Eilen se alkoi, arki. Päiväkoti, töitä, kynsihuolto, yhdet kuvaukset meillä kotona ja treeni. Ihanan kesäloman jälkeen arkeen palaaminen tuntui ajatuksissa vähän nihkeältä, mutta kesäloman viimeisinä iltoina ajattelin moneen kertaan olevani todella onnekas siitä, että mulla on nykyään niin ihana työ ja arki, johon ei ahdista palata. Se ei ikävä kyllä ole itsestäänselvää kaikille, joten ihan joka päivä olen siitä aivan erityisen kiitollinen. Vuosi sitten väsyin suorittajan arkeeni aivan täysin ja nyt kuluneen vuoden aikana olen omaksunut paljon rennomman tavan elää tätä jokapäiväistä elämää. Eivät ne aina viikatut ja silitetyt pyykit tai pölypallottomat nurkat ole loppuunpalamisen arvoisia. Kotona täytyy saada olla rennosti, nauraa sotkullekin ja nukkua yönsä hyvin. Millaista meidän arki sitten on? PS. Lupaan nyt arjessani kuvata paljon enemmän, sitä odotellessa kasa vanhoja kuvia meidän arjesta.

 

 

Töitä tehdään oikeastaan aina. Työt ovat läsnä kaikkialla, kotona, työpaikalla ja matkoillakin. Harva tuttukaan ymmärtää miten paljon töitä me lopulta tehdään, kun ollaan kuulemma vain kokoajan reissussa. Mutta jos ei tehtäisi töitä, ei kyllä reissattaisikaan. Työt ovat jatkuva keskustelun aihe ja meidän koko arki pyöriikin töiden ympärillä. Meillä ei koskaan ole lomaa kotona vaan kaikki lomapäivät ovat sitten reissussa vietettyä aikaa. En ole vielä koskaan tavannut ketään niin työlleen omistautunutta ihmistä kuin mun mies. Onnekseni hänen motivaationsa, innovatiivisuutensa ja työmoraalinsa on tarttunut vähän myös muhun. Ihailen, kuinka aikaansaava ja päivittäin työstään innostuva voi ihminen olla ja olen samalla niin kiitollinen, että saan oppia häneltä joka päivä jotain uutta.

 

 

Liikuntaa täynnä olevat viikot ovat ehdottomasti parasta arjessa. Pyrin tekemään viikottain vähintään sen kolme salitreeniä, lisäksi mahdollisimman paljon muuta kuten juoksua, joogaa ja uintia. Liikunta tuo mulle niin paljon hyvää oloa, että se on helppo pitää luonnollisena osana arkea. Mun arkipukeutuminenkin on yleensä hyvin treenivaatepainotteista ja meikitöntä. Jokainen pystyy lisäämään liikuntaa arkeensa priorisoimalla sen tarpeeksi korkealle. Joskus poden huonoa omaatuntoa siitä, että itsekkäästi otan aikaa päivittäin omille treeneille, mutta se ei kuitenkaan saisi mua koskaan jättämään liikuntaa väliin. Treenin jälkeen olen aina parempi äiti, parempi puoliso ja rennompi tyyppi kaikin puolin.

 

 

Ruokaa Yhä enemmän ja enemmän haluan tehdä ruokaa itse, samoin leipoa. Pikkulapsiajan jälkeen siihen on vihdoin enemmän aikaa. Kiireisen illan ja nälkäkiukun pelastaa silti usein Wolt ja ulkona syöminen, mutta ensisijaisesti haluan itse tehdä ruoan. Mun mies on muuten myös hyvä kokki ja tekee ihailtavan usein ruokaa. Vielä kun sen saisi siivoamaan jälkensä.. Eilen hän yllätti mut putsaamalla mansikoita pakastusta varten kun tulin lenkiltä, tänään sain pastaa heti töiden jälkeen ennen treenejä. Jes! Meidän arkiruoka on yleensä kasvisruokaa, Micaelille teen kyllä toisinaan omat annokset kanasta tai lihasta. Ruoanlaitto on ihanaa, ruokakaupassa käyminen kamalaa.

 

 

Kotitöitä En voi sietää sotkua ja vaikka olenkin siivouspakkomielteistäni höllännyt paljon, kotityöt ovat mun heiniä. Meillä käy siivooja 3 kertaa kuussa, mutta joka päivä on siivottavaa ja järjesteltävää. Dysonin rikkaimuri on mitä parhain kotityöapulainen, samoin ikkunanpesuaine jolla kiillotan kaikkia pintoja. Viikottaisesta imuroinnista, lattianpesusta ja kylpyhuoneiden kuuraamisesta olen onneksi siivoojien myötä saanut säästettyä vapaa-aikaa lapselle ja liikunnalle. Olen meillä se ainoa, joka tekee kotitöitä kotona. Veneellä sen sijaan.. Ai että, rätin kanssa heiluva mies joka itse ehdottaa siivousta ♥ Tykkään. Olispa se kotonakin sellanen.

 

 

Asunto jossa asumme on ollut kotini jo viisi ja puoli vuotta. En ole koskaan asunut missään (kai?) niin kauan kuin siinä. Meillä on kaksi makuuhuonetta, olohuone/avokeittiö/eteinen, kaksi kylpyhuonetta, sauna, terassi ja piha. Merenrantaan kävelee parissa minuutissa ja keskustaan vartissa. Ihana asunto, mutta tarvitsisimme kuitenkin ehkä vähän enemmän tilaa, joten pikkuhiljaa voisi alkaa etsiä uutta kotia.. Meidän kodissa huomaa sen, että turhaa tilaa ja ns hukkaneliöitä on paljon, vaikka asuinneliöt muuten riittäisivätkin hyvin. Olen sisustanut tätä pikkuhiljaa entistä enemmän vaaleanpunaisella – mitään lupaa kysymättä tietenkin..

 

 

Perhe on tietysti parasta arjessa. Meillä on ihan hullun hauska pieni perhe eikä meidän tarina ole se tavallisin, mutta olen meistä kolmesta (plus meidän kahdesta nelijalkaisesta) tosi onnellinen. Yritän pyhittää mahdollisimman paljon aikaa perheelle ja yhdessä olemiselle, sillä jo tämä pian viisi vuotta perheenä on mennyt niin nopeasti, että kohta sitä pientä ei oikeasti meidän seura ja yhdessä tekeminen enää niinkään kiinnosta. Olen valtavan kiitollinen siitä, että meillä on maailman parasta lastenhoitoapua vaikka se varsinainen ”tukiverkosto” onkin hyvin pieni, sillä Micaelilla on vain yksi isovanhempi elossa. Koirat ovat tosiaan osa perhettä ja kulkevat meidän mukana kaikkialle.

 

 

Ystävät on osa-alue, joka kaipaisi niin paljon enemmän huomiota ja panostusta. En vain millään ehdi tavata ystäviäni niin paljon kuin haluaisin. Tähän on syynä tämänhetkinen elämäntilanne, mutta se(kin) muuttuu kun lapsi kasvaa. Parhaimmat ystävät pysyvät kyllä elämässä vaikka heitä ei viikottain tapaisikaan ja onneksi on some, jossa roikun vähän väliä, lähinnä juuri ystävien kanssa yhteydenpidon takia. Ja ai että, kuinka rakastankaan toisinaan lähteä ystävien kanssa ulos ja viettää juhlaviikonloppuja aina silloin tällöin.. Niitä tarvitsee jokainen, kunhan ei mene jokaviikkoiseksi bailaamiseksi.

 

 

Ostokset ovat välttämättömiä arkijuttuja, kuten vihaamani ruokakauppareissut. Kumpaan porukkaan muuten kuulutte, niihin jotka rakastavat haahuilla ruokakaupoissa vai niihin, jotka haluavat sieltä mahdollisimman äkkiä pois? Edustan jälkimmäistä ja siksi käyn liian usein kaupassa. En vaan saa itseäni miettimään viikon ruokia ja toteuttamaan ostoksia kerralla, sillä en pidä siitä kaupassa pyörimisestä en yhtään. Ruokaan menee järkyttävän suuria summia rahaa jo yhdessä viikossa. Muutoin shoppailen nykyään melko vähän. Olen jo pari vuotta ostanut enemmänkin kallista ja laadukasta klassikkoperuskamaa (vaatteet, kengät, asusteet) joihin en kyllästy ja jotka kestävät käyttöä ja aikaa. Sesongin hetkelliset it-jutut saa helposti Zarasta tai edullisista nettikaupoista. Ostan muutenkin vaatteet yleensä aina reissuista tai tilaan netistä. Vaatekaupatkaan eivät oo mun paikkoja.

 

 

Matkustaminen kuuluu periaatteessa meidän arkeen siinä mielessä, että yleensä aina on edes joku reissu varattuna. Olikin hassua kun nyt kesällä oli tilanne, ettei Finskin sovelluksessa ollut yhtään lentoa. Kuten ylempänä kirjoitinkin, matkustaminen on meidän ainut keino irtautua edes vähän töistä ja mökkikin on lentomatkan päässä Lapissa, joten siellä vietetty aika on monen mielestä reissaamista. Talvella on ihana päästä edes kerran kunnolla aurinkoon, lisäksi meillä on asunto Espanjassa ja muutenkin haluan näyttää lapselle maailmaa niin paljon kuin mahdollista, vielä kun voimme matkustaa näin paljon. Parin vuoden päästä alkaa koulu ja reissut vähenevät sen puolesta. Itse en ainakaan halua lapselle ”turhia” poissaoloja vaan pyrin järjestämään reissut sitten koulujen loma-aikoina. Hullua joutua edes miettimään koulun alkua, mutta niin ne vaan kasvaa.

 

 

Pienet sanat ja teot ovat arjessa ihaninta. Ainakin itse arvostan niitä nykyään niin paljon enemmän kuin lahjoja tai suuria lupauksia. Pyrin jokapäivä kertomaan kehuja ja kohteliaisuuksia, huomioimaan muita entistäkin enemmän ja toimimaan itse arjessani niin kuin haluaisin muiden toimivan minua kohtaan. On ihana tehdä aamiainen toiselle valmiiksi tai herätä itse kahvinkeittimen ääneen. Seuraavan aamun viikatut vaatteet, pesty auto tai kotona valmiina odottava ruoka ovat juuri niitä arjen pieniä isoja asioita.

 

Samoja juttuja vai meneekö teillä ihan eri lailla? 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Entinen blogikollegani Julia Thurèn kirjoitti kirjan rahasta ja on toiminut rahapuheen uranuurtajana sosiaalisessa mediassa. Kaikki rahasta -kirjan kannessakin on lause ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” joka on Julian supersuositun blogipostauksen otsikko, jossa hän kertoo kuinka säästi kymppitonnin vuodessa. Julian kirja on hyvä ja Julian rahapostaukset ehkä vieläkin parempia. Raha on noussut isoksi osaksi suomalaista blogimaailmaa osaksi juuri Julian ansiosta. Minustakin olisi kiva kirjoittaa enemmän postauksia rahasta ja sen käytöstä, mutta olen jättänyt ne yksinkertaisesti siksi, että saan niistä aina niin paljon paskaa niskaan. Voin säästää kymppitonnin vuodessa, mutta en voi kirjoittaa siitä – joku takertuu aina poikkeukselliseen asemaan, varakkaaseen puolisoon, siivellä elämiseen tai mihin tahansa muuhun aiheeseen liittyvään negatiiviseen puoleen. Siksi kirjoitan nyt rahasta vähän toisesta näkökulmasta.

Olen saanut nähdä rahan hyvät ja huonot puolet. Rahaahan ei koskaan ole tarpeeksi, se ei tee lopulta ketään onnelliseksi. Se lisää onnellisuutta, parantaa elämänlaatua ja tuo turvaa, jota vähemmällä rahalla ei koe läheskään niin paljon. Helpompi ja huolettomampi elämä on tietysti onnellisempaa, mutta rahaa haluaa helposti lisää ja lisää. Tuttavapiirissäni olen nähnyt käytännössä kaiken, mitä rahalla voi Suomen mittakaavassa saada. Raha menettää helposti merkityksensä, mutta silti se ohjailee ihmisten elämää enemmän kuin mikään muu. Toisia aivan liikaa ja moni laittaa rahan edelle niin perheensä kuin hyvinvointinsakin. Se, jos joku on hyvin surullista. Aivan liian moni hakee hyväksyntää rahalla. On helppoa ostaa itselleen kavereita, mutta tuo onni ei pitkälle kanna vaan tuo lopulta eteen vain enemmän epäonnea ja tyhjyyttä. Rahalla saa valtaa, mutta sitä käytetään väärin. Miksi raha myrkyttää niin helposti ihmisen mielen? Niin ikään uuden rahan kanssa käy helposti juuri näin.

Sanoin vitsillä ystävälleni, että voisin kirjoittaa elämäntaito-oppaan Kaikki irti rahasta. Osaan kyllä käyttää rahaa aivan erinomaisesti vaikka minkälaisiin kohteisiin, mutta tuolla vitsilläni on oikeastaan syvempikin merkitys. Mitä enemmän olen rahaa ja myös sen älytöntä käyttöä nähnyt, sitä paremmin osaan suhtautua siihen itse. Arvoni ovat muuttuneet todella paljon mitä tulee materiaan. Siinä missä aiemmin haaveilin aina esimerkiksi isoista veneistä, koen niiden tuovan nykyään pikemminkin mielipahaa, sillä ne vetävät puoleensa niin valtavasti negatiivista energiaa. Epäaitoja ihmisiä, kateutta, paskapuhetta ja niiden mukanaan tuomia huolia. Ovatko ne omat rentouttavat kesäreissut saaristossa sitten sen arvoisia? Vaakakupissa painaa aina monta asiaa. Myös lahjojen ostaminen ja niiden saaminen on nykyään asia, johon kiinnitän erityisesti huomiota niihin liittyvän ikävän lieveilmiön vuoksi. Olen nähnyt useampiakin tapauksia, joissa (yleensä mies ostaa naiselle) lahjoja ja myöhemmin vetoaa sitten ” sä sait sitä ja tätä”, edellyttäen kiitollisuutta ja anteeksiantoa omille teoilleen, koska on joskus aiemmin ostanut lahjoja. Tää saa mun verenpaineen kohoamaan samantien jos kuulenkin jonkun käyttäytyneen näin. Sairasta ja kertoo ajattelumaailmasta, että ihmiset olisivat muka ostettavissa. Toki toiset ovatkin, ja se ruokkii tällaista käyttäytymistä.

En usko liialliseen vaatimattomuuteen ja sellaiseen varsinaiseen rahan piilotteluun, mutta en myöskään voi sietää sillä leveilyä. Se, jos joku kertoo kieroutuneista arvoista. Hassua on myös se, että aina kun rahasta näin kirjoittaa, on postaus aina jonkun mielestä vähän humble bragia. Siksi mietin pitkään julkaisenko tätäkään, mutta tulit lopputulokseen, että ihan sama. Mun mielestä sitä humble bragia ovat lopulta vähän erilaiset asiat. Itse olen saanut ehkä kaiken irti rahasta, sillä olen saanut nähdä, mitä sillä saa – parhaimmillaan ja pahimmillaan. Tiedän olevani moneltakin kannalta etuoikeutettu. Ja suunnattoman kiitollinen siitä, ettei raha ole vienyt minua mukanaan, vaan tärkeimmät arvoni ovat ihan muualla.

Rahasta ja oman talouden hallinnasta täytyy puhua ja kirjoittaa enemmän, mutta samalla siinä omaisuuden tavoittelussa on pidettävä järki päässä. Raha ei saa ohjailla elämää liikaa, vaan säästämisellä pitäisi pyrkiä lähinnä vain siihen turvallisuudentunteen säilyttämiseen ja itselle sopivaan vapauteen sekä hyvinvointiin. Pieni luksus on tietysti aina kivaa ekstraa ja se saa tuoda hyvää mieltä, mutta kellot, veneet ja urheiluautot eivät ole välttämättä aina suurten uhrausten arvoisia. Ulospäin voi näyttää hienolta ja kadehdittavalta, mutta totuus on voi ollakin ihan muuta. Silti, rahapuheen pitää jatkua ja se ei ole onneksi enää tabu edes naisten keskuudessa. Säästäminen ja sijoittaminen on todella paljon fiksumpaa kuin kaikkeen ”ihanaan” kuluttaminen ja sillä lopulta saa kaikkein eniten irti siitä siitä rahasta.

(PS. Laukku ei ole sijoitus)

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria