Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa

 

Kaunis valkoinen taulutelevisioni hajosi keväällä 2013. Tai siis luulin sen hajonneen, todellisuudessa oli kyse vain irronneesta johdosta, hah. No, ajattelin että pyydän jonkun tutun miehen korjaamaan sen kun ehdin. Taisin saada telkkarin kuntoon ehkä puoli vuotta myöhemmin kun satuin itse laittamaan johdon paikoilleen. Vasta silloin tajusin olleeni yli puoli vuotta ilman televisiota. Toki saatoin kavereilla, äidillä tai treffeillä miesten luona (voi niitä aikoja) katsella sarjoja tai elokuvia, mutta hyvin vähän.

Yksi mies kuitenkin jäi, koti ja telkkari vaihtuivat ja syntyi näiden vuosien aikana yksi lapsikin. Tuli myös Viaplay. Arjen kiireissä saattoi mennä kuukausia, etten edes istunut sohvalla. Mulla oli aina töitä, kotitöitä tai urheilua. Tämä liian hektinen elämäntyylini kääntyi minua vastaan ja lopulta sairastuin ja väsyin täysin. Löysin itseni sohvalta ja toisinaan saatoin jopa katsoa jakson sarjaa, jos lapsi oli jo nukahtanut ja telkkarissa oli edelleen auki Viaplay. Yhtenä tammikuisena iltana Viaplayn katsominen oli suorastaan meditatiivinen kokemus, kuten kirjoitin Ei-mitään-tekemisen hienoudesta kertovassa postauksessa. Mun mies tekee valtavasti töitä, myös kotona ja lomalla. Ja välillä hän onnistuu uppoutumaan johonkin sarjaan tai elokuvaan niin, ettei kuule eikä näe mitään muuta. Kadehdin tuota kykyä syventyä ja unohtaa kaikki muut asiat ympäriltä. Onneksi olen itsekin viimeaikoina opetellut ja istunut sen telkkarin ääreen yhä useammin. Sitäpaitsi, mitä parasta parisuhdeaikaa hei! Ei niiden yhteisten leffahetkien tarvitse jäädä vain sinne tapailuvaiheeseen.

Ystävänpäivä lähestyy ja ideoin teille ihanan tavan viettää romanttista ystävänpäivää ihan vain kotona jos suunnitelmissa on ystävänpäivän treffit. Näin voi tehdä kaverinkin kanssa! Mä tykkään treffeistä, tykkään laittautua ja esimerkiksi syödä hienossa fine dining-paikassa, mutta kiireisen arjen keskellä eniten mä tykkään olla kotona. Inhoan kaikkea väkisin järjestettyä, liian hienoa ja liian teennäistä. Sen sijaan rakastan rentoutumista, kiireettömyyttä ja kaikkea vaaleanpunaista. Leffailta voi jonkun mielestä kuulostaa tylsältä, etenkin jos telkkarin edessä viettää paljon aikaa, mutta ainakin meille, superkiireiselle ja aina menossa olevalle pariskunnalle, se on kaikkea muuta.

Ällösöpöt vaahtokarkit, popparit ja kaakaot kuuluvat tietysti ystävänpäivän teemaan, toki näille leffaeväille kävi juuri niin kuin ajattelinkin – jaksoin ottaa huikan kaakaota ja loput jäivät itseltäni syömättä. Life hack tähän: vie ylimääräiset lapsen päiväkotiin ystävänpäiväjuhliin minigrip-pusseissa, äitipisteitä sen kun ropisee! Rakastan kaikkea koristelua ja teemailtoja, joten ripustin leffanurkkaan vähän sydämiä ja söpöjä ilmapalloja. Ystävänpäivä on ihana just näin, ei turhaa stressiä ♥ Okei, mun mies pitää mua ihan hulluna kun hörhöilen aina kaikkia tyttöjuttuja. Who cares.

Ystävänpäivän vaaleanpunaisesta teemasta huolimatta sarja- ja leffavalintamme eivät ole niinkään hempeitä. Mun on helppo katsoa Viaplayn leffavalikoimasta mitä tahansa, sillä luultavasti en ole nähnyt klassikkoleffoja lukuunottamatta yhtään mitään tuon muutaman vuoden telkkaribreikin jälkeen. Edelleen on vähän hankalaa istua alas pidemmäksi aikaa ja vain olla sekä keskittyä katsomaan sarjaa, mutta kerta kerralta se on rentouttavampaa. Ei-mitään-tekemisen hienoutta ja tarpeeksi hömppäsarjan tai -leffan kun valitsee, ei tarvitse niinkään ajatella. Listasin tähän loppuun leffat ystävänpäiväviikonlopulle, jotka mieskin jaksaa katsoa sekä muutamat sarjavinkit. Loputtomasta valikoimasta tuntuu tosin löytyvän kaikkea kaikille. Lasten kanssa Viaplay on paras suoratoistopalvelu, tai ainakin Micaelin suuri suosikki.

LEFFOJA MOLEMMILLE

BlackKKlansman Tämä löytyy Viaplayn Osta&Vuokraa -puolelta mutta on kyllä ostamisen, katsomisen arvoinen ja Oscar-ehdokkuuden arvoinen. Ajankohtaisuutensa ja Jasperin ansiosta sarjassamme ”pakko nähdä”!

Tully Etenkin pienten lasten vanhemmille, tuntuu oma arki heti paljon helpommalta, haha! Charlize Theron on ollut aina yksi suosikkini Hollywood-tähdistä.

Hidden Figures Naiset, NASA, astronautit.. Musta piti tulla isona astronautti, joten tää kuvaus sai mut valitsemaan Hidden Figures -leffan. Tositarina kolmesta menestyneestä NASA:n naistyöntekijästä.

Petteri Kaniini Silloin, kun lapsi herää ja haluaa tulla katsomaan jotain äitin ja iskän kaa. Tää oli oikeesti hyvä aikuisenkin näkökulmasta!

SARJOJA YKSIN JA YHDESSÄ

The Chi kertoo vähän rankemmasta elämästä Chicagon South Sidessa. Törmäsin tähän sattumalta kun etsin uutuuksia ja jotenkin nää kolahtaa aina. Ajattelen aina, että näin ihan oikeasti tapahtuu jossain tälläkin hetkellä näitä asioita ja että me eletään ihan oikeassa lintukodossa.

Greyn Anatomia Klassikkojen klassikko, sairaalasarjojen 2000-luvun ykkönen. Helppo sarja esimerkiksi lennoille ja koti-iltoihin silloin, kun saa olla ihan yksin ja on väsynyt tekemään yhtään mitään. Sairaalasarjoja on Viaplayssa useampia, oman sairaanhoitotaustan huomioon ottaen aivan erityisen viihdyttävää katseltavaa.

Atlanta Golden Globe -palkittu sarja kahdesta musiikkibisnekseen tähtäävästä serkuksesta, joiden tie huipulle ei ole helppo. Kuitenkin hauskasti esitetty tarina komedian muodossa! Koukuttavaa katseltavaa ja saa ajatukset muualle.

Criminal Minds Tätä katsoin jopa sen tullessa telkkarista. Viaplaysta löytyy jopa 13 tuotantokautta!

Vikings Pakko sanoa, etten olisi tullut katsoneeksi varmasti jakson jaksoa ellei Jasper olisi ollut tässä, mutta.. Yllätyin superisti!

ARVONTA Millaiset ystävänpäivän treffit sä järjestäisit? Helpon kaavan mukaan kotona vai jotain luksusta arjen keskelle? Kommentoineiden kesken arvotaan 3 kpl Viaplayn Leffat & Sarjat katseluaikaa 2 kuukaudeksi! Osallistumisaikaa on viikko postauksen julkaisupäivästä eli 15.2. iltaan asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä. Rakkautta tähän viikonloppuun ja ihanaa alkavaa ystävänpäiväviikkoa! Puss ♥

Yhteistyössä: Viaplay &


Rakastin lapsena prinsessasatuja. Niitä, joissa prinsessat olivat vahvoja ja rohkeita nuoria naisia, jotka olivat kohdanneet elämässään vaikeuksia, selvinneet niistä ja kääntäneet ne vahvuuksikseen. Satuja, jotka lopulta päättyivät vaaleanpunaisesti ja joissa he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti. ”Mutta eihän elämä mene kuin saduissa” meille kerrottiin. Ruusunpunaiset unelmat rikottiin pessimistisillä ajatuksilla siitä, kuinka valkoisella ratsulla saapuvia prinssejä ei ole olemassakaan ja se puoli valtakuntaakin menee aivan väärälle tyypille.

Mieheni kehotti joskus vitsillään prinsessaa poistumaan satukirjasta. Elän kuulemma välillä omassa satukirjassani oman elämäni prinsessaelämää. Mutta minä en halua pois satukirjasta. Miksi aikuisten ihmisten elämän täytyy olla pelkkää realiteettia ja ruuhkavuosia? Työuupumusten, puhkeavien hampaiden, lapsettomuushoitojen ja veroilmoitusten keskellä elämässä täytyy olla jotain vaaleanpunaista. Yksi Chuck Bass, iso kenkäkomero ja loputtomasti tanssiaisia.

Joskus ollessani surullisimmillani, olen toivonut niin kovasti elämääni sellaisia uskomattoman onnellisia hetkiä. Niitä, joita ei meinaa uskoa todeksi. Ne eivät jatku ikuisesti, mutta ne ovat pieni todiste siitä, että elämä on edes joskus kuin satukirjasta. Vaikka arvomme olisivat kuinka kohdallaan, ei se estä meitä ajattelemasta hetken aikaa sitä satua. Aina kun on joku, joka elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Hän, kenellä on se toinen kenkä. Niin kauan kuin siihen uskoo ja sitä satua kirjoittaa itse, se voi herätä henkiin. Olipa kerran..

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Eräs rakkaimmista ihmisistäni sanoi ihailevansa asennettani. ”Kun sä voit tehdä mitä sä haluat, kun muut vielä miettivät..” Mua ihan itketti. Tajusin, mitä hän tarkoitti, mutta samalla tajusin, ettei asia olekaan enää niin. Minä, ikuinen tunneihminen, olen muuttunut pelottavan järkeväksi.

En koskaan kuvitellut, että jossain vaiheessa vain tajuaisin kasvaneeni aikuiseksi. Ainahan sitä kuvitteli ”kasvaneensa ihmisenä tänä vuonna” ja muuta vastaavaa, mutta jotenkin sitä on ihan parin vuoden sisällä muuttunut ajatusmaailmaltaan ihan toisenlaiseksi. Maailmani oli ennen hyvin mustavalkoinen, mutta ennenkaikkea ihanan naiivi, sinisilmäinen ja toiveikas. Ehkä sellainen, kuin nuoren ihmisen maailman kuuluukin olla. Mulle tosiaan oli vain se taivas rajana, oikeastaan kaikessa, mitä tein. On nimenomaan naiivia ajatella, että tottakai voin tehdä jotain jos haluan, kyllä ne asiat kuitenkin järjestyy. Ja on inhottavan aikuismaista alkaa tajuta, että eihän se aina ihan niin mene.

Ihmettelin aina heitä, jotka sanoivat etteivät vain ehtineet vastata viestiin, koska oli niin kiire. Ajattelin sen AINA poikkeuksetta olevan vain silkkaa välinpitämättömyyttä. Että kyllä mä aina ehdin vastata jos mä haluan ja nyt sitä ei vain kiinnosta mä ja mun jutut (siis aivan erityisesti miesten kohdalla ajattelin näin haha). Jos ystäväni sanoi, ettei hänellä vain tässä elämäntilanteessa ole aikaa seurustella, oli se aina mielestäni ikään kuin tekosyy. Että hän nyt ei vaan oikeasti ole löytänyt ketään tarpeeksi kivaa. En ikinä kuvitellut sanovani ihanalle ihmiselle, että ei tästä nyt vaan tule mitään, vaikka sydämeni sanoisi sillä hetkellä jotain aivan muuta. Aiemmin elin aina tunteella, en oikeastaan koskaan järjellä, enkä toisaalta edes tiedostanut sitä. Uskoin niin vahvasti intuitiooni ja siihen, että kyllä se elämä kantaa ja tuo pettymystenkin jälkeen eteen jotain paljon parempaa. Että voin tehdä vähän hullujakin ratkaisuja elämässäni miettimättä hirveästi sen pidemmälle. Oikeasti olen miettinyt tekojani ja niiden seurauksia ihan todella vähän. Jos joku on tuntunut hyvältä, olen sen tehnyt.

Niin sinisilmäistä, niin naiivia, niin yltiöoptimistista. Niin mua.

Äitiys on muuttanut mua ehkä eniten. Etenkin vastuu toisesta ihmisestä ja hänen loppuelämästään on saanut ajattelemaan monia asioita paljon järkevämmin. Kun katson itseäni taaksepäin, mietin usein, että miten mä saatoin olla niin tyhmä? Miksen tajunnut sitä, miksen tajunnut tätä, miksen kertakaikkiaan miettinyt edes vähän pidempään? Oikeasti luulin aina olevani ihan kypsä ja fiksu aikuinen, mutta vasta nyt olen alkanut miettimään monia tekojani vähän kriittisemmin. Tietääköhän joku teistä tän fiiliksen? Olen ajatellut itsekin, että tässä vaiheessa ei todellakaan kannattaisi aloittaa vaikkapa uutta ihmissuhdetta. Olen jättänyt vastaamatta tärkeimpienkin ihmisten viesteihin siksi, koska en ole yksinkertaisesti ehtinyt. Olen priorisoinut asioita aivan eri tavalla kuin ennen, koska joskus on ihan oikeasti ajateltava ensin töitä ja sitten sitä huvia. Olen luopunut asioista, jotka olisivat joskus olleet tunteideni mukaan oikein, mutta järjen mukaan väärin. Jättänyt parhaimmatkin bileet kesken, koska seuraavana päivänä kaduttaisi. Olen kiittänyt itseäni monta kertaa, paljon useammin kuin ennen, jolloin mietin lähinnä, että pitikin nyt taas..

Mutta.. Mä en olisi tässä, en kirjoittaisi tätä tekstiä tässä asunnossa, äitinä ja varsin onnellisena ihmisenä kaikin päin, jos olisin aiemmin ollut jotenkin järkevä. Tekisin tällä hetkellä varmasti jotain ihan muuta.

Minusta tuli äiti vain siksi, etten todellakaan ajatellut asiaa järjellä. Parin kuukauden seurustelun jälkeen opiskelevana, useampaa työtä tekevänä, yksiössä asuvana vilkkaana Helsingin yöelämän suurkuluttajana ei ehkä todellakaan olisi ollut järkevää päättää 24-vuotiaana ryhtyä äidiksi. Ei olisi todellakaan ollut järkeä ryhtyä parisuhteeseen niin pian, mutta ei toisaalta olisi myöskään ollut todellakaan järkevää tehdä paljon asioita äkkipikaisesti kun se suhde alkoikin rakoilla. Koska mä olen ollut niin vahvasti tunneihminen, olen myös rakastunut monesti, yleensä vääriin ihmisiin. Juuri tuo rakastuminen on oikeastaan aika hyvä esimerkki tunne- ja järki-ihmisen eroista. Tunteella elävä vain menee, tekee, rakastuu, aloittaa ja lopettaa suhteita. Järki-ihminen ehkä toteaa vähän ihastuneensa, mutta jättää jutun siihen, koska eihän siinä ole mitään järkeä. En myöskään koskaan ennen ollut kovin suunnitelmallinen ja olin kaikin tavoin vähän sinne päin-tyyppiä.

Olen huomannut muuttuneeni pelottavan paljon järkevämpään suuntaan näiden viimeisten vuosien aikana. Toivon tottakai lapseni kannalta, että nämä järkevät ajatukseni jäisivät pysyvästi osaksi minua. En usko, että vahvasti työorientoitunut, tehokas ja seurauksia ajatteleva ihminen voi olla millään tavalla huono tai tylsä. Ainakin hän antaa varmasti hyvät eväät elämään sille, kenet täällä aikuiseksi kasvattaa. Kuitenkin, taidan kokeilla tänä kesänä, palauttaisiko ehkä viini ja valoisat kesäyöt osan siitä tunteella elävästä, optimistisesta ja ennen kaikkea huolettomasta Mirvasta vähän takaisin? Ehkä aina ei kannata olla niin järkevä. Sitäpaitsi parhaimmat bileet ovat niitä, joita ei vain yksinkertaisesti malta jättää kesken. Vaikka olis mitä. Elämä on lyhyt.

Kumpi sä oot? Tunneihminen vai se järkeilijä?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria