Olen viimeaikoina pohtinut paljon mustasukkaisuutta. Pikkujoulukausi on parhaimmillaan ja lehdet tuputtavat juttuja pettämistilastoista sekä pikkujoulujen houkutuksista. Oikeastaan ilmiö on suorastaan huvittava, median ansiosta pikkujouluista on tehty varsinainen pettämistapahtuma. Tai ainakin toivon, että ihmiset käyvät ulkona ja panostavat ulkonäköönsä ihan yhtä lailla muulloinkin kuin vain marras-joulukuussa niissä firman bileissä. Jos on tarve olla jonkun toisen kanssa, sen tekee ihan yhtä helposti vaikka toukokuisena arkipäivänä kuin marraskuisessa lauantaiyössä.

Tiedän aivan liian monta pariskuntaa, jotka eivät tee mitään erikseen. Haluan aivan ehdottomasti pitää kiinni omista menoistani, omista juhlistani ja omasta vapaudestani liikkua yksin ihmisten ilmoilla. On huolestuttavaa, jos ei voi osallistua tyttöjen pikkujouluihin tai lähteä äijäporukalla laskettelureissuun siksi, että puoliso saattaa suuttua. Huh, huh. Menojen kieltäminen ja kotiin kahlitseminen kertovat toisen turvattomuuden tunteesta ja epävarmuudesta. Syystä tai toisesta kahlitseva osapuoli on epävarma itsestään ja haluaa välttää mahdollisen pettämisen tai toisen oman hauskanpidon vaatimalla puolisoa jäämään kotiin. Hän kokee olonsa turvattomaksi suhteessa niin kumppaniinsa kuin itseensä ja sen takia pyrkii rajoittamaan toisen elämää. Ja se on niin väärin, molempia osapuolia kohtaan.

Jättämisellä ja suuttumisella uhkailu sekä viikkokausien mököttäminen eivät todellakaan paranna parisuhdetta. Jos toinen joutuu jättämään omat mielekkäät menonsa väliin sen takia, että suhteen toinen osapuoli suuttuu, parisuhde on mennyt aivan väärään suuntaan. Kotiin kahlitseminen irtaannuttaa parisuhteen osapuolia toisistaan vähitellen. Kun vuosi toisensa jälkeen joutuu jättämään kavereiden baarireissut, leffaillat, laskettelumatkat ja pikkujouluriennot väliin, alkaa pikkuhiljaa suorastaan inhota sitä kotona dominoivaa osapuolta ja saattaa pian alkaa kapinoida tätä vastaan. Pettäminen voi silloin olla silkka koston keino, vaikka aiemmin se ei olisi voinut käydä mielessäkään.

Parisuhteita on tietysti erilaisia. Jotkut ehkä haluavat olla jatkuvasti yhdessä, mutta en vain jaksa uskoa että pidemmällä tähtäimellä se on edes viisasta. Jos katselet samaa naamaa vuositolkulla kaikkialla, kyllästyminen on normaalia. Ei se tarkoita, että suhde olisi pielessä. On ihanaa tehdä asioita erikseenkin. En vain käsitä, miten toiset eivät tunnu tajuavan tätä vaan kaikkialle lähdetään yhdessä ja riidellään sitten jatkuvasti. Multa on joskus kysytty, että miten ihmeessä annan miehen lähteä yksin jatkoille. Kysyjä on saanut vastaansa hölmistyneen ilmeen, ei tulisi kyllä mieleenkään kieltää ja hyvin harvoin haluan itse lähteä mukaan. Vastaavasti jos itselläni on ollut superhauska baari-ilta, saatan jatkaa sitä vielä hetken aikaa ystävieni kanssa mitään sen kummempia kysymättä. Tottakai haluan aina ilmoittaa itsestäni ja siitä missä olen, sillä olen itsekin superhuolehtivainen ja odotan sitä myös muilta. Mutta se saa riittää, en lähde koskaan kyselemään keneltäkään, oliko se siellä nyt ihan oikeasti.

Itse ajattelen niin, että jos suhteessa on kaikki hyvin, ei ole tarvetta pettää. Toki on niitä idiootteja, jotka ovat luonteeltaan ikuisia sinkkuja eivätkä osaa olla uskollisia maailman ihanimmankaan kumppanin kanssa, mutta heitä on lopulta todella vähän ja sellaisen ihmisen mielestäni tunnistaa jo ennen seurusteluvaihetta. On ehkä vähän karua sanoa, mutta jokaisen, joka saattaa epäilläkin kumppaninsa pettävän, kannattaa tarkastella omaa käytöstään kriittisesti. Omalle arkiselle toiminnalleen tulee yllättävän helposti sokeaksi. Tottakai kaikilla on aina niitä hankalia vaiheita, eikä aina jaksa olla kiva kotona. Mutta terveessä parisuhteessa sitä ymmärretään ja annetaan toiselle tilaa ja mahdollisuus omaan tilaan.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Koska postaukseni kotitöiden jakamisesta herätti keskustelua parisuhteen tasavertaisuudesta ja lisäksi suhteen tuloeroista ja niiden vaikutuksesta kotitöihin, ajattelin kirjoittaa taas varmasti mielipiteitä jakavasta aiheesta. Parisuhteen tuloerot ovat aina silloin tällöin tapetilla niin blogeissa kuin vaikka  lehdissäkin, enkä todellakaan ymmärrä miksi. Toisilla nyt tuntuu olevan hirveä tarve korostaa että ”minä tienaan kyllä enemmän kun puolisoni”. Siinähän tienaat, aivan sama mulle. Jos joku haluaa elää pelkästään miehensä rahoilla niin antaa elää, mitä se kenellekään muulle kuuluu? Luulenkin että he, jotka eivät ole omaan tilanteeseensa tyytyväisiä, jaksavat uhrata energiaansa toisten raha-asioihin. No, itse jaksoin tuhlata energiaani postauksen kirjoittamiseen tästä aiheesta, joten kertokaa ihmeessä myös omia ajatuksianne.

Tulojen suhteen en ole tasavertaisessa parisuhteessa, mutta kaiken muun suhteen olen äärimmäisen tasavertaisessa parisuhteessa. Ehkä juuri sen takia suhteessamme eivät nämä parisuhteen tuloerot tule koskaan ilmi. Jos mies sanoisi mulle, että ethän se koskaan maksa mistään mitään ja hän hoitaa kaiken, se olisi entinen parisuhde. Parisuhteen tasavertaisuus kun on kaikkea muuta kuin yhtä suuret summat palkkakuitissa. Ikävä kyllä veikkaan, että moni tulojen suhteen tasavertainen parisuhde on muuten hyvinkin epätasavertainen. Siinä oman egon pönkityksen ja palkankorotuksen metsätyksen keskellä tässä tutkintokeskeisessä yhteiskunnassa unohdetaan yllättävän helposti sen varsinaisen ihmissuhteen merkitys ja ennen kaikkea rakkaus ja intohimo.

Uskon pikemminkin kahden ihmisen väliseen henkilökemiaan ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Ne tekevät suhteesta hyvän ja kestävän, eivät ne yhtä suuret vuositulot. Jos toista haittaa toisen pieni palkka, suhde ei ehkä muutenkaan ole kunnossa. Tottakai edellyttäisin itsekin, että molempien on tehtävä töitä enkä voi sietää tuilla eläviä kotona makaavia työttömiä jotka välttelevät työntekoa viimeiseen asti, mutta kyse ei ole nyt siitä. Jos täytyy brassailla omalla koulutuksellaan ja tulotasollaan parisuhteen toiselle osapuolelle, on suhteessa varmasti muutakin vikaa. Kenenkään ei pitäisi kokea alemmuudentunnetta parisuhteessa, ei millään tasolla. Ja jos kokee, on parempi lähteä ja olla oman elämänsä herra.

Nykyään kaikkialta tuntuu tulevan esiin se, kuinka naisten on tärkeää tienata miestä enemmän tai vähintään saman verran ja molempien on osallistuttava niin kuluihin kuin kotitöihinkin puoliksi. Naisten aseman paraneminen on tottakai itsellenikin hyvin tärkeää enkä missään nimessä kannata vanhanaikaisia tapoja naisten kotiäitiydestä ja miesten uraputkesta. Minulle tärkeää on, että kaikki saavat toimia juuri niin kuin haluavat. Oli sitten mies tai nainen. Feminismi ei tarkoita mulle sitä, että mulla on oltava helvetin paljon korkeampi koulutus ja paksumpi lompakko kun sillä parisuhteen toisella osapuolella, joka tietysti samaan aikaan myös pyykkää ja viikkaa lakanoita. Ja mitä hittoa sitten, jos rakastan tehdä kotitöitä, miellyttää miestäni, pukeutua ja käyttäytyä hyvin naisellisesti ja samanaikaisesti tienaan paljon vähemmän kuin se mies? Jos se on itselleni enemmän kuin ok, sen pitäisi olla kaikille ihan ok. Se, että olen tyytyväinen suhteeni tasavertaisuuden nykytilanteeseen, ei tee minusta yhtään vähempää kunnianhimoista tai yhtään vähempää itseäni arvostavaa. Teen todella kunnianhimoisesti töitä, haluan olla paras mahdollinen juuri siinä mitä teen ja kehitän itseäni jatkuvasti. Arvostukseni itseäni ja esimerkiksi omaa työntekoani kohtaan on aivan eri tasolla kuin koskaan aiemmin.

On rikkaus ymmärtää erilaisuutta. Muutakin kuin massasta poikkeavaa ulkonäköä tai avioliittoja saman sukupuolen välillä. Kaikki eivät toimi ja ajattele samalla tavalla kuin sinä, eikä sitä yhtä oikeaa ajattelutapaa ole olemassakaan.

 

Lue lisää aiheesta..

Mies ja kotityöt

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Ystävien kanssa tuli puhetta kotitöistä. Kuinka heillä mies hoitaa tiskit ja pyykinpesun, nainen imuroi ja pyyhkii pölyt. Toisilla mies kokkaa, nainen käy aina kaupassa. Eräässä perheessä mies vastaa lähes kaikista kotitöistä sillä pitää niistä ja on niissä tehokkaampi kuin perheen äiti. Paljon erilaisia perheitä ja erilaisia elämäntilanteita. Kotityöt ovat kuitenkin kaikilla samat. Silti aina, kun kuulen kotitöitä tekevistä miehistä, hämmästyn.

Minusta olisi outoa, jos mies siivoaisi meillä. Toisaalta valitan tyypillisesti päivittäin levällään olevista tavaroista, astioista pöydällä, sukista kaikkialla ja sotkuisesta keittiötasosta, mutta en ihan äkkiä näkisi miestä viikottain imurin varressa, saati pesemässä pyykkiä. En jaksa jankuttaa lukemattomia kertoja siivouksesta, joten siivoan sitten itse. Meillä käy viikottain siivooja, mutta pikkulapsiperheessä siivottavaa riittää kyllä jokaiselle päivälle joten ne ovat täysin minun vastuullani. Joka ikinen ilta järjestelen kodin siistiksi seuraavaa päivää varten, valmistelen seuraavan aamun aamiaiset ja Micaelin päiväkotivaatteet ja -tavarat. Hoidan ja ruokin koirat itse sekä haen ja vien Micaelin päiväkotiin käytännössä aina. Vaikka silloin tällöin (aina, kokoajan) nalkutankin sotkusta, en oikeastaan ikinä pyydä miestä siivoamaan. Korkeintaan kysyn viemään roskapussin aamulla töihin lähtiessä. Hyvin harvoin pyydän häneltä ylipäätään apua missään kotitöissä, sillä olen siinä niin tolkuttoman huono. Enkä tosin ole edes kokenut tarvitsevani apua. Lampun vaihtamiset, seinän maalaamiset ja parvekekalusteiden roudaamiset varastoon hoidan itse. Taidan olla vielä enemmän ”ei kun minä itse”-tyyppiä kuin hyvin omapäinen kolmevuotias.

Vastaavasti, jos tulee jotain esimerkiksi autoon liittyvää, en todellakaan osaa (enkä nyt erityisemmin haluakaan) tehdä mitään ja mies hoitaa mulle aina jonkun avuksi. Käymme usein yhdessä ruokakaupassa ja mies laittaa hyvin usein ruokaa kotona, hän on siinä todella hyvä. Itse teen aina niitä peruskotiruokia ja niitä aamiaisia, mutta vähänkin erikoisemmat safkat ovat miehen juttuja. Jos mies toisinaan laittaa vaikkapa tiskit, muistan kehua häntä oikein vuolaasti ja tuo pienikin teko jää pitkäksi aikaa mieleen.

Edellisessä parisuhteessani jaoimme kaikki kulut puoliksi aivan sentilleen ja silti minä olin se, joka teki kotitöistä käytännössä kaiken. Silloin nostin tämän vääryyden esiin usein, mutta suhde oli täynnä muitakin ongelmia, joten kotityöt tuntuivat siinä kohtaa melko merkityksettömiltä ja silitin lopulta ihan kiltisti ne lakanatkin toisen maatessa sohvalla. Nykyisessä parisuhteessani kulujen puolittaminen on silkka mahdottomuus, mutta en näe että se on myöskään syy tehdä enemmän kotitöitä. Haluan toimia juuri näin ja tiedän esimerkiksi siivoavani paremmin kuin mies, joten miksi turhaan vaivata häntä puuhalla, josta hän ei pidä? Monet feministit nostavat myös esille sen, että miehen pitäisi kyllä pestä pyykkiä ja samalla tavalla pyyhkiä pölyjä kuin naisenkin, mutta mun elämässä niin ei tarvitse tehdä jos ei halua. Vaikka itseäni feministinä pidänkin. Miten teillä jaetaan kotityöt?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian