Tänään taisi tulla täyteen kuukausi veneessä asumista. Kuten Instagramiin kirjoitinkin, menisi helposti vielä toinenkin kuukausi. Tai no, oltiin me tässä välissä käymässä muutama päivä kotona mutta ehkä sitä ei lasketa, kaikki tavarat hiusharjaa ja vaatteita myöten ovat olleet kuitenkin täällä koko ajan. Tänään siis aamuvarhaisella ajettiin Ruotsista yli Suomen puolelle Maarianhaminaan. Ahvenanmaa on mulle tosi rakas juuri siksi, että isä asui täällä. Ja edelleen, lähes kymmenen vuoden jälkeen, tunnen isän läsnäolon ja ajattelen, että jossain täällä hän on. Tietää, että tultiin kylään.

 

 

Viikonloppu menee vielä Maarianhaminassa, sunnuntaina ajetaan vene Hankoon ja lähdetään kotiin. Ennen kuin palataan taas takaisin Hankoon. Osaankohan mä ajaa enää edes autoa? Ilmassa alkaa olla jo vähän haikeutta, nyt kun suuntana on koti. Menee varmasti pitkään miettiessä, kuinka hieno reissu meillä on ollut. Siitäkin huolimatta, että moni asia meni pieleen ja koko lähtö viivästyi lähes kahdella viikolla, tämä on ehkä paras reissu jonka olen koskaan tehnyt. Kotiin palaa hyvin levännyt, mutta ennen kaikkea onnellinen, taas niin paljon enemmän nähnyt ja kokenut mieli.

 

Ruotsi, tässä tapauksessa Tukholman saaristo, tarjosi meille parastaan. On kalastettu, hypitty veneestä uimaan, kiljuttu huvipuistossa, illallistettu mitä kauneimmissa paikoissa, syöty kihtiin asti skagenia, kisailtu sup-laudalla, juostu auringonsäteitä kohti kangasmetsässä, naurettu kyyneleet silmissä, nähty auringonlaskut ja -nousut, peseydytty säkkipimeässä yössä meressä kun saunasta ei löydy hanan hanaa, avattu monen monta rosèèta, löydetty lähes päivittäin neliapiloita, sukellettu merenpohjasta kaukosäädintä ja ihailtu toinen toistaan upeampia huviloita rannoilla – mahtuu sinne sekaan pari huonompaakin päivää.

 

 

Kamera on täynnä pelkästään kuvia saaristosta, koirista ja lapsista. Perheelle ja parisuhteelle reissu on tehnyt pelkästään hyvää. Kuvittelin laskevani päiviä päiväkodin alkamiseen, sen sijaan lähetinkin tekstarin että Miksu tuleekin vasta ensi viikolla. Tämä heinäkuu oli paras heinäkuu, joka mulla on koskaan ollut. Elokuinen Ahvenanmaa on vielä kesäinen, mutta lomien loppumiset alkavat vähitellen näkyä rauhallisuutena satamassa ja Maarianhaminan kaduilla.

 

Oon tosi onnellinen, ettei loma ole ollut pelkkää tissuttelua (no on se kyllä sitäkin välillä ollut..) ja auringonottoa, vaan olen saanut monena päivänä lihakset kipeiksi liikunnasta ja päässyt hikoilemaan kunnolla lenkkarit jalassa tai sen sup-laudan päällä. Jos joku väittää vielä suppailun olevan helppoa, tervetuloa kokeilemaan mun lautaa! Kotoa kaipaan ennen kaikkea säännöllistä arkirytmiä, päivittäistä treeniä ja tietysti mun ihania tyttökavereita, joita en ole yhtä lukuunottamatta nähnyt heinäkuussa lähes laisinkaan. Pikkuhiljaa on todettava, että syksy on lähempänä ja lähempänä. Löydän itseni yhä useammin lentoyhtiön sivuilta miettimästä, missä talvella paistaisi aurinko..

 

Hanko – Kasnäs – Högsåra – Ruissalo – Naantali – Turku – Nauvo – Rödhamn – Sandhamn – Nynäshamn – Saltsjöbaden – Tukholma – Fejan – Maarianhamina. Kiitos tästä kesälomasta ♥

 

Seuraa myös FACEBOOK / INSTAGRAM @mirvaannamarian


 

Tukholman saariston helmiin kuuluu ehdottomasti Saltsjöbaden. Tämä Tukholman lähistöllä sijaitseva kylpyläkaupunki on parhaimmillaan tietysti kesällä, jolloin vanhan, upeasti entisöidyn merivesikylpylän mukaan nimetystä pikkukaupungista saa kaiken irti. Täällä on myös tunnettu kylpylähotelli, johon ruotsalaiset matkustavat ihan ympäri vuoden nauttimaan vaikkapa viikonlopun verran kauniista merimaisemista. Saltsjöbaden on lähellä pääkaupunkia ja sinne pääsee helposti junalla Tukholmasta. Saltsjöbaden on myös tunnettu Solsidan -sarjasta, sillä koko sarja on kuvattu juuri täällä. Täällä asuvat ja ”mökkeilevät” varakkaat ruotsalaiset ja saisin ainakin itse vaikka kokonaisen päivän kulutettua vain katselemalla kallioiden päällä olevia huviloita. En voisi muutenkaan toivoa parempaa säätä, saati sitten parempaa säätä juuri tällaiseen kesäparatiisiin. Paratiisi, sitä Saltsjöbaden nimenomaan on.

 

 

Täällä on helppoa olla onnellinen. Totesinkin aamulla, että tällaiset päivät ovat syy sille, miksi ihmiset ostavat veneitä. Ei harmita 100 metrin syvyydessä lepäävä puhelin, ei likainen tukka eikä arjen turhat murheet. Kaikilla on niin hyvä olla. Akkuja saa todellakin ladattua syksyä varten, D-vitamiinvarastot täyttyvät kun viettää kaikki päivät ulkona ja syksyn tullen pää on varmasti täynnä uusia ideoita ja inspiraatiota. Blogin ja kaiken tämän sometyöni osalta olen saanut täältä uusia ideoita, syksy on mulle aina sellaista uuden alun aikaa. Viime syksy oli niin raskas, että vähän kauhulla odotan tulevaa. Olin niin loppu, etten osaa enää oikein edes ajatella syksyn hyviä puolia. Kesä tuntuu taas aivan liian lyhyeltä! Ei mietitä sitä kuitenkaan vielä, sillä nyt nautin viimeisestä alkavasta kesälomaviikosta perheen ja ystävien kanssa ja Saltsjöbaden on siihen mitä ihanin paikka. Hetkessä eläminen on ollut tän kesän ja loman juttu, kuten kirjoitin pysäyttävistä uutisista, koskaan ei tiedä mikä päivä on se viimeinen päivä. Helteistä sunnuntaita, jatkuispa nää vielä ensi viikolla ♥


 

Keskellä Ahvenanmerta, siellä missä maata ei ole lainkaan näkyvissä, veneen vieressä lentää yksi laulujoutsen. Viipyy siinä hetken ja jatkaa matkaansa niin äkkiä, ettei kukaan huomaa minne tuo maailman kaunein lintu katosi. Iskähän se, ajattelen heti. Tuli tervehtimään ja toivottamaan tervetulleeksi kotiseudulleen.

 

Perjantai-iltana kaksi hohtavanvalkoista joutsenta pysähtyy meidän viereen satamassa. Uivat ja syövät siinä pitkään, niillä ei ole mihinkään kiire. Sanoin Micaelille, että mummi ja pappahan ne siinä, tulivat moikkaamaan sua. Samaan aikaan joutsenet levittävät siipensä, aivan kuin tervehtiäkseen.

 

Tänä kesänä olen löytänyt ihan poikkeuksellisen monta neliapilaa. Monella asialla on selvästi ollut tarkoitus, niillä alunperin negatiivisillakin. Yksi esimerkki. Meidän seurana tällä Ruotsin reissulla on ystäväperhe, joka osti veneen (ja ylipäätään aloitti veneilyn) vain siksi, että meidän veneessä oli se kolmen viikon vika. Ilman sitä emme olisi istuneet yhdessä Kasnäsissa ja keksineet ex tempore veneen ostoa, kaikista niistä lukuisista onnenkantamoisista puhumattakaan, joiden avulla vene saatiin Hankoon ajassa, jossa sen ei pitäisi periaatteessa olla edes mahdollista.

 

Tänä kesänä olen usein katsonut kelloa sen ollessa 11:11 tai 22:22. Kaikki hihhulijuttuja ja universumin merkkejä seuraavat ja niihin uskovat varmasti tietävät tuplien merkityksen. Universumi, tai joku korkeampi voima haluaa kertoa että silloin olet oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. En jaksa uskoa enää sattumiin. Onko teillä ollut tällaisia kokemuksia ja uskooko siellä joku muukin, että kaikella mitä koemme, on vain ollut tarkoitus tapahtua? Merkkejä universumilta vai silkkaa sattumaa?

 

Xo, Mirva