Viime kesänä näin ensimmäisen kerran tämän ihastuttavan bambulaukun, mutta Suomen superhuonon kesän vuoksi en edes ajatellut sitä sen enempää. Laukkua alkoi tulla vastaan loppuvuodesta Instagramin aurinkoisissa lomakuvissa ja aloin selvittää, mikä mahtaa olla kyseessä. Cult Gaia Ark Bag on saavuttanut jo it-bagin statuksen ja olisittepa nähneet ilmeeni, kun löysin sen – ja sen hyvin maltillisen hinnan! Okei, kyseessä on tietenkin melko rajallisen käyttöajan omaava kesälaukku, mutta se on ajaton. Cult Gaia on jenkkimerkki, joten heidän tuotteensa ovat vielä edullisempia siellä, mutta Euroopan hinnat ovat myös hyvinkin budjettiystävälliset. Ark Bagia saa myös akryylisena versiona upeissa eri väreissä, mutta itse ihastuin aivan ehdottomasti tähän bambuversioon, juuri siihen jota olin kuolannut jo pitkään upeissa matkakuvissa. Luultavasti heidän nettikauppansa toimittaa myös Suomeen, mutta hintaan kun lisää verot sekä tullimaksut, on laukku fiksumpi tilata Euroopasta jos Atlantin yli ei ole aikomusta matkustaa lähiaikoina.

Niin ja se hinta, Ark Bagia löytyy ainakin Net-a-Porterista noin 170 eurolla. Bambulaukku on täydellinen pari valkoisille kesämekoille ja konjakinvärisille sandaaleille. Ostin juuri uudet, parin vuoden ajan himoitsemani Hermes’n Oranit, taidan esitellä nekin täällä, kunhan loputon taisteluni Fedexin superhuonon toimituksen kanssa päättyy..  Lisää ajattomia kesäisiä ostoksia on siis tulossa (toivottavasti) pian. Perjantaina niille on onneksi jo käyttöä!

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Jossain vaiheessa kyllästyin tavaraan. Muistan miten podin suurta ostomorkkista monien hankintojen jälkeen ja ostin usein jotain vain siksi, kun se sattui olemaan esimerkiksi hyvässä alennuksessa. Moni vaate oli hetken trendi, joka jäi ensimmäisen käyttökertansa jälkeen kaappiin. Kulutus oli älytöntä ja ostoksilla pyöriminen tuntui todella ahdistavalta.

Listaa, mitä oikeasti tarvitset. Jokaisen tarve on erilainen – joku käsittää sen niin, ettei tarvitse yhtään puseroa lisää, kun niitä on kaapissa jo kaksi (yksi pesussa yksi käytössä), toinen tarvitsee valinnanvaraa ja vaikka tiettyä väriä vaatekaappiin. Kun kirjoitat listaa ylös ennen kuin edes suunnittelet kaupoille lähtöä, siihen ei vaikuta se juuri äsken bongattu maailman ihanin valkoinen tekoturkistakki. Mieti, mitä väriä ja malleja käytät eniten ja mitkä vaatteet ovat jääneet kaappiin. Kun ostat tarpeellista, ostoksilla käyminen on mukavaa ja tiedät, että ostamasi vaate päätyy varmasti usein päällesi. Money well spent.

Suhtaudu kriittisesti somemaailmaan. Blogit, Instagram ja Pinterest ruokkivat ostohysteriaa. Suosikkibloggaajan päällä nähdyt vaatteet on pakko saada ja Instagram houkuttaa uusimaan koko sisustuksen. Muista, että bloggaaja ei välttämättä aina ole ostanut kaikkia vaatteitaan itse. Sen sijaan, että etsisit kuumeisesti kauden uutta it-hametta (joka on luultavasti aivan last season jo ensi kuussa), kannattaa tutkia kokonaisuutta. Löytyisikö omasta kaapistasi jotain sen tyylistä? Mitä voisit yhdistellä, mikä vanha suosikki pääsisi uudestaan käyttöön ja onko kokonaisuus ylipäätään sinun tyyliäsi? Samoin, jos joku vaate näyttää jonkun päällä todella hyvältä, se ei välttämättä sovi itsellesi. Ja sama toisinpäin – toisen huonosti istuva mekko voi olla sinun luottovaatteesi.

Suosi laatua ja klassikoita Oli kyse sitten kodin sisustuksesta tai vaatekaapista, kun ostat laadukkaita klassikkoja niin tavarasi saavat pidemmän käyttöiän. Laadukas vaate kestää käyttöä kauemmin, tuntuu paremmalta päällä ja näin ollen se päätyy todennäköisesti myös päällesi useammin. Kun klassikkovaate on laadukas, se myös näyttää hyvältä pesusta toiseen. Kannattaa koota ns. vaatekaapin kulmakiviä – mustat ja siniset farkut, muutama eri mallinen neule, bleiseri, perustopit ja t-paidat, pikkumusta, neulemekko jne..

Kierrätä, kierrätä, kierrätä Jos et osta käytettyä, voit ainakin kierrättää omat käytetyt vaatteesi joko myymällä tai lahjoittamalla ne eteenpäin. Ehkä jotain vanhaa vaatetta voisi myös muokata? Olen lyhentänyt eräänkin mekon helman midistä miniksi ja esimerkiksi poistanut eräästä mekosta hihat – vaate sai aivan uuden ilmeen. Jos et osaa tehdä muutosta itse, työllistä paikallinen pienyrittäjä. Itse suosin vaatteideni kierrätyksessä Zadaan appia, joka on maailman kätevin tapa ostaa ja myydä second handia.

+ Ruoka Älä ainakaan mene nälkäisenä kauppaan. Vanha kunnon kauppalappu estää ostamasta turhuuksia. Jämistä saa yllättävän paljon aikaan. Hedelmiä ja leipiä ei kannata hamstrata. Toisille sopii kerran viikossa isompi kauppareissu, toinen tykkää ostaa kerralla vähän ja käydä päivittäin. Itse olen ainakin huomannut, että kun kerran viikossa ostaa paljon ruokaa, sitä jää paljon enemmän myös yli. On päiviä jolloin syömme ulkona tai etukäteen mietitty ruoka ei vain maistu juuri sinä päivänä. Kaupassa käyminen on ärsyttävää, mutta meillä toimii paremmin se, että käy siellä vaikka joka päivä. Meni monta vuotta, ettemme koskaan syöneet samaa ruokaa kahtena päivänä, nykyään tulee usein lämmitettyä eilisen päivän ruokia.

Jos sinulla on ajatuksia aiheesta – miten tulla fiksummaksi kuluttajaksi ja olet pohtinut, millaista oma kulutuksesi on, jaa ajatuksesi ihmeessä kommenttiboksissa. Olen niin loputtoman kyllästynyt jatkuvaan kulutushysteriaan, että nautin valtavasti asiasta keskustelemisesta ja mielipiteiden jakamisesta. En todellakaan ole itse mikään täydellinen esimerkki fiksusta kuluttajasta, mutta omalta osaltani teen ainakin parhaani ja haluan ehdottomasti vähentää turhan tavaran ja ruoan hankkimista. Vähemmän pahaa mieltä ja vähemmän roskaa. Enemmän lempivaatteita ja enemmän aikaa tärkeille asioille.

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Joulunalusaika on ihanaa ja rentouttavaa niin kauan, kun se on stressitöntä. Ehkä juuri siksi tänä vuonna olo on ollut kovin jouluinen, kun kaikki lahjaideat on mietitty ajoissa, koti on siivottu ja koristeltu perusteellisesti jo hyvissä ajoin ennen joulukuuta ja joulukoristeet ovat luoneet tunnelmaa jo parin viikon ajan. Yleensä näin ei ole kuitenkaan ollut, vaan olen saattanut juosta kaupungilla ostamassa lahjoja vielä aattoaamuna. Jos kuulut näihin mattimyöhäisiin, nappaa tästä postauksesta lahjaideoita koko perheelle, tilaa helposti netistä ja nauti huolettomasta joulunalusajasta.. Ei enää parkkipaikan metsästystä ja jonottelua – huh!

*postaus sisältää mainoslinkkejä // yhteistyössä Ellos

Äidille 1. Kashmirhuivi lämmittää viileälläkin säällä, tätä saa kolmessa kauniissa eri värissä // 2. Supersöpöt tohvelit ovat paitsi trendikkäät, myös ihanan pehmeät // 3. & 4. Merinovillakerrasto on liikkujalle varmasti tervetullut lahja – tästä ilahtuisin itsekin, vaikka minulta näitä kaapista löytyykin useampi. Paita täältä, housut täältä // 5. Tällä Valentinon tuoksulla et todellakaan voi mennä pieleen, se on yksi suosikeistani. Lahjapakkauksessa on lisäksi body lotion. Voisin ostaa tämän itselleni! // 6. Hestran toppahanskat ovat maailman parhaimmat, nämä lapaset taas suloisimmat mitä olen nähnyt.

Isälle 1. Pyjamahousut ovat klassikko, ihanat ja rennot kotihousut sopivat ympäri vuoden käytettäväksi. // 2. Aina ei tarvitse keksiä mitään erikoista, laadukkaita boxereita tarvitsee aina! // 3. Nämä tohvelit ovat sellaiset, että saattaisin lainata niitä jatkuvasti.. // 4. Pipon hinta ei ainakaan päätä huimaa, se näyttääkin aivan ihastuttavalta! // 5. Aamutakki jatkaa klassikkolahjojen sarjaa.. // 6. Tuoksu on aina kiva saada, jos tietää vähänkin lahjansaajan tuoksumieltymyksiä.. Jos ei, kannattaa turvautua varmaan kestosuosikkiin joka miellyttää monia.

Lapsille 1. Pienintä lahjansaajaa ilahduttaa varmasti tämä moneen sisustukseenkin sopiva leikkimatto, meillä taisi aikanaan olla juuri tämä versio // 2. Pehmeästä paketista paljastuu hellyyttävä jääkarhuhaalari // 3. Pleikkari, tarvitseeko tätä jotenkin perustella? // 4. Klassikko – jääkiekkopeli! // 5. Brion palikkalaatikko kulkee sukupolvelta toiselle.. // 6. Monopoly ja muut lautapelit kuuluvat joulun välipäiviin..

Kotiin 1. Marmorinen leikkuulauta sopii varmasti jokaiseen kotiin, i-ha-na! // 2. Laadukkaat lakanat, aina tarpeellinen lahja saada ja helppo lahja antaa. // 3. Sähköhammasharja pitäisi löytyä ihan jokaisesta kodista – se on myös mainio lahjaidea! Tämä Philipsin versio on todella kaunis. // 4. Matkalaukku on usein hankinta, joka jää itseltä ostamatta.. Joululahjaksi loistava idea! Mitä kirkkaampi väri, sen helpommin omansa löytää hihnalta. Tämä punainen on aivan ihastuttava! // 5. Pyyhkeistä voi koota setin niin yksinasuvalle, kuin vaikka vanhemmille tai uudistaa omaa kotia.. // 6. Vohvelikankaiset kylpytakit jokaiselle perheenjäsenelle, nämä ovat kesälläkin käytössä.

 

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian