Olen ollut viime aikoina somessa hiljainen. Rehellisesti täytyy sanoa, että samaan aikaan olen lukenut paljon suuremmalla mielenkiinnolla uutisointia muun muassa Navalnyin ennennäkemättömästä oikeudenkäynnistä kuin selannut toinen toistaan toistavia somepostauksia. On ollut vapauttavaa olla poissa.

 

Vältän koronauutisia. En jaksa enää lukea, kuinka 200 päivätartunnan ilmoituksen jälkeinen otsikko povaa huhtikuussa alkavaa lockdownia. Enkä usko olevani ainoa. Media repimällä repii otsikoita vaikka ihmiset alkavat olla väsyneitä. Itsekin olen, mutta samalla olen ollut myös tämän vuoden puolella väsynyt someen.

 

 

Oikeastikin, olen pohtinut paljon viime aikoina näiden omien somekanavieni tulevaisuutta. Saan somen kautta toki myös tuloja, mutta kyllä ne omat tuloni koostuvat pääosin kuitenkin aivan muista lähteistä. Miksi julkaista kuvia itsestään, elämästään ja kodistaan kun joku kotiin lukittautunut yli-innokas koronapoliisi käyttää etätyöaikansa mm. kotini arvosteluun (niin persoonatonta, niin tylsää ja niin vanhanaikaista) tai moralisointiin siitä, kuinka kehtaan käydä kuntosalilla pandemian aikana sekä ulkonäköni haukkumiseen?

 

Välihuomiona, en loukkaannu ihan pienestä, mutta joku muu voi loukkaantua. Tavallaan koen jopa velvollisuudeksi itse tuoda tätä somen sairasta puolta esiin mahdollisimman paljon, jotta se voisi avata silmät sille, kuinka paljon negatiivisuus on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana siellä ruudun takana. Ymmärrän, mutta sitten en kuitenkaan ymmärrä enkä edes ymmärrä miksi pitäisikään ymmärtää.

 

 

Minulla on kuitenkin pieni missio. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Siksi aikanaan opiskelin sairaanhoitajaksi, vaikka taloudellisesti siinä ei ollutkaan mitään järkeä. Siksi olen myös edelleen somessa. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Teen tällä hetkellä uusia ravintovalmennuksia (verkossa toteutettavia sellaisia) ja kaikki ylimääräinen aikani onkin mennyt niiden parissa. Näistä jaksan innostua aina uudelleen ja uudelleen, ja pian luvassa onkin todella toimivat setit pitkän tähtäimen muutokseen sekä nopeampi vaihtoehto, jolla saa kesäksi upeita tuloksia. On sinänsä harmi, että se vaatii pysymistä somessa. En haluaisi elää maailmassa, jossa on aina jostain syystä pakko olla esillä somessa.

 

Ehkä olen vain kasvanut ulos siitä perinteisestä somevaikuttajan roolista. Tasapainottelen vieläkin sen ajatuksen kanssa, kuinka voin kirjoittaa samaan aikaan meikkivoiteista ja miettiä sitä kirjoittaessani esimerkiksi viime aikojen suosikkiaihettani, Julia Navalnajan roolia Venäjän oppositiopolitiikassa (you go, girl!). Mutta ehkä se on vain parempi jättää miettimättä ja pitää se some täynnä sitä ihanaa arjen hömppää ja hyvinvointia. Erityisesti juuri nyt, kun hömppä ja hyvä olo tuntuvat monen elämästä kadonneen.

 

Jos muuten on toiveita siitä mitä haluaisitte lukea täältä blogista, jättäkää kommenttia. Yksittäisiä toivepostauksia on aina kiva toteuttaa, mutta  Perhejutut olen muuten sulkenut pois yksityiselle Instagram-tililleni, sillä en halua tuoda kuusivuotiasta enää omassa somessani esille. Hyvinvointia ja kauneutta sitten sitäkin enemmän. Niin ja ei hätää, jätän myös ne kannanottoni Venäjän poliittisesta tilanteesta edelleen niihin ruokapöytäkeskusteluihin kotona.

 

Otsikoin tekstin poissaoloviestinä, mutta tästä taisikin tulla paluuviesti. Ehkä tää tästä taas lähtee, kiitos kaikille mukana roikkuneille <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ


 

Latasin sunnuntaina Instagram-tililleni kuvan itsestäni yöpuvussa. Instagram on minulle sellainen kevyen hömpän, ruokaohjeiden ja visuaalisen inspiraation kanava enkä analysoi tai mieti sitä kovinkaan tarkasti. Engagement ratea enemmän minua kiinnostaa vaikka se, kuinka kommunikoin siellä muiden käyttäjien kanssa.

 

No, latasin tämän yöpukukuvani josta pidin sen huolettoman sunnuntaimeiningin ansiosta ja olen ylpeä siitä että voin julkaista kuvan jossa näkyy sotkuinen tukka ja lattialle unohtuneet jouluvalot. No, kirjoitin kuvatekstiksi yöpukuun mätsäävän lauseen ”Create a life you can’t wait to wake up to.” Näin karkeasti suomennettuna Luo itsellesi elämä, jossa et malta odottaa heräämistä tai vaikka vähän fiksummin että Luo itsellesi elämä, josta et tarvitse lomaa. No palaute oli sitten kohtuullisen suoraa. Että helppohan minun on tällaista taas kirjoittaa kun selän takaa avautuu merimaisema ja voi vain keimailla vähissä vaatteissa ökytalossa. Harmitti, ihan suoraan jos sanon. Tuli olo, etten voi enää julkaista tällaista kuvaa tai kuvatekstiä, sillä vastaanotto on tuollainen. Ettei minulla olisi oikeutta kehottaa ketään luomaan elämästä sellaista, että siitä ei tarvitse sitä lomaa. Minulla on. Sinullakin on. Ja kaikkien pitäisi edes yrittää tehdä elämästään sellaista ettei siitä tarvitsisi lomaa ja varsinkin sellaista, ettei tulisi vahingossakaan laittaneeksi kenellekään noin ilkeää viestiä Instagramissa.

 

 

Olen nimittäin ollut aina sitä mieltä, että me teemme elämästämme sitä, mitä se on. On paljon asioita joihin emme pysty vaikuttamaan, mutta on paljon asioita joihin pystymme vaikuttamaan mutta emme vain saa sitä aikaiseksi. Toiset syyt ovat painavampia kuin toiset. Olen ihan valtavan onnekas, elämäni on ollut monta kertaa sellaista, etten ole kaivannut siitä minkäänlaista lomaa. Siihen eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet taloudelliset seikat. Kun uskalsin lähteä parisuhteesta jossa en voinut hyvin, itkin onnenkyyneleitä raahatessani isoa mattoa kympin ratikassa Kaisaniemestä Ullanlinnaan. Siitä huolimatta, että tasainen elämäni Espoossa omistusasunnossa ja taloudellinen varmuuteni oli keikahtanut kertaheitolla Ulliksen yksiöön ja opiskelijan kolmeen eri osa-aikaduuniin, olin onnellisempi kuin ikinä. Riitti aurinkoinen talvipäivä, uusi villamatto, illalla kaapissa odottava punaviini ja ystävä joka oli tulossa kylään.

 

Aikanaan perustaessani ensimmäisen yritykseni, olin ihan valtavan onnellinen. Olin vapaa, vapaa päättämään itsestäni ja työajoistani ja vaikka en tiennyt ollenkaan, saanko edes asiakkaita ja pystynkö maksamaan asumistani enää seuraavassa kuussa, olin siitä huolimatta aivan sairaan onnellinen. En halunnut tehdä mitään muuta. Minusta oli ihan hurjan ihanaa herätä aamulla töihin. On edelleenkin. Ja jos ei olisi, pitäisi tehdä jotain muuta. Pitää tehdä jotain muuta. Se on sinun ainoa elämäsi, muista se. Toista kertaa ei tule.

 

Elämä on liian lyhyt sen miettimiseen, kenellä on oikeus tehdä sitä ja tätä. Elämä on liian lyhyt varsinkin ilkeiden viestien lähettämiseen. Ja aivan liian lyhyt se on siihen, että eläisimme elämää, joka ei olisi meidän näköistä. En kannusta nyt lopettamaan päivätyötä ja säntäämään ulkomaille, tai miksei.. Mutta siitä nykyhetkestäkin saa ihanan ihan pienillä muutoksilla. Mieti mikä arjessa ärsyttää. Jos puhutaan pikkuasioista, niin kuin nyt puhutaan, mua ärsytti sotkuinen ja pölyinen pyykkihuone. Se ärsytti noin kolme ja puoli kuukautta. Kunnes joululomalla olin saanut jostain ihmeellisiä voimia ja yks kaks raivasin sen tyhjäksi, pesin, ostin pienen maton ja kauniit korit pesuaineille sekä toin pesukoneen päälle yläkerrasta huonetuoksun. Aloin viihtyä siellä. Arkiset pyykkihetket alkoivat tuntua ihanilta. Niitä oikein odotti. Kun arkeni suurin stressitekijä oli kiireiset aamut ja niiden mukanaan tuoma kiukku, oli pakko kohdata itsensä ja myöntää ongelma. Menen liian myöhään nukkumaan, en saa itseäni aikaisin ylös ja aamun ärsytyscocktail on valmis. Opettelin nukahtamaan aiemmin. Ta-daa! 

 

Kun taas elämässäni oli pielessä aivan väärä asuinpaikka, aivan väärä elämänkumppani ja minulle sopimaton työ, lähtivät vuodessa vaihtoon niistä joka ikinen. Tuo työ on muuten erään läheiseni mielestä paras duuni, mitä hän voi kuvitella. Varmasti exäni on myös jonkun toisen unelmamies (ehkä) ja haaveileehan moni asuvansa Espoossa. Niissä ei siis ole mitään pahaa, ei missään nimessä, mutta ne eivät olleet sitä mitä minä elämältäni halusin.

Kuinka ironista, että koko sen ajan kun elin sitä elämää josta joku toinen ei tarvitsisi lomaa, seinälläni oli teksti Carpe Diem. Voi kyllä. Carpe Diem.

 

Vaihda työpaikkaa. Uskalla erota. Muuta pieniä tapojasi. Tee se juttu, mitä et ole saanut aikaiseksi. Lopeta valittaminen. Kuvaa itseäsi vaikka sitten yöpuvussa sinne Instagramiin ja liitä sekaan ihan mitä tahansa ihania mietelauseita elämästä. Elämästä, joka on nyt. Sitä toista kertaa ei tosiaan tule.

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

 

 


 

Lukion jälkeen en tiennyt yhtään mitä haluaisin tehdä. Moni muu kyllä tiesi ja muistankin kuulleeni koulun käytävillä kuinka se täyden kympin tyttöporukka keskusteli ennen penkkaripäivää siitä, kuinka yksi lähtee jatkamaan siitä arkkitehdiksi, toisesta tulee sisustussuunnittelija ja kolmas valitsi tietysti kauppiksen. Ainoa ihminen, joka oli ohjannut minua edes johonkin suuntaan (äiti taisi kyllä kehottaa miettimään kahteen kertaan kun ilmoitin lopettavani lukion – ja onneksi mietin) tai lähes sanellut mitä minun tulisi tehdä, oli muuttanut saaristoon satojen kilometrien päähän ja luuli minun kai osaavan jo itse. En osannut, mutta en sitä myöntänyt itsellenikään.

 

Iskä olisi laittanut hakemaan Hankeniin. Niin hän aina sanoi. Vaikka itkin monta vuotta ettei hän ollut läsnä sellaisena kouluun patistavana isänä elämässäni silloin kun olisi todella pitänyt, on oikeasti ihan hyvä ettei tsempattu Hankeniin. Ruotsinkielentaitoni riittää ihan hyvin aikakauslehtiin, satamamaksuihin ja ravintolassa asiointiin ja saan aivan tarpeeksi kauppakorkeakoulua sen käyneiden tai sitä vielä käyvien läheisteni kautta. Ei se olisi ollut mun juttu. Elin muutenkin aina niin kuin muut halusivat. Oikeastaan sinne asti kunnes täytin hiljattain kolmekymmentä.

 

Lukion jälkeen menin sitten joksikin aikaa vaatekauppaan töihin. Pidin vaatteista ja koska minun oli hyvin helppoa puhua vaatteista ihmisten kanssa jotka myös pitävät vaatteista, olin ihan hyvä myyjä. Tein todella usein sunnuntaisin töitä, muistan vieläkin kuinka kirjoitin mustaan kalenteriin viikon viimeisen päivän kohdalle: Mirva voi tehdä mielellään. Tuplapalkka. Tosiasiassa rakastin sitä kun sain olla missä tahansa muualla kuin kotona. Silloinen poikaystäväni teki töitä maanantaista perjantaihin. Teki myös elämästäni jotain helvetinkaltaista. Tuplapalkka tuntui sen ansiosta vieläkin paremmalta.

 

 

Tänään on ollut vuoden ensimmäinen sunnuntai kotona. En ole ollut sunnuntaisin töissä enää moneen vuoteen ja jostain syystä tänään sunnuntaina olen ajatellut paljon tuota entistä elämääni. Vasta viime vuonna aloin oikeastaan käydä läpi noita vuosia ja niiden vaikutusta. Olen tällä hetkellä tosi onnellinen siitä, ettei tarvitse tehdä sunnuntaisin töitä. Samalla olen tosi onnellinen siitä, että olen tehnyt sunnuntaisin tosi paljon töitä. En siksi, että siitä sai sitä tuplapalkkaa. Siksi, että kaikissa työpaikoissani joissa tehtiin sunnuntaisin töitä, tapasin mielettömiä tyyppejä. Paikat joissa tehdään sunnuntaityötä, ovat monelle välietappi. Olen saanut seurata montaa upeaa elämäntarinaa, mutta toisaalta pelastaa sunnuntaisin jopa henkiä. Mietin kerran tunnelissa työntäessäni hengityskonekaapissa olevaa keskoslasta Naikkarilta Lastenklinikalle teho-osastolle, että ennen viikkasin sunnuntaisin vaatteita. Molemmissa töissä oli puolensa.

 

Olen aika iloinenkin siitä, etten silloin yhtään tiennyt mitä haluan tehdä. Kiitollinen siitä, että elämä toi eteen ihan mahtavia väliaikaisia työpaikkoja. Opettivat paljon. Paljon enemmän, kuin jos olisin suoraan tiennyt mitä haluan ja kulkenut laput silmissä päämäärätietoisesti kohti unelmiani. Tai ehkä jonkun muun unelmia, joita olisin luullut omikseni. Ainiin. Tästä ei ole kauaakaan, kun stalkkasin somessa niitä kympin tyttöjä. Yksikään heistä ei ole arkkitehti, ei sisustussuunnittelija eikä kukaan mennyt kauppikseen.

 

Kiitos universumi, kiitos siitä että tein niin pitkään ihan mitä sattui mieleen juolahtamaan. Kiitos kaikista niistä esteistä ja vaikeista vuosista ja pettymyksistä ja suuristakin suruista, niin ka-ma-lan kli-sei-sel-tä kuin se kuulostaa – ei tekisi edes mieli kirjoittaa – ne ihan totta vahvistivat. Anteeksi tavutukseni, mutta noiden sanojen kirjoittaminen on vain niin kliseistä että ällöttää. En väitä ettäkö vieläkään tietäisin mitä haluan tehdä, mutta olen totta vie oppinut tuntemaan elämäni merkitykselliseksi ja ymmärrän, että on ihan se kuuluisa yks paskan hailee mitä teen isona ja että tuo kysymys on maailman ärsyttävin ja edelleen en ymmärrä miksi me suomalaiset identifioimme toisemme vain työn kautta. Mutta en onneksi välitä siitä enää. Älä sinäkään. Ole ylpeä siitä mitä teet. Ole ylpeä keskeneräisyydestäsi ja siitäkin, ettet ehkä tiedä mitä olet ja mitä sinusta vielä tulee.

 

Ennustan itselleni tarot-korteista mutta en koskaan haluaisi mennä ennustajalle. Pelkään että hän onkin oikeassa ja kuulen mitä tulevaisuudessani tapahtuu. En koskaan halua tietää. Haluan elää, en odottaa.

 

 

Vuoden ensimmäinen sunnuntai kotona on vuoden ensimmäisen lauantain (kotona) tavoin inspiroinut tekemään asioita, joita en saanut millään aikaan ennen vuoden vaihtumista. Perjantai-iltaa vietin siivoten ja järjestelemällä terassia, pesemällä meikkipussia ja käsilaukkua, lauantaina sain sen ihme-innostuksen uudelleen ja raivasin sähkömiesten varaston pyykkihuoneekseni. Siitä tuli niin ihana, että tänään sunnuntaina pesin pyykkiä oikein urakalla, viikkasin ja poistin tahroja. Käytin pesupusseja ja jokaiselle eri materiaalille sopivia pesuaineita. Niitä, jotka unohtuvat ja vanhentuvat koriin jolle ei ole koskaan ollut mitään järkevää paikkaa ja jotka universaali jokaikisenvärisenjatuntuisenpyykin pesuaine on arjen kiireessä aina korvannut.

 

Pehmeä matto jalkojen alla, pölytön taso jossa viikata pyykkejä, kiireettömät kaksi päivää, pitkät kahvit ja hesarit ovat universumin maksamaa tuplapalkkaa.

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

 

OSTA 14 DAYS DETOX TÄSTÄ HINTAAN 17,90!

Oletko jo tutustunut detoxvalmennukseeni? Saat kahdeksi viikoksi ruokavalion jossa syödään puhtaasti, mutta kunnolla, eikä nähdä nälkää. Olo kevenee, saatat pudottaa jopa muutaman kilon. 14 DAYS DETOX antaa täydellisen startin uusille elämäntavoille ja lopulliselle elämänmuutokselle. Se on enemmän kuin pelkkä puhdistuskuuri, se antaa sinulle mahdollisuuden kokeilla millaista on syödä juuri oikea määrä hiilihydraatteja, rasvaa ja proteiineja. Takaan, että voit sen aikana hyvin.