Viime viikolla harjoiteltiin, nyt viimeistään alkavat loputkin porukasta palata töihin. Hanko on tyhjä, kesästä muistuttavat vain lämmin merivesi, helteiden kellastamat kukat kallioilla ja laiturit, joita pitkin kävellessä ei voi kuin hymyillä. Kesä, olit sittenkin hyvä. Ensin vähän epäilin, lopulta kuitenkin yksi parhaista. Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen Hangossa, jätin kesken kun halusin viimeistellä sen kotona. Flow ja Hangon Poker Run ovat olleet perinteisesti kesän päätösjuhlat, sitä ne olivat tälläkin kertaa. Harmittaa, että Flow jäi väliin, mutta ensi vuonna sitten. Me vaihdettiin se tällä kertaa Pokeriin ja kiitos sen, mun korissa on taas muutama mahtava muisto lisää. Takki oli aika tyhjä kun palattiin kahdestaan Helsinkiin. Kiitos Hanko, kiitos kesä.

 

 

Odotan syksyä, sanon sen jo ääneen. Ensimmäistä kertaa koskaan. Loppukesän haikeus saa vaihtua mieluummin pikkuhiljaa jo joulun odotukseen (kyllä, sanoin senkin ääneen) ja vuoden vaihtumisen jälkeen sitä alkaa odottaa jo seuraavaa kesää. Odotan, että saan pakata matkalaukut aurinkolomalle ja lukea viikonlopun lehden kaikessa rauhassa kotona. Ajattelin alkaa treenata kunnolla, juosta paljon enemmän ja paljon pidempiä matkoja, tehdä vähän muutoksia mun somejuttuihin ja luoda taas sen turvallisen arjen mun lapsellekin. Meidän kesäloma erosi monessakin mielessä niin paljon meidän arjesta, että ehkä juuri siksi akut on nyt ladattu jotenkin poikkeuksellisen hyvin.

Kaikesta kisaväsymyksestä huolimatta, en ole koskaan ollut näin valmis syksyyn ja jotenkin tosiaan kaipaan sitä rauhoittumista. Ja sitä syksyä. Juhlat on nyt juhlittu ja vaikka olenkin aivan kesän lapsi ja elän silloin täysillä, sanon, että hyvä niin. Moni tunnistaa varmaan näitä fiiliksiä?

 

 

Viime syksy meni multa aivan ohi. Olin niin kipeä, etten oikein muista siitä muuta kuin jatkuvat verikokeet ja hammaslääkärikäynnit. Tänä syksynä toivonkin, että saisin vähän mukavammissa tunnelmissa sen uuden alun ja kivan startin taas siihen arkeen. Loppukesän haikeudessa oli pakko varata myös lennot aurinkoon. Koti näytti tänään ihan kummalliselta, täytyy ehkä tuoda tänne jo vähitellen sitä syksyä. Sandaaleista en ihan äkkiä luovu, mutta talvitakit täytyy tilata ajoissa. Elokuun puolivälistä alkaa mulle sellainen siirtymäaika, ensi kuussahan ollaan kirjaimellisesti jo syksyssä.

 

Mun sosiaalisen median kanavat ovat kaikki olleet storya lukuunottamatta hiljaisia viimeaikoina. Mä oon elänyt täysillä, tarttunut niihin hetkiin ja kerännyt inspiraatiota tästä ihanasta kesästä pitkälle loppuvuoteen. Kuka haluaisi aloittaa mun kanssa pienen detoxin ja pidempiaikaisen hyvinvointiprojektin, jonka tuloksia katsottais ehkä vasta vuoden lopussa? Tänä syksynä vois aloittaa nimittäin jotain suuria muutoksia..

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


Tänään taisi tulla täyteen kuukausi veneessä asumista. Kuten Instagramiin kirjoitinkin, menisi helposti vielä toinenkin kuukausi. Tai no, oltiin me tässä välissä käymässä muutama päivä kotona mutta ehkä sitä ei lasketa, kaikki tavarat hiusharjaa ja vaatteita myöten ovat olleet kuitenkin täällä koko ajan. Tänään siis aamuvarhaisella ajettiin Ruotsista yli Suomen puolelle Maarianhaminaan. Ahvenanmaa on mulle tosi rakas juuri siksi, että isä asui täällä. Ja edelleen, lähes kymmenen vuoden jälkeen, tunnen isän läsnäolon ja ajattelen, että jossain täällä hän on. Tietää, että tultiin kylään.

 

 

Viikonloppu menee vielä Maarianhaminassa, sunnuntaina ajetaan vene Hankoon ja lähdetään kotiin. Ennen kuin palataan taas takaisin Hankoon. Osaankohan mä ajaa enää edes autoa? Ilmassa alkaa olla jo vähän haikeutta, nyt kun suuntana on koti. Menee varmasti pitkään miettiessä, kuinka hieno reissu meillä on ollut. Siitäkin huolimatta, että moni asia meni pieleen ja koko lähtö viivästyi lähes kahdella viikolla, tämä on ehkä paras reissu jonka olen koskaan tehnyt. Kotiin palaa hyvin levännyt, mutta ennen kaikkea onnellinen, taas niin paljon enemmän nähnyt ja kokenut mieli.

 

Ruotsi, tässä tapauksessa Tukholman saaristo, tarjosi meille parastaan. On kalastettu, hypitty veneestä uimaan, kiljuttu huvipuistossa, illallistettu mitä kauneimmissa paikoissa, syöty kihtiin asti skagenia, kisailtu sup-laudalla, juostu auringonsäteitä kohti kangasmetsässä, naurettu kyyneleet silmissä, nähty auringonlaskut ja -nousut, peseydytty säkkipimeässä yössä meressä kun saunasta ei löydy hanan hanaa, avattu monen monta rosèèta, löydetty lähes päivittäin neliapiloita, sukellettu merenpohjasta kaukosäädintä ja ihailtu toinen toistaan upeampia huviloita rannoilla – mahtuu sinne sekaan pari huonompaakin päivää.

 

 

Kamera on täynnä pelkästään kuvia saaristosta, koirista ja lapsista. Perheelle ja parisuhteelle reissu on tehnyt pelkästään hyvää. Kuvittelin laskevani päiviä päiväkodin alkamiseen, sen sijaan lähetinkin tekstarin että Miksu tuleekin vasta ensi viikolla. Tämä heinäkuu oli paras heinäkuu, joka mulla on koskaan ollut. Elokuinen Ahvenanmaa on vielä kesäinen, mutta lomien loppumiset alkavat vähitellen näkyä rauhallisuutena satamassa ja Maarianhaminan kaduilla.

 

Oon tosi onnellinen, ettei loma ole ollut pelkkää tissuttelua (no on se kyllä sitäkin välillä ollut..) ja auringonottoa, vaan olen saanut monena päivänä lihakset kipeiksi liikunnasta ja päässyt hikoilemaan kunnolla lenkkarit jalassa tai sen sup-laudan päällä. Jos joku väittää vielä suppailun olevan helppoa, tervetuloa kokeilemaan mun lautaa! Kotoa kaipaan ennen kaikkea säännöllistä arkirytmiä, päivittäistä treeniä ja tietysti mun ihania tyttökavereita, joita en ole yhtä lukuunottamatta nähnyt heinäkuussa lähes laisinkaan. Pikkuhiljaa on todettava, että syksy on lähempänä ja lähempänä. Löydän itseni yhä useammin lentoyhtiön sivuilta miettimästä, missä talvella paistaisi aurinko..

 

Hanko – Kasnäs – Högsåra – Ruissalo – Naantali – Turku – Nauvo – Rödhamn – Sandhamn – Nynäshamn – Saltsjöbaden – Tukholma – Fejan – Maarianhamina. Kiitos tästä kesälomasta ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Huono äiti -sivustolla oli hurjan hyvä kirjoitus introverteistä äideistä ja siitä, kuinka he tarvitsevat omaa aikaa ja yksinoloa. Väittäisin kuitenkin, että tämä pätee myös ekstrovertteihin ja ambivertteihin äiteihin (ambivertti on siis sekoitus kumpiakin piirteitä) ihan yhtä lailla. Itse en lainkaan kaivannut omaa aikaa tai yksinoloa kunnes minusta tuli äiti. Yhtäkkiä koti ja hiljaisuus perjantai-iltana kuulostavat paremmalta kuin yhdetkään bileet ja kun joku sanoo liikunnan olevan hauskempaa kaksin tai ehdottaa juoksutiimiä, naurahdan korkeintaan ivallisesti, in your dreams. 

 

En voinut kuvitellakaan kuinka paljon ihminen voi nauttia hiljaisuudesta. Yksinäisistä automatkoista ja aikaisista aamuista. Lähes jokainen pienen lapsen äiti hehkuttaa somessa aamukahvihetkeä, en tosiaankaan tajunnut sen yksin juodun kahvin merkitystä kuin vasta viisi vuotta sitten. Henkireikiä, sanotaan. Luulen että harva töissäkäyvä ja ystäviään tapaava, säännöllisesti kaljalla käyvä isä ei ymmärrä, että äiti haluaa olla yksin. Anteeksi yleistykseni, tottakai tämä voi tapahtua miten päin tahansa, mutta edelleen tämä on vallitseva tilanne vaikka ajat ovatkin muuttuneet. Kuinka moni suuttuu, kun puoliso sanoo kaipaavansa omaa aikaa? Loukkaantuu, etteikö mun seura nyt kelpaakaan. Liian moni. Kun on kuormittunut oman arkensa takia ja tulee väärinymmärretyksi, jopa turhien mustasukkaisuusepäilyjen kohteeksi, alkaa sitä omaa aikaa kaivata entistäkin enemmän. Kommunikoinnin, kuuntelemisen taidon ja omien tunteiden ymmärtämisen merkitys on ihan valtavan tärkeää.

 

Musta oli ihanaa saada viisi vuotta sitten seuraa vaunulenkeille, mutta ehkä vieläkin enemmän olisin halunnut päästä lenkille yksin. Paras palvelus pienen lapsen äidille voikin joskus olla mieluummin tarjota aikaa yksin, kuin yhdessä. Äiti ei ole ihmisvihaaja, ei hankala eikä välttämättä ollenkaan hulluksi tullut. Ehkä äiti vain haluaa olla yksin. Muistakaa siis puhua, kuunnella ja ymmärtää ♥ Nm. Kuukausi perheen kanssa lomalla ja ihan rehellisesti kaipaan jo sitä, että saan jättää lapsen aamulla päiväkotiin ja ajaa töihin koko päiväksi, yksin.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian