Kuusi vuotta yhdessä. Aikamoinen seikkailu. Parisuhde, johon on mahtunut paljon. Niin paljon, että olisi toisinaan vähempikin riittänyt. Paljon rakkautta ja suunnatonta onnea, mutta myös surua ja suuria menetyksiä. Aikamoisia ylä- ja alamäkiä. Silti me ollaan tässä. Mun paras ystävä, mun tuki ja turva, mun toinen puolikas, joka teki musta kokonaisen. Mikään ihmissuhde ei ehkä koskaan voi kasvattaa minua niin paljon kuin tämä. Muutit maailmani, ajatukseni, arvoni. Sinun kanssasi löysin itseni. Kukaan koskaan ei ole tehnyt minusta niin onnellista kuin sinä – mutta etten lähtisi nyt kaunistelemaan asioita liikaa – en tiedä, onko kukaan saanut mua myöskään suuttumaan niin kuin sinä. Yhdessä me ollaan käyty läpi isoja asioita, eikä se matka ole kai koskaan valmis.

 

Kuuden vuoden aikana olen oppinut ja ymmärtänyt niin paljon. En osaa kuvitella enää elämää ilman sinua, mutta senkin olet opettanut, että pärjään aina, myös ilman sinua. Sulla on maailman hauskin huumorintaju, oot mun rakas aamuihminen, niin innovatiivinen ja suuruudenhullu sekä sulla on järjettömän ihailtava työmoraali. Niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä, oot mun sielunkumppani. Ja mikä parasta, niin ihana ja rakastava isä yhteiselle lapsellemme. Kiitos joka ikisestä yhteisestä päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta. Niissä kaikissa on ollut aina jotain hyvää. Anteeksi niin monesta turhasta riidasta, äkkipikaisesta luonteesta ja kaikista virheistäni. Ottaisin vielä ainakin kuusikymmentä vuotta kanssasi lisää, kiitos  ♥

 

 

Love is meant to be an adventure.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Alussa teet kaikkesi toisen eteen. Huomioit häntä jatkuvasti, laitat itsesi kauniiksi, ajattelematta kaadat toisellekin kahvia. Panostat rakentavaan keskusteluun ja haluat selvittää asiallisesti pienetkin erimielisyydet, ettei vain mikään jäisi kaivelemaan ja suhde voisi jatkua tasapainoisena eteenpäin. Nukutte lähekkäin, ette tiedä mitään parempaa kuin se toinen siinä vierellä. Kunnes koittaa parisuhteen arki. Olet jo saanut sen ihmisen itsellesi, kyllä se siinä pysyy. Laittautuminen unohtuu ensimmäisenä, sänkyynkin jää lähes ihmisen kokoinen väli. Alkaa nalkutus, eikä mielessä käy lainkaan, että se toinenkin olisi ehkä halunnut sitä kahvia. Onko se sittenkään parisuhteen arkea vai sitä, että siitä rakkaasta unelmakumppanista on tullut vain itsestäänselvyys?

 

 

Mun aamurutiineihin kuuluu, että ihan ensimmäisenä selaan sängyssä läpi päivän Hesarin. Yleensä näin pysyn kärryillä päivän puheenaiheesta, tilanteista maailmalla sekä säästä, mutta tänä aamuna huomioni kiinnittyi tärkeämpään aiheeseen. Maaret Kallion kolumnit ovat aina olleet suosikkejani, mutta tämänpäiväinen kolahti ja kovaa. Se on parhaimpia tekstejä Maaretilta, mutta myös parhaimpia ihmissuhdeneuvoja, joihin olen törmännyt. Suoraan Maaretin kolumniin pääset tästä linkistä, jos et ole sitä jo lukenut. Kolumni sai mut ajattelemaan ja tarkastelemaan myös omaa parisuhdettani itsestäänselvyyden kannalta. Minäkin olen sortunut tähän ja myös mua on pidetty itsestäänselvyytenä. Ihan siihen asti, että olen itse halunnut erota. Aikuinenkin tarvitsee jatkuvaa positiivista huomiota ja läheisyyttä, niin paljon, että hakee sitä tarvittaessa kyllä muualta jos ei kotoa saa.

 

Parisuhteen alkuvaihe on aikaa, jota usein haikaillaan sitten myöhemmin. Silloin uusi suhde voi tuntua maailman onnellisimmalta ajatukselta. Tilalta, jonka saavuttaminen on lottovoittoakin suurempi onni. Koska elämässä arkipäiväistyvät kuitenkin aivan kaikki luksuksesta parisuhteeseen, niihin onnen kukkuloihinkin tottuu nopeasti. Oletko koskaan itse ajatellut, että saatoit joskus unelmoida juuri tästä hetkestä, jossa olet nyt? Minä ainakin. Toisinaan täytyy muistuttaa itseään siitä, että juuri tästä mä haaveilin, juuri tätä mä tavoittelin. Sitä on vain aina menossa niin hirveää vauhtia eteenpäin kohti uusia tavoitteita. Arjen kiireissä unohtuu helposti se tärkein ja läheisin ihminen. Koska onhan se siinä, kun sen kerran on saanut. Ei se parisuhdestatus, kihlasormus tai edes se papin aamenkaan ole mikään itsestäänselvä yhdessäolon lopullinen side. Ei se toinen pysy siinä rinnalla, jos elämä on pelkkää valitusta, moittimista, negatiivisuutta tai vaikka sitä turhaa mustasukkaisuutta. Usein juuri näissä tilanteissa pidetään sitä toista ihan itsestäänselvänä. Että kun mä olen sen kerran saanut, pysyyhän se siinä kun puran omaa pahaa oloani siihen rakkaimpaani, pidän viikkojen mykkäkoulua ja kaadan kaiken paskan sen päälle. Yhtenä päivänä se ei enää pysykään siinä ja ero tuleekin yllätyksenä. Sen piti olla mun kanssa aina.

 

Ehkä tämä kirjoitus, Maaretin upeasta kolumnista nyt puhumattakaan, saa sinutkin ajattelemaan elämäsi tärkeysjärjestystä. Tottakai siellä on työt, lapset, hyvinvointi, kodin järjestys ja ystävät. Mutta ennen kaikkea siellä on se rakas, jonka olemassaolo ei todellakaan ole itsestäänselvää. Kukaan ei jaksa loputtomiin tukea, ymmärtää eikä kuunnella, jos arvostusta ja välittämistä ei millään lailla osoita. Se voi olla itsestä huolehtimista, eikö jokainen halua kuitenkin näyttää rakkaansa silmissä hyvältä? Vaikka kumppani olisikin kehunut, että olet parhaimmillasi myös verkkareissa ja viikko sitten pestyssä tukassa, laittautuminen toista varten on sekin tietynlaista huomioimista. Saati sitten kainaloon ottaminen, yhteisen ajan järjestäminen, kehut, kiitokset ja arjen pienet teot. Usein kannattaa palauttaa mieleen se aika, kun suhde oli vielä uusi. Miten silloin käyttäydyit, miten puhuit ja huomioit sitä rakasta? Silloin, kun hän oli se juuri toteutunut unelmasi. Parisuhdemaailma on aika julma. Nuoria, kauniimpia ja fiksumpia saattaa tulla mistä tahansa ihan meitä jokaista vastaan. Ei heidän mukaansa ole tarkoitus lähteä, mutta itsestäänselvinä pidetyt kumppanit todennäköisemmin lähtevät kuin jäävät.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Nuorena olin aina se, joka ei koskaan osannut olla yksin. Aina oli kaveri kylässä tai aina olin kaverilla kylässä. Jaksoin tylsääkin työtä mahtavien kollegoiden ansiosta, koulusta tuntui jäävän käteen ensisijaisesti ystäviä. Vasta äitiys muutti minua ja aloin viettää mielelläni aikaani myös yksin. Mulla ei silloin ollut äitikavereita, vaan ystäväni ovat saaneet lapsia myöhemmin. Perhe vie luonnollisesti valtaosan ajastani, joten ystävät ja heidän kanssaan vietetty aika ovat jääneet tällaisessa elämäntilanteessa vähemmälle.

 

Tänä vuonna olen taas pitkästä aikaa panostanut ystävyyssuhteisiini tavallista enemmän, toisaalta siihen alkaa olla jo hieman eri lailla mahdollisuuksia kun Micael on jo isompi. Silti tässä iässä kaikki tuntuvat olevan kiireisiä ja pikaisiakin tapaamisia tuntuu olevan hankalaa mahduttaa kaikkien kalenteriin. Sain juuri viettää pitkän viikonlopun aikuisten kesken, keskittyä vain itseeni ja ystäviini, nauraa niin paljon etten ikinä ja unohtaa ystävien seurassa kaikki huolet ja murheet. Kun lauantai-iltana halasin tyttöjä, olin vilpittömän onnellinen siitä, että mulla on noin mahtavia tyyppejä mun elämässä.

 

 

Eilen sain viettää iltaa kolmistaan rakkaan Annan ja Roosan kanssa ja hullua, kuinka hyvää tuo pienikin hetki teki. Ajatus kulki taas paljon järkevämmin, sain jopa tehtyä pieniä isoja päätöksiä ja nauraa taas kerran sydämeni kyllyydestä. Ystävät lisäävät hyvinvointia ja juuri silloin kun stressi ja kiire meinaavat ottaa vallan, heille (ja liikunnalle) kannattaa järjestää aikaa. Kotiin on liian helppo jäädä ja perua treffit siivouksen ja kauppareissun takia. Kuitenkin se satsaus ystävien kanssa vietettyyn aikaan on juuri niiden arjen pienten häiriöiden arvoista. Ainakin itse, kun kuvittelen elämääni vanhana mummona, siihen liittyvät erityisesti nimenomaan ystävät. Kuinka mä näenkin silmissäni jo meidän iltapäiväaperolit, neulomiset ja kirjakerhot. Kunnon juoruista ja vanhasta käkättävästä naurusta nyt puhumattakaan. Meillä on valtavasti muistoja sinne kiikkustuoliin, niitä pitäisi vain vaalia ja tehdä jatkuvasti lisää.

 

Ystävät ovat osa arkea, mutta ne ovat myös iso osa hyvinvointia, eikä niitä tulisi kadottaa niihin surullisen kuuluisiin ruuhkavuosiin. Koska silloin kun menee vähän huonosti, kenelle muulle laitat sen viestin kuin oikealle ystävälle? Toimikoon tämä postaus siis pienenä muistutuksena kaikille, pitäkää yhteyttä ja treffatkaa ystäviä vähän enemmän ♥ Ja muuten, erityisesti kaikille äitilukijoilleni.. Jos jotain tekisin toisin lapseni ollessa ihan pieni, näkisin ystäviäni enemmän. Raahatkaa siis rohkeasti ne lapsettomatkin vaunulenkeille ja puistokaffelle, se tekee molemmin puolin vain hyvää.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian