Olen aina halunnut olla aikuinen. Lapsena, huolettomana nuorena ja nuorena aikuisenakin. En koskaan ajattele, että olisipa sitä vielä lapsi – kuinka elämä olisikaan helppoa. Tavallaan se olisi, mutta kaikki ne kasvun vuodet olisivat kuitenkin edessäpäin. Ihmettelen usein heitä, jotka haikailevat huolettoman elämän ja erityisesti sen nuoruuden perään. Tuntuu että nykyään on yhä enemmän heitä, ketkä eivät koskaan halua kasvaa aikuisiksi. Mikä aikuisuudessa on muka niin tylsää? Ja miksi huoleton elämä on muka vain nuoria varten?

Olen miettinyt, onko minulta jäänyt mahdollisesti joku maailman paras elämänvaihe elämättä vai mistä johtuu, etten todellakaan haikaile huolettomien nuoruusvuosien perään? Oikeastaan koskaan elämässäni ei ole ollut tilannetta, että olisin voinut lähteä vaikka aivan ex tempore viikoksi purjehtimaan, viettää koko kesän ulkomailla tai juhlia aamuun asti arkenakin. Tilaisuuksia olisi ollut kyllä useinkin, mutta olen niistä kieltäytynyt. Olen tehnyt nuoresta asti töitä, paljon myös viikonloppuisin. Minulla on ollut koiria aina, kun olen asunut yksin. Olen aina säästänyt rahaa ja miettinyt ostoksia ja matkoja kuitenkin melko fiksusti. Tästä huolimatta, elämäni ei ole todellakaan tylsää. Oikeastaan ihan päinvastoin.

Elämä nuorena ja nuorena aikuisena on kuitenkin lopulta melko stressaavaa. Pitäisi tehdä fiksuja päätöksiä omasta tulevaisuudesta, tehdä töitä ja opiskella. Maksaa itse laskut ja kantaa vastuu omista tekemisistään. Vaikka voisitkin valvoa aamuun asti ja juhlia joka ikisenä kesälomapäivänä, huoleton elämä ei ole sitä. Muistan kyllä muutamat arkiaamut, jolloin olen käynyt nukkumaan vasta auringon paistaessa täydeltä taivaalta. Silloinkin minulla on ollut pitkä kesäloma, jonka olen ansainnut tekemällä töitä ympäri vuoden.

Huoleton elämä löytyy lopulta, kun ottaa vastuun teoistaan, katsoo hieman seuraavaa päivää pidemmälle ja luo tasapainoa arkeen. Viikonloppupainotteinen elämä on hauskaa hetken aikaa, mutta huolettomuutta se ei ikävä kyllä tuo kuin hetkeksi. Takaraivossa on aina se maanantai, tilin saldo tai vähintään tunne, koska tämä loppuu. Säännöllinen työ, kotona vietetty aika tai edes pieni lapsi ei tee elämästä tylsää. Ne eivät estä pitämästä hauskaa. Sekin on hyvä muistaa, sillä joskus tuntuu ettei äitinä voi tehdä puoliksikaan niin paljon asioita kuin lapsettomat ystävät. Olen itsekin esimerkki siitä, että pystyy. Nyt kun vihdoin olen aikuinen, osaan myös nauttia kaikesta aivan eri tavalla kuin nuorena. Elämässä on tietynlaista pysyvyyttä ja se jos joku on todella huoletonta, kun monen vuoden kokemuksella tiedän pärjääväni ihan itse.

Sinä nuori aikuinen, joka luet tätä ja tuskailet viettäväsi koko kesän töissä – olet onnekas. Sinulla on töitä ja jos jatkat samassa paikassa, ensi kesänä pitkä kesäloma. Huoleton, hauska ja maailman paras kesä ei vaadi lomaa tai jatkuvaa juhlimista. Kaikkein huolettomin on kesä, jonka päättymistä ei tarvitse pelätä etukäteen. Aina tulee uusia ja väliin mahtuu kolme muutakin vuodenaikaa täynnä erilaista ohjelmaa, mutta kuitenkin sitä toimivaa arkea ja rutiineja. Sitä on huoleton elämä, aikuisenakin.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Olen kirjoitellut blogia vähän yli puolitoista vuotta. Välillä mietin, kuinka paljon käytän tähän aikaani. Se on toisaalta paljon aikaa päivistäni, mutta toisaalta tiedän että käyttäisin tähän kuluttamani ajan myös muutenkin tietokoneen tai puhelimen äärellä. Kirjoittamiseen ja kuvien käsittelyyn käyttämäni aika on suoraan pois muusta someajasta ja hyvä niin. Uskon sen olevan paljon kehittävämpää itselleni. Joku aina joskus kysyy, miksi kirjoitan blogia?

Blogin kirjoittamisesta on tullut ihan tapa. Se on osa käytännössä jokaista päivääni ja vaikka joskus huonoina päivinä ajattelenkin, että olisi vain helpompaa lopettaa koko homma, en osaisi tehdä niin. Joskus aiemmin tuijotin kävijälukuja ja toimin paljon niiden mukaan. Se on kuitenkin melkoisen stressaavaa. Siinä missä ennen kävin useita kertoja Google Analyticsia läpi, saattaa mennä viikkojakin, ettei tuijota noita lukuja. Ja juuri se on tehnyt tästä hommasta mielekästä. Kun kirjoitan juuri sitä, mitä itse haluan, blogin sisältökin pysyy juuri minun näköisenä. Tietynlaiset postaukset kiinnostavat aina enemmän, mutta jos tuntuu etten halua jotain sellaisista aiheista juuri sillä hetkellä jakaa täällä, en sitä myöskään tee. Tottakai blogin tekeminen olisi paljon suunnitellumpaa ja käyttäisin enemmän aikaa kaikkeen sen ympärillä, jos se olisi ainoa tulonlähteeni. Tämä on hyvä muistaa kun kritisoi blogeja tai bloggaajien tuloja. Toiset tekevät sitä kymmeniä tunteja viikossa, toiset tunnin-kaksi. Lopputulos ei voi missään nimessä olla vertailukelpoinen.

En kirjoita hyvinvointijuttuja siksi, että saisin blogille lukijoita laihdutusvinkkejä tai onnellisuutta etsivien ihmisten joukosta. En kirjoita klikkiotsikoita sisältäviä provosoivia äitijuttuja siksi, että ne tuovat uusia kävijöitä ja herättävät keskustelua. Jos mua ärsyttää joku äitiyteen liittyvä asia, saatan joskus kirjoittaa siitä vähän kärkkäämmän mielipidepostauksen. Hyvinvointijuttuja kirjoitan siksi, että haluan jakaa kaiken sen tiedon, mitä olen itse matkan varrella hankkinut. Hyvinvoinnin pitäisi kuulua meille jokaiselle ja huomaan usein, että monilta puuttuu tietoutta vaikka intoa oman olon kohentamiseen olisikin. Samoin blogi on paras mahdollinen paikka omalle pienelle päiväkirjalle ja esimerkiksi reissukuville. Tätä kautta palaan myös itse moniin muistoihin ja fiiliksiin, jotka muuten olisivat unohtuneet täysin.

Kuvaaminen ja kuvankäsittely on puuhaa, josta nautin nykyään suunnattoman paljon. Haluan kehittää itseäni siinä jatkuvasti, oppia ja käyttää siihen jatkossa enemmän aikaa. Kuvattavana en itse ole oikein koskaan tykännyt olla, se ei ole kyllä muuttunut mihinkään. Omia kuviani täällä kuitenkin on ehdottomasti eniten, sillä haluan kirjoittaa blogia omilla kasvoillani. Kirjoittaminen on lisäksi itselleni aivan loistavaa terapiaa. Olen kirjoittanut luonnoksiin postauksia parisuhteesta ja suhteesta itseeni, kipeistä muistoista ja myös niistä onnen hetkistä. Vaikka tiedän, etten tule koskaan julkaisemaan niitä ja poistankin valmiit tekstit usein hyvin pian, saan sentään mahdollisuuden kirjoittaa. En tulisi koskaan tehneeksi sitä ilman blogia.

Toiset tekevät tätä elääkseen, toiset sivutyökseen. Blogin kirjoittamisesta on oikein saada korvaus, jos sen eteen näkee paljon vaivaa. Kuitenkin lähtökohtaisesti tässä hommassa kannattaa muistaa se intohimo aihetta kohtaan. Sillä se näkyy. Väkisin väännetyt blogitekstit ja lukijoita kalastelevat klikkiotsikot eivät palvele omaa hyvinvointia eivätkä lukijoita. Rahan ja tienaamisen takia ei kannata kirjoittaa koskaan. Palkkaa saa todella paljon helpommallakin, ihan toisenlaisesta työstä. Jos bloggaamisesi on mennyt siihen pisteeseen että ainut tavoitteesi on jatkuvasti suuremmat lukijamäärät ja sitä myötä saatu rahallinen korvaus, pysähdy miettimään missä on vika. Luonnostele vaikka paperille lista aiheista, joista oikeasti haluat kirjoittaa ja joista sinulla itselläsi riittää aidosti paljon sanottavaa.

Parasta bloggaamisessa olette te lukijat. Kiitos, että te olette täällä. Teidän kommenttinne, palautteenne, osallistumisenne keskusteluun. Vaikka pidän kirjoittamisesta, kuvaamisesta ja kuvien käsittelystä, en tekisi tätä jos blogissa ei olisi mitään kommentointimahdollisuutta. Lilyn aikoina negatiivista kommentointia oli todella paljon johtuen portaalin hyvin keskustelevasta ilmapiiristä. On sitä nytkin, mutta keskustelu on usein paljon asiallisempaa. Kaikenlaista palautetta saa ja pitää antaa, mutta joskus se negatiivisen palautteen määrä suorastaan huvitti. Toki se sai minut myös puolustelemaan mielipiteitäni paljon enemmän. Tämä ympäristö tekee sen, että voin rauhassa keskittyä blogini tekemiseen juuri sellaisena kuin itse haluan sen olevan. Blogipostaukset eivät ole pelkkiä kannanottoja, vaan tämä on minulle paikka jossa kehitän itseäni ja jaan omia hyödyllisiä oivalluksiani teille. Moni asia jää joskus sanomatta sillä pidän niitä niin itsestäänselvyytenä, mutta yritän muistaa, että kaikkien kohdalla se ei aina olekaan niin.

Tulevaisuudessa uskon kirjoittavani blogia niin pitkään kun se on mahdollista. Elämäntilanteesta riippuen blogiin käytetty aika vaihtelee, mutta en usko että haluan luopua tästä koskaan. Jos jotakuta vielä kiinnostaa lukea näitä juttujani, sehän on vain itselleni todella iso plussa. Otan tosiaan aina vastaan mielelläni myös ehdotuksia, toiveita, kritiikkiä.. Mitä vain. Tulevaisuudessa olisi kiva tehdä myös videoita jos aika riittäisi editoimisen opetteluun. Olen pohtinut tätä ideaa jo jonkin aikaa, erityisesti arkipäiväisempiä kuulumisia olisi niin paljon helpompi jakaa videon muodossa. Mitä sanotte, kiinnostaisiko?

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian


Tiistaina saimme lukea taas valtavat lööpit Suomen eniten tienaavista. On aika inhottavaa, että päivä jolloin verotiedot julkaistaan, on useammassakin lähteessä nimetty kateellisten päiväksi. Onko se nyt niin väärin, että se naapuri tienaa niin paljon enemmän kuin itse? – No ei. On aika inhottavaa, että suomalaiset leimataan kateelliseksi kansaksi, mutta ehkä vielä inhottavampaa on tajuta, että kaiken nettikeskustelun mukaan aika moni sitä on. Ikävä kyllä.

Verohallinto julkisti verotiedot, eli kaikkien yli 100 000 euroa vuodessa tienanneiden nimet eilen. Olen miettinyt, miksi? Ymmärrän palkkakeskustelussa sen, että palkoista on hyvä keskustella, sillä niiden eriarvoisuus samallakin alalla jää muuten täysin pimentoon. Mutta nämä verotettavat vuosiansiot.. Ihmiset, ketkä näitä yleensä nimenomaan kateudesta vihreänä selaavat, eivät välttämättä aina edes ymmärrä mistä se raha on peräisin. Tuijotetaan vain niitä numeroita numeron perään ja ihmetellään, miksen minä.

Listalla oli monta tuttua nimeä. Tuttavapiiristäni aika moni on tienannut suorastaan valtavia summia rahaa. Mutta, he ovat myös maksaneet aivan valtavan määrän veroja. Toisaalta taas, listalta myös puuttui nimiä. Heidän nimensä, jotka ovat suorastaan joutuneet pakenemaan älytöntä perintöverosysteemiämme ulkomaille.

Syy, miksi nostin tämän esiin on se, että alan vähitellen kyllästyä siihen kitinään, kuinka näiden hyvätuloisten tulisi maksaa vain enemmän ja enemmän veroja, ”heillähän on siihen varaa”. En nyt missään nimessä tarkoita, että pienituloisilta tulisi leikata leikkausten perään. Se on väärin. Pienituloisuuskaan kun ei aina ole oma valinta. Mutta tätä maamme taloutta ei pelasta se, että ne rikkaat maksavat vain jatkuvasti enemmän. Pienituloiselta katoaa helposti suhteellisuudentaju kun tuloerot ovat niin valtavia. Tosiasiassa kun suurimman osan maamme veroista maksavat jo nyt juuri ne hyvätuloiset. He, jotka myös usein kokevat, etteivät saa maksamalleen verolleen vastinetta samalla tavalla kuin pienempituloiset kanssaihmiset. Kun toinen maksaa veroja vuoden aikana enemmän kuin mitä keskituloinen tienaa koko elämänsä aikana, ei mielestäni ole varaa valittaa. Vai onko?

Niiden tulojen sijaan kannattaakin vaikka keskittyä tuijottamaan sitä veroprosenttia ja laskea, kuinka monta euroa se rikas naapuri onkaan maksanut veroja valtiolle. Tai oikeastaan, kannattaa käyttää se siihenkin kulutettu aika niiden omien vuositulojen kasvattamiseen.

Ja jos se kateuden vihreä mörkö silti hiipii mieleen, muista etteivät ne iltapäivälehtien luvut kerro yhtään mitään siitä henkisestä pääomasta.

FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvannamaria / SNAPCHAT mirvaannamarian