Kuluneella viikolla huomasin iltojen pimentyneen. Viilenneenkin, huomattavasti. Kävin Hannan luona laittamassa ripset ja tukan kuntoon. Otin koirat seuraksi ja lähdimme kävelemään kotiin vasta yhdeksän jälkeen. Olin kerrankin yksin. Tai siis, ilman lasta. Puhelimestakin oli akku lopussa, joten en voinut paeta kaunista tiistai-iltaa somemaailmaankaan. Astuessani ulos kadulle, minut valtasi voimakas deja vu’n tyyppinen olo. Olen tehnyt tätä niin monta kertaa ennenkin.

Mutta en kolmeen vuoteen.

Aivan ihmeellisessä haikeuden ja onnellisuuden sekaisessa mielentilassa kävelin kotiin katsellen näitä tuttuja katuja. Ennen kävelin kaikkialle keskustan alueella. Olen aina rakastanut katsella näitä kauniita jugendtaloja, toinen toistaan sievemmän värisiä rakennuksia ja kivijalkakauppoja. Muistan monet illat, kun yleensä Lilan kanssa kävelimme kahdestaan kotiin. Olin joko tulossa ystäviltäni, treffeiltä, töistä tai lenkiltä. Hymyilin monesti itsekseni, täällä on niin hyvä olla. Nämä kadut tuntuvat kodilta..

Nykyisin liikun autolla päivittäin. Kauniit kadut eivät näytä läheskään niin kauniilta kun sitä istuu vittuuntuneena ruuhkassa ja katselee niitä likaisen tuulilasin läpi. Jos kävelen, mukana on lähes poikkeuksetta lapsi. Yleensä lapsi ja kaksi koiraa. Yritä siinä sitten.. Edes kävellä. Onneksi alamme päästä eroon rattaista, niiden työntämiseltä ei pysty keskittymään kyllä yhtään mihinkään. Varsinkin jos talutat samalla kahta koiraa. Viimeaikoina on ollut kuitenkin paljon helpompi havainnoida taas uusia juttuja kotikulmilta. Olen huomannut myös polttavani muutamia kynttilöitä iltaisin kotona. Ne saavat jopa palaa rauhassa. Kaksivuotiaalle on tullut käsittämättömän paljon malttia ja viisautta viime aikoina.

Kaksi viime vuotta ovat olleet äärimmäiset hektiset. Välillä sitä pysähtyy ihan miettimään, miten on selvinnyt kaikesta ihan järjissään. Pystynyt pitämään ne langat käsissä ja tekemään vielä oikeita ratkaisujakin. Joskus epäilin, haukkasinko nyt vähän liian suuren palan kakkua. Mutta tässä sitä taas ollaan. Muistoja menneistä alkaa tulla elämääni päivittäin. Vaikka elämä on kovin erilaista nyt, ne pienet arjen ihanat asiat eivät olekaan kadonneet mihinkään.

Muistan silloin kolme vuotta sitten, kuinka usein mietin rakastavani elämääni. Palaset alkoivat vihdoin loksahtaa kohdalleen ja aloin löytää paikkani. Välissä oli tosiaan vähän hektistä aikaa, mutta viimeaikoina olen taas huomannut rakastavani samoja asioita kuin silloin ennen. Ja sitä elämää.

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


..Käyttänyt Netflixiä, vaikka meiltä kyseinen palvelu on jo vuosia löytynytkin.

..Voinut sietää Lauri Tähkää.

..Treenannut yksin salilla ilman musiikkia.

No tänään minä..

..Tein itselleni ihan oman netflix-tunnuksen! (Haaveilen ehkä salaa jostain netflix & chill -illoista.. Tai vain lapsen istuttamisesta telkkarin ääreen.. Tai kaikkien Gossip Girl -kausien uusintakierroksesta..)

..Eilisen Vain Elämää -jakson innoittamana fiilistelin autossa ihan täysillä Lauri Tähkän joka ikistä biisiä! Muiden esittämänä nehän olivat todella hyviä biisejä. Musat kuuluivat ulos asti ja sainkin muutaman huvittuneen katseen ohikulkijoilta. Hectorin Tyttörukka ja Chisun Polte – ihan 5/5!

..Jätin kuulokkeet salilla kaappiin! Treenin ajan kuuntelin ihan vain omia fiiliksiä. Heti sen jälkeen kaivoin kyllä kuulokkeet korville ja jatkoin tuota Lauri -teemaa..

Step out of your comfort zone ja silleen..

Hauskaa viikonloppua!

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Jokaisella meistä on varmaankin tuttavapiirissä se tyyppi, joka aloittaa keskustelun kysymällä mitä kuuluu, mutta sivuuttaa vastauksen käytännössä täysin ja alkaa kertomaan itsestään ja omista kuulumistaan. Eikö? Jos keskustelu tapahtuu virtuaalisesti, hän usein on se joka laittaa ensimmäisenä viestin ”Moi, mitä kuuluu?”, mutta seuraavassa lauseessa kertoo jo omista asioistaan. Vaikka viestiin olisi vastannut kertomalla vaikka olevansa juuri pienimuotoisen kriisin keskellä ja tarvitsevansa ehkä vähän tukeakin, toinen siirtää puheenaiheen omaan elämäänsä.

Vaikka itselläni ei olisi aina edes tarvetta niinkään kertoa niitä omia kuulumisiani, tai sitten elämäni on vaan toisinaan niin yksitoikkoisen tylsää ettei niitä ole, olisi kuitenkin aina kiva jos toista tuntuisi edes aidosti kiinnostavan. Se, että sivuuttaa toisen kuulumiset ja kääntää puheenaiheen itseensä, on aidosti aika epäkunnioittavaa ja antaa itsekkään vaikutelman. Olen miettinyt tätä ilmiötä näin käyttäytyvän ihmisten kohdalla ja asia ei ehkä ole kuitenkaan niin mustavalkoinen. Huonolle käytökselle kun usein on jokin syy.

Näin käyttäytyvä ihminen ei välttämättä olekaan itsekäs. Tiedän itsekin sortuvani kertomaan paljon omista asioistani silloin, kun elämässä tapahtuu paljon. Kun omista kiemuroista kertoo muille, tuntuu ajatukset paljon selkeämmiltä. Rakastuneena nyt tuskin puhuukaan muusta kuin rakastumisen kohteesta ja juuri eronneena eroasioista. Vauva-arki mullistaa maailman, joten tuore äiti ei välttämättä näe omaa napaansa pidemmälle. Esimerkkejä olisi kymmeniä. Nämä ovat ihan ymmärrettäviä seikkoja, joskin tyypistä riippuen joskus voi vaikka jopa kohteliaasti huomauttaa, ”että hei, mua kyllä kiinnostaa sun kuulumiset mutta kiinnostaako sua kenenkään muun?” Tosiystävä ei suutu.

Ihminen voi olla myös ajattelematon, eikä ymmärrä keskittyvänsä niin paljon omaan elämäänsä. Tällöin on varmasti paikallaan sanoa asiasta suoraan. Toisaalta joku voi myös paeta omaa avuttomuuden tunnettaan vaihtamalla puheenaiheen itseensä. Hän voi olla epävarma siitä, osaako tukeakaan apua tarvitsevaa kaveria tai ei syystä tai toisesta pysty kohdata vaikeuksia. Voin olla tässä ehkä ihan hakoteilläkin, mutta näin olen vain itse päätellyt muutamien tämänkaltaisten tyyppien käyttäytymisestä. Tiedän eräänkin kovin hyväsydämisen, ihan mahtavan tyypin, joka vain jostain syystä käyttäytyy juuri näin. He, jotka puhuvat vain itsestään eivät nimittäin välttämättä ole itsekkäitä.

Onko teillä kokemuksia tälläisestä? Lähtevätkö nämä tyypit kaverilistalta pois, puhutaanko heistä pahaa vai sanotaanko asiasta suoraan?

Seuraathan blogiani jo? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian