Sain muutaman aika kärkkäänkin viestin ja kommentin kun kerroin olevani ”dieetillä”, eli siis punnitsen ruokiani ja syön 5 kertaa päivässä terveellistä ja monipuolista ruokaa. Päätin tosiaan vappuun asti vähän kiristellä kropan rasvoja pois ja kerrankin syödä oikein. Olen jo vuosia syönyt todella puhtaasti, hyvin ja monipuolisesti. Mutta liian pitkät ateriavälit ja liian vähäiset ruokamäärät näkyvät olossa, jaksamisessa – ja sen myötä kehossakin. No, koska punnitsen ruokani ja syön sitä ”kuivaa fitnessp*skaa”, en ilmeisesti voi muiden mielestä hyvin vaan päinvastoin. Miettikääpä muuten, miltä tuntuu kun joku arvostelee, että pakottaako se sun mies sut liikkumaan niin paljon ja laihduttamaan? Heh, no ei pakota.

 

 

Elämäntapani ei missään nimessä ole kärsimystä. Voin tällä hetkellä todella hyvin, olo on mitä parhain ja nautin säännöllisestä ateriarytmistä. Jo viikossa tunnen itseni niin paljon energisemmäksi ja mieli on ihanan tasainen, kun verensokeri ei pääse laskemaan liian alas säännöllisen ateriarytmin ansiosta. Saan kaikkia ravintoaineita tasaisesti ja monipuolisesti, enkä todellakaan elä parsalla ja maitorahkalla. Yök, inhoan sitä paitsi kumpaakin. Kiristelen kroppaa nyt ihan täysin omasta mielenkiinnostani ja olen koko viime viikon fiilistellyt uutta saliohjelmaa ja ruokavaliojuttuja monestakin syystä. 1) Vaihtelu on ihanaa 2) Pois mukavuusalueelta, ensin ärsyttää mutta lopulta tunne on pelkästään palkitseva 3) Säännöllisyys sopii keholleni ja mielelleni täydellisesti 4) Voin hyvin, kun saan noudattaa selkeitä ”ohjeita”, vaikkakin olen ne vain itse itselleni asettanut.

 

Kaiken takana on halu voida hyvin. Ei näyttää hyvältä, ei laihtua, ei miellyttää ketään. Joku nauttii ehkä elämästään käymällä viikottain ulkona, minä en. Lauantaina olin tosiaan ensimmäistä kertaa yli 4 kuukauteen baarissa, enkä koe mitään tarvetta mennä sinne ihan äkkiä uudestaan. Monet ystävistäni kuitenkin juhlivat viikottain, enkä missään nimessä arvostele heitä. Jokaisella on oma tapansa elää. Minä nautin omista elämäntavoistani eniten juuri näin. Siksi minun on helppo motivoitua, kun saan tästä kaikesta niin hyvän olon. Liikunta on lähes joka kerralla minulle mukavuusalueelta poistumista, sillä treenini ovat kuitenkin suhteellisen kovia. Silti, odotan yleensä aina joka ikistä salikertaa ja lenkkiä. Olo, jonka saan liikunnasta ei ole korvattavissa millään. Joskus juostessani olen miettinyt, että mikään maailman päihde ei koskaan voisi korvata sitä endorfiinien täyttämää hyvää oloa vaikka samaan aikaan olenkin hikoillut korkeilla sykkeillä huonossa säässä pimeässä illassa. Viime viikko oli aivan loistava treeniviikko. Kolme tehokasta 1,5 tunnin salitreeniä, kaksi aerobista ja kaksi täyttä lepopäivää. Olen hymyillyt enemmän kuin aikoihin.

 

On niin hullua, että minun ajatellaan kärsivän ja kituuttavan itseäni samaan aikaan, kun voin paremmin kuin koskaan. Jos liikunnallinen elämä ja vaikka sitten ääriesimerkkinä se ruokien punnitseminen ei sovi sinulle, ethän arvostele muita jos he toimivat niin? En minäkään sinua, vaikka viettäisitkin iltasi mieluummin sohvalla sipsipussin kanssa kuin kahden tunnin jalkatreeniä salilla huhkien. Tee sitä, mistä tulee oikeasti hyvä olo. Älä ainakaan valehtele itsellesi. Mukavuudenhalu ja silkka laiskuus menevät usein hyvinvoinnin edelle. Ja se on normaalia, älä rankaise itseäsi siitä. Jos kuitenkin haluat muuttaa elämäntapojasi pysyvästi, sinä pystyt siihen kyllä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Et tarvitse maanantaita, et uutta kuukautta etkä uutta vuotta. Päätät ja aloitat nyt. Baby steps.

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Hei vihdoin paluu normaaliin postaustahtiin, helmikuu on pyhitetty ihan muille kuin somehommille. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän taitaa joutua pyörtämään puheitaan. Parikymppisen mustavalkoisuudesta ei tunnu olevan enää tietoakaan. Toisaalta tietoisuuteni on myös lisääntynyt asiassa kuin asiassa niin paljon, etten olekaan enää ihan niin ehdoton. Asioilla on monta puolta. Dieetilläkin. Olen kirjoittanut varmaan sata postausta siitä, kuinka kenenkään ei koskaan pitäisi olla dieetillä. Siitä kun ei ole juuri hyötyä vaan saavutetut tulokset menetetään ja saadaan vähän ylimääräistäkin pahaa tilalle. Paras ratkaisu on aina pysyvä elämäntapojen muuttaminen. Ei kitudieetiksi, vaan vähitellen valinta valinnalta terveellisemmäksi. Tarkoitus on hioa itselleen täydellinen, terveellinen elämäntyyli, jonka noudattaminen sujuu kuin itsestään. Silloin paino myös pysyy, vaikka omista hyvistä tavoista välillä poikkeaisikin. Dieetti ei saisi olla ensimmäinen vaihtoehto painonpudotukseen. Päivittäisten ruoka- ja liikuntottumusten muuttaminen pikkuhiljaa on aina paras ratkaisu. Juttelin tässä taannoin miehen kanssa, joka kertoi osaavansa painonpudotuksen. ”Oon mä niin monta kertaa pudottanut tästä sen 15 kiloa..” Niin, osasiko hän?

 

 

Käydessäni työterveyslääkärillä, hän totesi etten voisi kyllä tästä paremmin enää elää. No joo, tiedän sen itsekin. Syönhän hyvin ja oikein, todella puhtaasti ja ilman stressiä sekä liikun suosituksia enemmän ja nukun yöni erinomaisesti. Miten tähän liittyy dieetti? Haluan aika ajoin haastaa itseäni. Dieetti kuulostaa nyt paljon pahemmalta kuin mitä tämä on, mutta sanon sitä itse dieetiksi. Haluan hetkeksi jotain enemmän, kuin tavallinen arkiliikuntani ja normaali, terveellisiä herkkujakin salliva ruokavalioni. En ole koskaan punninnut ruokia ja vannoin, etten ikinä tee niin, mutta kokeilin nyt sitäkin. Ihan vain siksi, että haluan tietää syöväni tarpeeksi. Vaikka olen syönyt hyvin, olen syönyt usein liian vähän. Välillä taas varsinaisia suden annoksia. Nyt karsin ruokavaliostani kaiken ylimääräisen ja vaikka hyvää ruokaa rakastankin, olen siitä vähän outo, että voisin elää hyvinkin arkipäivät pelkällä riisillä, kalalla tai kanalla ja kasviksilla. Ilman kastikkeita, ilman ylimääräisiä rasvoja ja sokereita. Kunhan syön tosiaan tarpeeksi. Olen joskus kirjoittanutkin, kuinka olen kymmenen vuotta sitten tarkkaillut syömisiäni aivan pakonomaisesti ja laskenut joka ikisen kalorin, sokerin ja rasvan, mitä suupalasta löytyy. Jos tuosta ajasta täytyy hakea jotain hyvää, tiedän ainakin helposti milloin homma menee överiksi. Ja, osaan tehdä itse itselleni ruokavalioita.

 

 

Nyt päätin sitten vappuun asti olla tarkalla ruokavaliolla. Se onkin ihanan helppoa kun kotoa löytyy lisäkseni yksi painoa pudottava kasvissyöjä ja yksi nirsoileva viisivuotias. Parhaimmillaan kun tekee kolmea eri ruokaa, kartuttaa tässä kevään aikana ainakin kokkaustaitojaan. Täysin orjallinen en pysty kuitenkaan olla, siihen vaikuttaa matkustaminen ja sallin itselleni kyllä poikkeustapauksiakin aina, jos on jotain erityistä. Erityisellä tarkoitan tässä kohtaa esimerkiksi ystävän syntymäpäiviä tai muuta vastaavaa spessujuttua, pizzaperjantait ja tacotiistait eivät nyt ole ihan sitä. Ainakaan pariin päivään ei ole ollut nälkä, päinvastoin. Tarkat ateriavälit ja yllättävän suuret ruokamäärät ovat pitäneet olon ihanan virkeänä ja mielen positiivisena.

 

 

Aloitin samalla myös uuden saliohjelman, aina yhtä virkistävää. Tänään meni 80 minuutin treeni ihan siivillä. Selkeät ohjeet ja rutiinit ovat kyllä oma juttuni, niin treenissä kuin arjessa nyt yleensäkin. Toivottavasti saadaan pysyä terveenä koko kevät, sairastaminen katkaisee aina niin ikävästi treeniputken. Ootteko te kokeilleet joskus dieettejä tai tiukkaa lyhytaikaista treeniohjelmaa? Olisi kiva kuulla ja vaihtaa kokemuksia. Itselleni dieettaaminen ja kovempi treeni eivät ole uusia juttuja, mutta aiemmin syyt niihin ovat olleet vähän erilaisia. Nyt haluan lähinnä antaa itselleni ja keholleni vaihtelua, päästä kesäksi hyvään kuntoon ja sallia sitten kesän mittaisen huolettoman ja vapaan treenikauden – keskittyen joogaan ja juoksulenkkeihin.

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Hei energistä lauantaita! Hiihtoloma on ollut siitäkin poikkeuksellinen, että olen viettänyt sen ilman kameraa (!) ja ollut kaikin puolin enemmän ja vähemmän poissa somesta. Koska tämä on viimeinen Lapin reissu tälle kaudelle, olen halunnut ottaa kaiken irti lumesta, luonnosta ja ihanasta lappielämästä nyt yleensäkin. Ehtii tätä blogiduunia painaa sitten kotonakin. Nyt kuitenkin tämän postauksen vuoro, joka sai ideansa mun Instagramista, jossa kyselin teiltä storyn puolella, pitääkö kumppanin olla sporttinen vai ei? Sain niin paljon hyviä vastauksia, että jaan niitä nyt blogissakin. Supermielenkiintoinen aihe, kiitos kun vastailitte!

 

 

Sanottakoot vielä tähän, että mä itse arvostan urheilullisuutta ja toivon sitä tietysti jo senkin takia, että itse treenaan, puhun ja tiedän liikunnasta ja hyvinvoinnista yleensäkin paljon. Aina elämä ei ole ehkä sporttista syystä tai toisesta, mutta urheilutaustakin voi riittää jos kiinnostus huolehtia itsestä nousee kuitenkin korkeammalle kuin epäterveelliset elämäntavat. Vastaavasti taas liian bodatut peiliin jatkuvasti tuijottelevat lihaskimput ovat aika selvästi sarjassa ei kiitos. Itse toivoisin kuitenkin saavani elää mahdollisimman pitkään terveenä ja hyvinvoivana ja tietysti sitä samaa toivoo myös häneltä, jonka kanssa elämänsä jakaa. Jos teille herää tästä ajatuksia tai haluat jakaa oman mielipiteesi, jätä kommenttia.

Tän mun kyselyn mukaan tulos muuten jakautui täysin tasan. 50% toivoi kumppaninsa olevan urheilullinen ja 50% ei välittänyt, oli tai ei. Perusteluja tässä alla.

 

 

Urheilu kaikissa olomuodoissaan ylläpitää terveyttä, eli haluan puolisoni pitävän itsestään huolta.

 

Koska liikunta pitää terveempänä ja toivon voivani olla terveen kumppanin kanssa mahdollisimman pitkään.

 

Ei tarvitse missään hullussa tikissä olla, mutta liian lihava ei vain miellytä.

 

Ois kiva, jos myös toinen pitäisi itsestään ja terveydestään huolta. Valitettavasti näin ei ole.

 

Ulkonäkö ei ole tärkein asia suhteessa kunhan ei ole kauhean plösö. Se mitä löytyy sisältä on tärkeintä.

 

Rakkaus ei katso vatsalihaksia, ihastuminen ehkä. Kaikki tietää itse liikunnan tarpeensa.

 

Hankala. Viehätyn ulkoisesti urheilullisista miehistä mutta ihastuessa kropalla ei oo väliä.

 

Mun mielestä itsestään huolehtiminen on tosi tärkeetä. Ei ulkonäön takia, vaan koska ihminen voi paremmin ja se näkyy myös siinä miten käyttäytyy muita kohtaan.

 

Kyllä. Koska itse liikkunut/urheillut 4v. saakka ja työ valmentajana / pt:nä.

 

Jos on muuten energinen, niin ei ole väliä.

 

Jos itse on myös.

 

Ihan vaan riittää, että pitää itsestään huolta kaikinpuolin. Normaalia elämää eletään.

 

Kyllä, yhteinen mielenkiinnon kohde/harrastus.

 

Ei. Itsekin olen tällainen on/off urheilullinen, niin ei haittaa vaikka mies ei oliskaan urheilullinen.

 

Ei tarvi olla salihirmu, mutta perusliikunta on must arjessa. Muuten passivoituu itsekin.

 

Ehkä parempi kuvaus olis perus liikunnallinen, ei siis mikään täysi sohvaperuna.

 

”Jos oppis jotain viimekertasesta”

 

Edelliset exät eivät olleet. Kyllä mun unelma olis liikkua yhdessä ainaisen netflixin sijaan.

 

Mulle se ei ole tärkeää. Pääasia että liikkuu jotenkin sellaisella tavalla mistä tykkää.

 

Aivot on tärkeemmät.

 

Kyllä. Urheilen itse paljon, tulee tsempattua ja patistettua toisiamme kumppanin kanssa.

 

Ei kaljamaha oo kiva.

 

Moni kakku päältä kaunis mut sisältä mätä maistuu paskalta. (:D)

 

Jotain urheilua joo pitääkseen itsestä huolta.

 

Itsestään huolta pitävä täytyy olla.

 

Kyllä, menevä ja aktiivinen luonne.

 

Ei tarvii olla superfit, mutta ihan liikkumattomuus vois olla ongelma koska on itse suht liikunnallinen.

 

Hmmm, urheilullinen luonteeltaan vai ulkonäöltään? Ei ehkä kummassakaan ääripäätä.

 

Vaikea kuvitella jakavansa elämää jonkun kanssa, joka ei arvosta omaa kehoa niin kuin itse. <3

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian