Juon jo toista aamukahvia. Tällaisina aamuina muistan paljon paremmin miksi rakastan asua merenrannalla. Kun yleensä sen 11 kuukautta vuodesta tänne puhaltaa mereltä luihin asti tunkeutuva viileä tuuli, tänä aamuna se on poikkeuksellisen lempeä. Tuntuu lapsuuden kesiltä. Heinäkuu on varmasti ikuisesti suosikkikuukauteni, olisipa se tänäkin vuonna aurinkoinen ja lämmin. Vietetään Micaelin kanssa ensimmäistä varsinaista lomapäivää. Pikkuinen on saanut nukkua niin pitkään kuin huvittaa, itse käytin aamun siivoiluun ja fiilistelyyn. Vuosi sitten meillä ei tähän aikaan ollut keittiötä ollenkaan, viisi vuotta sitten koko asunto oli remontissa ja tuo pieni pojan alku pienenä pallona äidin vatsassa.

 

 

Lupasin viedä sen uimaan tuohon ”meidän” rantaan. Olen tänään ehtinyt tehdä jo borrelioosidiagnoosin koiralle, mutta se olikin vain väsynyt. Ei borrelioosia sairastava jaksa kai hakea vinkulelua yli kahtakymmentä kertaa ja juosta aina onnesta hyppien takaisin. Olen suunnitellut venereissua, pakannut mielessäni jo monta kertaa. Mielessäni siksi, koska vene on tällä hetkellä itseasiassa rikki, emmekä tiedä 100% varmuudella milloin päästään lähtemään. Ehkä iltapäivällä ollaan viisaampia. Lauantaina vietettiin tyttöjen iltaa juhlien samalla Roosaa, joka valmistui koulusta. Sunnuntaina ajeltiin kumiveneellä Suomenlinnaan ja nautittiin näistä keleistä siellä.

 

 

Nyt kun olen paljon enemmän kotona ja lapsen kanssa oleminen on taas tuhat kertaa helpompaa kuin viime kesänä (herranjestas kuinka nopeasti ne kasvavat), ajattelin tässä kuussa taas skarpata tämän bloginkin kanssa. Kiireessä ja elämän kaikissa käänteissä se jää turhan usein taka-alalle, vaikka se on yksi sellaisista asioista, joka tuo mulle paljon hyvää mieltä. Kirjoittaminen on toisinaan kuin terapiaa ja mitä parhainta itsetutkiskelua. Kuvankäsittely on esteetikolle pelkästään mieluista ja informatiivisten postausten koostaminen sitä, mistä eniten pidän. On ihanaa jakaa hyväksi havaittuja vinkkejä muille, kirjoittaa ehkä kesän herkullisimman kakun resepti vain siksi, että muutkin voisivat tehdä sitä. Saada elämään uusia näkökulmia ja perspektiiviä ajatuksia herättelevien postausten avulla. Ehkä kesällä on aikaa lukea myös muidenkin blogeja enemmän. Siihen ainakin pyrin. Kirjoitin aamukahvini ääressä teille illaksi vielä yhden kauneusjutun, sitä ennen me lähdetään nyt Miksun kanssa ulos nauttimaan ekasta kesälomapäivästä. Ehkä se uskaltaa mun kanssa mereenkin. Ihanaa heinäkuuta, olkoon tää se vuoden paras kuukausi ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Olen periaatteessa tällä hetkellä sairas – mulla on raudanpuute joka aiheuttaa hyvin moninaisia oireita ja heikentää jokapäiväistä suorituskykyäni huomattavasti. Samaan aikaan kärsin ylirasitustilasta, joka ei ihan parin viikon pakkolevolla parane. Käyn normaalisti töissä, yritän kuitenkin tietoisesti hidastaa tahtia. Kun sairastun flunssaan, en jää sairauslomalle. En töistä, en varsinkaan äitiydestä tai kotitöistä. Kun sairastun flunssaan heinäkuun helteillä Ahvenanmaalla, roikun kuumeisena kannella pää alaspäin sitomassa köysiä yhä uudelleen ja uudelleen, laiturista toiseen. Koska eihän nyt flunssan takia olla yhtä yötä pidempään satamassa, sanoo mies. Mies, jonka mielestä on ihan normaalia hiihtää talvilomalla lenkki vaparia nenäsumutteen voimin ja jonka mielestä ”pikku nuha” lähtee huikalla viskiä, taas mennään. Mutta kun se mies saa itse flunssan..

Kohta lähtee varmaan taju. Nyt on saatava teetä sänkyyn. Hetken päästä Finrexiniä. Lapseni antaa kyllä syödä, mutta miesflunssa vaatii särkylääkettä kesken illallisen. Sänkyyn, mielellään jonkun kuuman juoman ja kurkkupastillien kanssa. Puoli neljältä yöllä on ihan ok herättää ja kysyä voisinko tehdä vaikka jonkun taikajuoman inkivääristä ja omenaviinietikasta, jos vaikka sitä missä oli kurkumaa? Lapsen iltasadun aikaan kaivaudutaan vielä syvemmälle peiton alle, koska eihän sitä nyt voi puhua kun on tää flunssa. Kohta lähtee varmaan taas taju. Kuoleman kielissä.

Miesflunssassa voi kuitenkin lähteä äijien (ryyppy)reissulle Espanjaan.

(Postauksen kuva on muuten omasta pikku nuhastani, kun olin viettänyt koko yön valveilla korkeassa kuumeessa Bangkokissa ja melkein itkin paluulennolla pahaa oloani. ”Ei mun korvissa vaan tunnu missään” kuului käytävän toiselta puolelta.)

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria