Tietenkin toivoisin voivani kirjoittaa, kuinka lapsi vain lujittaa parisuhdetta ja vahvistaa vanhempiensa keskinäistä rakkautta. Mutta koska asia ei ikävä kyllä AINA ole niin, halusin tuoda esiin oman näkökulmani ja kokemukseni aiheesta. Sori vaan kanssabloggaajani, mutta toisinaan on aika masentavaa lukea kuinka lapsi vain yhdistää vanhempiaan entisestään ja luo aivan uudenlaista kiintymystä, saa pariskunnan hitsautumaan yhteen ja mitä näitä kliseitä nyt on.. Vaikka olen toki äärimmäisen onnellinen kaikkien heidän puolestaan, kenelle näin onnellisesti on tapahtunut. Mielestäni juttuja lapsista ja parisuhteista ei koskaan lue liikaa ja vaikka luulee tietävänsä ilmiöstä kaiken, silti se omalle kohdalle osuessaan yllättää. Lapsi todella muuttaa parisuhdetta.

MEIDÄN TARINA Olen usein tuonut esiin sitä, kuinka ajattelin vaikeuksien sijoittuvan vain vauvavuodelle. Tämä kertoo myös siitä, kuinka en tosiaankaan tiennyt lapsen kanssa elämisestä yhtään mitään ennen kuin tilanne iski vasten kasvoja eräänä elokuisena iltapäivänä perheemme kasvaessa pienellä pojalla. Ristiäispäivänä tuli vuosi siitä, kun vietin ensimmäistä kertaa lapseni isän kanssa aikaa kahdestaan. Moni piti meitä hulluina kun yhtäkkiä kaksi varsin vilkasta yksineläjää odottavatkin yhteistä lasta. Kaikkien näiden vuosien jälkeen luulen kuitenkin, että juuri se pelasti meidän suhteemme ja meidän lapsemme. Eli ihan rehellisesti, emme olleet vielä kyllästyneitä toisiimme kun lapsemme syntyi. Kaiken lisäksi meitä siunattiin helpolla vauvalla. Vaikka äkkipikaisena ihmisenä muistan uhonneeni muuttavani pois jo ennen lapsen syntymää ja vauvan kanssa pakkasin (muka) useammankin kerran tavaroitani, ensimmäinen vuosi oli oikeasti helppo. Kun yksivuotias alkaa kiristellä hermoja hankaluuksillaan, aiheuttaa se vanhemmissa kiukkua, ärtymystä, väsymystä ja stressiä. Sanokaa mitä sanotte, se tarttuu puolisoon ja aiheuttaa vain lisää pahaa mieltä. Vaikka tiesin lapsen hiertävän varmasti välejä, en edes huomannut kuinka vajosin itsekin siihen kuplaan. Minusta, niin iloisesta, innostuvasta ja aina kannustavasta puolisosta tuli kaikesta valittava ja tiuskiva äiti. Lapsi ei ole tietenkään ainoa syy, mutta se on iso syy. Stressin, väsymyksen ja kiireen sekaan hukkuu helposti se positiivisinkin ihminen.

Syytin miestäni kaikesta ja löysin hänestä jatkuvasti vikoja. Esimerkiksi vuosi sitten parisuhteemme voi todella huonosti. Neljään yhteiseen vuoteen on mahtunut myös (muka) ero, tai kaksikin. Onneksi ei mitään lopullista. On tietysti väärin syyttää lasta, itse lapsi ei ole tehnyt yhtään mitään väärää. Päinvastoin, hän on kasvanut kaikkien riitaisten vuosien aikana aivan ihanaksi, kiltiksi ja hurmaavaksi pieneksi pojaksi joka tuo valtavasti rakkautta elämäämme joka ikinen päivä. Muistuttaa niistä elämän parhaimmista puolista ja ainutlaatuisista hetkistä. Mutta pikkulapsiarki on todella koetellut (meidänkin) parisuhdettamme. Mutta nyt kun on päästy ohi vaipoista, rattaista, tuteista ja pinnasängystä, elämä on taas muuttunut. Koska kotona on kivaa ja stressitöntä enkä koe enää ahdistusta pikkulapsen äitiydestä, ylläri ylläri – parisuhdekin voi hyvin. On parempaan suhteeseen on toki monta muutakin syytä, mutta helpompi lapsiarki on hyvin iso sellainen.

Toisaalta en edes tiedä olisimmeko luovuttaneet paljon helpommin, jos meillä ei olisi tuota rakasta yhteistä lasta, joka sitoo meidät tietyllä tavalla loppuelämäksi toisiimme. Lapsi ei ole syy olla yhdessä, mutta lapsi on hyvä syy selvittää parisuhteen ongelmat.

ON TODELLA TYPERÄÄ TEHDÄ LAPSI JOS PARISUHTEESSA MENEE HUONOSTI Lapsi ei koskaan pelasta huonoa suhdetta, sillä se aiheuttaa siihen  lisää kitkaa, riitoja ja tilanteiden kärjistymistä. Kotoa on yllättävän helppo lähteä ja unohtaa hetkeksi huono suhde, kiukutteleva taapero ja likaiset astiat. Edes hetkeksi.  Mutta tuollainen ongelmien pakoilu aiheuttaa vain lisää ongelmia ja pahaa mieltä. Itsekin pakenin omaa kurjaa tilannetta aivan liian usein. Liian monena iltana vain suljin oven ja pakenin johonkin toiseen todellisuuteen sitä elämää, josta nyt nautin ihan täysillä. Silloin en olisi osannut kuvitellakaan kirjoittavani tällaisesta aiheesta, mutta nyt kun olen päässyt tilanteesta yli,  pystyn katsomaan sitä ihan uusin silmin. Vastaavaan käytökseen sortuu todella moni. Oli se isä tai äiti. Pikkulapsiarki vaatii taustalle todella toimivan vanhempien keskinäisen suhteen. Sanotaan, että sovitaan ettei vauvavuonna saa erota, mutta saman säännön pitäisi päteä myös lapsen pariin ensimmäiseen elinvuoteen.

VARAUDU AINA KAIKKEEN Minä en varautunut. En osannut kuvitellakaan, että täydellisesti alkanut parisuhteeni voisi muuttua jotenkin. Siksi ehkä suljinkin silmäni kaikilta ongelmilta enkä nähnyt tilanteeseen mitään ratkaisua. Olin usein sitä mieltä, että jatkamme arkeamme erikseen sillä yhteiselomme oli niin hankalaa. Jos olisin osannut ennakoida, että suhde joutuu koetukselle, ongelmat olisivat ehkä ratkenneet helpommin. Mene ja tiedä sitten. Pidin aiemmin ihan hulluutena toisten vauvavuoden eroamattomuussopimusta, mutta ei se enää niin hullulta kuulostakaan. Tässäkin ehkä pätee pessimismin sääntö, kun varautuu pahimpaan, voi yllättyä positiivisesti. Ei kuitenkaan pidä olla liian negatiivinen ja heittää pyyhettä kehään heti ensimmäisen riitatilanteen tullen.

EHJÄ PERHE Niin minä kuin lapseni isä olemme molemmat ns. rikkinäisistä perheistä. En ainakaan itse koe kärsineeni siitä varsinkaan lapsuudessa, mutta haluamme molemmat mahdollisuuksien mukaan tarjota omalle lapsellemme ehjän perheen. Minulle ehjä perhe tarkoittaa kuitenkin oikeasti toisiaan rakastavia vanhempia. Lapsen takia ei todellakaan kannata olla väkisin yhdessä. Jos muita syitä ei ole, eikä toista voi aidosti rakastaa ja kunnioittaa, on parempi alkaa jakaa niitä lusikoita. Ihan tosissaan.

Kuulisin mielelläni muidenkin kokemuksia, miten lapsi vaikuttaa parisuhteeseen ja mitä ajatuksia tämä herättää? Oli vaikutus sitten millainen tahansa, kerro siitä. Ruuhkavuosien (vihaan edelleen tota sanaa) vaikutus näkyy varmasti jokaisessa suhteessa, mutta onko se näyttäytynyt omalla kohdallasi hyvällä vai pahalla?

 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Käsi ylös, kuka on joskus pohtinut tapaavansa vain vääriä miehiä? Muutaman tapaamiskerran jälkeen elämä on ruusuilla tanssimista, sitä on valmis menemään naimisiin, on niin rakastunut korviaan myöten. (Ja hetken päästä tajuaa sen itsekin) – väärään mieheen.

Tavallaan uskon Siihen Oikeaan, tai pikemmin Niihin Oikeisiin. Uskon, että jokaiselle elämänvaiheelle on olemassa se oikea. Luonnollisesti mitä enemmän miehiä tapaa, sitä enemmän niitä vääriä tulee vastaan. Sinkkuaikoinani tapasin hyvin paljon Niitä Oikeita, mutta sillä hetkellä niitä Niin Vääriä. Mies voi olla väärä niin monella tapaa. Moraalisesti väärät ovat usein niitä kiehtovimpia suhteita. Juuri ne varatut tai muuten vain kyseenalaiset miehet. Usein väärän tunnistaa kuitenkin siitä, että löytää hänestä todella paljon vikoja. Inhoan muuten sitä pikkuvikojen tarkastelua. Jos miehen jättää väärän tukan tai rumien kenkien takia, kannattaa miettiä haluaisiko samanlaista kohtelua itselleen. Siinä väärää kenkävalintaa itkiessä kannattaa kuitenkin muistaa, että pohjimmiltaan dumppauksen syy on jossain muualla.

Olen miettinyt myös paljon sitä, että syy vääriin miehiin voi olla myös elämäntilanteessa. Loppujen lopuksi, onko olemassa edes vääriä miehiä? Jos onkin vain huonoja ajoituksia? Elämääni on tosiaan tullut miehiä, jotka ovat olleet minulle juuri oikeita. Sielunkumppaneita, heitä joiden kanssaan on ollut äärimmäisen helppo ja hyvä olla alusta saakka. Mutta aika, se oli väärä. Oli parisuhteita, oli töitä, oli vääriä asuinpaikkoja. Ei ollut meidän hetki. Se oikea mies ja se oikea hetki tulee kuitenkin. Vaikka elämä erottaisi Siitä Oikeasta, ei se tarkoita, etteikö siihen samaan elämään mahtuisi samaa uudelleen. Haluan tietysti uskoa loppuelämän kestävään rakkauteen, mutta ei se maailma siihen lopu vaikka rakkaus loppuisikin. On onni saada olla rakastunut ja vielä isompi onni on olla ihmisen kanssa jota rakastaa. Hetkessä niistä rakkaistakin voi tulla (muka) vääriä, mutta sen yhden hetken he ovat olleet Niitä Oikeita.

Kaikella on aikansa, rakkaat, kaikella. Miksi etsiä kuumeisesti sitä oikeaa, kun voi vaan odottaa sitä oikeaa ajoitusta?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tai oletko kenties naimisissa ja jos, niin miksi? Tänä kesänä meillä on tiedossa kahdet häät ja ehkä juuri niiden takia olen miettinyt paljon tätä naimisiinmenoasiaa. Itselleni avioliitto ei merkitse oikeastaan yhtään mitään, joten olisi kiva kuulla teiltä lukijoilta mielipiteitä. Uskon, että jokaisella olisi tästä kuitenkin jotain sanottavaa.

Se, että sanon ettei avioliitto merkitse itselleni oikeastaan muuta kuin älyttömän kallista juhlapäivää ja yhteistä sukunimeä, en tarkoita että ajattelisin näin kaikkien kohdalla. Ystäväni avioituvat tulevana kesänä ja tuo pariskunta on niin luodut toisilleen, että jotenkin näen heidät ehdottomasti loppuelämänsä ajan yhdessä, miehenä ja vaimona. Avioliitto ikään kuin kruunaa heidän rakkaudentäyteisen suhteensa. En vain tajua, miksen ajattele näin omalla kohdallani. Rakkautta ja suuria tunteita ei mun elämästä ole puuttunut ja uskon rakkauteen varmasti ihan viimeiseen asti.

Sitäpaitsi, jos menisin naimisiin, hääsuunnitelmani lähtisivät niin käsistä etten haluaisi sellaista kuusinumeroisen summan morkkista häiden jälkeiselle päivälle. Kerran itseasiassa puhuin eräästä ilotulitukseen sopivasta biisistä miehelle autossa ja olen oikeastaan lapsesta asti haaveillut Dire Straitsin keikasta (niin siellä häissä, kyllä..) – haudataan siis ne haaveet ja sanotaan vaikka niin, että jos joskus jostain ihmeellisestä syystä astelisin alttarille, tekisin sen ihan kahdestaan joko rannalla jossain siellä, missä kasvaa myös sitä pippuria, tai vaihtoehtoisesti pikku hutikassa Vegasissa. Millaiset teidän unelmahäät olisivat?

Ja kertokaa nyt jooko, miksi haluaisitte naimisiin tai miksi olette jo naimisissa? Vai onko joku mun kanssa samoilla linjoilla, ettei oikein näe itseään siellä alttarilla? Mun sisäinen romantikko haluaa tietää ja kuulla muutakin, kuin että mentiin nyt vaan, ennen lapsen syntymää käytännön syistä.. Rakkautta viikonloppuun ♥ Nää kuvat ovat muuten ihania pieniä muistoja ystäväni häistä 2015.. 

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian