01 heinäkuu 2019

Posted at 10:59h in Ajatukset, Lifestyle, Lookbook, Muoti, Oma elämä, Oma tyyli by
1 Like

 

Juon jo toista aamukahvia. Tällaisina aamuina muistan paljon paremmin miksi rakastan asua merenrannalla. Kun yleensä sen 11 kuukautta vuodesta tänne puhaltaa mereltä luihin asti tunkeutuva viileä tuuli, tänä aamuna se on poikkeuksellisen lempeä. Tuntuu lapsuuden kesiltä. Heinäkuu on varmasti ikuisesti suosikkikuukauteni, olisipa se tänäkin vuonna aurinkoinen ja lämmin. Vietetään Micaelin kanssa ensimmäistä varsinaista lomapäivää. Pikkuinen on saanut nukkua niin pitkään kuin huvittaa, itse käytin aamun siivoiluun ja fiilistelyyn. Vuosi sitten meillä ei tähän aikaan ollut keittiötä ollenkaan, viisi vuotta sitten koko asunto oli remontissa ja tuo pieni pojan alku pienenä pallona äidin vatsassa.

 

 

Lupasin viedä sen uimaan tuohon ”meidän” rantaan. Olen tänään ehtinyt tehdä jo borrelioosidiagnoosin koiralle, mutta se olikin vain väsynyt. Ei borrelioosia sairastava jaksa kai hakea vinkulelua yli kahtakymmentä kertaa ja juosta aina onnesta hyppien takaisin. Olen suunnitellut venereissua, pakannut mielessäni jo monta kertaa. Mielessäni siksi, koska vene on tällä hetkellä itseasiassa rikki, emmekä tiedä 100% varmuudella milloin päästään lähtemään. Ehkä iltapäivällä ollaan viisaampia. Lauantaina vietettiin tyttöjen iltaa juhlien samalla Roosaa, joka valmistui koulusta. Sunnuntaina ajeltiin kumiveneellä Suomenlinnaan ja nautittiin näistä keleistä siellä.

 

 

Nyt kun olen paljon enemmän kotona ja lapsen kanssa oleminen on taas tuhat kertaa helpompaa kuin viime kesänä (herranjestas kuinka nopeasti ne kasvavat), ajattelin tässä kuussa taas skarpata tämän bloginkin kanssa. Kiireessä ja elämän kaikissa käänteissä se jää turhan usein taka-alalle, vaikka se on yksi sellaisista asioista, joka tuo mulle paljon hyvää mieltä. Kirjoittaminen on toisinaan kuin terapiaa ja mitä parhainta itsetutkiskelua. Kuvankäsittely on esteetikolle pelkästään mieluista ja informatiivisten postausten koostaminen sitä, mistä eniten pidän. On ihanaa jakaa hyväksi havaittuja vinkkejä muille, kirjoittaa ehkä kesän herkullisimman kakun resepti vain siksi, että muutkin voisivat tehdä sitä. Saada elämään uusia näkökulmia ja perspektiiviä ajatuksia herättelevien postausten avulla. Ehkä kesällä on aikaa lukea myös muidenkin blogeja enemmän. Siihen ainakin pyrin. Kirjoitin aamukahvini ääressä teille illaksi vielä yhden kauneusjutun, sitä ennen me lähdetään nyt Miksun kanssa ulos nauttimaan ekasta kesälomapäivästä. Ehkä se uskaltaa mun kanssa mereenkin. Ihanaa heinäkuuta, olkoon tää se vuoden paras kuukausi ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


27 kesäkuu 2019

Posted at 21:59h in Elämäntavat, Hyvinvointi, Lifestyle, Lookbook, Muoti, Oma elämä, Oma tyyli by
1 Like

 

Kuinka monta kertaa olenkaan kuvitellut jo olevani terve ja parantunut raudanpuutteesta.. Ja kuinka monta kertaa olenkaan joutunut taas pettymään laboratoriotulosten tullessa. Jokin on ollut aina pielessä. Tai ihan hyvä ja takaraivossa on ollut ajatus, että lasku on ollut kuitenkin liian nopeaa. Kertaakaan en ole saanut sellaisia laboratoriovastauksia, että kaikki arvot olisivat olleet viitteissä. Eilen kävin infuusion jälkeisissä kontrollilabroissa ja vaikka tiedän ferritiinin tuosta vielä tasaantuvan, lukemat olivat niin hyvät etten voi uskoa todeksi. Melkein vuoden ylä- ja alamäkien jälkeen voin aivan älyttömän hyvin, olen löytänyt mitä parhaimman lääkärin hoitamaan minua sekä ennen kaikkea olen saanut veriarvoni parhaimmiksi mahdollisiksi. Tätä tarvitsee enää vain ylläpitää.

 

Raudanpuute oli pitkäkestoisempi ja pahempi juttu kuin arvelinkaan. Olen kirjoittanut ja puhunut siitä paljon somekanavissani ja olenkin sitä mieltä, että tietoisuuden levittämistä täytyy vain jatkaa. Maailmaa tulee tältä osin muuttaa. Liian moni sairastaa muka kilpirauhassairauksia, muka masennusta, muka ahdistuneisuushäiriötä. Liian moni joutuu jättämään urheilun, liian moni perhe oireilee kun äiti (tai isä) ei vain jaksa. Lamauttava väsymys ei ole normaalia missään vaiheessa elämää.

 

 

Ferritiini pitäisi mitata aina perusverenkuvan yhteydessä. Se tulisi mitata kaikilta masennusta ja ahdistusta valittavilta potilailta. Yksi koe ja helppo, joskin pitkäkestoinen, hoito ei voi olla näin vaikeaa, kuin se on nyt. Raudanpuute tai raudanpuute ilman anemiaa on tulevaisuudessa yhä useamman diagnoosi. Kasvissyönti lisääntyy jatkuvasti, joten raudansaanti ravinnosta vähenee. Naisilla hormonaalinen ehkäisy on suorastaan kirous, joten vertakin vuodetaan yhä enemmän ja enemmän. Suolistosairaudet lisäävät myös raudanpuutetta ja niidenkin määrä on jatkuvassa kasvussa. En voi kuin toivoa että yhä useampi lääkäri ottaisi huomioon näitä asioita ja yhä useampi potilas saisi vähättelyn ja väärien diagnoosien sijaan ensinnäkin oikeat lähetteet oikeisiin kokeisiin, oikean tulkinnan sillä ferritiinin viitearvot ovat edelleen aivan liian alhaiset sekä ennen kaikkea oikean, asiantuntevan hoidon.

 

 

Mua haastateltiin tän aiheen tiimoilta hiljattain, linkkaan tännekin sitten haastattelun kun se julkaistaan. Nyt kun raudanpuute on omalta osaltani ainakin toistaiseksi historiaa, voin alkaa vihdoin suunnitella esimerkiksi maratonille treenaamista tai muutenkin lisätä paljon kestävyysurheilun määrää arjessani. Parasta tässä on ehdottomasti energisyys, elämänilo ja kaikkien niiden fyysisten oireiden poistuminen. Tsemppiä kaikille raudanpuutteen kanssa kärsiville ja jos et vielä tiedä omaa ferritiinitasoasi ja koet, ettei olosi ole täysin normaali, käy labrassa. Nm. Ferritiini vihdoin 210 ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


22 kesäkuu 2019

Posted at 11:43h in Ajatukset, Ajatuksia, Lifestyle, Lookbook, Matkailu, Matkailu, Muoti, Oma elämä, Oma tyyli by
0 Likes

Miksi merivesi on suolaista ja järvivesi ei? Tällainen lasten kysymys ja vaikka olen lukenut lukiossa maantieteestä kaikki kurssit ja ollut aina kiinnostunut aiheesta, en vaan kertakaikkiaan osannut muotoilla tähän fiksusti oikeaa vastausta vaikka kuinka yritin. Tuleeko se suola siihen veteen oikeasti meren pohjasta vai liukeneeko se maasta?

 

Espanjan hanavesi värjää tukan kelta-vihreäksi. Siis voi luoja kuinka kauniita sävyjä tästä päästä löytyykään. Sen on oltava vedessä oleva kalkki, sillä hanavedellä ei voi pitkään keittää edes kahvia ilman, että kahvinkeitin on aivan tukossa kalkkikertymistä. Ei mikään ihme, että vaalea huokoinen hius imee siitä myös jotain itseensä ja lisäksi kellastuu vielä auringossa. Muuten en odota kotiinpaluuta kyllä ollenkaan, mutta kotiin unohtuneita sinisävyisiä hoitoaineitani kyllä.

 

 

Miten toiset ihmiset jaksavat olla jatkuvasti laittautuneita? Puhuttiin eilen illalla tästä tyttöjen kanssa. Ehkä se on priorisointia ja me vain valitsemme toisia asioita. Roosa sanoi hyvin, ettei todellakaan viitsisi herätä aamulla viideltä sen takia, että saisi tehtyä kunnon meikin ja kampauksen. En tosiaan itsekään, mutta elättelen toiveita, että Micaelin mennessä kouluun saisin joskus edes silmät rajattua ennen töihin lähtöä.. Ihailen kuitenkin näitä aina tyylikkäitä ja huoliteltuja naisia ja miehiä, pisteet vaivannäöstä!

 

 

Treeniahdistus tuntuu olevan historiaa. Ainakin toistaiseksi. Tämän loman liikunnat ovat rajoittuneet lähinnä aamukävelyihin mäkisessä maastossa ja vesipullojen kantamiseen kaupasta. Kuumuus on verottanut voimia, mutta sanoimme kaikki treenaajat täällä samaa – ehtii sitä sitten Suomessa. Yksi loma ei maailmaa kaada ja ensimmäistä kertaa en ole oikeastaan ollenkaan potenut minkäänlaista huonoa omaatuntoa vähäisestä liikunnasta.

 

 

Miksi aina sanotaan, että auringonsäteily on voimakkainta keskipäivällä? Siis mulle ainakin keskipäivä on kello 12. Olen jo monta vuotta miettinyt, että aurinko tuntuu ainakin polttavimmalta (ja iho paahtuu eniten) kahden-kolmen välillä iltapäivällä. Kun aurinkovoidepurkkini innoittamana luin aiheesta lisää, huomasin että UV-indeksi on nimenomaan korkeimmillaan siinä 14-15 välillä. Vietettiin eilen 8 tuntia beach clubilla lasten kanssa ja kotiin näytti lähtevän pieniä mustapapuja. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä muuten oikeasti poltin vähän ihoani kun unohdin lisätä aurinkorasvaa tarpeeksi usein ja yritin ottaa valkoisille kyynärtaipeille aurinkoa koko päivän.

 

 

En viihdy lainkaan yökerhoissa. Ollaan puhuttu tällä viikolla tästä bailaamisesta, ja vaikka pidän juhlista ja itse alkoholista, en ole millään lailla yökerhoihminen. En koskaan lähde tanssimaan ja käyn aina samassa baarissa, sielläkin nykyään todella harvoin. Laskin joskus, että kävin vuoden 2018 aikana Teatterissa viisi kertaa. Suhteeni alkoholiin on muuttunut muutenkin paljon parin viime vuoden aikana. Sitten kun lähden ”baariin” on kiva päästä istumaan ja juttelemaan ystävien kanssa. Tanssilattiat, liian kovalla soiva musiikki ja turhan vahvat drinkit ovat mulle ehdoton ei.

 

 

Taikausko, universumi, joku korkeampi voima ja yliluonnolliset ilmiöt. Voisin puhua näistä ihan loputtomasti. Tällä viikolla ollaankin käyty monia mielenkiintoisia keskusteluja horoskooppimerkkien paikkansapitävyydestä (luonteen osalta), onnenkivistä ja noituudesta. Olen juuri se salviaa polttava noitamuija, joka kantaa käsilaukussaan aina muutamaa onnenkiveä. Mun elämän suunta on muuttunut ystävän antaman onnenrahan myötä ja salviapuhdistus on vaikuttanut kotini energioiden lisäksi elämääni aina jollain tavalla. Tästä tuli mieleen tällä viikolla käyty keskustelu tähdenlennoista. Olen lähipiirissäni suorastaan tunnettu siitä, että löydän usein neliapiloita. Sen sijaan en ole nähnyt elämäni aikana kuin yhden tähdenlennon. Niitä kuulemma näkee jatkuvasti kun jaksaa vain katsoa taivaalle? En usko! Vai näettekö te? Yritin monena iltana tähystellä taivaalle ja ei lentänyt tähtiä, ei. Eilen illalla terassilla istuessa vain tuijotin siitä avautuvaa maisemaa ja siinähän se oli, tähdenlento.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian