, joita jakaessa en ilmeisesti ollut paikalla. Tässä minulla on opettelemista vielä pitkään. Sain esimerkiksi päähänpiston että haluaisin opiskella hieman italiaa. No ei se ollutkaan niin helppoa kuin kuvittelin ja italiankieliset lauseeni kuulostivat ihan hirveiltä. Meni hermot ja en hetkeen kestänyt kuunnella sanaakaan italiaa. Oikeasti kielihän ei edes ole vaikein mahdollinen, kuvittelin vain handlaavani sen samantien.

En tykkää yhtään juoda kylmää vettä. Jäävesi jääpaloineen ei todellakaan ole mikään janojuoma, tilaan veden yleensä aina huoneenlämpöisenä jos mahdollista ja hanasta juon sitä ennemmin vaikka vähän lämpimämpänä kuin jääkylmänä.

Feng shui -ajattelu on läsnä lähes kaikessa mitä teen. Huonekalujen järjestys, oma istumapaikkani, tilan tarve.. Huono feng shui vaikuttaa ihan koko elämään. Kuulin tästä äidiltäni jo ihan nuorena ja sisäistin ajattelutavan heti siitä lähtien.

Sellaista hömppää tähän aamupäivään. Ihanaa perjantaita ja hauskoja viikonloppurientoja kaikille jos sellaisia on tiedossa. Hangon Poker Run jää multa tällä kertaa väliin ja pysytään ihan kiltisti rannalla pienen rakkaani kanssa. Viikon päästä sitten flow-juttuja!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Näissä tunnelmissa kotona.. Micael aloitti eilen taas päiväkodin loman jälkeen ja olen saanut olla ihan rauhassa yksin. On treenattu, tehty töitä kotona, siivottu, kuvattu vaatteita Zadaahan (käykää muuten ostamassa pois, ovat ihan pilkkahintaisia ja haluan ne pois nurkista), pyöräilty, lenkkeilty ja kävin myös kasvojen happokuorinnassa – ai s*tna. Saan huomenna auton takaisin ja pääsen taas töihin, ihanaa aloittaa nyt se normaali arki. En tiedä teistä, mutta nyt kun olen postaillut vähän useammin tänne blogiin, tykkään tehdä toisinaan ihan vain tälläisiä päiväkirjatyyppisiä postauksia. Näitä on kiva lukea itse jälkikäteen. Ja tietysti kiva, jos jotain sielläkin puolella sattuu kiinnostamaan tälläiset arkiset höpöttelyt ilman mitään sen kummempaa pointtia. Joku pyysikin videopostausta, voisin tehdä sen ihan vain meidän kuulumisista?

Tällä viikolla otin tavoitteeksi liikkua päivittäin ja saada vihdoinkin ne kaikki vaatteet ja asusteet sinne kiertoon. Tosiaan jos joku on kiinnostunut, niitä löytyy superedullisesti Zadaasta, jossa olen nimimerkillä Mirva R. Vai pystyykö sieltä edes etsiä profiilia nimellä? Olen vasta niin vähän aikaa käyttänyt tuota sovellusta. Lähes sängyn kokoinen kasa odottaa kylläkin vielä kuvaamista, joten joka päivä tulee varmasti jotain uutta myyntiin.

Tuosta Zadaasta muuten sen verran, että on ihanan kultainen ajatus lahjoittaa osa vaatteiden myyntisummasta hyväntekeväisyyteen. Tällä hetkellä kohteena on Pelastakaa Lapset Ry. Jos joku ihmettelee miksi myynnissä olevista tuotteistani ei mene senttiäkään hyväntekeväisyyteen, on syynä uskonpuutteeni niin monia hyväntekeväisyyttä harjoittavia yhdistyksiä kohtaan. Esimerkiksi juuri tuossa mainitsemassani yhdistyksessä tuli ilmi keväällä kymmenien tuhansien eurojen kavallusepäily. Ennemmin lahjoitan jotain konkreettista, kuten juurikin vaatteita niitä tarvitseville. Lastenklinikoiden Kummit Ry ja koiratarhat ovat kohteita, joihin olen lahjoittanut ihan puhtaasti rahaa.

No, asiasta toiseen. En tiedä mistä olen saanut tälläisen treenimotivaation, mutta en malttaisi pysyä pois salilta ja juoksureiteiltä. Ehkä viimeisen puolen vuoden treenit otetaan nyt takaisin? Aloittelin huomiselle postausta kiireisen ihmisen treenaamisesta, toivottavasti ehdin kaikilta kasaantuneilta hommilta saada sen valmiiksi ja julkaistua. Tänään kyllä ajattelin olla viimeistään yhdeltätoista sängyssä joten yömyöhään venyvät blogihommat saavat jäädä. Iltatee on kiehumassa, kroppa tuntuu kaipaavan lepoa. Nyt hyvää yötä ♥

// last couple days.. Home, training, jogging, family, recycling my clothes.. Tomorrow back to work!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian