Aurinkoiset moikat ainakin vielä toistaiseksi kesäisestä Helsingistä! Mun rakkain kesäpuuha on ihan ehdottomasti veneily ja tänä vuonna ollaankin saatu nauttia täydellisistä venekeleistä jo toukokuussa, siis ihan mieletöntä. Veneilyyn kuuluu tietysti olennaisena osana myös ruoanlaitto ja olemme jopa toisinaan lähteneet veneelle vain syömään. Säällä kuin säällä ollaan grillattu niin saaressa kuin laiturissakin. Meni monta vuotta, etten käyttänyt oikeastaan ollenkaan kertakäyttöastioita. Veneellä, niin omalla kuin ystävienkin, on tullut kuitenkin aina syötyä kertiksistä ja olen löytänyt itseni viimeisten vuosien aikana monta kertaa kauppojen kertishyllyltä. Nyt pääsin tekemään blogiyhteistyötä Huhtamäen kertakäyttöastioiden kanssa ja kertomaan kesän suosikkikattauksestani, dinneristä merellä. Kotona haluan aina panostaa kattaukseen jos meille on tulossa vieraita ja usein asettelenkin kankaisia lautasliinoja ihan hullun kauan hopeisiin renkaisiin, käytän katelautasia ja koristelen pöytää pienillä sisustusesineillä. Veneellä ja ulkona syödessä tällaisia asioita ei edes ajattele, vaan paras kattaus on juuri niin rento kuin koko aurinkoisen päivän fiiliskin. Jos joku haluaa tuntitolkulla fiksailla piknikkattausta viltin päällä, antaa mennä vaan. Mulle kuitenkin helppous ja kiireettömyys on tässä kesässä parasta. Koska kattaus itsessään ei ole aina se maailman kaunein, tykkään ainakin että astiat ovat nättejä!

Ruokahan maistuu aina parhaimmalta ulkona, mutta pitkään veneillessä sitä tulee syötyä myös sisälläkin, ainakin viime kesänä muutamassa myrskyssä. Meillä on veneellä myös ”oikeat” astiat, mutta on vaan todettava, ettei olla käytetty niitä kertaakaan. Aamukahvin tykkään juoda oikeasta kupista, mutta kokeilepa tehdä kymmenelle hengelle illallinen ja tiskatakin vielä? Veneen keittiössä nyt ei muutenkaan ole niin valtavasti tilaa, mutta ennen kaikkea kertakäyttöastioilla säästää aikaa siihen tärkeimpään, kesän viettoon rakkaiden kanssa. Ekologisuus on tietysti pinnalla ja kertakäyttöastioiden määrää yritetään vähentää. Sanotaanko, että kyllä mä vielä mökillä voisin tiskatakin astioita, jos porukkaa olisi kovin vähän ja sieltä löytyisi astianpesukone. Saareen lähtiessä tiskaaminen ei käy kyllä veneellä mielessäkään, on aivan tarpeeksi aikaavievää tiskata välttämättömät ruoanvalmistusastiat, kuin koko kaveriporukan astiasto laseineen. Kertikset voi kierrättää ja ainakin Suomessa on vierasvenesatamissa todella hyvät kierrätysmahdollisuudet. Kotona nyt ei tulisi mieleenkään syödä kertiksistä ja meillä on esimerkiksi bambusta valmistetut pestävät pillitkin, mutta saaristo-olosuhteissa tilanne on toinen. Suomen kesä on lyhyt ja itse en aio sitä käyttää kyllä tiskaamiseen siellä, missä se on käytännössä mahdotonta. Muistan kyllä lapsena tiskanneeni kaikki mökin astiat merivedessä rantakalliolla, mutta nyt kun ajattelen niin vähän jopa kauhistuttaa.

Pidän kauniista kattauksista. Kertisastiat saavat kesällä ollakin ihan överit ja mahdollisimman runsailla kukilla koristellut. Kaukana ovat ne tylsät, vanhat ja yksinkertaiset valkoiset lautaset, lasit ja aterimet. Tämä Huhtamäen Ida-kesäsarja on niin raikas ja kesäinen, mun suosikki! Yhtä kaunis kuin nämä alkukesän helteiset päivät, kun kaikki kukkii ja ulkona tuoksuu taivaalliselta. Kartongista valmistetut kertakäyttöastiat ovat kotimaisia ja ne on valmistettu Suomessa, Hämeenlinnassa. Kartonkituotteille on myös myönnetty Avainlippu. Tuotteiden PEFC-sertifiointi takaa sen, että kartonkituotteet on valmistettu kestävästi hoidettujen metsien puusta. Kuosikin on suomalaisen suunnittelutoimiston tekemä. Tästä tulikin mieleeni, olipa hassua nähdä Miamissa asti Huhtamäen kertakäyttömukeja. En ollut edes ajatellut, millainen vientituote meillä onkaan täällä Suomessa. Huhtamäen Facebook-sivulla on muuten käynnissä huikea kilpailu, josta voit voittaa 150 euron arvoisen piknik-korin, joka sisältää Ida-astioita sekä lippu.fi lahjakortin. Kannattaa käydä siis osallistumassa ja napata tuo palkinto itsellesi!

Ja haluttiin me järjestää pieni arvonta täällä mun blogissakin. Missä tilanteessa sinä turvautuisit näihin kesäisiin kertakäyttöastioihin? Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan Ida-sarjan kesäinen astiasetti, joten nyt kannattaa ainakin keksiä niille käyttöä!  Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä. Me ainakin syödään näistä koko viikonloppu, sillä lähdetään nauttimaan aurinkoisesta viikonlopusta saaressa. Vaikka kovin ekologinen haluan ollakin, on mulle kaikkein tärkeintä silti yhdessä vietetty kiireetön aika. Tiskata saa kotona ihan ympäri vuoden!

Yhteistyössä:

Huhtamäki &


Mitä jos voisit tänä kesänä paremmin kuin koskaan? Ylittäisit itsesi juoksulenkeillä, pulahtaisit ulkona tehdyn treenin päätteeksi meriveteen uimaan, keräisit ystäväporukan terassin sijaan urheilukentälle? Joogaisitko merenrannassa aamuauringossa? Söisit terveellisiä herkkuja, paljon kotimaisia marjoja ja vihreitä salaatteja? Jätskin sijaan raikkaita smoothieita, ja auringonoton yhteydessä tekisit koko kropan treeniliikkeitä? Miltä hyvinvointikesä kuulostaisi?

Ihan ensimmäisenä se voi kuulostaa jopa tylsältä. Vannon, että olet kuitenkin eri mieltä, kun kokeilet. Edes viikon, pari. Muistan kyllä hyvinkin selvästi kun ystäväni kanssa varsin nestepainotteisena kesänä kävimme yhdessä vaa’alla ja totesimme yhteen ääneen, että ei saakeli, tää on varmaan rikki. Muistan, kuinka keväällä käyttämäni vaatteet eivät edes mahtuneet päälle kesäloman jälkeen ja olo oli kaikkea muuta kuin rentoutunut ja kevyt. Kesä, varsinkin helteinen sellainen, on aikamoista riskiaikaa kropalle ja hyvinvoinnille. Samalla se on kuitenkin mitä paras aika liikkua ulkona ja valoiset kesäpäivät tuovat entistäkin enemmän energiaa ja saavat lähtemään kotoa pois. Kokeile uusia lajeja, lähde sinen yleisurheilukentälle, haasta itsesi. Hyvinvointikesä voi silti sisältää nauruntäyteisiä terassireissuja, liian pitkään jatkuneita juhlia ja niitä krapulapäiviä aurinkotuolissa. Kunhan tasapaino säilyy. Silloin kesän juhlatkin tuntuvat hauskemmilta, ulkonäkö ei kärsi eikä olo ole liian tukala ja turvonnut. Mun tämän kesän kantava teema on ehdottomasti urheilu. Koko perheen liikunta on hauskaa ajanvietettä, joka tuo niin paljon hyvää oloa ja mieltä kaikille. Lähtisitkö säkin mukaan kokeilemaan?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Onko teillä tiedossa kesäreissuja Helsinkiin tai pähkäiletkö, mitä sitä tekisi omassa kotikaupungissa kesälomalla? Pääsin jatkamaan yhteistyötä Offerillan kanssa, josta olen aiemminkin teille kirjoitellut. Offerillan kautta voi ostaa edullisesti lahjakortteja muun muassa kauneudenhoitopalveluihin, auton huoltoon ja erilaisiin elämyksiin. Koska kesälle kannattaa ihan oikeasti tehdä pieni to do-lista, että ehtisi tehdä näillä keleillä mahdollisimman paljon, tässä muutamia ideoita, joihin voit ostaa lahjakortin n. 50-90% alennuksella Offerillasta. Lisäksi alennuskoodilla mirvaannamarian10 saat vielä 10% alennuksen kaikista diileistä. Tässä mun suosikkeja kesätekemisistä Helsingissä, jos perinteiset nähtävyydet on jo kierretty läpi ja jatkuva terassilla istuskelu kyllästyttää. Postauksen lopusta löydät myös arvonnan, muista käydä osallistumassa!

SUP-lautailu on uimisen lisäksi ehkä parasta kesäurheilua näillä keleillä. Takuuvarma rusketus, hauskaa, kehittää tasapainoa ja kehonhallintaa ja pienelläkin tuulella jopa yllättävänkin rankkaa. Lauta pysyy pystyssä ja sen päällä voi vaikka joogata. SUP-lautailuun saa lahjakortin Offerillasta 7,50 eurolla, mä ostin jo mulle ja ystävälleni omat! Nyt on niin mahtavat kelit, että tulee varmasti käytettyäkin lahjakortti pian. Noissa Offerillan lahjakorteissa on muuten 2 kuukautta aikaa lunastaa lahjakortti sen ostopäivästä, eli kannattaa napata hyvät tarjoukset heti, ne ehtii kyllä käyttää myöhemmin.

Melonta on ihan hurjan hauskaa sekin. Melonta lähtee Rajasaaresta, joka on ihanan rauhallinen ja tyyni paikka niin suppailuun kuin melomiseenkin. Kaveri mukaan ja kanoottiin! Mua on ainakin naurattanut aina ihan kauheasti, en ole ehkä se paras mahdollinen melontakaveri kun käkätän vain siellä takana.

Pakohuonepeli on loistava tapa viettää yhteistä aikaa ystävien kanssa. Näitä on Helsingissä nyt useampia, joten kerää porukka kasaan, osta diili Offerillasta ja kisailkaa kuka vapautuu nopeammin. Pakohuonepelit ovat nyt hurjassa suosiossa pääkaupunkiseudulla, enkä ihmettele. Superhauska elämys!

Flamingo Spa okei, tämä ei ole Helsingissä, mutta lähellä. Flamingo Span aikuisten puoli on aivan ihana ja rentouttava paikka rauhallisine altaineen ja saunoineen. Sateisen ja tuulisen päivän pelastus. Lapsiperheillekin on Offerillan kautta hyviä diilejä vesipuistopaketeista. Vesi- ja huvipuistot tulevat isommalle perheelle helposti hyvinkin kalliiksi, joten niiden osalta kannattaa ainakin hyödyntää hyviä diilejä.

Tankotanssitunti ryhmille sopii esimerkiksi polttariporukoille! Tällaisia tarjouksia kannattaakin metsästää, niin polttari-, tai vaikka yllärisynttäribudjettiin mahtuu paljon enemmän kivaa tekemistä. Jos tanssiminen ei innosta, Wakeboard-tunti 1-4:lle Hietsussa on myös ihan loistava ohjelmanumero polttareihin tai hauskaa ajanvietettä helteisiin päiviin.

Ratsastus on monelle rakas harrastus lapsuudesta, joka on kuitenkin aikuisiällä unohtunut. Mitä jos kokeilisit vanhaa suosikkilajiasi? Offerillan kautta saa ratsastustunteja ja tutustumisia hevostalleille edullisesti. Jos en olisi niin allerginen hevosille, kokeilisin tätä ehdottomasti itse. Tällä hetkellä Offerillan valikoimassa on ratsastustunteja Kirkkonummella, joten jos kaupunkielämä alkaa kyllästyttää, landelle pääsee nopeasti nuuhkimaan hevosia.

Piknikille nappaat eväät ravintoloiden tarjouksista. Takeaway-sushit porukalle saa useiden kymmenien eurojen alennuksella. Kurkkaa myös tarjoukset pizzoista ja muista ravintolaherkuista. Piknikillä on toisinaan ihanaa keskittyä vain nauttimaan lämmöstä ja ystävien seurasta. Kaiken ei aina tarvitse olla niin itse tehtyä. Tänä kesänä mä aion ainakin mennä sushipiknikille. Olen muuten se, jonka eväät on ensimmäisenä syöty!

Vielä ekstrana täytyy mainita pari ihan huikeeta Offerillan diiliä. Kesällä on (etenkin) kiva ajella kaupungilla puhtaalla autolla. Tähtitornin autopesu Kaivopuistossa tarjoaa Offerillan kautta huolellisen pesun sisältä ja ulkoa kolmellakympillä (!!) ja samaan aikaan voit nautiskella vaikka piknikistä Tähtitorninmäellä tai kävellä merenrantaan jätskille. Samoin loistavan pesutuloksen ja Offerillan hyvän diilin saat myös Lauttasaaren autopesusta. Iso suositus, työnjälki ja asiakaspalvelu ihan priimaa. Ja jos kesäkoti kaipaa siivousta, Offerillan kautta saa myös edullisia kotisiivouksia. Mitä sä ostaisit Offerillan lahjakortilla? Kommentoineiden kesken arvotaan 40 euron lahjakortti Offerillaan. Osallistumisaikaa on viikko tämän postauksen julkaisupäivästä eli 24.5. asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät täältä. Uusia tarjouksia uusilta yrityksiltä tulee Offerillaan jatkuvasti, joten kannattaa tilata uutiskirje tai tsekkailla niitä usein Offerillan sovelluksesta.

Yhteistyössä:

Offerilla &