Kasvoin aikuiseksi ympäristössä, jossa oli ihan ok kommentoida esimerkiksi nuoren painoa. Että onpas se Mirva vähän lihonut siitä kun viimeksi nähtiin tai voi kun se Mirva on nyt ihan liian laiha. Puolin ja toisin, paino oli vapaata riistaa arvosteltavaksi. Sun kannattaisi käydä lenkillä ettei sun jalat tosta enää leviä jäi ikuisesti mieleen. Tuon kommentin ääneen lausunutta tyyppiä ajattelin silloinkin, kun omat perheenjäseneni ilmaisivat huolensa liian kapeista jaloistani ja tunsin suurta tyytyväisyyttä ulkonäöstäni. Siitäs sai.

 

 

Omasta painohistoriastani olen kirjoittanut tarpeeksi, enkä usko että se enää edes kiinnostaa ketään. Sen sijaan haluan nostaa esille sitä, kuinka pienilläkin sanavalinnoilla voi olla merkitystä. Kuinka yksi viattomalta tuntunut kommentti toisen ulkonäöstä voi aiheuttaa vakavaa oireilua ja sairastuttaa paitsi sen kehon, myös mielen. Kun epävarmassa elämäntilanteessa etenkin epävarmalle (nuorelle) mielelle tokaisee puolihuolimattomasti mitä tahansa painoon liittyvää, ollaan vaarallisilla vesillä.

 

 

Kuvat kesäisestä kukkamekostani valitsin tähän postaukseen (kuten eilen Instagramissa tätä jo sivusinkin) siksi, että sain viime kesänä taas sellaisen ystävällissävytteisen kommentin siitä, kuinka näytän tässä keltaisessa maksimekossa vähän lihavalta. En ole ihminen joka nostaisi siinä hetkessä metelin aiheesta, mutta 31-vuotiaana osasin jo suhtautua asiaan kuten kuuluu. Että ihan sama, pidän mekosta ja pidän sitä tämän jälkeen entistäkin useammin ylläni. Mutta että piti elää 31-vuotiaaksi saadakseen tarpeeksi itsevarmuutta sietää tällaisia roskakommentteja.

 

Kommentoijana oli muuten keski-ikäinen mies, yllättyykö joku?

 

 

 

Nuorena ja epävarmana tyttönä nuoruuden poikaystäväni kommentoi ulkonäköäni sanomalla ihan ystävällisesti, että kyllä mä ensin mietin että sulla on vähän liian iso perse, mut on se sit kuitenkin ihan kiva. Kiitti. Sain ikuisen kompleksin ison perseeni kanssa enkä osannut tuolloin sanoa mitään edes vastaan. Kilttien tyttöjen syndroomaa kai sekin. Joka kanavassa toitotetaan muuten vahvojen naisten voimaannuttavaa ilosanomaa, mutta itse haluan puhua mieluummin heikompien puolesta. Kuinka vahvalta voikaan näyttää, vaikuttaa ja kuulostaa – ja samalla olla sisältä niin hauras.

 

 

Feminismiä on myös olla heidän puolellaan, jotka eivät kestä sitä vahvaa ja vihaista feministipuhetta vaan ahdistuvat siitä entisestään. Ja miksi juuri naisen paino on tässä maailmassa edelleen aivan valtavan iso asia?

 

 

 

Elämme kehopositiivisuuden sävyttämässä kulttuurissa ja olen siitä äärimmäisen iloinen. Jokainen keho on kaunis ja yhtä arvokas, eikä minkäänlaista kehoa tulisi koskaan arvostella sanallakaan. Paitsi että näytät muuten aivan törkeän hyvältä tänään babe. Kehopositiivisuus on minulle kuin feminismi = ihan jokaisen tyyli, tilanne ja vaikka se paino on ihan yhtä hyvä, kunhan itse on siihen tyytyväinen.

 

Sitä rakastaa muita, toisinaan niin ehdoitta, että unohtaa omat tarpeensa ja oman hyvinvointinsa. Sietää ja kuuntelee kommentteja ja elää kuten muut toivovat ja olettavat. Ja silti heitä rakastaa. Vaikeinta on kuitenkin rakastaa itseään.

 

 

Silti toivon, että jokainen yrittäisi vaa’an lukemasta huolimatta elää terveellisesti. Ylipaino on terveyden suuri vihollinen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ei, vaikka kuinka korostaisi jokaisen vartalon upeutta. Ihmisen ei kuitenkaan tarvitse olla nollakoon missikropassa, ei fitnesskisatikissä eikä edes mahtua niihin tavoitefarkkuihin. Terveys on itseasiassa sieltä usein aika kaukana. Tervettä on kuitenkin myös olla tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Jos haluat pudottaa vaikka viisi kiloa painoa ja sen jälkeen olet itseesi tyytyväinen, onko se väärin? Itse koen itseni tietyn kokoisessa kehossa paljon kotoisammaksi ja oloni omaksi itsekseni. Se vaatii tietynlaista treeniä ja ruokavaliota. Miksen tekisi niin, jos tiedän kuinka pääsen tavoitteeseeni ja samalla tiedän, että terveellinen ruokavalio ja runsas liikunta edistää myös terveyttäni, mieleni hyvinvointia ja antaa minulle lisää vastustuskykyä tai mahdollisesti jopa elinvuosia?

 

Ravintovalmennusten kautta olen löytänyt omannäköiseni tavan auttaa. Haluan tukea kaikkia heitä, jotka haluavat onnistua muutoksissaan. En tuputa koskaan mitään tiettyä ihannepainoa, toki kannustan kaikkia pyrkimään siihen normaalipainoon jo terveydellisistä syistä. Kuitenkin jokainen ihana asiakkaani saa itse määritellä oman tavoitteensa ja minä vain annan työkalut siihen.

 

Mihin suuntaan painokeskustelu on teidän mielestänne viime aikoina mennyt ja oletteko kenties itse saaneet kommentteja omasta painosta? Jos, niin keneltä ja miltä se tuntui?

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ

 

Olen ollut viime aikoina somessa hiljainen. Rehellisesti täytyy sanoa, että samaan aikaan olen lukenut paljon suuremmalla mielenkiinnolla uutisointia muun muassa Navalnyin ennennäkemättömästä oikeudenkäynnistä kuin selannut toinen toistaan toistavia somepostauksia. On ollut vapauttavaa olla poissa.

 

Vältän koronauutisia. En jaksa enää lukea, kuinka 200 päivätartunnan ilmoituksen jälkeinen otsikko povaa huhtikuussa alkavaa lockdownia. Enkä usko olevani ainoa. Media repimällä repii otsikoita vaikka ihmiset alkavat olla väsyneitä. Itsekin olen, mutta samalla olen ollut myös tämän vuoden puolella väsynyt someen.

 

 

Oikeastikin, olen pohtinut paljon viime aikoina näiden omien somekanavieni tulevaisuutta. Saan somen kautta toki myös tuloja, mutta kyllä ne omat tuloni koostuvat pääosin kuitenkin aivan muista lähteistä. Miksi julkaista kuvia itsestään, elämästään ja kodistaan kun joku kotiin lukittautunut yli-innokas koronapoliisi käyttää etätyöaikansa mm. kotini arvosteluun (niin persoonatonta, niin tylsää ja niin vanhanaikaista) tai moralisointiin siitä, kuinka kehtaan käydä kuntosalilla pandemian aikana sekä ulkonäköni haukkumiseen?

 

Välihuomiona, en loukkaannu ihan pienestä, mutta joku muu voi loukkaantua. Tavallaan koen jopa velvollisuudeksi itse tuoda tätä somen sairasta puolta esiin mahdollisimman paljon, jotta se voisi avata silmät sille, kuinka paljon negatiivisuus on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana siellä ruudun takana. Ymmärrän, mutta sitten en kuitenkaan ymmärrä enkä edes ymmärrä miksi pitäisikään ymmärtää.

 

 

Minulla on kuitenkin pieni missio. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Siksi aikanaan opiskelin sairaanhoitajaksi, vaikka taloudellisesti siinä ei ollutkaan mitään järkeä. Siksi olen myös edelleen somessa. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Teen tällä hetkellä uusia ravintovalmennuksia (verkossa toteutettavia sellaisia) ja kaikki ylimääräinen aikani onkin mennyt niiden parissa. Näistä jaksan innostua aina uudelleen ja uudelleen, ja pian luvassa onkin todella toimivat setit pitkän tähtäimen muutokseen sekä nopeampi vaihtoehto, jolla saa kesäksi upeita tuloksia. On sinänsä harmi, että se vaatii pysymistä somessa. En haluaisi elää maailmassa, jossa on aina jostain syystä pakko olla esillä somessa.

 

Ehkä olen vain kasvanut ulos siitä perinteisestä somevaikuttajan roolista. Tasapainottelen vieläkin sen ajatuksen kanssa, kuinka voin kirjoittaa samaan aikaan meikkivoiteista ja miettiä sitä kirjoittaessani esimerkiksi viime aikojen suosikkiaihettani, Julia Navalnajan roolia Venäjän oppositiopolitiikassa (you go, girl!). Mutta ehkä se on vain parempi jättää miettimättä ja pitää se some täynnä sitä ihanaa arjen hömppää ja hyvinvointia. Erityisesti juuri nyt, kun hömppä ja hyvä olo tuntuvat monen elämästä kadonneen.

 

Jos muuten on toiveita siitä mitä haluaisitte lukea täältä blogista, jättäkää kommenttia. Yksittäisiä toivepostauksia on aina kiva toteuttaa, mutta  Perhejutut olen muuten sulkenut pois yksityiselle Instagram-tililleni, sillä en halua tuoda kuusivuotiasta enää omassa somessani esille. Hyvinvointia ja kauneutta sitten sitäkin enemmän. Niin ja ei hätää, jätän myös ne kannanottoni Venäjän poliittisesta tilanteesta edelleen niihin ruokapöytäkeskusteluihin kotona.

 

Otsikoin tekstin poissaoloviestinä, mutta tästä taisikin tulla paluuviesti. Ehkä tää tästä taas lähtee, kiitos kaikille mukana roikkuneille <3

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ


 

Jooga on tavalla tai toisella ollut osa elämääni jo pitkään. Joskus jäänyt vähemmälle, joskus matolla on vietetty monta aamua putkeenkin. Siksi tuntuukin vähän hassulta kirjoittaa, että vasta nyt ymmärrän, kuinka en ole ollut valmis joogaan aiemmin. Olen valmis joogaan vasta nyt. Sain äidiltä joululahjaksi joogakortin ja aloitin pitkästä aikaa ohjatuilla tunneilla käymisen. Joogan vaikutus on ollut lyhyessäkin ajassa aivan uskomaton.

 

 

Tätä parempaa tapaa huoltaa kehoa ei olekaan. Olen nykyään surkea venyttelemään, mutta joogatunnilla sen sijaan pitkät ja rauhalliset venytykset asanoissa ovat parasta. Kun se tehdään vielä ohjatusti ja hitaalla temmolla, aina sen hetkistä oloa kuunnellen, on venytys samalla myös tehokkaampi kuin se kotona kylmiltään telkkarin edessä tehty.

 

Kahdessa viikossa liikkuvuuteni on alkanut palata taas sinne, mitä se oli ennen kovatehoisen saliharjoittelun aloittamista. Aluksi ihoni reagoi joogaan ja sain pieniä atooppisia ihottumaläiskiä otsaani. Niin tapahtuu aina silloin, kun elämässä tapahtuu muutoksia. Heräsin aluksi myös muutamana yönä siihen, että olin aivan hiestä märkä. Jooga vaikuttaa positiivisesti hormonitoimintaan tasapainottaen sitä, joten hikoilu johtui luultavasti juuri siitä. Ensimmäisten joogatuntien jälkeen olo oli aamuisin myös flunssainen, jonka sanotaan johtuvan joogan puhdistavasta vaikutuksesta.

Olen joogannut intensiivisemmin nyt kaksi viikkoa ja tulokset näkyvät myös salilla. Toki kevennysviikolla oli varmasti myös vaikutusta, mutta liikkuvuus on nyt aivan erilaista kuin vaikkapa tammikuun alussa ja kireydet lihaksista ovat kadonneet lähes kokonaan.

 

 

Mutta mitä tapahtui mielelle? Ylikierroksilla käyvät ajatukset ovat rauhoittuneet. Edelleen stressitasot nousevat aika ajoin, mutta viimeistään jokaisella yin-tunnilla olen palannut taas maanpinnalle.

Kuten alussa kirjoitinkin, koen vasta nyt olevani valmis joogaan. Aiemmin hain joogasta salitreenin veroista rasitusta, mikä toisaalta on sekin hyvä, mutta ei silloin kun käy siellä salilla jo muutenkin neljästi viikossa. Nyt kun jooga on itselleni nimenomaan vain kehonhuoltoa, saan siitä paljon enemmän irti. Suorituskeskeisyys on kadonnut ja kehon ja mielen yhteys sekä hengityksen merkitys on vahvistunut, tai oikeastaan voisi sanoa että jopa löytynyt.

Ja se on ihanaa.

 

Jos olet jo käynyt jonkin verran tunneilla, mutta pysynyt tutumpien joogamuotojen kuten astangan, vinyasan ja hathan parissa, suosittelen lämpimästi antamaan mahdollisuuden ilmajoogalle. Liinan kanssa tehtävä harjoitus avasi kehoni aivan uudella tavalla. Liinassa roikkuessa tuntui kuin olisi ollut vedessä. Uskomaton rauha ja keveys valtasi mielen. Keho liikkui ennennäkemättömällä tavalla ja liina antoi tukea vaikeimpiinkin asanoihin. Rentouttavaa, mutta tehokasta. Seuraavana aamuna olin niiiin kipeä! Lantion ja lonkkien seutu avautui ja aivan kuin olisin tuntenut liinan vielä ympärilläni. Kivut lähtivät kuitenkin päivässä. Ilmajoogassa aloittelijakin taipuu uskomattomiin riipuntoihin, eivätkä ne edes pelota lempeän ohjaaajan läsnäollessa.

Kokeneelle joogaajalle ja meditaatiota harrastaville jooga nidra, eli joogin uni, on elämys. Itse olin sen jälkeen jotenkin poikkeuksellisen rentoutunut ja ohjaaja kertoikin harjoituksen vastaavan noin neljän tunnin unta. Upea kokemus kaikin puolin.

Mikä on sun lemppari joogatunti?

 

Olisi ilo tavata sinut myös Instagramissa! INSTAGRAM @mirvaannamarian

Sisustustilini löydät sieltä @ourhometour

PS. RAVINTOVALMENNUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ