Olen kirjoittanut vajaa vuosi sitten loppukesästä jonkin ylimalkaisen tekstin loppuunpalamisesta. Siinäkin korostanut vain sitä, kuinka minä vain olen suorittaja, introvertti ja tarvitsen siistin ja rauhallisen ympäristön vaikka sitten pienen väsymyksen kustannuksella. Loppuunpalaminen oli tapahtunut jo silloin, en vain tunnistanut sitä itse. Kirjoitan tätä postausta vasta nyt juuri siksi, että nyt tiedän tuon olevan ohi ja tunnistan kuinka eri tavalla asiat ovat nyt. Olen kaikin puolin eri ihminen.

 

Opiskeluaikoina kävin koulussa ja tein sen ohella noin 30 tuntia viikossa töitä. Välillä kahtakin eri työtä. Olin stressaantunut, mutta eri tavalla. Silloin kesäloman alkaessa olo oli hetken aikaa tyhjä, mutta helpottunut. Muistan kun tein loman alkaessa suursiivouksen ja aloin nauttia kesästä. Se oli normaalia. Vastaavasti taas viime vuonna tähän aikaan olin vain ahdistunut. Kotiin oli tulossa keittiöremontti, ahdisti. Kolmen viikon venereissu aurinkoisessa saaristossa kuulostaa monen korvaan unelmien täyttymykseltä, täydelliseltä tavalta viettää kesälomaa, mua sekin ahdisti. Olin jatkuvasti huonolla tuulella, stressasin ihan älyttömistä asioista ja halusin olla vain kotona. Kroppa oli fyysisestikin stressaantunut ja olinkin tietämättäni hankkinut itselleni vakavan ylirasitustilan. Suorittamiseni ylettyi jokaiseen elämän osa-alueeseen enkä osannut nauttia enää mistään. Joka ikinen loma ja reissu tuntui vain aiheuttavan lisää stressiä, kannattaako sinne sitten edes lähteä?

 

Kärsin suorittajan kirouksesta, mun oli pakko olla tekemässä kokoajan jotain tai tunsin itseni laiskaksi ja saamattomaksi. Tämähän näkyy sitten jokaisella elämän osa-alueella, kaikkeen ei yksinkertaisesti voi panostaa täysillä. On pakko sanoa ei, on pakko joskus tuottaa se paha mieli muillekin kuin itselleen. Ei yksikään työ, ei yksikään maine eikä kunnia, ole sen arvoista, että hukkaat itsesi ja ilon elämästäsi. Kun stressiä ja ahdistusta pakenee vielä kovatehoiseen liikuntaan, joka sekin lisää kehon stressitilaa kun ei huolehdi riittävästä palautumisesta, keho ja mieli ovat molemmat todella sekaisin. En halunnut olla se lapselleen huutava ja kiukutteleva äiti, mutta se mä olin.

 

 

Vuoden aikana on moni asia muuttunut. Olen itsekkäästi käyttänyt paljon aikaa itseeni ja omaan hyvinvointiini. Ajatellut itseäni ehkä enemmän kuin koskaan. Avannut mieleni solmuja, rauhoittunut ja tehnyt paljon pieniä muutoksia elämässäni. Olen löytänyt taas ilon elämästä, saanut itseni takaisin. Löytänyt vähän taas sitä kadonnutta no edes sinnepäin -asennetta, ja alkanut jopa odottaa taas lomia. Parin viime vuoden aikana olen tavallaan kammonnut niitä, sillä silloin on ollut aikaa kohdata itsensä ja ajatuksensa. Arkeen kun ne piiloutuvat aika kätevästi. Yhtäkkiä löydänkin aikaa tehdä itse ruokaa, leipoakin. Turhat kotityöt jäävät yhä useammin tekemättä, enkä koe niistä ahdistusta. Tähän väliin haluankin sanoa, että siinä vaiheessa kun viikkaamattomat pyykit ja tiskivuori tuntuvat ylitsepääsemättömän pahalta asialta sietää, on jokin hullusti. 

 

Vaikka tällä hetkellä stressiä ja huolta on jopa enemmän kuin vaikka silloin vuosi sitten, pystyn käsittelemään niitä eri tavalla ja se taakka tuntuu paljon kevyemmältä kantaa. Loppuunpalaminen on vaikea tunnistaa, joten se pääsee salakavalasti kehittymään pitkällekin ennen totaaliuupumusta. Moni hakee apua vasta, kun ei pääse sängystä ylös eikä suoriudu päivittäisistä askareista. Silloin tilanne on jo paha. Itse hakeudun fyysisten oireiden takia lääkäriin ja vasta kun sain kuulla lääkäriltä, että olen pahasti ylirasittunut, tajusin sen itse. Onneksi ei voi kuin arvailla, mitä olisi voinut tapahtua jos tilanne olisi jatkunut pidempään.

 

 

Toipuminen ja uudenlaisen elämäntavan omaksuminen oli kaikkien silloisten terveysongelmien takia hidasta. Toisaalta niin se taitaa muutenkin olla. Vasta jälkikäteen tajuaa kuinka väsynyt sitä olikaan. Siksi kannattaakin kiinnittää huomiota niin omaan, kuin läheistenkin hyvinvointiin ja jaksamiseen. Etenkin stressaavat suorittajat uupuvat nykyään niin helposti, että sitä voi alkaa pitää jo kansantautina. Jos olet itse kärsinyt uupumuksesta tai loppuunpalamisesta, kerro kommenttiboksissa kokemuksistasi ♥

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian

 


Raha, säästäminen ja sijoittaminen on noussut osaksi blogimaailmaa ja toiset blogit pyörivätkin pelkästään rahapuheen ympärillä. Mulle itselleni raha ja rahankäyttö on asioita, joissa haluan olla hyvä, mutta en halua tehdä asioista liian hankalia. Oikeasti voin sanoa ihan rehellisesti ettei mulla ole edes yhtään ylimääräistä aikaa tällä hetkellä perehtyä esimerkiksi sijoittamiseen. Mun mies antaa mulle yleensä parhaimmat rahan käyttö-, ja sijoitusvinkit ja se riittää tällä hetkellä. Kaikki lapsemme rahat sijoitetaan säännöllisesti, mutta sen tekevät oman alansa ammattilaiset. Koska voin kuitenkin sanoa olevani hyvä säästämään rahaa, halusin jakaa muutamia omia säästövinkkejäni ihan taviksille – eli just teille, ketkä voitte rehellisesti sanoa olevanne sopivasti pihalla kaikesta sijoittamiseen liittyvästä. Tottakai nuo ovat asioita, joita on hyväkin opetella, mutta ihan perusjutuista kannattaa aloittaa, että on sitten jotain mitä joskus tulevaisuudessa sijoittaa. On nimittäin vähän hassua, että sijoittaminen on nyt niin iso trendi ja kaikki haluavat lähteä siihen, mutta samaan aikaan eletään luottokortilla ja valitetaan, kun rahaa ei ole. Jos haluaa sijoittaa, sitä kannattaa ensin siis vähän säästää. Viidelläkympillä kun ei tuskin tule miljoonia tilille.

Oma tavoitteeni rahan säästämisessä on se, etten joudu liikaa tinkimään mukavasta elämästä. Kuitenkin saan hirveän morkkiksen jos käytän liikaa rahaa tai en laita siivua palkastani säästöön. Siispä jonkun verran tulee toki tingittyä, sillä ensimmäinen asia jonka palkkapäivänä teen, on rahan laittaminen säästöön. Suosittelen siis vähintään kahta eri pankkitiliä. Loput rahat ovatkin sitten elämiseen ja kaikkeen ”turhaan”. Valitse siis maksimisumma, jonka laitat palkasta tilille ja pysy siinä. Ole siis oikeasti tiukka itsellesi ja ajattele, että tuo säästöön laitettu summa on ikään kuin joku maksettu lasku. Ethän sitäkään ole kinuamassa takaisin. Toisiin isoihin hankintoihin siirrän rahaa säästötililtä, mutta harvoin. Mulla on myös ikään kuin minimisumma, joka säästötililläkin on aina oltava. Se helpottaa sen pitämistä tasapainossa.

Älä käytä luottokorttia. En itse haluaisi edes omistaa luottokorttia, mutta se on ikään kuin pakollinen ihmiselle, joka matkustaa ja shoppailee paljon. Lennot, hotellit ja nettikauppaostokset on aina turvallisinta maksaa luottokortilla. Pyrin maksamaan kortin luoton kuitenkin aina heti pois, usein jo samana päivänä.

Kun ostat, myy jotain. Noudatan tätä yleensä vaatteiden ja asusteiden kanssa. Yksi uusi kotiin, yksi vanha myyntiin. Zadaa on mun suosikkitapa myydä vaatteita, asusteita ja kosmetiikkaa. Samalla kierrätät ja pidät vaatekaapin siistinä. Win-win.

Luovu ripsipidennyksistä, rakennekynsistä ja valitse hiusväri, joka on helppo ylläpitää ilman värjäystä kolmen viikon välein. Säännölliseen kauneudenhoitoon uppoaa valtavasti rahaa.

Palauta, jos yhtään tuntuu siltä. Älä siis irrota tuotteiden hintalappuja tai avaa pakkauksia jos et ole aivan 100% varma, onko se uusi suuri suosikkisi. Säilytä kuitit. Näin vältyt hutiostoksilta ja vaikka ostaisitkin hudin, saat sen palautettua ja rahasi takaisin.

Osta laadukasta. Tämä ei tarkoita kuitenkaan aina edes kallista. Perehdy materiaaleihin, suosi ajattomia klassikkomalleja äläkä laita tolkuttomasti rahaa hetken trendeihin. Jos joku tämän hetken ykkösjuttu tuntuu siltä, että se on pakko saada, osta se edullisena versiona ketjuliikkeistä. Ajattomiin vaatekappaleisiin sen sijaan kannattaa panostaa, pienellä vaivalla saat vaatteesi ja asusteesi kestämään paljon pidempään kun ne ovat laadukasta materiaalia ja huolellisesti tehtyjä.

Harkitse ostoksia. Tarvitsetko tätä todella? Halu sekoittuu usein tarpeeseen ja loppujen lopuksi oikeasti tarvitsemamme asiat ovat aika harvassa. Mieti myös missä kannattaa säästää ja missä ei. Esimerkiksi urheiluvaatteissa voi hyvin vähän pihistää, mutta -kengissä taas ei kannata. Monet sisustushankinnatkin ovat sellaisia, että niiden ostamisen jälkeen tekee mieli vain sisustaa lisää, lisää ja lisää. Uusi sohva voi olla ehkä sijoituksen arvoinen, mutta kunhan se sopii muuhun sisustukseen.

Jos mahdollista, osta oma asunto. Tämä ei tietenkään kaikille ole mahdollista ja ainakin Etelä-Helsingissä asuntojen hinnat ovat niin katossa, ettei monellakaan ole mahdollisuutta saada lainaa sellaisen ostoon, vaan ainoa mahdollisuus muuttaa esimerkiksi isoon asuntoon omalle suosikkialueelle voi olla sen vuokraaminen. Kun mietit, miten paljon maksat vuokraa esimerkiksi kolmessa vuodessa, asunnon osto alkaa tuntua kuitenkin todella järkevältä vaihtoehdolta. Monet ajattelevat, että eihän tämä nyt sovi lainkaan elämäntilanteeseeni, mutta ainakin kannattaa käydä kysymässä pankista lainatarjouksia ja selvittää, millainen asunto olisi varaa hankkia. Varsinkin pienet yksiöt ja kaksiot menevät myös helposti vuokralle jos oma elämäntilanne muuttuu, mutta asuntoa ei haluaisi heti myydä.

Lopuksi vielä pienet hyvät vinkit: Keitä kahvi kotona, ota eväät töihin, älä osta Suomessa vettä pullossa, käytä kosmetiikkapurkit aina loppuun asti ennen uuden ostamista, opettele tekemään jämistä ruokaa, liiku aina kävellen jos pystyt, hanki Helsingissä kaupungin pysäköintilupa (parhaimmillaan tällä säästää kuussa varmaan satasia) ja osta kerralla useamman päivän ruoat.

Haluaisin kuulla myös teidän parhaita säästövinkkejä. Miten saat talouden pysymään kasassa, vaikka laittaisitkin joka kuukausi rahaa säästöön? Sijoitatko, ja jos niin mihin?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria


Minulta on niin usein kysytty millä kameralla kuvaan, joten ajattelin kirjoittaa tänään toivepostauksen omasta kuvauskalustostani. Kuvaan siis kaikki blogikuvani hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta järjestelmäkameralla. Omistan kaksi järkkäriä, jotka ovat hyvin erilaisia. Voisinkin suositella jokaiselle ison järkkärin omistajalle myös pienempää minijärkkäriä, jos haluaa taltioida arjen hetkiä ja reissumuistoja silloin, kun kuvaukset eivät ole välttämättä etukäteen suunniteltuja. Suurimman osan blogikuvistani kuvaan Nikon D750:llä. Kamera, jota en kyllä ihan äkkiä vaihtaisi mihinkään. Kannan sitä mukana myös matkoilla, sillä usein reissuissa on aikaa kuvata ajan kanssa ja muutenkin tulee kuvailtua paljon enemmän. Täysikennoinen Nikon objektiiveineen on kuitenkin hyvin raskas kantaa, joten usein käsilaukussani kulkee pieni, mutta hyvin tehokas Olympus PEN E-PL8. Pidän molemmista kameroista hyvin paljon enkä tiedä miten osaisin olla enää ilman toista. Tosin tähän väliin täytyy sanoa, että KAIKKI tämän kesän kuvani on kuvattu Olympuksella, sillä Nikon on ollut huollossa enkä vain muistanut hakea sitä omilta reissukiireiltäni. Olen kuitenkin kaivannut sen kuvausjälkeä, mitä tietysti tuon hintaiselta kameralta voi olettaakin. Olympus on kuitenkin ollut mitä parhain tuuraaja.

Nikonille mulle on kolme objektiivia, Nikkorin 50 mm perusobjektiivi ihan ”jokapäiväisiin kuviin”, 1.8 85 mm asukuvia ja henkilökuvausta varten (se on täydellinen, mutta haaveilen vielä jonain päivänä vaihdosta 1.4 malliin) sekä koska rakastan laajakulmaobjektiiveja mutta pidän varsinaista laajista kovin epäkäytännöllisenä, valitsin sen sijaan Sigman 24-35mm putken, joka on korvannut laajakulman täysin. Tätä settiä voin kyllä lämpimästi suositella. Nikonilla kuvaamisessa pidän erityisesti helppokäyttöisyydestä manuaaliasetuksillakin. Ainakin itselleni kamera on hyvin selkeä ja simppeli käyttää eikä tulisi mieleenkään käyttää enää automaattiasetuksia. Plussaa Nikonille upeasta kuvanlaadusta, helppokäyttöisyydestä, laadukkaista objektiiveista ja supernopeasti wifi-sovelluksesta. Miinusta isosta koosta ja painosta, kamera on todella raskas kantaa. Haluaisitteko lukea postauksen objektiivien eroista? Esimerkiksi esimerkkikuvat jokaisella eri objektiivilla?

Kevyempänä vaihtoehtona minulla on tosiaan tuo Olympus, jonka kanssa käytän joko 45 mm objektiivia asu- ja henkilökuviin (paras ja ehdoton ostos PENin kaveriksi) tai tuota pancake zoomilla varustettua 14-42mm vakkariputkea tai 25 mm objektiivia niihin ”jokapäiväisiin kuviin”. Kevyet ja edulliset objektiivit antavat paljon uusia ulottuvuuksia PENillä kuvaamiseen ja saat edullisesta kamerasta paljon irti niiden avulla. Olen kirjoittanut Olympuksesta kattavamman postauksen aiemmin tänä kesänä, joten jos olet kiinnostunut tästä kamerasta, lue tämä. Ei tule turhaan kirjoiteltua samoja asioita kahteen kertaan.

Kaikki kuvani kuvaan siis raakana, eli RAW-tiedostomuodossa, sillä se antaa niin paljon enemmän mahdollisuuksia kuvien jälkikäsittelyyn. Kuvat käsittelen Lightroomilla ja toisinaan Photoshopilla, jos siihen vain on aikaa. Rakastan kuvaamista mutta ennen kaikkea kuvankäsittelyä ja toivonkin, että jatkossa pystyisin tehdä sitä paljon enemmän. Mikä kamera on sun suosikki?

Seuraatko? FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria